30 km pyörälenkillä näin lehmiä ja päädyin kirkkomaalle

Tälläisena päivänä ei voi olla sisällä, eihän? Aamukahvittelun jälkeen katsastin omankodin ainoan pihakukan, jonka nykyinen talon isäntä on pitänyt hengissä. Se on saanut lantavettä ehkä liikaakin, koko on ainakin muhkea mutta kukkia voisi olla enemmän. No, annoin sille vielä lisää ravinnetta ja nypin kuivaneet kukat pois.

 

Lenkillä on hyvä olla juomista mukana. Kipaisin kellariin ja kas vain, sieltähän löytyi vanhaa mehua. Meillä ei heitetä mitään hukkaan :). Mehu oli tiiviin muovikorkin turvin säilynyt aivan juotavana. Ajatella, neljä vuotta vanhaa, on meillä loisto kellari. Lantrasin tästä juomapullon täyteen ja sehän hupeni matkalla. Ja ei ainakaan vielä vatsassa kierrä.

Vanhoja rakennuksia zoomailin järven yli

Matkan edetessä laitumella oli lihakarjaa. Ne olivat keskittyneet ruokailemaan mehevää heinää, kun 'häiriötekijä' ilmestyi töllistelemään. No töllistellään nyt sitten yhdessä.

Tämä musta iso sarvipää ei ollut moksiskaan vaan jatkoi ruokailuaan. "Mä olen ämmiä ennenkin nähnyt ja tykkään enemmän omista lajitovereista."

 Heräsihän sen mielenkiinto lopulta, kun ääntelin 'lehmäkutsua' (onneksi ei ollut muita ihmisolentoja kuulemassa)

Pienempi ruskeakarvainen tykkäsi minusta ja lähti tulemaan aitaa kohti mutta sanoin sille, heippa vaan, täti jatkaa nyt matkaa.

 

 Loppu hyvin, kaikki hyvin. Häiriötekijä poistuu ja saadaan rauhassa paneutua heinän rouskutukseen. "Meidän pitää syödä ahkerasti, että kasvetaan isoiksi. Nautitaan nyt vielä elinpäivistä, sillä teille ihmisille me joudumme lopulta ruuaksi (;."

Luontoon hyljätty amme ja vielä näkyvillä tienvarressa. Houkutteleeko kylpemään :D? Vai linnuilleko se on jätetty kylpyastiaksi? Turhan iso siihen tarkoitukseen ja vesi ei vaihdu - liekö tulppa paikoillaan.

Kirkkomaan portin pielessä jo punainen pihlaja kontrastina vihreille männyille ja kuusille.

Kultaiset linnut ovat saapuneet maan päälle ja pysähtyneet kirkkomaan suojiin.

”Nyt on syksy, ja kultaiset linnut
lentävät kaikki kotiin sinisen veden yli;
rannalla istuen tuijotan syksyn koruja,
ja hyvästely humisee puissa.
Hyvästely on suuri, ero edessä,
mutta jälleennäkeminen on varma.” (Edith Södergran: Kultaiset linnut)

 
Minä suojelen sinua kaikelta
mitä ikinä keksitkin pelätä
Ei ole sellaista pimeää
jota minun hento käteni ei torjuisi (Ultra Bra)

 

Mä katsoin yhtä kuvaa
Monta lapsuuteni iltaa
Siinä kaksi pientä lasta
Kulki vaarallista siltaa
Heitä uhkas metsän pimeys
Ja synkkä virta pyörteinen
Mutta ei hätää,
Heitä suojas enkeli valkosiipinen (Mikko Alatalo: Suojelusenkeli)

Nämä poimin tänään sinun haudallesi, rakkaani. Ranta on lähellä ja laineiden lempeä liplatus ja ikuiset kivet, ikuinen elämä meidän sydämissä!

                                                                  - Beate -

ps. loppukevennys. Esko Roine uusimmassa Apu-lehdessä toteaa: "Jo varhain tajusin, että kirjailijaksi minusta ei ole. Asian vahvisti suomenopettaja. Hän antoi luontoaiheestani 5- ja kommentin - uskomatonta. Aine kuului: "Jänikset syövät juuria ja siksi elävät juuri ja juuri."