torstai 23. helmikuuta 2012

RANUAN JÄÄKARHUNPENTU PIIPAHTI ULKONA


Kaisa Siren / Lehtikuva
Ranuan eläinpuiston jääkarhunpentu otti ensi kosketuksen lumeen torstaina , kun se pääsi ulos pesäluolastaan. Jääkarhupoika viihtyi ulkosalla muutamia minuutteja.


OULU. Ranuan eläinpuistossa kolme kuukautta sitten syntynyt Suomen ensimmäinen jääkarhunpentu pääsi torstaina tutustumaan lumeen.
Pesäluolan ovi avattiin jääkarhuemo Venukselle ja sen vajaan kymmenen kilon painoiselle poikaselle kello 11. Tunti ja 20 minuuttia luukun avaamisen jälkeen pentu uskaltautui ensi kertaa ulos emon houkuttelemana.
Varovaisuus johtui siitä, että viereisessä aitauksessa oli Venuksen sisko Valeska ja pennun isä Manasse. Kaksikko on sijoitettu samaan aitaukseen, sillä Ranualla toivotaan lisää poikasia.
”Yli puolet pennuista kuolee eläintarhoissa ensimmäisten kuukausien aikana syntymästä. Niin on käynyt täälläkin kaksi kertaa. Olemme tosi iloisia, että pentu on hyväkuntoinen”, eläintarhan toimitusjohtaja Tommi Hinno kertoo innoissaan.
Kilpirauhasen vajaatoimintaa  epäillään syyksi Venuksen lisääntymisongelmiin. Seitsemänvuotias emo on kahtena syksynä synnyttänyt pennun, mutta ne ovat kuolleet muutamassa päivässä aliravitsemukseen.
Nyt pentu pysyi hengissä, kun sille ryhdyttiin syöttämään Thyroxin-kilpirauhaslääkettä. Suomen kilpirauhasyhdistys onkin nimennyt Venuksen maskotikseen.
Pennun odotetaan houkuttelevan eläinpuistoon matkailijoita.
Maailman eläintarhoissa on noin 300 jääkarhua, joiden esivanhemmatkin ovat syntyneet tarhaoloissa.
”Uutta verta saadaan luonnosta harvoin. Tänä vuonna Alaskasta siirrettiin yksi orvoksi jäänyt jääkarhunpentu eläintarhaan”, eläintarhan intendentti Mari Heikkilä kertoo.
Venus on tähän saakka hoitanut pentuaan pimeässä betonista rakennetussa pesässä. Eläintenhoitajat ovat seuranneet kaksikon puuhailua muun muassa infrapunakameran välityksellä.
Torstaina ulkona käynnin jälkeen pentu leikki lumikokkareilla pesäluolaan johtavassa eteisessä.
”Jokin aika sitten pentu sai ensi kertaa kiinteää ravintoa. Se söi lohta. Silti sen pääasiallisin ravinto on yhä
maito”, Heikkilä sanoo.
Niin luonnossa kuin tarhaoloissakin vain puolikiloisena syntyvä pentu saattaa jopa 20-kertaistaa painonsa pesässäoloaikana emon rasvaisen maidon turvin.
Luonnossa jääkarhuemo hoitaa pentuaan lumeen kaivamassaan pesässä maalis-huhtikuulle. Tuolloin 3–4 kuukauden ikäinen pentu on riittävän kookas seuraamaan emoaan jäälakeudella tämän saalistaessa hylkeitä. 

Täältä HS:n sivuilta löytyy video karhuista


10.07.2007 otettu oma kuva Ranualla. Onkohan tässä Venus, Manasse
tai Valeska?

6 kommenttia:

  1. Kiitos hienosta selostuksesta, Beate56;)

    Toivottavasti jääkarhut menestyvät Suomessa;D

    Oikein leppoisaa viikonloppua, Beate.<3

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia jääkarhusta,toivottavasti menestyvät,mukavaa alkanutta viikkoa:)

    VastaaPoista
  3. Moi Beate56!

    Rohkenin antaa sinulle Hyvän mielen haasteen: katsohan blogiani, ole hyvä.<3

    VastaaPoista
  4. Vankeudessa jääkarhut eivät tahdo oikein menestyä, toisaalta ihastuttava kuva. Eläintarhan ja eläinpuiston raja on joskus vähän häilyvä, näistä Ranuan tiloista en tiedä kun ole käynyt katsomassa..

    VastaaPoista
  5. Kyllä jääkarhuvauvakin on söpö.
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  6. Tämä on niin ihana juttu! Kiitos linkistä, jonka lähetän karhuja harrastavalle siskolleni. Näet nytkin hänet blogissani syöttämässä karhulle omenaa, jos hiukan rollaat alaspäin.

    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista

Kiitos jokaisesta kommentista. Olen hyvin iloinen niistä ja jokainen on tärkeä niin lyhyt kuin pitkäkin. Jos et ole bloggerissa, voit kommentoida myös anonyyminä, kun valitset sen kommentointi palkista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...