 |
| Kuoleman puutarha, Hugo Simberg |
Kuolleet ihmiset ovat täällä työssä ja he pitävät työstään. He ehkä ovat työssä täällä, jotta saisivat happea, ja sydän, joka on yhdessä kukkapurkissa, on ehkä sitä varten että heistä tulisi ihmisiä.
Andreas Kajlinger 6. luokka
Taulu kertoo että kuoleman ei tarvitse olla kauhea ja jotain huonoa ja tyhmää. Se kertoo että kuolema vaan tekee omaa työtään eikä siksi että se on hauskaa. Jonkunhan on pakko myös tehdä sekin työ. Ja silloin kun ne saa ottaa pikku tauon ja silloin ne menevät omaan puutarhaansa. Kun kaikki ei ole kuollutta kun ne hoitaa eläviä kukkia. Kuoleman apulaiset ovat luurankoja millä on mustat isot vaatteet. Minun ajatukset:
Minä luulen että ne kukat ovat kuolleitten ihmisten henget ja että sitten kun panee ne kukat maahan taas, niin alkaa taas seuraava elämä. Mää tykkään tästä taulusta kun se näyttää että kuolemaa ei tarvitse pelätä.
Lina Hedman
http://www.modersmal.net/finska
**********************************************
Nuorten ihania tulkintoja Kuoleman puutarhasta. Tästä pääsen omaan pohdiskeluun kuolemasta ja miksi se meille on edelleen pelkoa aiheuttava, luonnoton aihepiiri, se suljetaan ulkopuolelle keskustelujen tai siitä puhutaan hartaasti ja kuiskutellen tai voivotellen, se halutaan eristään ihan omaan kategoriaan, vaikka se on elämänkierron erottamaton osa ja aina läsnä. Siitä tuli kuolemanvakava ja intiimi asia. Entisaikaan kuolemaan suhtautuminen oli luonnollista..."nostimme sen tähän pöydälle, kun se oli kaatunut juuri tuohon viereen" kuten Mikkolan isäntä teki Kustaalle.
"Tottumuksesta käymme haudoilla toimittamassa pikarituaalimme ja kiiruhdamme takaisin turvalliseen arkeen. Meille ei edes käy mielessä, että vainaja olisi kenties halunnut vähän rupatella ja vitsailla, sillä sellainen ei sovi kuoleman konseptiimme. Me individualistit kunnioitamme toistemme yksityisyyttä niin ahkerasti, että hylkäämme heidät hautumaan yksinäisyyteensä. Kuolleet jätämme kylmään maahan nauttimaan ikuisesta hiljaisuudesta ja elävät - vanhat, köyhät, heikot ja oudot - suljemme pois näkyvistämme." Noin kirjoittaa Alexandra Salmela tämän päivän Savon Sanomassa.
Tuo Salmelan kirjoitus innoitti minua, koska en ole koskaan ollut innokas kirkossakävijä. Tai jos menen kirkkoon teen sen mieluummin vaikka muualla kuin Suomessa tai käyn kesäisin istumassa tiekirkoissa. Perinteinen ev.lut. jumalanpalvelus on raskas, jäykkä, synkkämielinen toimitus ja usein saarnatkin ovat aivan muuta kuin tätäpäivää. Niinpä, miksi nykyinen Sonkajärven kirkkoherra Markku Suokonautio saa kirkon täyttymään kuulijoista ja onko jotenkin paheksuttavaa, että hän esitti kirkossa Satumaa-tangon? No ehkäpä siksi, että nykyisen virsikirjan virret (suurin osa) ovat jo puhkikuluneiksi veisattuja, joiden kieliasu on ikivanhaa ja väritöntä.
Hautausmaallakin käyn mieluiten muulloin kuin pyhäinpäivänä. Alkuun en käynyt miehen haudalla yli kahteen vuoteen, koska sain niin pahoja psykofyysisiä oireita ja hauta oli seurakunnan hoidossa.
No tämmöistä tänään. Pimeys on laskeutunut seudun ylle. Lähden katsomaan liikkuuko siellä kummituksia :D.
Kauniita ajatuksia kuolemasta.
VastaaPoistaKuolemahan on loppujen lopuksikin kaunis asia, luonnollinen asia.
-Itse olen aina kuullut sanottavan, että kuolema kolkuttaa ennen tuloaan.
Siihen uskon, koska ennen mieheni kuolemaa, kuulin tupamme pohjoispäädyssä useasti kolkutusta ja ajattelin, että pyykinkuivausteline hakkaa katolle meneviin rappusiin.
Mieheni kuoleman jälkeen on ollut myrskyjä ja tuulia, ja pyykinkuivausteline samassa paikassa. En kuuna päivänä seitsemään vuoteen ole enää samaa kolkutusta kuullut-
Kuolema kolkuttaa!
Tulipa pitkähkö kommi..:)
Minulta on kaksi miestä mennyt mananmajoille. On siellä isä ja äiti. Myös kaikki isovanhemmat. Veljen saattelin kaksi ja puoli vuotta sitten. Joukko ystäviä on myös siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Veljen kuoleman jälkeen olen trampannut hautuumaalla lähestulkoon joka lenkillä käynti reissulla. Kun asun lähellä meijän hautausmaata.
VastaaPoistaLuulen ettei minulla enää ole tabuja kuolemaa kohtaan, että pysyn siitä puhumaan luonnollisena jatkeena elämälle. Nyt voin sanoa, etten pelkää kuolemaa,, mutta, mutta, kuin sitten lie, kun sen hetki oikeesti koittaa??
Siksi toisekseen, kun jonkun läheisen omainen kuolee, kuinka onkaan vaikeeta ja sanoja ei tahdo löytyä, esittää surun valittelu. Vaikka tiedän omalta kohalta, että pelkkä halauskin riittää. Ja kuunteleminen jos toinen siitä haluaa puhua.
Kiitos ulleriina ja Nenunen postauksistanne. Olen niin 'otettu', kun täällä täysin tuntematon kommentoi. Oman elämä on vain saatava jonkinlaiseen balanssiin, vaikka se on ollut jumalattoman vaikeata. Meillä oli yhteinen elämä jotenkin niin suunniteltu eteenpäin ja onneakin riittämiin. Nyt koetan rämpiä päivän kerrallaan ja löytää ilon hetkiä. Mikään ei koskaan palaa ennalleen mutta en aio vaipua epätoivoon.
VastaaPoistaHienoa pohdiskelua! Itse ihmettelin samaa, että kun Suokonautio elävöitti jumalanpalvelusta, ei hänelle meinannut löytyä sijaa majatalossa, eli jäykkä ev.lut. jumalanpalvelus ei sallinut tällaista. Tai paremminkin ne jäykät - ja harvat - seurakuntalaiset.
VastaaPoistaToisalta, Konneveden pappi ja kanttori ovat saaneet kirkon useasti täyteen nuorekkaalla jumalanpalveluksella ja musiikilla. MInusta pitää tietysti säilyttää jumalanpalveluksessa tietty hartaus, mutta miksi estää sen elävöittäminen. Vaan vaikea on saada laivaa kääntymään (olin täällä vuoskymmenet srk-neuvostossa, joten kokemusta muuttamisen vaikeudesta on).
Kiva kun löysin blogiisi ja kiva kun tulit lukijakseni. Terkkuja sinne Savoon!