Saarijärven esihistorialliset seudut

Kivikauden kylä Saarijärven Summassaaressa on oiva kesäinen retkikohde. Ensin ajattelin, että paikka on lähinnä lapsiperheille mutta olihan siellä näkemistä aikuisillekin. Tietoa esihistoriallisesta ajasta näillä seuduilla oli niin paljon, ettei kaikkea ehtinyt sisäistämään. Isoissa tietotauluissa polkujen varrella oli havainnollistettu kivikautista asumista, metsästystä, kalastusta, pyynti- ja kulkuvälineitä, ravintotietoutta ym. Täältä voi lukea paikasta enemmän.

 

Näkymä Summasen selälle ennen ukkoskuuroa. Meillä oli taas onnea, että kuuro kiersi paikan.

Kävelimme myös n. 2 km pituisen luontopolun, joka kulkee läpi koivuja kasvavan entisen pellon, rehevän lehtomaisen rantametsän, liito-oravan asuttaman kuusikon sekä harjumännikön.

                                                                     - Beate -

Huopanankoski 8.7. ja maalaisidylliä kotimaisemissa

Meillä reissupyörähdykset käynnistyvät, kun minä edellisenä iltana otan vanhan tiekarttakirjan käteeni ja alan selailla sitä. Kirja on kierreselkäinen ja Suomi on jaettu poikittaissuunnassa sivuille ja joutuu aika paljon plaraamaan. Sitten hipsin läppärin ääreen ja avaan google-mapin ja lasken reittivaihtoehdot ja -pituudet. Illalla jo puhun isännälle alustavan matkasuunnan telkkarin katsomisen lomassa (en aina tiedä meneekö höpinät perille). Aamulla lähtö tahtoo hieman viivästyä, jos ei ole laittanut herätystä jämptisti klo 6.00. Kun pitää käydä suihkussa (minun ainakin) ja aamupala nauttia ym. Vaatteita ei onneksi tarvitse näille päivän matkoille pakata, mitä nyt ottaa takin mukaan, jos sataa ja minulla mukana kahdet kengät, lenkkarit ja lipokkaat...juu ja mitäs muuta, Savett-pyyhkeitä, huulipuna, ehkä hajuvesi ja tietysti kamera. Navigga pidetään autossa paikoillaan.
Aamulla isäntä sanoo, että ennen Viitasaarta on tietyö ja kiertoreitti noin 20 km, että otinko sen huomioon...juu, en mä sitä tiennyt. Pääasia, että mä oon matkalla taas kuten Kirka laulaa. Auton mittariin kertyy kilometrejä ja bensaa palaa - ei niin hyvä asia se!

Koskialueen vanhoja kauniita rakennuksia, kunnostettu ja maalattu.
"Kivijärven ja Keiteleen välisellä koskireitillä sijaitseva Huopanankoski on valtakunnallisesti arvokas kulttuuriympäristö ja paikallisesti arvokas kulttuurimaisema. Koskimaisemaan ovat 1600-luvun lopulta lähtien kuuluneet olennaisena osana vesimyllyt. Aluetta on kuvattu monipuolisesti Viitasaaren kulttuuriympäristöselvityksessä.

pikkuinen tien varren koski

"Kansallismaisemaksikin kutsuttu Huopanankoski on tullut tunnetuksi erityisesti
Juhani Ahon "Lohilastuista". Eurooppalaisetkin perhostelevat urheilukalastajat
tunsivat hyvän kalapaikan jo 1800-luvulla. Aho oli innokas perhokalastaja, joka
tuli vuosittain pyytämään mullosia. "Ei ole maailmassa seutua, johon minulla
olisi kiinnittynyt semmoinen määrä ihania tunnelmia ja mieluisia muistoja kuin
Huopanaan. Kerran minä sen kunniaksi sepitän hymnin, johon panen kaikki
kielivät, mitä suomenkielessä on minulla käytettävänä." - Juhani Aho

"Tuosta ajasta kertoo hyvin säilynyt vanha puurakennuksista muodostuva
kylänraitti. Mielenkiintoisimpia rakennuksia ovat 1900-luvun alussa perustettu
Keski-Suomen vanha kalahautomo, mylly, Huopanankosken työväentalo ja
vanha myllytupa. Huopanankosken luontaiseen kalakantaan kuuluvat upeat
nousutaimenet, harjus ja siika. Koskeen on myös istutettu sekä taimenta että
harjusta. Kivikkoinen ja vuolas koski on noin kilometrin mittainen."
 
ja sitä isompaa koskea. Kalastaja selvitteli perhoaan.

"Huopanan peltokylämiljöö sijaitsee rannan suuntaisesti kulkevalla harjanteella,
asutusta alueella on ollut ainakin jo 1600-luvulta lähtien. Huopana on idyllinen
maalaiskylä, josta löytyvät perinteisen kylän palvelut, koulu ja seurantalo.
Maisema on kaunista ja avointa, vanhoja pihapiirejä on säilynyt runsaasti."

Koskessa toimii pieni voimalaitos

Koskimarketista voi ostaa erilaisia kalatuotteita ja tietenkin ryypätä pullakahvit. Muurinpohjalettujakin voi olla tarjolla. Koivistonkala -sivuilta huomasin, että 18.7. on Villisika juhlat. Asterix ja Opelix jakaa villisikaa, sekä taikajuomaa (viiniä)Pääsylippujen kesken arvotaan timanttisormus!                                     

Ennennäkemätön ja kokematon tapahtuma Viitasaarella. Villi orkesteri tanssittaa aina pikkutunneille. Kisailussa saa kokeilla narulla kävelyä. Voitosta palkintona lohta.

      Liput 20e sis. Villisika ruokaa, viinin kera.( taikajuomaa )              Tämä On Pakko Kokea ja Nähdä!

Huopanankoskelta jatkoimme Saarijärvelle mutta siitä seuraavassa postauksessa.

Kotona ja pyörälenkillä. Huomaatte varmaan, että mä rakastan näitä vanhoja taloja. Salaa kävin kuvan ottamassa, kun tiedän, että talo kuuluu rannassa oleville kesämökkiläisille tai perikunnalle.

 Valkoinen syreeni oli kukalla vasta 3.7.

Kukkaloistoa tienvarrella - liljojen aikaa

"Mäellä oli ennen harmaa mökki,

mökin ikkunassa aina Mantan kasvot

vahtimassa ohi kulkevia.

Ei ole enää asukkaita eikä mökkiäkään,

vain sen jälkikuvan edessä kukkii joka kesä

ruskolilja jota keisarinkruunuksi sanotaan.

Perennus, perenna,

aina joku syysleimukukka

         jää muistuttamaan meistä."

                                                  - Helena Anhava-

                                              ♥ Beate ♥

Lauantaipäivän 4.7. retkipyrähdys

Nokisenkosken lammasaitauksessa oli kolme lammasta. Tämä oli utelias ja komein väritys, pää aivan musta

"Sä oot silkkii mun sylissäni
Niin kuin lämmin vesi, joka lainehtii
Yhdestä puusta meidät veistettiin
Päästä varpaisiin
Sä oot silkkii mun sylissäni
Niin kuin lämmin vesi, joka läikehtii
Sama virtaus, taivas ja maa
Toisensa kohtaa" -Jukka Poika-

Sinivioletti kukkapelto ennen Hankasalmea lainehti lähes silmänkantamattomiin. Vaan mikä on tämä kukka? Harmi, en ottanut lähikuvaa. Onko hiirenvirna ja kasvatetaanko sitä rehukasvina? En ole maatalouden asiantuntija.

Minttulin kuvailuja blogista löysin Mehtiökosken ja mekin ajelimme tietä mutta ilmeisesti eksyimme jossakin vaiheessa, kun emme löytäneet kaunista erämaajokea. Valtava kivilohkare oli tien varrella

ja se oli haljennut aikojen saatossa

kallion pintamuodostumaa tutkimme ja en osaa sanoa, miksi se on kulunut valkoisen rosoiseksi

Tiina tuvalla joimme mekin päiväkahvit tai jo toiset, kun ekat ryyppäsimme Nokisenkosken kioskilla. En ollut ennen käynyt ja tosi kauniille paikalle on yritys rakennettu.

Minulla oli kartta mukana ja navigaattoriin osoite niin löytyi Pienmäen talomuseo Hankasalmella. Muita vierailijoita ei ollut ja kesäoppaana työskentelevä opiskelijaneitokainen kulki meidän kanssa ja asiantuntemuksella kertoi talon vaiheista. Eipä ollut vieraskirjassa monta päiväkävijää mikä on harmi, sillä paikka on kesäisin idyllinen ja rentouttava kohde pysähtyä.
Pihapiiriin saavuttaessa ovat ensimmäisinä kaksi vilja-aittaa ja savusauna

Museon pihapiirin jyhkeä lehtikuusi ja juurella kasvoi koiranheisi. Taustalla iso vanha tammi.

Pienmäen talo ja pihapiiri on keskisuomalaiseen tapaan mäelle rakennettu tila. Taloon kuuluu noin 20 hirsirakennusta, asuinrakennuksen lisäksi karjasuojia, talli, aittoja, sauna, riihi, paja, keittokota ja kaksi kaivoa.

Tuvan tunnelmaa. Uuni on jouduttu purkamaan huonokuntoisuuden vuoksi ja kuulemma uusi on rakenteilla

Punaiset pelargoniat ikkunoilla henkivät mennyttä aikaa

ja neitokaisen kamarissa vieraalle tarjoittiin kahvit.  Oppaan puheista jäi mieleeni, että tilaa alkoi isännöidä v. 1867 Matti Laitinen ja perhe oli edistyksellinen ja herraskainen mutta surullinen oli perheen kohtalo.
"Matti Laitinen muutti Pienmäkeen yhdessä itseään neljätoista vuotta nuoremman vaimonsa, Makkolan naapurissa sijainneen Halmeniemen talon tyttären, Henriikka Makkosen (1841–1880) kanssa. Tila oli elinvoimainen, ja perheeseen syntyi muutaman vuoden välein kuusi lasta, kolme poikaa ja kolme tytärtä. Perheen äiti kuoli Pienmäen saunassa nuorimman tyttären synnytykseen vuonna 1880 ja tytär menehtyi kuukauden vanhana. Viisi lasta jäivät täysin orvoiksi, kun perheen isä, Matti Laitinen kuoli vuonna 1881. Perheen esikoisesta, Albertista tuli Pienmäen isäntä 30-vuotiaana vuonna 1897. Hän lunasti loputkin sisarosuudet perikunnalta vuonna 1905. Nuoremmat sisarukset jäivät kuitenkin naimattomina asumaan taloon.

Pienmäen päärakennuksen vanhempi tupa rakennettiin vuonna 1849. Jo vuonna 1852 taloa jatkettiin: keskelle rakennusta tehtiin läpikuljettava porstua ja karjapihan puoleiseen päätyyn toistupa, peräkamari sekä miespihan
puolelle, myöhemmin isännän kamariksi kutsuttu huone. Sisälle mentiin himmelin eli kuistin kautta. Ulko-ovena oli erikoinen, kaksiosainen veräysovi."

peräkammarin seinät maalattu jälkeenpäin vanhasta kuviotapetista löytyneellä värisävyllä

isännän kammari

sahdin teossa tarvittavia esineitä

aivan ihastuttava polku, humalat kasvavat aidan raoissa

tuohikattoinen aitta

jokin tuholainen ilmeisesti kutoo hopeanhohtoisia verkkoja lehtien ympärille

paluumatkalla kuvasin ruusuja vanhan ladon seinustalla

                                                 - Beate -