Koskenlaskua - matkakertomus osa 2

Aamupalan syötyämme jätämme tällä kertaa hyvästit Iin Sillat -majapaikalle. Kaksi yötä maksoi 135 euroa rivitalohuoneistossa aivan Iijoen lasku-uoman äärellä. Ilmakuva paikasta kopsattu netistä. Matalikkokaistaleella oli karavaanareiden alue. Sinnepä jäivät mm. Karhusaari, Simakka, Koirankari, Kirkkoniva, Finnkari, Hahtikari, Rontti, Pirttikari, Illinsaari ja kesäisen kauniit Perämeren maisemat. Käännymme Pohjois-Iin kohdalta oikealle. Raassakan voimalaitoksen alapuolella pari miestä on virvelöimässä ja toivotamme heille kalaonnea. Taakse jäävät Asemakylä ja Pöytäkiven karikko, joka näkyy edellisen postauksen juna-maantiesillalta otetussa kuvassa. Joki aina uomansa löytää, vaikka sitä kuinka yritetään kahlita. 

Kalle Päätalo on Huonemiehenpoika kirjansa ensimmäisessä luvussa kuvannut näin runollisesti merilohen matkaa kutupaikoilleen.
"...Iijoesta purkautuva makea vesi on houkutellut tuntemattomista ajoista lähtien Pohjanlahden perukkaan tulleita merilohia puoleensa, tutkimaan mistä ja minkälaisten koskien läpi kirkas ja vaahtokuplamattoa pinnallaan kuljettava vesi saapuu ylimaista mereen. Suolaton vesi rupeaa kirnuamaan kiihottavasti meren kuningaskalan kiduksissa. Sen uteliaisuus ja ennen muuta kutemisvietti rupeavat hyrräämään siinä määrin, että se kääntyy puolisoineen uimaan joesta valuvaa vesivirtaa vastaan..."

"...Joskaan Jokijärven vesi ei tunnu merikalasta yhtä suivasalta kuin Tyräjoen kuljettama, ei se silti sitä isommin miellytä. Veden väri on melko kirkas, mutta järvi on matala ja siinä tuntuu likapohjasta sekä runsaasta vesikasvilllisuudesta liukeneva kirpeys. Tästä johtuen useimmat niistä lohista, jotka lähtevät jatkamaan nousuaan Vääräjoen haarasta ja ohittavat Tyrjäjoen yhtymäkohdan, käyvät Kirkkosaaren päässä epävarmoiksi. Joku niistä saattaa lähteä puhkaisemaan järven vettä, uida Rompasensalmen läpi Murhiperän puolelle. Mutta siellä entisestään mataloituva vesi ja lähes yhtenäinen ryönikkö lääpivät tympeän tuntuisesti merikalan kylkiä. Jos lohi on itsepäisintä lajia, se voi puskeutua limakoiden ja lumpeikkojen läpi kilometrin päässä olevan Murhijoen suulle. Siinä kalan eteen ilmestyy kuin seinäksi laaja kaislikko. Silloin kääntyy jo sitkeinkin yrittäjä takaisin omille jäljilleen.

Murhijokisuulla täyskäännöksen tehnyt lohi kiirehtii Jokijärven alapäätä kohti. Keskijärvellä se ehkä mojauttaa pyrstöllään pintaa tai ui kuin kiukusta kierukan niin, että evät rikkovat vesikalvoa. Yhtä huiluuta se laskeutuu Jokijärven ja Taivalkosken välisille koskille ja karikoille. Sieltä löytyy helposti ihanteellisia kutupaikkoja ja -kavereita. Jokijärvi, järvi jonka vedessä intohimoisinkin kutulohi kääntyy takaisin, on minun syntymä- ja kasvukyläni."

Iijoki on Suomen kuudenneksi suurin jokivesistö, jonka pääuoma virtaa 370 kilometrin matkan Suomen Pohjois-Pohjanmaan läpi, alkaen Iijärveltä, Kuusamosta. Sen varrella ovat Taivalkoski, Pudasjärvi sekä Ii, josta se laskee Perämereen. Iijoen tunnetuimmat sivu-uomat ovat Pudasjärvellä ja Oulussa virtaava Siuruanjoki, Pudasjärven Korpijoki ja Livojoki ja Taivalkoskella sijaitseva Kostonjoki. Sivujokia on yhteensä yli 800 kilometriä. Vesistön kokonaispinta-ala on 14191 km² ja vuosina 1961-1990 keskivirtaama on ollut 174 m³/s.

Joki on vaikuttanut tuntuvasti sen varrella olevaan asutukseen, sillä se on ollut kautta Suomen historian tärkeä ravinnon lähde ja kauppatavaran kulkureitti. Menneinä aikoina ylävirtaan kuljetettiin ruutia ja suolaa ja alajuoksulle vietiin metsästyksestä saatuja turkiksia. Asutusta joella on ollut kivikaudesta asti ja ensimmäiset nimetyt asukkaat olivatkin saamelaisia. Iijoen nimi kääntyykin saameksi nimelle ”Yöjoki”.

Iijoen ylä- ja keskijuoksut ovat koskiensuojelulain nojalla suojeltuja vesistöjä ja Iijoessa onkin arviolta n. 150 koskea, jotka ovat olleet vuosikymmeniä vesivoimaloiden mielenkiinnon kohteena. Suojelulait pyrkivät pitämään rakentamisen vaikutukset aisoissa, ja ihminen onkin toiminnallaan vaikuttanut Iijokeen tavalla, joka vaatii aktiivista huolenpitoa. Rakentamisen seurauksena vaelluskalat ovat kärsineet pahasti, jonka seurauksena Iijoen alueille istutetaan vuosittain kompensaationa runsaasti kaloja: yli 10 miljoonaa siikaa, 3-5 miljoonaa nahkiaista, 300 000 lohta ja vajaa 30 000 meritaimenta.

Voin vain kuvitella, mitä jokivarren näkymät ovat kulkijoilleen tarjonneet. Entisaikaan tukkipoika seilasi lautallansa ja Manta se kahvit keitti. Tukkilaiset olivat liikkuvaa väkeä, tulivat keväällä ja lähtivät syksyllä. Monet heistä olivat tavallisia maaseudun poikia. Jokivarret täyttyivät kesäisin puutavarasta ja koskiosuuksilla tukit monesti tekivät suman eli ruuhkan. 1900-luvulla Iijoen uitto on ollut pääasiassa irtouittoa, jossa puun kuljetus perustuu virtaavan veden voimaan ja puut kulkevat vapaana virran mukana. Ihmisen työnä on vain estää puiden pääsy ja jääminen sivu-uomiin ja rannalle, hinata puut paikoista, joissa ei ole virtaa sekä lajitella puut oikeille omistajille uiton päätyttyä. Etenkin toisen maailmansodan jälkeen uittoväyliä parannettiin perkaamalla koskia ja syventämällä lasku-uomia. Nyt kun uittoa ei enää ole, entisiä uittoväyliä pyritään entistämään.

Me tulemme taas, kun on valtoimet veet, kun on voitettu hanki ja jää. Kun on lämpöiset tuulet maan valloittaneet. Kun on Suomessa taas kevään sää. Veli veikkonen huolesi heitä! Pölli pyörivä jälleen tuo meitä, virran välkkyvän vetreitä teitä, ja nyt laulumme helkähtää: Me tulemme taas sinä tyttöni hoi! Laulu virralla soi, ja se soi ja se soi. Me tulemme taas! Kaiku viestiä toi: Me tulemme tulemme taas!

Me olemme taas, kun on virralla työt, kun on suvi ja lehdessä puu. Kun on pohjolan valkeat tuoksuvat yöt, kun on lemmestä kertova suu. Sinun huivisi valkoista raitaa ja sun aittasi polkua kaitaa poika päivätkin kaivata taitaa, ja taas virralta kantautuu: Me tulemme taas sinä tyttöni hoi! Laulu virralla soi, ja se soi ja se soi. Me tulemme taas! Kaiku viestiä toi: Me tulemme tulemme taas!

Me lähdemme taas, kun on saapunut syys, kun on pääskyllä tie etelään, kun on pitkä jo ilta ja sen hämäryys, kun on virralla riitettä jään. Älä murheella muistele tuota! Sinä, tyttöni lempeeni luota! Kevät saapuu ja riemuiten vuota, sen kuulet sä laulun tään: Me tulemme taas sinä tyttöni hoi! Laulu virralla soi, ja se soi ja se soi. Me tulemme taas! Kaiku viestiä toi: Me tulemme tulemme taas!

Saavuimmekin Taivalkoskelle juuri oikeaan aikaan, kun kolme koskimelojaa, yksi nainen mukana, oli laskemassa koskimelontaradalla. Oli hurjannäköistä touhua mutta ei kukaan mennyt kumoon. No, näimme kuin näimmekin koskenlaskua mutta ei tukilla tai lautalla vaan kanootilla. Sain otettua pari videotakin.

Olen nähnyt koskenne vaahdokkaat

ja niiden pauhuja kuullut,

ja kulkenut autiot tunturimaat

ja Hiisiä nähneeni luullut.

Niin synkästi mieltäni soinnuttaa

tämä Kymmenen virran maa.

Kesäaurinkos kanssa ma valvonut oon

ja viettänyt yötöntä yötä.

Ja vaipuen vienoon haaveiloonvain katsonut Luojan työtä.

En tenhoas tuota voi unhottaa,

oi kymmenen, kymmenen virran maa