maanantai 18. kesäkuuta 2012

KESÄMÖKKIELÄMÄÄ ENNEN JA NYT!



Mökki oli pieni ja punainen, kivien varassa nököttävä

Kukkapenkissä kasvoi harjaneilikkaa ja orvokkeja
Isä rakasti mökkiä ja sen seinustalla kukoistavaa juhannusruusua.
Valkoiset kukat, huumaava tuoksu, ei missään ollut
parempaa lepopaikkaa.
Makkarat paistettiin illan hämyssä nuotiolla ja hauskaa
oli huolimatta kipsatusta jalasta (huom! katsokaa kuvaa
tarkemmin, SE on vain puukonperä)
Alkuperäinen sauna oli päällekaatuva savusauna ja kylmä
pesuvesi oli ulkona. Saunaan mahtui kerrallaan
kaksi kylpijää.

Jossakin vaiheessa vanha savusauna purettiin ja
tilalle pystytettiin pikkuruinen tynnyrisauna
Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa
pikku mökin keittiössä iltakahvilla

Päivän paisteessa niitettiin kaislat rannasta

Perunoiden kuoriminen sujui kätevästi ulkosalla

Jossakin vaiheessa asukkaat kuitenkin
pistivät punaisessa mökissä
hyrskynmyrskyn
Sisätiloihin ostettiin tulikiviuuni, lattiat valettiin uusiksi,
seinät paneloitiin, ikkunat uusittiin.  Mökki ei ollut enää se sama
vanha romanttinen tuulella 'nariseva' vanhus.

Ulkoapäinkin se pesi kasvonsa, sai uuden maalipinnan
ja peltikaton ja lipputangon pihaan

Kellertävässä mökissä oli sauna, tupa ja alkovi, ei sähköjä
vaan kaasuvalot

Sisällä oli kuitenkin niin kodikasta, muoviset tuolit ja
vanha matkaradio

Sulkapallokenttä oli ylellisyyttä

Oi näitä nostalgisia mökkeilykesiä 70-luvun lopulla!  Osattiin ilakoida pikkuruisilla mökeillä puutteista huolimatta, kannettiin vesi kaivosta ja pilkottiin puut, viileällä ilmalla sytytettiin öljykamina, sähköjä ei ollut vaan kaasuvalaistus, pihan perällä huussi (eikä mikään kuivakäymälä).  Aitassa nukuttiin villasukat jalassa monen peiton alla.  Kivaa oli silti ja loma tuntui lomalta.

Kelpaako tämä nykyajan ihmisille? Kakkoskodeista seitsemän kymmenestä on sähköistetty ja tanakasti varusteltuja. Lapsuudestamme tuttu hirsi- tai lautamökkeli on muuttumassa vapaa-ajan linnaksi, jonka energiakulutus itkettäisi muitakin kuin Pentti Linkolaa. Mökissä pitää olla vähintään tiskikone, pari telkkaria, vaatteiden kuivauskaappi, pesukone. Tavallinen soutuvene ei enää kelpaa, huvivene isolla voimapesällä ja talvella puiden hakuun tarvitaan mönkijä. Kesäkeittiössä piipittää koko ajan jokin elektroninen vehje. Kun riisuu saunaa varten, lattialämmitys hautoo jalkoja. Kun iltayöstä grillataan patiolla, infrapunalamput porottavat. Grilliviritelmät ovat pian soutuveneen kokoisia. Mökkivuokrausta harjoittavat ihmettelevät, kun kansa tahtoo jo loma-asuntoonsa tasokkaampia puitteita kuin kotiinsa.

Toivotaan, että mökeilleen matkaavat jättävät kiireen ja päätä kiristävän vanteen kaupunkiin ja osaavat ottaa rennosti.

************************************************
Larin-Kyöstin sanoin suloista mittumaaria kaikille!!

Suvisia suruja

Maantien vartta mä vaellan ja kaunis on luomakunta,
töllin töyräillä yrtit tuoksuu ja sataa kukkaislunta.

Vihreän viileän oksan alta näen sinisen taivaan kaistan,
lähteen silmässä jalkani kylven ja polkujen marjoja maistan.

Keltavarpunen aidalla hyppii ja eelläni näyttää tietä:
No etkös tililili, etkös tuliluli, mittumaaria vietä.

Hyttyset, hetken heiluvat lapset, ne alkavat purpuriansa.
Päivän paisteessa hyörii ja häärää ahkera muurahaiskansa.

Käki se korven rannasta kukkuu kuin mittumaarina aina.
Sinisellä oksalla, sinisessä salossa, ei sitä huolet paina.

Keltavarpunen aidalla hyppii ja eelläni näyttää tietä:
No etkös tililili, etkös tuliluli, mittumaaria vietä!

Kylän ohi kulkeissa tuttuja löydän ja heitän ne huolet liiat.
"Saakos kulkuri kurkistaa, miten pitkät täällä on piiat?"

Huomisen huoli se sydäntä painaa kuin viimesyksyinen lehti
suuressa saatossa suviset keijut jo sydämeni tarhaan ehti.

Maantien vartta mä vaellan ja kaunis on luomakunta,
töllin töyräillä yrtit tuoksuu ja sataa kukkaislunta.


6 kommenttia:

  1. Voi Beate56, miten ihana vanha hirsinen mökki on saanut uuden ilmeen. Toivottavasti mökin "henki" säilyi remontissa.
    Olen ehdottomasti sitä mieltä, että mökillä olon pitää olla erilaista kuin kotona. En halua mökille tiski- enkä muita koneita vaan astiat pestään saunapadassa lämmitetyllä vedellä ulos rakennetulla tiskipöydällä. Sähkö meille tuli vasta pari vuotta sitten, sitä ennen oli aurinkoenergia. Jääkaappi vieläkin toimii auringolla.
    Meidän pienelle järvelle en haluaisi moottoriveneitä, vaikka niitäkin jo perusasukkailla on, tokko jaksanevat kalaverkoilleen soutaa enää.
    Saunavedet kannetaan järvestä porukalla, pumppua ei ole edes harkittu. Eikä muitakaan vempaimia vaikka naapuri jo lämpöpumpunkin laittoi mökkinsä seinään.
    Kesä ja hyttyset, mökki veden äärellä. Ah siinä se on.

    VastaaPoista
  2. Ihanan aitoja kuvia pienestä punaisesta mökistä..;)))

    Nykyään on leveilynhalu päällimmäisenä, pitää olla kakkosasunto, joka on hienompi ja paremmin varusteltu kuin se ykkönen. Kun on hyvät tulot, pitää näyttää naapureille ja tutuille, että meillä on---. Ovatpa edes kateellisia;))

    Meillä ei ole muuta mökkiä kun tämä jossa asutaan vuoden ympäri, eikä tule olemaan.
    Joskus tehtiin talokin, mutta se jäi pojan perheelle. Nyt seitsemän henkeä asuu siinä.<333

    Oikein hyvää juhannusta, Beate56. Kauniisti kirjoitit punaisesta mökistä, kiitos siitä ja kuvista.<333

    VastaaPoista
  3. Ihana pieni punainen mökki, joka on saanut muodon muutoksen:))

    VastaaPoista
  4. Anja, Aili-mummo ja Ritva kiitos kommenteista. Nuo molemmat mökit ovat saaneet jo uudet omistajat. Isän kuoltua, punainen mökki oli myytävä, koska äiti ei olisi pärjännyt siellä enää yksin. Nyt on harmittanut, koska mökkiin liittyy niin paljon muistoja mutta silloin tilanne oli mikä oli. Mökki oli liian kaukana ja sen hoito olisi jäänyt rempalleen. Uudet asukkaat saivat ihanan lomapaikan aivan Kallaveden rannalta, laivareitin varrelta.
    Kellertävä mökki oli meidän perheen oikea erämökki ja siitäkin luovuttiin, kun omakotitalon pihaan rakennettiin lisää rakennuksia ja mökin pidosta tuli rasite työkiireiden vuoksi. Paljon muistorikkaita kuvia on jäänyt molemmista ja aika aikaa kutakin, kuten sanonta kuuluu.

    VastaaPoista
  5. Pieni kaiho tuli lapsuuteni kotiin!

    Onneksi meillä oli se mummola ja siellä oli se pieni mökki ja savusauna. Serkulleni sanoin puhelimessa, että eiköhän tänä kesänä käydä tarkistamassa, ovatko edes pystyssä ja missä kunnossa lie!
    Samalaiset mukavat muistot sieltä on! Talvella vaan en oikein tykännyt sinne huusiin mennä ja kesällä nokkoset poltti. Tästäkin huolimatta mummola oli ihana paikka....;)

    VastaaPoista

Kiitos jokaisesta kommentista. Olen hyvin iloinen niistä ja jokainen on tärkeä niin lyhyt kuin pitkäkin. Jos et ole bloggerissa, voit kommentoida myös anonyyminä, kun valitset sen kommentointi palkista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...