torstai 5. syyskuuta 2013

30 km pyörälenkillä näin lehmiä ja päädyin kirkkomaalle


Tälläisena päivänä ei voi olla sisällä, eihän? Aamukahvittelun jälkeen katsastin omankodin ainoan pihakukan, jonka nykyinen talon isäntä on pitänyt hengissä. Se on saanut lantavettä ehkä liikaakin, koko on ainakin muhkea mutta kukkia voisi olla enemmän. No, annoin sille vielä lisää ravinnetta ja nypin kuivaneet kukat pois.

 
Lenkillä on hyvä olla juomista mukana. Kipaisin kellariin ja kas vain, sieltähän löytyi vanhaa mehua. Meillä ei heitetä mitään hukkaan :). Mehu oli tiiviin muovikorkin turvin säilynyt aivan juotavana. Ajatella, neljä vuotta vanhaa, on meillä loisto kellari. Lantrasin tästä juomapullon täyteen ja sehän hupeni matkalla. Ja ei ainakaan vielä vatsassa kierrä.



Vanhoja rakennuksia zoomailin järven yli


Matkan edetessä laitumella oli lihakarjaa. Ne olivat keskittyneet ruokailemaan mehevää heinää, kun 'häiriötekijä' ilmestyi töllistelemään. No töllistellään nyt sitten yhdessä.

Tämä musta iso sarvipää ei ollut moksiskaan vaan jatkoi ruokailuaan. "Mä olen ämmiä ennenkin nähnyt ja tykkään enemmän omista lajitovereista."

 Heräsihän sen mielenkiinto lopulta, kun ääntelin 'lehmäkutsua' (onneksi ei ollut muita ihmisolentoja kuulemassa)


Pienempi ruskeakarvainen tykkäsi minusta ja lähti tulemaan aitaa kohti mutta sanoin sille, heippa vaan, täti jatkaa nyt matkaa.
 

 Loppu hyvin, kaikki hyvin. Häiriötekijä poistuu ja saadaan rauhassa paneutua heinän rouskutukseen. "Meidän pitää syödä ahkerasti, että kasvetaan isoiksi. Nautitaan nyt vielä elinpäivistä, sillä teille ihmisille me joudumme lopulta ruuaksi (;."


Luontoon hyljätty amme ja vielä näkyvillä tienvarressa. Houkutteleeko kylpemään :D? Vai linnuilleko se on jätetty kylpyastiaksi? Turhan iso siihen tarkoitukseen ja vesi ei vaihdu - liekö tulppa paikoillaan.


Kirkkomaan portin pielessä jo punainen pihlaja kontrastina vihreille männyille ja kuusille.

Kultaiset linnut ovat saapuneet maan päälle ja pysähtyneet kirkkomaan suojiin.

”Nyt on syksy, ja kultaiset linnut
lentävät kaikki kotiin sinisen veden yli;
rannalla istuen tuijotan syksyn koruja,
ja hyvästely humisee puissa.
Hyvästely on suuri, ero edessä,
mutta jälleennäkeminen on varma.”
(Edith Södergran: Kultaiset linnut)

 
Minä suojelen sinua kaikelta
mitä ikinä keksitkin pelätä
Ei ole sellaista pimeää
jota minun hento käteni ei torjuisi (Ultra Bra)

 

Mä katsoin yhtä kuvaa
Monta lapsuuteni iltaa
Siinä kaksi pientä lasta
Kulki vaarallista siltaa
Heitä uhkas metsän pimeys
Ja synkkä virta pyörteinen
Mutta ei hätää,
Heitä suojas enkeli valkosiipinen (Mikko Alatalo: Suojelusenkeli)




Nämä poimin tänään sinun haudallesi, rakkaani. Ranta on lähellä ja laineiden lempeä liplatus ja ikuiset kivet, ikuinen elämä meidän sydämissä!

                                                                  - Beate -

ps. loppukevennys. Esko Roine uusimmassa Apu-lehdessä toteaa: "Jo varhain tajusin, että kirjailijaksi minusta ei ole. Asian vahvisti suomenopettaja. Hän antoi luontoaiheestani 5- ja kommentin - uskomatonta. Aine kuului: "Jänikset syövät juuria ja siksi elävät juuri ja juuri."

                                                             

13 kommenttia:

  1. Kaunis postaus ja todella pitkän pyörälenkin teit, minä en olisi jaksanut`♥´

    VastaaPoista
  2. Kaunista on ollut pyöräretkelläsi,aikamoinen matka:)

    VastaaPoista
  3. Upean retken teit ja kiitos kun jaoit sen kanssamme.
    Tuollaisia isoja sonneja en uskaltaisi kyllä lähestyä, ovat aika jurrikoita.
    Koskettava kierros kalmistossa kauniden tekstien kuljettamana.
    Kiitos:))

    VastaaPoista
  4. Pitkä retki ja upeita kuvia! Tuo musta sonni on todella komea...

    VastaaPoista
  5. Kaunis pyöräilyreitti komeine nautoineen! Koskettava kierros kirkkomaalla, niin kauniit muistosäkeet olet valinnut.
    Kiitos Beate ja hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Kiitos koskettavasta postuksesta, Beate:)
    Säkeet ja kuvat olivat hienoja, annoin sinulle yhden G+.
    Kaunista ja valoisaa viikonloppua sinulle.♥

    VastaaPoista
  7. Pyöräily on tosi kivvaa näin kesällä :) Tosin fillari on mun ainoo kulkuväline, joten sillä tulee kruisailtua kesät talvet!

    VastaaPoista
  8. Mehuista kun maititsit, niin tästä näkee, että puhtaat pullot ja hyvät aineet niihin takaa mehujen kestävyyden.

    Hautausmaat pitää tarkistaa säänöllisesti, nyt kun itse pystyn joa paremmin köpöttämään niin lähin täman vanha hautausmaa on se minne menen. Tervehdin läheiset ja tuttavat, kerron kuulumiset! En ole ainut siellä näillä samoilla asioilla...:)

    VastaaPoista
  9. Ihana postaus .Pitkän pyörälenkin teit on sulla hyvä kunto. Rakkaintas kävit tapaamassa ja muistelemassa yhdessä elettyä elämää. Aurinkoista alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
  10. Luin postaustasi niin antaumuksella. Ihania kuvia ja koskettavia tekstejä.

    VastaaPoista
  11. Tulin vastavierailulle. Kauniit kuvat ihanilla tarinoilla, kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa eikös sitä sanota näin. Itse olen Juukasta lähtöisin Kolin kupeelta ja mies Iisalmesta, muutettiin Sonkajärvelle ja on tykätty täällä asua kolmen koiran kanssa.

    VastaaPoista
  12. Tulin vastavierailulle. Kauniit kuvat ihanilla tarinoilla, kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa eikös sitä sanota näin. Itse olen Juukasta lähtöisin Kolin kupeelta ja mies Iisalmesta, muutettiin Sonkajärvelle ja on tykätty täällä asua kolmen koiran kanssa.

    VastaaPoista
  13. Tulin vastavierailulle. Kauniit kuvat ihanilla tarinoilla, kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa eikös sitä sanota näin. Itse olen Juukasta lähtöisin Kolin kupeelta ja mies Iisalmesta, muutettiin Sonkajärvelle ja on tykätty täällä asua kolmen koiran kanssa.

    VastaaPoista

Kiitos jokaisesta kommentista. Olen hyvin iloinen niistä ja jokainen on tärkeä niin lyhyt kuin pitkäkin. Jos et ole bloggerissa, voit kommentoida myös anonyyminä, kun valitset sen kommentointi palkista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...