sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Kuvakavalkaadi 3.10. pyörälenkiltä ym.












Laitanpa tähän loppuun jotakin sepustusta. Keskiviikkona lämpötila kohosi lähes +15 asteeseen. Omankodin pihassa oli pojan miestenpyörä Akseli (naisten pyörä on etäkodissa) ja eikun reisimään sen selkään. Saivatpahan reisiläskit jumppaa, kun pyörä on isorenkainen ja tosi raskas ajaa. Yhden lenkin olen tällä jo tehnyt (about 30 km) ja harjoittelin ensin, että kun joudun pysähtymään, laskeudun hajareisin tangon väliin enkä yritä hypätä sivulle.

Tuolla välissä on pihasta otettu pihakeinukuva, usva alkoi jo laskeutua maahan. Lenkin kuvissa on Äyskoski.


Kirpparilöydöt paikalliselta kirppikseltä. Minulla on ennestään kaksi näitä Kermansaven pikkutaulua mutta toiset kaksi puuttuivat. Ja mikä onni, että satuin juuri sinä päivänä menemään kirpparille, sillä joku muu olisi varmaan vienyt taulut. Hinta oli 10 e/kpl ja huutonetissä näkyvät myyvän samoja tauluja 35-40 e/kpl. Kermansavihan lopettaa astioiden ym. valmistuksen, joten näiden arvohan vain kohoaa. Sinikello- ja mustikkalaatat on tarkoitus kehystää katajakiekoilla pannunalusiksi.

Rauhaisaa sunnuntai-iltapäivää ja Lankapirtin Matleenalle olen laittanut postia. Voitin siellä blogiarpajaisissa, kiitos onnettarelle!

En vaihtaisi reittiä,
joka toi tähän ja vie tästä pois.
Evääkseni riittää poimittu ilo,
sopivasti unohdusta, rohkeus
jatkaa ja odottaa.
Ajatella,
mitä löytää ja saa, ymmärtää,
kun haavat paranevat.
                        Arvista viis.

                                - Pia Perkiö, Hyviä Päiviä, Kirjapaja -
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤ Beate ¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

Ps. Osaakohan kukaan neuvoa, miksi kuvani eivät näy suurempina, kun niitä klikkaa? Olen pähkäillyt, että mikä tässä mättää, kun muissa postauksissa kuvat saa suuremmiksi (ei kaikissa). Tämän postauksen kuvat on otettu vielä pojan paremmalla kameralla.

21 kommenttia:

  1. Kauniissa maisemissa pyöräilylenkki on kulkenut. Äyskoskella piti käydä tämän suven aikaan. No jäi ensi kesään.
    Hienoja ovat kuvasi ja Perkiön runo!
    Hyvää syksyn jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upeat ovat maisemat mutta harmittaa tuo Lohimaan kohtalo. Ei taida tämä uusikaan yrittäjä saada toimintaan puhtia.

      Poista
  2. Kauniit retkimaisemat! Minä ainakin näin kuvasi isompina, kun klikkasin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saraheinä, mistähän mahtaa johtua, kun en pääse kommentoimaan sivuillesi lainkaan, kuin joskus sattumalta.
      Mutta pääsen katsomaan sun postauksesi kyllä, mutta kun meen komentoimaan, niin näkyy vain sun bannerikuvasi, ei kommentointipalkkia?

      Poista
  3. Ihania maisemia on pyörälenkilläsi ollut ja kyllä ne klikkaamalla suurenee.

    VastaaPoista
  4. Äläpä huoli, suurenivat kuvasi klikkaamalla ainakin minulle! Tosin olen havainnut, ettei kaikissa blogeissa klikkauksesta huolimatta kokoaan muuta.
    Kauniita kuvia sinulla. Ja Äyskoski on komea. Hieno postaus.

    VastaaPoista
  5. Kaunista! Oli varmasti ihana pyöräillä noissa maisemissa!

    VastaaPoista
  6. Kauniita kuvia lenkiltäsi. Ja kyllä kuvasi suurenevat minunkin koneella.

    VastaaPoista
  7. Hienoja syysmaiseman kuvia olet saanutkin otettua pyöräilyretkellä. Ja kirpparilöydöt on tosi nättejä. Juu, suurenevat täälläkin klikkaamalla.

    VastaaPoista
  8. Kauniissa maisemissa olet pyöräillyt!
    Kirtpparilöytösi ovat myös kauniit ja hienot löydöt tosiaan!

    VastaaPoista
  9. Upeita koskettavia kuvia. Laitoin sinulle tässä taannoin sähköpostia, kun kaipailen osoitettasi, sinulle olisi tulossa kirja! Oletko ystävällinen ja vastailet. email. ainoeinontytar piste harjula miukumaukumerkki gmail.com. Kiitos!

    VastaaPoista
  10. Mahtavia kuvia :) Syysterveisiä sinulle ja blogillesi :)

    VastaaPoista
  11. Ja kiitos myös Saraheinä, Harakka, mummeli, anja, Anneli, Sirpa, Anja, Aino ja Ronja Ryövärintytär kommenteista. On kiva huomata, että vierailette täällä ja jätätte 'tassunjäljen'. Pitää itse parantaa tapojani, kun niin monissa blogeissa tulee vierailtua mutta kommentti jää jättämättä.

    VastaaPoista
  12. Kyllähän se näin on, että pyöräilessä kyllä näkee paljon enemmän kuin tästä koti-ikkunasta! Pyöräni möin joitakin vuosia sitten kun en uskoltanut sen selkään mousta ja tiesin olevani muutenkin sen ajon kanssa vähän huolimaton...;/
    Siis hyvä mulle ja ympäristölle päätökseni, mutta mielelläni kattelen ja luen teidän ajajien juttuja....;D

    VastaaPoista
  13. Kiva kun kävit blogissani, kyllä niitä käsitöitään voi ihan hyvin esitellä, näytille vain. Liityin lukijaksi, jotta jatkossakin pääsen kirjoituksiasi lukemaan =)

    VastaaPoista
  14. Hienoja kuvia, varsinkin suurina!
    Kyllä minulla ainakin kuvasi näkyvät suurina...;)))
    Ellei kuva suurene, luulen että silloin syy on siinä, että on nettiin pantu resoluutioltaan hyvin pieni kuva; mutta tässä ei vika ole siinä. Lieneekö koneesi asetuksissa tai muussa sellaisessa, voisit kysyä viisaammilta.

    Hyvää viikon alkua Beate56!<3333

    VastaaPoista
  15. Hei!
    Hyvän näköisiä luonto kuvia. Liityn samantein lukijaksi jotta löydän tänne uudestaan. Itsellä kun on samat mielenkiinnon kohteet. Valokuvaus, runous, lukeminen, musiikki ja ihmismieli. :) Blogissani mietteitä elämästä voi käydä lukemassa.

    VastaaPoista
  16. Tervetuloa uudet lukijat Riika ja Minttu. Ja Maikulle ja Aili-mummolle kiitokset kommenteista.

    VastaaPoista
  17. Pääsit pyöräilemään aurinkoisessa maisemassa!

    VastaaPoista
  18. Saat syksynkin näyttämään niin kauniilta :)

    VastaaPoista
  19. Kiitos postista! Työ on jo aloitettu. :)

    VastaaPoista

Kiitos jokaisesta kommentista. Olen hyvin iloinen niistä ja jokainen on tärkeä niin lyhyt kuin pitkäkin. Jos et ole bloggerissa, voit kommentoida myös anonyyminä, kun valitset sen kommentointi palkista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...