Marraskuun 15. päivä ja edelleen lumetonta, kirkas poutapäivä tänään samoin kuin eilen, kun ajelimme pojan kanssa 85 v äitimuoria katsomassa Kajaanissa. Minulle on nautinto, kun saa istua kyydissä eikä itse tarvitse ajaa. Äiti asustelee vielä yksin omassa asunnossaan mutta joka kerran kun näemme, huomaan kuinka ikä jo alkaa painamaan. Hauras pikku mummeli, joka jo höpöttelee uudet ja vanhat asiat sikinsokin, kärsii yksinäisyydestä, kun ei jaksa enää lähteä yksin ulos eikä uudesta asuinympäristöstä löydy vertaista seuraa. On vain ajan kysymys, milloin hänet on hommattava palveluasuntoon. Veljen perhe huolehtii hänelle ruuat ja siivooja käy kerran kahdessa viikossa. Mutta ongelmia on jatkuvasti. Milloin on mikäkin ruokatavara loppu ja mummo ei enää osaa laittaa muistilapulle puutteita. Suihkussa käyntikin näkyy unohtuvan, hiukset likaiset ja voimakas hien haju ilmassa. Veli vaimoineen pitää viimeiseen asti kiinni siitä, että kun mummo ei itse halua muuttaa niin on kunnioitettava hänen mielipidettään. Minä taas olen toista mieltä.
Viimeksi kun soittelin hänelle niin oli ollut kolme päivää kahvitta ja sokerikin oli loppu. Maidot olivat monta päivää vanhoja ja leipä kuivunutta. Veimme hänelle nyt kaikkea mahdollista mikä säilyy, keksejä, korppuja, pullaa ja leipää pakastimeen ym. Minulla on yli 200 km matka äidille, joten en voi mitenkään huoltaa päivittäisostoksia. Veljen vaimo jo 'otti kirsuunsa', kun huomautin asioista.
Asiat vaivaavat mieltä pitkään, kun tulee kotiin. Katselimme taas vanhoja valokuvia kuten niin monesti ennenkin, vanhoja hautajaiskuvia vainajan avoimen arkun äärellä, nauravia neitosia käsikynkässä hiukset käherrettynä, heinäntekoa, vanhoja rakennuksia, saapasjalkaisia rentoja miehiä tytöt kainalossa. Mennyt maailma elää vahvasti läsnä. On kuin äiti sukeltaisi tuohon maailmaan haluamatta palata sieltä enää koskaan tähän päivään.
Yhdessä laulamme rakkaan valssin.
Valssi menneiltä ajoilta
Valssi soi, mieleen toiajan sen, entisen.
Muiston kauniin mieleen tuo
valssin vanhan sävelvuo.
Muistojen menneitten
valssi soi, hiljaa soi.
Kaikki häipyy unholaan,
muisto saapuu uudestaan.
Säveliin, menneisiin,
ystäviin rakkaisiin,
onnenmaille riemukkaille
valssi vanha meidät vie.
Muistojen armaitten,
sävelten entisten,
hurma säilyy siellä päilyy,
kirkas, kaunis muiston tie.
Vanhan ihmisen elämä on muistoissa elämistä. Tämä hetki ei tunnu enää tärkeältä, eikä se säily enää mielessäkään. Lopulta vanhus palaa lapsuuteen, isään ja äitiin sekä sisariin ja veljiin. Koko aikuiselämä häviää tuntemattomiin, eivätkä omat lapsetkaan jaksa koskettaa vanhan ihmisen mieltä...Surullista mutta totta.
VastaaPoistaNähtävästi näin on säädetty tapahtuvaksi.Otan osaa, Beate<3
Löysin tänne sattumalta ja luin koko blogisi läpi kerralla. Mielenkiintoni siihen oli, että olen myös itse leski ja kirjoittanut useampiakin blogeja. Tervetuloa vierailemaan blogeissani!
VastaaPoistaRakas on tuo valssi minullekin: se on sekä omien edesmenneiden vanhempieni että minun oma häävalssini (sen kerran kun olen ollut naimisissa)!
VastaaPoista