Lauantaipäivän 4.7. retkipyrähdys

Nokisenkosken lammasaitauksessa oli kolme lammasta. Tämä oli utelias ja komein väritys, pää aivan musta

"Sä oot silkkii mun sylissäni
Niin kuin lämmin vesi, joka lainehtii
Yhdestä puusta meidät veistettiin
Päästä varpaisiin
Sä oot silkkii mun sylissäni
Niin kuin lämmin vesi, joka läikehtii
Sama virtaus, taivas ja maa
Toisensa kohtaa" -Jukka Poika-

Sinivioletti kukkapelto ennen Hankasalmea lainehti lähes silmänkantamattomiin. Vaan mikä on tämä kukka? Harmi, en ottanut lähikuvaa. Onko hiirenvirna ja kasvatetaanko sitä rehukasvina? En ole maatalouden asiantuntija.

Minttulin kuvailuja blogista löysin Mehtiökosken ja mekin ajelimme tietä mutta ilmeisesti eksyimme jossakin vaiheessa, kun emme löytäneet kaunista erämaajokea. Valtava kivilohkare oli tien varrella

ja se oli haljennut aikojen saatossa

kallion pintamuodostumaa tutkimme ja en osaa sanoa, miksi se on kulunut valkoisen rosoiseksi

Tiina tuvalla joimme mekin päiväkahvit tai jo toiset, kun ekat ryyppäsimme Nokisenkosken kioskilla. En ollut ennen käynyt ja tosi kauniille paikalle on yritys rakennettu.

Minulla oli kartta mukana ja navigaattoriin osoite niin löytyi Pienmäen talomuseo Hankasalmella. Muita vierailijoita ei ollut ja kesäoppaana työskentelevä opiskelijaneitokainen kulki meidän kanssa ja asiantuntemuksella kertoi talon vaiheista. Eipä ollut vieraskirjassa monta päiväkävijää mikä on harmi, sillä paikka on kesäisin idyllinen ja rentouttava kohde pysähtyä.
Pihapiiriin saavuttaessa ovat ensimmäisinä kaksi vilja-aittaa ja savusauna

Museon pihapiirin jyhkeä lehtikuusi ja juurella kasvoi koiranheisi. Taustalla iso vanha tammi.

Pienmäen talo ja pihapiiri on keskisuomalaiseen tapaan mäelle rakennettu tila. Taloon kuuluu noin 20 hirsirakennusta, asuinrakennuksen lisäksi karjasuojia, talli, aittoja, sauna, riihi, paja, keittokota ja kaksi kaivoa.

Tuvan tunnelmaa. Uuni on jouduttu purkamaan huonokuntoisuuden vuoksi ja kuulemma uusi on rakenteilla

Punaiset pelargoniat ikkunoilla henkivät mennyttä aikaa

ja neitokaisen kamarissa vieraalle tarjoittiin kahvit.  Oppaan puheista jäi mieleeni, että tilaa alkoi isännöidä v. 1867 Matti Laitinen ja perhe oli edistyksellinen ja herraskainen mutta surullinen oli perheen kohtalo.
"Matti Laitinen muutti Pienmäkeen yhdessä itseään neljätoista vuotta nuoremman vaimonsa, Makkolan naapurissa sijainneen Halmeniemen talon tyttären, Henriikka Makkosen (1841–1880) kanssa. Tila oli elinvoimainen, ja perheeseen syntyi muutaman vuoden välein kuusi lasta, kolme poikaa ja kolme tytärtä. Perheen äiti kuoli Pienmäen saunassa nuorimman tyttären synnytykseen vuonna 1880 ja tytär menehtyi kuukauden vanhana. Viisi lasta jäivät täysin orvoiksi, kun perheen isä, Matti Laitinen kuoli vuonna 1881. Perheen esikoisesta, Albertista tuli Pienmäen isäntä 30-vuotiaana vuonna 1897. Hän lunasti loputkin sisarosuudet perikunnalta vuonna 1905. Nuoremmat sisarukset jäivät kuitenkin naimattomina asumaan taloon.

Pienmäen päärakennuksen vanhempi tupa rakennettiin vuonna 1849. Jo vuonna 1852 taloa jatkettiin: keskelle rakennusta tehtiin läpikuljettava porstua ja karjapihan puoleiseen päätyyn toistupa, peräkamari sekä miespihan
puolelle, myöhemmin isännän kamariksi kutsuttu huone. Sisälle mentiin himmelin eli kuistin kautta. Ulko-ovena oli erikoinen, kaksiosainen veräysovi."

peräkammarin seinät maalattu jälkeenpäin vanhasta kuviotapetista löytyneellä värisävyllä

isännän kammari

sahdin teossa tarvittavia esineitä

aivan ihastuttava polku, humalat kasvavat aidan raoissa

tuohikattoinen aitta

jokin tuholainen ilmeisesti kutoo hopeanhohtoisia verkkoja lehtien ympärille

paluumatkalla kuvasin ruusuja vanhan ladon seinustalla

                                                 - Beate -