Trooppinen kuumuus, ai Suomessako??

Hellettä on pitänyt nyt toista viikkoa ja trooppista kuumuutta, kun yölämpötilakin on yli +20 C. Ei passaa valitella ei, vaikka talossamme ei ole viilennyssysteemiä ja nytkin lämpötila hipoo +28 astetta sisällä. Minulla harvoin särkee päätä mutta tämä hehkuva kuumuus kai pullistelee verisuonistoa liikaa. Ei mitään migreeniä ole ollut mutta pientä jomotusta. Tarkistin omista säätilastoistani, minä vuonna viimeksi on ollut näin kuumaa ja se oli vuosi 2010. Hellepäiviä on ollut 41 ja korkeimmat lämpötilat +35 C varjossa. Täksi illaksi on luvannut ukkosia, pilviä kerääntyy jo taivalle ja tuulee jonkin verran.

Nuorempana helteiset ilmat eivät vaivanneet mutta nyt on tuntunut jo tukalalta, kun yökään ei tuo helpotusta. Mitään raskaampia hommia ei jaksa tehdä ja pyörälenkin olen tehnyt aamusta tai iltamyöhään. Ai niin, ei pitänyt valitella mutta jos nyt pikkasen. Mies viisastelee, että ei sitä osasta koskaan olla tyytyväisiä keleihin, helteellä odotellaan viileämpää ja annas olla, kun loka-marraskuun loskakelit saapuvat niin taas valitetaan!

Mansikat on pakastettu ja syöty sellaisenaan useita litroja. Nyt mansikat ovat saaneet kypsyä ilman rankkoja sateita ja kerääminen on ollut helppoa. Kyllä mansikka on kesän supermarja. Mustikkaan minä en lähde tällä helteellä ja monin paikoin mustikkasato kärsii kuivuudesta. Onneksi Suomeen tulee thai-poimijoita, jotka kestävät tätä hellettä, saadaan edes pieni osa marjoista talteen.

 Auringonlasku Nilakka järvellä 9.7. Näistä hetkistä kerää voimia talveen ja pimeään aikaan. Toukokuukin oli tänä vuonna lämmin. Kesäkuu oli viileämpi kuukausi ja juhannuksena paleltiin.

Historiallinen kahden suurvallan presidenttien tapaaminen helteisessä Suomessa 16.7. 2018 (kuva Ylen sivulta). Politiikka on minulle vieras alue mutta ovathan ajat muuttuneet siitä, kun Bush ja Gorbatsov tapasivat Suomessa 1990. Nyt johtajilla on mukanaan yli satapäinen toimitsija- ja huoltojoukkio, maahamme rahdataan panssaroidut autot (Trumpilla kaksi). Trumpin autoa kutsutaankin lempinimellä "The beast", peto ja se painaa kahdeksan tonnia, on suojattu kemiallisia ja biologisia aseita vastaan ym.

Ymmärrän hyvin varustautumisen nykyisessä maailmantilanteessa. Ei kai kukaan toivo presidentilleen yhtä surkeaa kohtaloa kuin esim. John F. Kennedylle. Eipä enää ole mitään asiaa näillä herroilla avoautoajelulle.

Tämän näytelmän seuraamiseen tuhraantuikin yksi hellepäivä. Toimittajia ja asiantuntijoita oli Ylen studiossa kommentoimassa aamusta iltaan saakka ja Saulikin kipaisi tuopilliselle rankan päivän päätteeksi.

 Kesälukemisena on ollut Eeva Kilven muistelmasarja.
 "Tulee sota. Näin sanoo isä eräänä aamuna Hiihtolassa, Raivattalan kylässä. Ja nuori tyttö joka kuuntelee, heristää korviaan. Hän kertoo meille, mitä tapahtui syksystä 1939 kevääseen 1940 tässä perheessä, suvussa, Karjalassa, Suomessa. Eeva Kilven Talvisodan aika on vilpitön ja valppaasti hahmotettu kaunokirjallinen dokumentti. Rosoisuudessaan se antaa elävän kuvan talvisodan päivien kotirintamasta, ajan hengityksestä, hengestä. Palkittu sota-ajan lapsuudenkuvaus aloitti muistelmaromaanisarjan, johon kuuluvat myös teokset Välirauha, ikävöinnin aika (1990) ja Jatkosodan aika (1993)."

Kilpi sai Runebergin palkinnon vuonna 1990 teoksestaan Talvisodan aika.

 Kirjasarja on koskettava muistelmateos. Eeva Kilpi syntyi 18.02.1928 ja oli sodan syttyessä 11-vuotias. Kirjasarjan hän kirjoitti vasta yli 60-vuotiaana. Sarjan toisessa osassa Kilpi muistelee erästä laulua, jonka sotapoika oli kirjoittanut ja sävelkin oli oma.  Ilmeisesti hän kaatui sodassa, koska laulusta löytyy vain merkintä Trad - kansanlaulu.

Tämä hempeä valssi sopiikin niin hyvin helteiseen kesäiltaan.

Minä keinussa kesällä kerran

kevätkukkaista soudattelin.

Ja lempesi toivossa illoin

aina luoksesi kaipaelin.

Silloin onneni kevättä ootin

sinun silmiesi säteilyyn luotin.

Sinun tummaista tukkaasi illoin

aina hellien hyväelin.

Kerran lehdossa keväisen illan

luona siintävän tuon salmensuun.

Olin syliinsä vaipunut silloin

pois unhoittain nyt kaiken muun.

Minä lempensä huumassa silloin

kuin uinuva kukkanen illoin.

Näin silmissä lempensä hurman

jota koskaan en unhoittaa voi.

On kulunut kesästä kauan

ja se keinukin lahonnut lie.

Ja hukkunut varmaankin polku

joka kesällä keinulle vie.

Milloin saanen taas nähdä mä kukkaa

milloin helliä tummaista tukkaa.

Oi, kerran jos tiemme viel' johtais

tuon rakkahan keinumme luo