Hirvipeijaisaikaa!

Tuommoinen köriläs (taitaa olla naaras tai vasa) on köllähtänyt tänä syksynä metsämiehen saaliiksi. Seudun hirviporukalla alkaa olla kiintiö kaadettuna yhtä vasaa vaille. Lupia oli 14. Viikonloput ovat vierähtäneet tiiviisti passissa istuen tai koiramiehenä. Kaverini toimii hirviporukan vetäjänä ja vastuuhenkilönä. Tarinaa riittää jahdin päätyttyä. Vanhempi passimies saattaa leudossa säässä torkahtaa ja hirvi kävelee vain 20 metrin päästä ohi. Saalistuksen tiimellyksessä säännöt joskus unohtuvat ja mies saattaa luulla eläintä kuolleeksi, vaikka se onkin saanut vain osuman, josta lamaantunut hetkeksi etukäpälien varaan ja kimmahtaa siitä metsämiestä kohti. Eli koskaan ei pidä lähestyä eläintä etupuolelta vaan takaa. No, onneksi selvittiin säikähdyksellä.

Nykyinen hirvenmetsästys on teknistynyt. Koirilla on geps-tunnistinpannat, joista niiden liikkeitä voi seurata, riistakameroilla seurataan hirvien liikkeitä ja ruhon nylky ja paloittelu sujuu näppärästi uudenaikaisessa nylkymajassa.

Pakastin täyttyy paisti- ja keittolihoista. Olen vähän pakon edessä joutunut opettelemaan lihankäsittelyä ja hirvikäristyksen laittokin onnistuu. Vanhalla käsin pyöritettävällä lihamyllyllä on melkeinpä yhtä nopea jauhaa kuin uusilla vempaimilla. Viimeksi teimme sankollisen mureke- ja pullataikinaa (siis hirveä), paistoimme ja pistimme pakkaseen. Tänä syksynä on saatu vielä kolarihirvilihaa muutamia paloja. Mies oli jäljittämässä loukkaantunutta eläintä ja aina mukavampi, kun se saadaan metsästä pois kitumasta. Niin, sitä jokasyksyistä herkkua, mykyrokkaa, en ole opetellut tekemään. Jotkut kuulema ottavat hirven kielenkin ruuaksi ja ennen päälihoista on tehty lihahyytelöä.

Jahas, pitänee vakkautua yöpuulle!