sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Hankikentillä kulkien, hei keväinen tuuli ja aurinko!!

 Luonto muovaili tämänkin taideteoksen. Jäälaiva matkalla kohti tuntemattomia seikkailuja.

Viime viikolla oli niin loistavat ulkoilukelit ja hankiaiset, jollaisia en muista olleen vuosiin. Köpöttelin vanhat kumpparit jalassa pitkin lumikantta kamera olalla ja nautin. Meillä oli etäkodissa maalausurakka meneillään mutta minä olin huoltopuolella (=ruuanlaittoa, kaupassa käyntiä, siivoilua), joten pääsin livahtamaan vaivihkaa lenkille. Isäntä hallitsee paremmin maalauksen niksit ja jaksaa muutenkin paremmin kuin minä köntys. Ei kai tässä ole selityksen makua? No sovussa homma hoidettiin. Wc ja kodinhoito-pukuhuone saivat uuden värisävyn ja tyytyväisiä olemme.
Joen yli silta johtaa...kumpi vie perille, joki vai silta, huuhtoo kyyneleet surullisilta
 "Kevyt kulkea on...Miten soi sävel ilmojen huilun, miten soi urut tuulen..."
Pelto, jota vesikanavat halkovat juovineen, ihminen nekin on muokannut joskus, ottanut järveltä maan omakseen, kuivattanut sen ja alkanut viljellä sitä. Paikalla on aikoinaan lainehtinut Hattula järvi ja Pieni ja Iso Saikaa järvet, jotka on kuivattu 1880-luvulla laskemalla vedet Nilakkaan. Alkuun alueelta on niitetty kortetta eläinten ruuaksi.
Ja täällä minä nyt vuonna 2015 tallustelen pitkin järven pohjaa.
Autiotalon ikkunaan on jäänyt joulun tähti. Touhu on pysähtynyt pihapiirissä, kaikki on kuin jäänyt kesken. Nyt talon hiljaisuus eheyttää ja rauhoittaa minun mieltäni. Kuvitelmissani sen asukkaat viettävät yhä joulua.
"Ihmisen mieli voi olla kaoottinen paikka, jonka jokainen sopukka on äänekäs kuin kovaäänisin radioasema. Huolet, työt, ärtymykset, kaikki nämä ottavat vallan siinä määrin, että tuskin tiedämme, missä olemme." (Jim Forest)
 Autokin heillä on ollut. Merkistä en saanut selvää mutta Ladalta tämä näyttää
 Sohvalla istuu nyt lumi sylissään auringon säteet
"Ilmojen halki käy lentäjän tie, ylitse maan ja veen, hopeahohtoiset siivet ne vie, päämäärään kaukaiseen..."
"Aika ajoin on hyvä aivan sananmukaisesti mennä "erämaahan": lepoon, johon mitkään arkitehtävien paineet eivät ulotu. Ja hiljaisuudessa pitäisi saada olla niin kauan, että se todella pääsee sisälle asti: että elämänilo omassa levollisessa rytmissään alkaa taas kummuta sisältäni. Että alan taas nähdä tehtäväni oikeissa suhteissaan, omien lahjojeni ja voimieni mittaisina. Että on taas helppo hyväksyä omat rajoituksetkin: sen paikan ääriviivat, johon juuri minut on kutsuttu tekemään työtä." (Anna-Maija Raittila)

 "Vanhenemisen hiljaisuudessa elää rinnakkain täyden päivän ja keskeneräisyyden tunne. Jotakin sellaista jää kesken, mitä olisi halunnut vielä jatkaa.

Vanhenemisen hiljaisuus kuvastelee peilin lailla mennyttä ja vielä odotettavissa olevaa aikaa. Rajallisuuden viiva näkyy silmien edessä yhä vahvempana.

Siihen on tyytyminen, mutta ilman kipua tuskin kukaan voi luopua siitä, mitä on saanut elämältä lahjaksi." (Niilo Rauhala)

 Hei humise kevähän tuuli nyt halki hankien maan. Jo korvani kiurun kuuli. Käyn kevättä katsomaan
(Hellaakoski)
"Kun taivas laulaa, meidän sielussamme soi
Kun taivas itkee, lohdun helmet pisaroi
Kun taivas hymyilee
meidän naurussamme kaipuun kaiku ilmoille kai soi."...

                                           - Juha Tapio: Väsyneet maan -

Jos olet syntynyt huhtikuussa,
saat nurkkaan heittää rukkaset.
Syntymäpäiväsi kunniaksi
tuon kevään ensi kukkaset.
Lumen alta reunasta pellon
poimin sinulle lumikellon.
                                         - Uppo-Nallen kuukausilorut -

                                                                   ♥ Beate ♥
                                 

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Eläinten talviruokintaa ja sielunruokaa ihmiselle

Innokkaiden kyläläisten järjestämä soma talviruokintapaikka seudulla asustaville metsäkauriille ja kaipa linnutkin nokkaisevat herkuista osansa. Herkut on tuotu ison peltoaukeaman ympäröimälle metsäsaarekkeelle. Eläimet näkevät näin monelle suunnalle ja pedot eivät pääse niin helposti yllättämään. Talviruokinnan avulla useammat yksilöt selviytyvät kevääseen. Hyväkuntoisina ne myös tuottavat enemmän jälkeläisiä. Minun nyt ei kuuluisi olla kuvassa, kun en ole valitettavasti tuonut muuta kuin perunan ja porkkanan kuoret lauantaina. Kaikki hedelmät ja vihannekset kaupoista jäänyttä, ihmisille syötäväksi kelpaamattomia.
Puupinoja näkee nyt lenkin varrella, kun firmat koettavat saada pinot ajettua pois ennen rospuuttoa

ELÄMÄNHALLINTAPOHDINTAA
"Joskus tapahtumat, tilanteet ja ihmiset tulevat eteesi yksinkertaisesti siksi, koska sinä jostain syystä tarvitset kyseisiä opetuksia. Toisinaan opetukset ovat niin kirkkaita ja selkeitä, että et voi olla huomaamatta niitä. Esimerkiksi asiat, jotka muissa sinua toisinaan ärsyttävät, ovatkin usein omia heikkouksiasi, jotka olet pakottanut paksun kuoresi alle ja unohtanut sinne. Useimmiten sinäkin olet peili jollekin toiselle, ja autat toista oppimaan itsestään sinun kauttasi. …
Joskus lakaiset jotkut tunteesi maton alle, koska et vain halua kohdata niitä. Lopulta et voi pois lakaistujakaan tunteita vain unohtaa, vaan ne odottavat niin kauan, kunnes rohkenet niihin paneutua. Jos kiellät itseltäsi asioita, koko ajan alitajuisesti tiedät, että myös ne ei toivotut tunteesi ovat olemassa. Ne ovat olemassa niin kauan, kunnes ne itse omasta tahdostasi otat tarkisteluun, hyväksyt ne ja päästät irti. Sen leikkiminen, että jotain sellaista ei ole, mitä et tällä hetkellä kaipaa tai mitä ehkä jopa pelkäät, tekee hallaa erityisesti itsellesi.

Piilottelu ja asioiden kieltäminen ovat myös inhimillisiä tapoja olla. Joskus minun tarvitsee kääntää monta kiveä, ennen kuin yksinkertaisesti olen valmis kohtaamaan itselleni kipeitä tai haasteellisia asioita." (Fb Sisäinen voima - 365 ajatusta parempaan arkeen)


Firmin Baes, Belgia (1874-1945) Doux reves - Sweet dreams
 "Raamattu sanoo - rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Mutta jo pelkkä itsensä rakastaminen on hyvin komplisoitu asetelma. Siinä on tärkeää hyväksyä ne rosot, puutteet ja vammat, kaikki mikä iän tuomana kulkee mukana. Toisen rakastaminen on sitä, että antaa itsensä alttiiksi. Äidin rakkautta lapseensa voi pitää jollakin tavalla ideaalina, miehen ja naisen rakkauteen tulee helposti ehdollistumia. Se kuuluu ihmisen olemukseen, vaikka rakkauteen pitäisi kuulua pyyteettömyys, hyvyys ja armollisuus." (Pauno Pohjolainen SS 28.2.2015)

Jossain on paikka
kaikille kauniille sanoille
jotka melkein lähtivät huulilta.
Vieköön sinne silta
lausumatta jääneistä kiitoksista punottu.
Palakoon siellä tuli
anteeksiannoista
henkäystä vaille jääneistä.

Sinne ne kerääntyvät kyyneliksi
helminauhoiksi
yksinäisten poskipäille.
Siellä ne ovat perillä
nukkuvat sylitysten
kotonaan
puolitiessä.
                        - Tomi Parkkinen -
Firmin Baes, Belgia - Quiétude
Kiitos taas kaikille kommenteistanne. Tavoistani poiketen aion kohta katsella LIV-kanavalla alkanutta Temptation Island Suomi -ohjelmaa. Pari jaksoa on jo mennyt mutta ne näkee täältä netistä. Muuten en ehkä katsoisi mutta mukana on eräs tutun tuttu, joka esiteltiin jopa paikallislehdessä sarjaan päässeenä yli 600 hakijan joukosta.
                                                                      - Beate -

tiistai 24. helmikuuta 2015

Karkkisukkia, lintuja ja 11+11 -haaste

Parit karkkisukat ovat kohta valmiina. En ole tätä mallia aikaisemmin neulonut ja nyt kokeilin, kun sattumalta löysin mallin, mistäs muualta kuin blogista (en nyt muista kenen). Tosi kiva kutoa ja sukista tulee vähän paksummat kuin tavallisista.
 Ikkunan läpi kuvattuja tilhiä popsimassa syksyllä keräämiäni pihlajanmarjoja. Tulivathan ne viimeinkin, kun ensin söivät marjat puista. Viherpeipot nokkivat lumelta siemeniä.
Naapuriapu pelaa meidän kylällä. Katolta pudotetut lumet lähtivät muutamassa minuutissa tien penkalle.
 Tikka keinumassa siemenpötkön tähteillä.
 Lopulta jouduin antamaa pakkasesta punaherukoita tilhille.
Fasaanille jäi tällä kerralla vain rippeet.

Löysin Tää on vielä kesken blogista kivan haasteen ja kun räntäsade vain jatkuu ja jatkuu, niin vastailen aikani kuluksi kysymyksiin.

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää täydentää 11 haastajan aloittamaa lausetta.
3. Haastetun pitää keksiä 11 lauseen alkua uusille haastetuille.
4. Sitten tulee valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut.

11 satunnaista asiaa itsestäni ja elämästäni
1. Olen oppinut hyväksymään paremmin erilaiset elämäntilanteet, vastoinkäymiset ja sattumukset ja sen etteivät ihmiset aina toimi kuten minä haluan
2. En jaksa mököttää pitkään ja riidellessä koetan pysyä asiassa
3. Pienet arjen asiat tuovat elämääni onnea ja iloa ja arvostan sitä, mitä minulla on
4. Istun mieluummin mökkilaiturilla kuin suurkaupungin puiston penkillä
5. En hermostu kaupan kassajonossa - minulla on aikaa odottaa
6. Illan leffanautinto voi olla Bridget Jones tai Lukija (The Reader)
7. Annan tunteiden tulla ja mennä - pieni itku helpottaa aina
8. Vältän ihmisiä, jotka puhuvat vain itsestään ja antavat neuvoja, miten minun tulisi elää
9. En pysty koskaan täysin hyväksymään mieheni kuolemaa - se on piikki lihassani
10.Olen herkkä ja empaattinen, toivon etten koskaan tule kyyniseksi
11. En periaatteesta lainaa rahaa kaverille tai tuttavalle

Jatka lauseita
1. Minusta on hauskaa...katsella, kun ihmiset uskaltavat 'heittäytyä' - lajeina vaikka eukonkanto, suopotkupallo tai Reino-tossufutisturnaus
2. Pidän... "siitä mistä kerroit: Ihmisestä joka halusi muistoksi talon Pidän siitä miten kerrot asioita, tunteita Pidän siitä mitä teet Teet sen kauniisti ja hyvin Sinä yllätät kaikki paitsi ne jotka tietää..." (Isokynän sanoin)
3. En pidä...muotivaatteista, suurista juhlista, Mersu-miehistä, politiikasta/poliitikoista, kehonrakennuksesta, koripallosta, koristeellisista tapeteista, räntäsateesta, isoista koirista mm. Rotweiler, formula-ajoista, lävistyksistä naamoissa, sisustuslehdistä ym.

4. Viiden vuoden päästä minä...elän luultavimmin samoilla seuduilla kuin nyt, olen matkustellut joko kotimaassa tai ulkomailla lyhyitä reissuja,
5. Jos kaikki menee pieleen, voin...aina nousta suosta ylös, kuten olen tehnyt tähänkin asti
6. Jos voisin muuttaa yhden asian,...haluaisin elää 70-luvun elämäntyyliä ja yleensä yksinkertaisempaa elämää
7. Jos rikastuisin,...uuh, tuskin muuttaisi elämääni paljonkaan. Olen tyytyväinen nykyiseen elintasooni.
8. Kamalinta olisi...jos läheisilleni tapahtuisi pahaa. Se on pahin painajaiseni. Yhdestä olen selvinnut mutta toisesta ehkä en.
9. Yritän välttää...juoruilua (ei ole ihan onnistunut vielä tähän ikään mennessä :)
10. Olen päättänyt...olla välittämättä sukulaisista, jotka eivät halua pitää yhteyttä
11. Tärkeintä elämässä on...ilo, tyytyväisyys, levollisuus, ne pienet onnea tuovat asiat, luonto, vuodenaikojen kierto


En nyt jatka tätä haastetta eteenpäin. Kiitos Keskeneräiselle kivoista kysymyksistä. Ja kaikille kiitos kommenteista. Viikko jatkuu surkeassa räntäsateessa mutta koetetaan kestää.
                                                - Beate -

tiistai 17. helmikuuta 2015

Vähän kaikkea sikin sokin ja Taunon ja Martan tarina

 Lumenpudotusta katolta 7.2. ja sen jälkeen maistui uunissa muhinut possu/hirvipaisti. Helppoa ruuanlaittoa tämmöiselle laiskalle kokille. Ostin emali-valurautapadan viime syksynä ja olen ollut enemmän kuin tyytyväinen. Lihat pataan, levylle kiehumaan ja vaahto kuoritaan pois. Sekaan paljon juureksia, pippuria, sipulia tavall. ja purjoa, lihalientä, loraus siideriä (nyt kokeilin), muutama laakerinlehti, suolaa en lisännyt. Haudutetaan 150 C asteessa noin 2 tuntia. Meillä tykätään tästä perinteisestä.

SINÄ OLET
Tarvitset kattilan ja patjan
ja vettä. Ja mitä muuta?
Jotain jonka vuoksi nukkua
tai sitten tuijotella kuuta.

Tarvitset katon pääsi päälle
ja seinät. Ja mitä muuta?
Jotain jonka vuoksi herätä
kun aamu soittaa pihapuuta.

    Ja sinä aivan yksinkertaisesti
    tänäänkin hengität.
    Jokin elää. Kuulet äänet, monet äänet
    kuulet ainakin lähimmät.

Tarvitset lujan päätöksesi,
sen minkä olet tehnytkin -
että täällä minä elän
enkä käänny takaisin.
                                        - Ilpo Tiihonen, 1992
 
Lukulistalla nämä kirjat, joista olen osan jo kahlannut
- Etten palaisi tuhkaksi: Gaute Heivoll
- Isän kanssa kahden: Mooses Mentula
- Nukketalo: Kristina Ohlsson
- Dora Dora: Heidi Köngäs
- Lakanansiivet: Sirpa Kähkönen
- Hietakehto: Sirpa Kähkönen
- Pala palalta pois: Anneli Kanto
- He eivät tiedä mitä tekevät: Jussi Valtonen
- Maailma ilman meitä: Alan Weisman
- Kon-Tiki - Lautalla yli Tyynenmeren: Heyerdahl, Thor
- Naisen silmin: Pirkko Arstila
- Matkalla Martti Ahtisaaren tarina: Katri Merikallio, Tapani Ruokanen
 
Ystävänpäiväkollaasi
Tauno ja Martta Tikkanen tapasivat, kun Tauno istui Martan viereen linja-autossa Pielavedellä vuonna 1940. Sen jälkeen on ehditty istua vierekkäin jokunen tovi.
Jaana Martikaisen juttu Savon Sanomissa 8.2.2015
 
Tänäkin aamuna Tauno Tikkanen on herännyt neljältä.
Ottanut omat lääkkeet ja pessyt kädet.
Laittanut aamukahvit ja meetvurstivoileivän ja latonut ne sinisen rollaattorin päälle.
Sitten Tauno on viheltänyt ja huikannut että:
– Huoltojuna tulloo!
Siihen tyttö on herännyt ja noussut istumaan. Sanonut että:
– Mikähän lie pyörryttää.
Sitten tyttö on katsonut seinälle, jossa kaksi nuorta rakastunutta hymyilee ikuisesti yhdessä.
– Mitteehän nuo nauraa, tyttö on sanonut.
Sitten Tauno on antanut tytölleen kahvin ja leivän, laittanut silmätipat ja sokeripiikin ja pukenut.
Sen jälkeen Martta Tikkanen on ottanut punaisen rollaattorin ja kävellyt keittiöön aamupuurolle.
Ja joka aamu kun Martta istuu keittiön penkille, hän sanoo:
– Kaikki hyvin.
Aina kaikki hyvin.

Martta ja Tauno Tikkasen tarina on sellainen, jonka jokainen ikuiseen rakkauteen uskova haluaa kuulla. Pariskunta on ollut yhdessä 75 vuotta.
Tarkalleen ottaen he tapasivat kevättalvella 1940.
– Minä löysin silloin hoitajan, Tauno Tikkanen hymyilee.
Hoitajaa Tauno tarvitsikin. Nuori mies oli toipilaslomilla talvisodan taisteluista. Luojan lykyllä hän oli selvinnyt pommituksesta niin että vain yksi sirpale iski kankkuun.
Kotimaisemissa iski vielä tujakampi pamaus. Pielavedellä samaan linja-autoon sattui Martta. Nuoret eivät olleet tavanneet aiemmin vaikka asuivat kumpikin Kiuruvedellä.
Tauno istui Martan viereen eikä ikinä noussut.
Kihloihin pari meni heinäkuussa 1942 ja naimisiin seuraavana vuonna. Jatkosota oli kesken.
– Viimeinen yö ennen vihkimistä on jäänyt mieleen. Silloin sanoin Martalle, että minun se pitää lähteä taas töihin.
Jatkosodassa Tauno palveli loppuun asti. Martta asui jo silloin Taunon kotipaikalla Kiuruvedellä yhdessä Taunon vanhempien kanssa.
Kun Tauno tuli kotiin, alkoi lopulta yhteinen elämä. Se oli ilon päivä, vaikka mieli oli vielä muualla.
– Mutta kyllä minä juttelin Martalle sodasta enkä pitänyt asioita itselläni.
Elämä alkoi hiljalleen taas kantaa ja touhua riitti.
Oli eläimiä, viljelyksiä ja töitä, joita saatiin kiuruvetiseltä Vuorelman liikkeeltä. Tauno paukutti kangaspuita, kun Martta huolehti kodista.
– Minä hoidin karjat ja ruuanlaiton ja lapset, kun Tauno teki töitä, Martta sanoo.
Tauno Tikkanen muistelee noita aikoja hymyssä suin. Työt olivat silloin kortilla, ja Martan käsityötaitojen avulla pariskunta pääsi kudelmien tekoon.
– Olen sanonut, että Martasta minä löysin oikean kultakaivoksen. Tienattiin hyvät rahat kutomalla. Ikkunoissa oli pimennysverhot ettei naapurit näe, että minä kudon, Tauno Tikkanen nauraa.
Huumorimies lisää, että vaikka kultakaivos on nyt on suljettu, kultakuume vain jatkuu.
Sitten Tikkanen halaa tyttöään.
Ensimmäisen poikansa Tikkaset saivat 1945. Vuotta myöhemmin tuli tyttö ja parin vuoden päästä vielä poika. Tilalla elettiin sulassa sovussa, nuoremmat ja vanhemmat Tikkaset yhdessä.
– Minä olen niin hyvällä mielellä siitä, että sain hoitaa ukin ja mummon täällä kotona. Kotiin he kuolivatkin, Martta Tikkanen sanoo.
Kunnon riitoja Tikkasilla ei ole koskaan ollut. Erimielisyydet on hoidettu puhumalla.
– Meillä on ollut niin helppoa yhdessä. Luoja oli laittanut niin, että myö kuulutaan yhteen. Aina on ikävä kun toinen on poissa, Martta sanoo.
– Kyllä myö kehutaankin toisiamme ja asiat puhutaan aina rehellisesti. Ei varmasti oo petetty toisiamme ikinä, Tauno jatkaa.
Rakkaus todella näkyy Tikkasista. He osaavat olla siitä myös kiitollisia.
– On hyvä, että näin kauan on saatu olla yhdessä ja näin terveenä. Saa nukkuakin ja rakas on aina siinä vierellä. Meillä on ollut oikeeta rakkautta, Martta sanoo.
– Toivos, että kaikki muutkin saisivat tämmöistä mitä myö on saatu, Tauno jatkaa.
75 vuotta on pitkä aika, rakkaudessakin. Silti kumpikaan ei ole koskaan kyllästynyt toiseen.
– Ei se aika tunnu edes pitkältä. Minä en voi ymmärtää sitä mitenkä ihmiset pettävät toisiaan. Sitähän sitä näki monestikin vierestä nuorempana, Tauno sanoo.
Avioliittoon pari on aina suhtautunut vakavasti. Se mikä on luvattu, se myös pitää. Kunnioitus ja kumppanuus ovat tärkeintä.
– Täältä ei mitään muuta mukaansa saa kun lähtee, Tauno sanoo ja sipaisee tyttönsä pitkiä lettejä.
Tyttö katsoo poikaansa ja sanoo:
– Rakas oot.
Iltapusuun on vielä muutama tunti.

tiistai 27. tammikuuta 2015

Ai milloinkas myö käytiin täällä, kiirettä on pitänyt...

 
Järjestelin vanhoja postikortteja ja jäin mietiskelemään, milloinkas tämä reissu tehtiin. Ei ollut blogissa kuvan kuvaa. Jälkeenpäin on kamalaa, kun ei tahdo muistaa kuvien paikkoja. Liian kiirettä on pidetty. Ollaan muuten otettu opiksi ja jos vielä omalla autolla reissataan niin hitaammin ehdottomasti  ja laaditaan kotona tarkempi reitti/matkasuunnitelma. Viime kesän Lofootin matka onnistui siinä suhteessa paremmin mutta hiomista riittää.
 
 Matkalle on lähdetty 14.7.2011 ja ensimmäinen yöpaikka ollut Sallatunturin juurella Caravan alueen mökissä
 Illalla on kävelty tunturin laelle kuvailemaan.
 Kartasta näkee, että Kelloselän rajanylityspaikka on lähellä. Jahah, mitäs muuta kartta kertoo? Onkamojärvi - wikipedian mukaan Järvessä on 32 saarta[1] muun muassa Kallunkisaari, Karvastekemäsaari, Kätkänsuusaari, Lujesaaret, Majavasaari, Markuksen aittasaari, Nilisaari, Oravasaari, Paltsarsaari, Peurasaari, Saaranpaskantamasaari,  Talvitiensuusaari, Tossonsaari ja Vitsinsaari. Suomesta löytyy hauskoja paikannimiä, eikö vaan. Onneksi tuo Saaran...... on asumaton. On nuo muutkin nimet hassuja.
 Edelleen olemme tunturilla ja zoomailen, josko näkyisi Venäjän savuja - no ei näy
 Mäntyvaaran taistelun muistomerkki (Vilho Aalto) on Kemijärvi - Kuusamo (vt 5) tien varrella sen pohjoispuolella noin 20 km:n päässä Kemijärvestä. Muistomerkki pystytettiin 1960. Mäntyvaaran taistelu kesti muutaman tunnin. Suomalaiset selviytyivät voittajina. Suomalaisten tappiot olivat 17 miestä kaatuneina. Neuvostojoukot menettivät taistelussa noin 300 miestä, jotka on haudattu taistelualueelle kolmeen joukkohautaan. Rykmentinkomentaja Stepan Kazakov kaatui myös taistelussa. Tällä tavoin tuli torjutuksi noin 20 km:n päähän kemijärvestä päässeen neuvostoliittolaisen pataljoonan uhkaava eteneminen. Mäntyvaaran luoteisrinteellä on punaisella kartiolla merkitty venäläisten joukkohauta, jossa on 380 vainajaa.
 Pelkosenniemen taistelun muistomerkki. Pelkosenniemen taistelut ratkaisivat Lapin kohtalon talvisodassa.Vihollisen joukot lyötiin hajalle sitkeissä taisteluissa ja ajettiin takaa noin 85 km Saijan kylän itäpuolelle. Omat tappiot 117 kaatunutta ja 103 haavoittunutta ja 50 kadonnutta. Vihollisen tappiot: toistatuhatta.
 Ollaan jo Sodankylässä matkamuistomyymälässä. Kemijärveltä ei jäänyt muuta mieleen kuin kirpputori ja sekös harmittaa nyt. Oli puhe, että käymme katsomassa Taivaan Tulet -draamasarjan kuvauspaikkoja mutta se jäi. Pysähdyimme johonkin keskustan tuntumaan ja mies jäi autoon odottelemaan. En edes muista löysinkö kirpparilta mitään mutta sen muistan, että olin viipynyt siellä toista tuntia!
 Sodankylän vanhan puukirkon. rak. v. 1689 alttaritaulu.Kirkon alttaritaulu on nimeltään "Ehtoollinen" ja sen on maalannut mestari Petter Bergström Tukholmasta.

Porttipahdan rannalle, kauniille paikalle on pykätty Cafe Zippi & Suhaus. Yrityksen nimestä on vaikea mieltää lappilainen yritys. Ehkäpä nimi onkin jonkinlainen sisäpiirin vitsi, joka jaksaa keksijäänsä naurattaa. Yrittämisen puutteesta ei paikan omistajaa kyllä sovi syyttää. Mutta markkinahengessä on päässyt käymään paha ylilyönti. Paikka on täynnä kaikenlaista puusta veistettyä otusta; karhuja, tonttuja, lintuja, poroja, ihmishahmoja ja muita kummajaisia. Sekaan on ripoteltu ruostuneita maitotonkkia ja kovapyöräkärryjä. Tuntuu vaikealta uskoa, että kovinkaan moni turisti olisi moottorisahalla muotoiltu taideteos mukanaan täältä lähtenyt tutkimaan lisää Lapin ihmeitä!
 Lapsia pihapiirin hahmot varmaan ihastuttavat

Seuraava pysähdyspaikka olikin Tankavaaran kultakylä, jossa näkemistä riittää ja
 matkamuistoksi oli runsaasti tarjolla erilaisia korukiviä, ei kultaa vaan kissankultaa ja eihän me sitä ostettu
"Se on keltaisen kullan ja vihreän maa se on toiveitten kehto ja hauta..."riimitteli Repe Helismaa Lapin jenkassa. Lapin kullasta odotettiin pelastajaa nälkävuosista juuri toipuvalle kansalle ja kituvalle kansantaloudelle 1860-luvun lopulla. Kultaryntäyksestä oli maallemme hyötyäkin: kuva Inarista ja Lapista muuttui ja selkiintyi. Parhaiten tämä konkretisoituu kartoissa. Lapin valtaväylä, nelostie saa paljolti kiittää kullankaivua nykyisestä sijainnistaan.
vanha höyrykone
 Sodankylän Tankavaarassa, Kultakylän ja UK-puiston luontokeskuksen kupeessa sijaitsee maailman ainoa Kansainvälinen Kultamuseo. Perusnäyttely kertoo Lapin värikkäästä kultahistoriasta. Vaskoolinmuotoisessa Golden World -rakennuksessa on näyttelyosioita yli 20 eri maasta.
Kultamuseon pihaa koristaa pronssinen, lähes kolmemetrinen vaskaajapatsas. Patsaan on lahjoittanut Lapinkullan Ystävät ry, ja se paljastettiin Kultamuseon 20-vuotisjuhlassa vuonna 1993. Patsaan on tehnyt taiteilija Ensio Seppänen, ja se on kunnianosoitus "elinkautisten" kullankaivajien työlle.
Kuutiometri Tankavaaran hiekkaa sisältää keskimäärin noin 2 grammaa kultaa, huomaa hiput nurkassa. Aikamoisen kasan hiekkaa saa vaskoolilla vaskata siis huuhtoa ja palkkio on ollut tuo tai ei mitään.

-  1930-luvulla Tankavaaran löytäminen ja kansainvälisten malmiyhtiöiden tutkimukset nostivat kultakuumetta
-   sotavuosien jälkeiset hiljaiset vuodet vaihtuivat taas kultakuumeeseen Lemmenjoella 1940-luvun lopussa
-   kultamaat hiljenivät jälleen 1950-luvun alussa; muutamat elinkautiset kantoivat kultahistorian viestiä eteenpäin yli kaksi vuosikymmentä.
-  julkinen mielenkiinto, lehdistö, kirjat, presidentti Kekkosen vierailut, Åke Lindmanin elokuvat, kultamuseo ja kultakisat nostivat Lapin kullan imagoa 1970-luvulta lähtien.
-  kullan ja kullankaivajien määrällä mitaten viime vuosikymmenet ovat olleet erilaisia kuin mikään muu ajankohta 140-vuotisen kultahistorian aikana; kullankaivajia ja valtauksia on enemmän kuin aiemmin, kultaa on löydetty 20-30 kiloa vuodessa eli historiallisesti katsoen hyvin, vilkasta aikaa on kestänyt harvinaisen kauan.
-  toisessa vaakakupissa on yhteiskuntamme eriarvoistuminen, joka on tuonut mukanaan ristiriitoja, jopa uhkia koko kullankaivulle. Uuden kaivoslain myötä nämä uhkakuvat realisoituvat lähivuosina.
Lapin kullankaivun imago on aina ollut hyvin ristiriitainen; katsojasta, näkökulmasta ja aikakaudesta riippuvainen. Rohkenen tehdä sen loppupäätelmän, että runsaat 120 vuoden ajan kullankaivu etsi mittakaavaansa ja imagoansa, joka alkoi vakiintua 1980-luvulla. Kullankaivu on löytänyt oman roolinsa, jossa yhdistyy pienessä mitassa ammattilaisuus, vapaa-ajan harrastus, matkailu ja luonnonläheisyys. (lähde: http://www.kultahippu.fi/)
Jääkärit Lapin sodassa 1944- sotamuistomerkki Inarin Kaamasessa sodanaikaisen saksalaisten lentokentän läheisyydessä. Inarissa yövyimme mökissä ja matka jatkui kohti Utsjokea ja siitä Karasjoelle,
 josta nostin vähän Norjan kruunuja ja ostimme matkaevästä. Oli ilmeisesti taas niin kiire, että Karasjoen taajamasta ei jäänyt oikein mitään mieleen paitsi se pieni kauppakeskus.  Euroopan huipulla sijaitseva Finnmark on Norjan pohjoisin lääni, joka ulottuu Ruotsin ja Suomen pohjoisosien ympärille. Se on myös Norjan Lapin sydänseutuja. Karasjoki onkin saamelaisten kulttuurisen ja poliittisen elämän keskus. Vaikka Finnmark on pinta-alaltaan Norjan suurin lääni, on se kuitenkin asukasluvultaan kaikkein pienin.
Tässä kuvassa olenkin jo seuraavan yöpaikan pihassa, joka oli Lakselvissä Stabbursdalen feriecenter. Stabbursdalen lomakeskuksessa on 30 mökkiä, 40 karavaanaripaikkaa, telttailualue, ravintola ja grillitalo. Keskus sijaitsee 15 kilometriä Lemmijoelta pohjoiseen kauniilla paikalla, jossa Stabburinjoki (Stabburselva) kohtaa Porsanginvuonon (Porsangerfjord).
Stabburselva on suosittu lohijoki. Ilmat ovat meitä suosineet joka kesä.

jatkuu...
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...