Ensin ajattelin etten kehtaa panna tänne näytteille neulomuksiani mutta onpahan välillä kuvana jotain muutakin kuin luurankoja. Juu, kaikki on samalla tyylillä kudottuja, äidiltä opitulla mallilla. Viime keväänä kudoin tuon reunimmaisen sukkaparin (jotain mahottoman ohutta lankaa), kun olin saanut juuri vasemman käteni pois kipsistä. Liukkaalla kaaduin ja värttinäluu napsahti poikki. Olihan sekin kitumisen aikaa viisi viikkoa pidin kipsiä ja sen jälkeen käsi oli jäykkä, voimaton, lihakset ja jänteet surkastuneet tietty. Ei se ole vieläkään kunnossa, rustoa kasvanut ja kai pitäisi operoida. No sinnikkäästi värkäten sain sukkaparin valmiiksi, vaikka menihän siinä aikaa.
Muuta en sit osaakaan juuri neuloa kuin lapasia ja kaulaliinoja. En uskalla edes ajatella enää aloittaa jotain vaikeampaa, neuleohjeita en osaa lukea, niissä palaa mun viimeisetkin hermoriekaleet, joten jääköön. Neulemyssynkin tilasin viime talvena netistä jostakin mikko.fi -sivustolta. Mulla kun on ihme pääkopan malli, johon ei sitten joka myssymalli sovikaan.
Täällä voi katsella noita käsityötaitureiden luomuksia mutta jääköön katseluksi. Ommella osaan suoraa saumaa varsin näppärästi :) ja tehdä pikku korjaukset kuten lahkeen lyhennykset tai helpot kavennukset. Miten sitä on voinut joskus nuoruudessa ommella peräti puseroita ja vanhalla Singerillä. Onko se niin, että taito ruostuu, kun sitä ei harjoita jatkuvasti? Ei tarvita kuin että ompelukone (on se peräti Husqvarna) alkaa kenkkuilemaan niin jopa jää homma kesken. Näkyy siinä olevan jotain koruompeleitakin mutta enpä ole tarvinnut muuhun kun mallitilkkuun. No sain tässä pari sohvatyynypäällistä ihan nätisti onnistumaan kirpparikankaasta ja mallikin oli semmonen, johon tuli ulkoreunus eli varsin vaativa meikäläiselle :).
Talven tulosta ei ole tietoakaan tänne Savoon mutta muuten niin rapsakan mukavat ulkoilukelit. Hyvää yötä!
Hei, surusilmäinen tulit blogiini. Asia yhdistää meitä, menettäneitä. Elmää jatketaan silti, tämän asian kanssa.
VastaaPoistaNäin talvikeleillä villasukat ovat tarpeellisia, jopa välttämättömiä.;)
VastaaPoistaMinäkin neulon aina joulu- ja muiksi lahjoiksi lapsenlapsille villasukkia ja lapasia (eli tumppuja).
Oikeein mukavaa marraskuuta sinulle, Beate!<3