Ai milloinkas myö käytiin täällä, kiirettä on pitänyt...

 

Järjestelin vanhoja postikortteja ja jäin mietiskelemään, milloinkas tämä reissu tehtiin. Ei ollut blogissa kuvan kuvaa. Jälkeenpäin on kamalaa, kun ei tahdo muistaa kuvien paikkoja. Liian kiirettä on pidetty. Ollaan muuten otettu opiksi ja jos vielä omalla autolla reissataan niin hitaammin ehdottomasti  ja laaditaan kotona tarkempi reitti/matkasuunnitelma. Viime kesän Lofootin matka onnistui siinä suhteessa paremmin mutta hiomista riittää.

 

 Matkalle on lähdetty 14.7.2011 ja ensimmäinen yöpaikka ollut Sallatunturin juurella Caravan alueen mökissä

 Illalla on kävelty tunturin laelle kuvailemaan.

 Kartasta näkee, että Kelloselän rajanylityspaikka on lähellä. Jahah, mitäs muuta kartta kertoo? Onkamojärvi - wikipedian mukaan Järvessä on 32 saarta^[1] muun muassa Kallunkisaari, Karvastekemäsaari, Kätkänsuusaari, Lujesaaret, Majavasaari, Markuksen aittasaari, Nilisaari, Oravasaari, Paltsarsaari, Peurasaari, Saaranpaskantamasaari,  Talvitiensuusaari, Tossonsaari ja Vitsinsaari. Suomesta löytyy hauskoja paikannimiä, eikö vaan. Onneksi tuo Saaran...... on asumaton. On nuo muutkin nimet hassuja.

 Edelleen olemme tunturilla ja zoomailen, josko näkyisi Venäjän savuja - no ei näy

 Mäntyvaaran taistelun muistomerkki (Vilho Aalto) on Kemijärvi - Kuusamo (vt 5) tien varrella sen pohjoispuolella noin 20 km:n päässä Kemijärvestä. Muistomerkki pystytettiin 1960. Mäntyvaaran taistelu kesti muutaman tunnin. Suomalaiset selviytyivät voittajina. Suomalaisten tappiot olivat 17 miestä kaatuneina. Neuvostojoukot menettivät taistelussa noin 300 miestä, jotka on haudattu taistelualueelle kolmeen joukkohautaan. Rykmentinkomentaja Stepan Kazakov kaatui myös taistelussa. Tällä tavoin tuli torjutuksi noin 20 km:n päähän kemijärvestä päässeen neuvostoliittolaisen pataljoonan uhkaava eteneminen. Mäntyvaaran luoteisrinteellä on punaisella kartiolla merkitty venäläisten joukkohauta, jossa on 380 vainajaa.

 Pelkosenniemen taistelun muistomerkki. Pelkosenniemen taistelut ratkaisivat Lapin kohtalon talvisodassa.Vihollisen joukot lyötiin hajalle sitkeissä taisteluissa ja ajettiin takaa noin 85 km Saijan kylän itäpuolelle. Omat tappiot 117 kaatunutta ja 103 haavoittunutta ja 50 kadonnutta. Vihollisen tappiot: toistatuhatta.

 Ollaan jo Sodankylässä matkamuistomyymälässä. Kemijärveltä ei jäänyt muuta mieleen kuin kirpputori ja sekös harmittaa nyt. Oli puhe, että käymme katsomassa Taivaan Tulet -draamasarjan kuvauspaikkoja mutta se jäi. Pysähdyimme johonkin keskustan tuntumaan ja mies jäi autoon odottelemaan. En edes muista löysinkö kirpparilta mitään mutta sen muistan, että olin viipynyt siellä toista tuntia!

 Sodankylän vanhan puukirkon. rak. v. 1689 alttaritaulu.Kirkon alttaritaulu on nimeltään "Ehtoollinen" ja sen on maalannut mestari Petter Bergström Tukholmasta.

Porttipahdan rannalle, kauniille paikalle on pykätty Cafe Zippi & Suhaus. Yrityksen nimestä on vaikea mieltää lappilainen yritys. Ehkäpä nimi onkin jonkinlainen sisäpiirin vitsi, joka jaksaa keksijäänsä naurattaa. Yrittämisen puutteesta ei paikan omistajaa kyllä sovi syyttää. Mutta markkinahengessä on päässyt käymään paha ylilyönti. Paikka on täynnä kaikenlaista puusta veistettyä otusta; karhuja, tonttuja, lintuja, poroja, ihmishahmoja ja muita kummajaisia. Sekaan on ripoteltu ruostuneita maitotonkkia ja kovapyöräkärryjä. Tuntuu vaikealta uskoa, että kovinkaan moni turisti olisi moottorisahalla muotoiltu taideteos mukanaan täältä lähtenyt tutkimaan lisää Lapin ihmeitä!

 Lapsia pihapiirin hahmot varmaan ihastuttavat

Seuraava pysähdyspaikka olikin Tankavaaran kultakylä, jossa näkemistä riittää ja

 matkamuistoksi oli runsaasti tarjolla erilaisia korukiviä, ei kultaa vaan kissankultaa ja eihän me sitä ostettu

"Se on keltaisen kullan ja vihreän maa se on toiveitten kehto ja hauta..."riimitteli Repe Helismaa Lapin jenkassa. Lapin kullasta odotettiin pelastajaa nälkävuosista juuri toipuvalle kansalle ja kituvalle kansantaloudelle 1860-luvun lopulla. Kultaryntäyksestä oli maallemme hyötyäkin: kuva Inarista ja Lapista muuttui ja selkiintyi. Parhaiten tämä konkretisoituu kartoissa. Lapin valtaväylä, nelostie saa paljolti kiittää kullankaivua nykyisestä sijainnistaan.

vanha höyrykone

 Sodankylän Tankavaarassa, Kultakylän ja UK-puiston luontokeskuksen kupeessa sijaitsee maailman ainoa Kansainvälinen Kultamuseo. Perusnäyttely kertoo Lapin värikkäästä kultahistoriasta. Vaskoolinmuotoisessa Golden World -rakennuksessa on näyttelyosioita yli 20 eri maasta.
Kultamuseon pihaa koristaa pronssinen, lähes kolmemetrinen vaskaajapatsas. Patsaan on lahjoittanut Lapinkullan Ystävät ry, ja se paljastettiin Kultamuseon 20-vuotisjuhlassa vuonna 1993. Patsaan on tehnyt taiteilija Ensio Seppänen, ja se on kunnianosoitus "elinkautisten" kullankaivajien työlle.

Kuutiometri Tankavaaran hiekkaa sisältää keskimäärin noin 2 grammaa kultaa, huomaa hiput nurkassa. Aikamoisen kasan hiekkaa saa vaskoolilla vaskata siis huuhtoa ja palkkio on ollut tuo tai ei mitään.

-  1930-luvulla Tankavaaran löytäminen ja kansainvälisten malmiyhtiöiden tutkimukset nostivat kultakuumetta
-   sotavuosien jälkeiset hiljaiset vuodet vaihtuivat taas kultakuumeeseen Lemmenjoella 1940-luvun lopussa
-   kultamaat hiljenivät jälleen 1950-luvun alussa; muutamat elinkautiset kantoivat kultahistorian viestiä eteenpäin yli kaksi vuosikymmentä.
-  julkinen mielenkiinto, lehdistö, kirjat, presidentti Kekkosen vierailut, Åke Lindmanin elokuvat, kultamuseo ja kultakisat nostivat Lapin kullan imagoa 1970-luvulta lähtien.
-  kullan ja kullankaivajien määrällä mitaten viime vuosikymmenet ovat olleet erilaisia kuin mikään muu ajankohta 140-vuotisen kultahistorian aikana; kullankaivajia ja valtauksia on enemmän kuin aiemmin, kultaa on löydetty 20-30 kiloa vuodessa eli historiallisesti katsoen hyvin, vilkasta aikaa on kestänyt harvinaisen kauan.
-  toisessa vaakakupissa on yhteiskuntamme eriarvoistuminen, joka on tuonut mukanaan ristiriitoja, jopa uhkia koko kullankaivulle. Uuden kaivoslain myötä nämä uhkakuvat realisoituvat lähivuosina.
Lapin kullankaivun imago on aina ollut hyvin ristiriitainen; katsojasta, näkökulmasta ja aikakaudesta riippuvainen. Rohkenen tehdä sen loppupäätelmän, että runsaat 120 vuoden ajan kullankaivu etsi mittakaavaansa ja imagoansa, joka alkoi vakiintua 1980-luvulla. Kullankaivu on löytänyt oman roolinsa, jossa yhdistyy pienessä mitassa ammattilaisuus, vapaa-ajan harrastus, matkailu ja luonnonläheisyys. (lähde: http://www.kultahippu.fi/)

Jääkärit Lapin sodassa 1944- sotamuistomerkki Inarin Kaamasessa sodanaikaisen saksalaisten lentokentän läheisyydessä. Inarissa yövyimme mökissä ja matka jatkui kohti Utsjokea ja siitä Karasjoelle,

 josta nostin vähän Norjan kruunuja ja ostimme matkaevästä. Oli ilmeisesti taas niin kiire, että Karasjoen taajamasta ei jäänyt oikein mitään mieleen paitsi se pieni kauppakeskus.  Euroopan huipulla sijaitseva Finnmark on Norjan pohjoisin lääni, joka ulottuu Ruotsin ja Suomen pohjoisosien ympärille. Se on myös Norjan Lapin sydänseutuja. Karasjoki onkin saamelaisten kulttuurisen ja poliittisen elämän keskus. Vaikka Finnmark on pinta-alaltaan Norjan suurin lääni, on se kuitenkin asukasluvultaan kaikkein pienin.
Tässä kuvassa olenkin jo seuraavan yöpaikan pihassa, joka oli Lakselvissä Stabbursdalen feriecenter. Stabbursdalen lomakeskuksessa on 30 mökkiä, 40 karavaanaripaikkaa, telttailualue, ravintola ja grillitalo. Keskus sijaitsee 15 kilometriä Lemmijoelta pohjoiseen kauniilla paikalla, jossa Stabburinjoki (Stabburselva) kohtaa Porsanginvuonon (Porsangerfjord).

Stabburselva on suosittu lohijoki. Ilmat ovat meitä suosineet joka kesä.

jatkuu...