sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Sain parhaan joululahjan!


 
 
Kävimme äitiä ja mummoa tervehtimässä Kainuussa kauniissa ympäristössä, viihtyisässä kodinomaisessa hoitokodissa. Nyt voin olla rauhallisin mielin, äidillä on viimeinkin laadukas hoito. Hoitajat olivat ystävällisiä ja reippaita, päästivät meidät sisään ovikoodien takaa, pyysivät samaan kahvipöytään ja saimme vaihtaa kuulumisia. Kiitos tästä joululahjasta!
Nyt jouluna en halua ajatella kaikkia niitä tuskaisia hetkiä tämän asian tiimoilta, väärinymmärryksiä ja sitä miten vaikeaa ihmisten on nähdä omaisten hätä.  En varmaan ole ainoa nyky Suomessa, joka joutuu taistelemaan saadakseen vanhukselle, omalle isälle tai äidilleen, turvallisen hoitopaikan, kun omassa kodissa ei enää yksin pärjää.



Rauhoitumme viettämään joulua, suurta juhlaa talven keskellä. Toivon kaikille blogiystäville rauhaisaa joulua. Sydämessä pienessäkin asuu Joulun taika, pysähdy siis sinäkin, nyt on juhlan aika.
"Taas valkeata joulua
keskellä suurten hankien,
muistan joulun aikaa
se kuinka saikaan
mun taas taakse vuosien.

Vain valkeata joulua
mielessäin ootan minä ain,
sillä hangen hohteessa vain
joulurauhan tunnen rinnassain."


                                                            - Beate -

tiistai 16. joulukuuta 2014

Pimeitä kuvia mutta ei pimeitä ajatuksia


Päivät ovat nyt lyhyitä ja pimeys laskeutuu äkkiä. Kun ei ole paljon luntakaan niin maa imee vähäisenkin valon. Minulle nautinto on lämmittää ulkosauna ja kylpeä siellä, nauttia tästäkin vuodenajasta, sytytellä kynttilöitä saunalla, käydä välillä ulkona ilkosillaan ja mennä takaisin saunan lämpöön. Tuntea puhdistuneensa ei vain ulkoisesti vaan myös sisäisesti.  Pimeään aikaan nukunkin paremmin ja varsinkin saunomisen jälkeen.

Kudoin sulle sukkasia, kelle annan - rakkailleni annan
Pehmoisiin paketteihin käärin lämpöisin ajatuksin
Kuvaan pääsi oma lahja, jonka sain jo ennen joulua.
Nyt näkee paremmin lukea uutiset kuin kännystä. Totuttelua vaatii
android-käyttöjärjestelmä mutta hitaasti vanhakin oppii :).

Vielä yksi pimeäkuva. Katsokaapas, minkä hahmon näette jouluvaloissa?

Akseli Gallen-Kallelan vuonna 1887 maalaama Talonpoikaiselämää kuvaa syrjäisen Ekolan torpan elämää Keuruulla.
Hämäränhetkellä tehtiin puhdetöitä                               
Entisaikaan rauhoittuminen talvella oli luonnon sanelema pakko, kun keinovalo ei pidentänyt työpäiviä. Valoisa aika käytettiin tarkkaan hyödyksi.
— Kesällä tehtiin pitkiä päiviä, kun valoa riitti. Korkeintaan nuoret jaksoivat lähteä yöjalkaan ja tansseihin.
Hämäränhetkellä, kun vielä näki vähän tehdä jotain, keräännyttiin yhteen tekemään puhdetöitä. Miehet tekivät puutöitä ja naiset käsitöitä.
— Istuttiin pimeässä tai päreen valossa ja tehtiin, mitä pystyttiin. Naiset kehräsivät lankaa pellavasta, joka oli kesällä kasvatettu. Seuraavaan kesään mennessä siitä oli tehty kangasta. Kesällä ei ollut aikaa istua kutomassa.
Ja eihän kaupungeissa asuvilla ole edes pimeyttä. Ajattelen entisaikojen ihmisiä, jotka lyhtyjen valossa menivät lehmät hoitamaan. Navetalle johti kapea polku keskellä lumikinoksia. Vedet kannettiin avannosta, jos asumus oli järven rannalla tai tuotiin kauempaa vesikelkalla.  http://www.vantaanlauri.fi/arkisto/2012-01-12/hamaranhetkella-tehtiin-puhdetoita

 Jos olette kiinnostuneita luontodokumenteista niin Nelosen Maailma -kanavalla on joulukuun teemana Pohjoismaat. Samoja ohjelmia tulee paljon uusintoina.
Tässä linkki ohjelmasivustolle
 

Hämärän hyssyä kynttilöiden valossa toivotan lukijoilleni. Kiitän taas kommenteistanne.
                                      - Beate -

torstai 27. marraskuuta 2014

Hajanaisia ajatuksia, ei paljon muuta

Käykö teille usein niin, että on ollut jokin ajatuksentynkä mielessä, mistä kirjoittaa ja se häviää kuin tuhka tuuleen? Huomaat kohta seikkailevasi kymmenillä sivuilla, pomppaat toiselle mielenkiintoiselle ja sitä rataa. Puut hiipuvat sammua lämpökeskuksen uunissa, pyykit unohtuvat koneeseen rypistymään ja kaupallakin pitäisi käydä. Pimeyskö ja liika sisälläolo nuuduttaa, niin luulen. Olen uppoutunut neulomusten pariin ja lukenut kirjoja yömyöhään. Odotan niin lumihiutaleita antamaan valoa, ei paljoa kerralla, ohut vaippa vain peitoksi mustalle maalle.
Tilasin yrttiteelajitelmia ja suomalaista hunajaa Ruohonjuuri nettikaupasta. Kahvin juontia olen vähentänyt ja iltaisin maistuu tee. Aineosina on mm. valeriaanan juuri, kamomilla, humala, passionkukka, fenkoli, kaardemumma, kiinanruusu, sinimailanen, vadelmanlehti, ruusunmarja ym. http://www.luontoemo.fi/tiedonlahde/20 täältä voi lukea lisää eri yrttien käytöstä ja vaikutuksista.


 
Miehet ovat kulkeneet metsällä ja saaneet saaliiksi näitä eläimiä. Kuva on nettikuva. Olen nätisti pyytänyt, että josko ehtisi kuvaamaan edes sen kaadetun otuksen jahdin tiimellyksessä mutta ei metsälle voi ottaa kameraa mukaan ja kännylläkin kuvaaminen unohtuu.
 Hirvipeijaiskuvakin on viime vuodelta.


Ja kun hirvet on kaadettu niin ammutaan pieni, suloinen kauris. Nettikuva.

Ikävystynyt tonttu odottaa lunta
Ilta- ja yölukemista
Aikuiset rakastavat numeroita. Kun kerrotte
heille vaikka uudesta ystävästänne, niin he
eivät milloinkaan kysy teiltä oikeita asioita.
He eivät milloinkaan sano ”Minkälainen on
hänen äänensä? Mistä leikeistä hän pitää eniten?
Kerääkö hän perhosia?” Vaan he kysyvät:
”Kuinka vanha hän on? Kuinka monta veljeä
hänellä on? Kuinka paljon hän painaa? Paljonko

hänen isänsä saa palkkaa”

Vasta silloin he luulevat hänet tuntevansa. Jos
taas sanotte isoille ihmisille: ”Olen nähnyt kauniin,
punaisista tiilistä tehdyn talon, jonka ikkunoilla
kukkivat kurjenpolvet ja jonka katolla kuhertelevat
kyyhkyset”, niin he eivät osaa kuvitella tätä taloa.
Heille on sanottava: ”Olen nähnyt miljoona euroa
maksavan talon.” Jolloin he huudahtavat:

”Ah, kuinka kaunista!”
-Antoine de Saint-Exupery
- Beate -
ps. jotenkin tuntuu, että postauksesta tuli negatiivissävytteinen


sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Kransseja isänpäiväksi ym.


Kranssiaskartelussa mies on haka. Minä katson ja yritän ottaa oppia. Havut kävimme yhdessä keräämässä, että jotakin sentäs minäkin :). Kysyin monta kertaa, että etkö todella tarvitse hanskoja, kun minun sormet olisivat tuossa hommassa verillä. Ei kuulemma tarvinnut ja tuntee paremmin sormissaan solmintalangan kiertämisen.
Tällä jöpöttää ja siksi se jäikin etäkotiin ☺
Kranssi on minusta kaunis aivan luonnonmateriaaleista. Voisi tuohon ehkä pienen rusetin etsiä mutta ei kaipaa välttämättä

 Kuvat otettu 1.11., kun oli aamupakkasia
 5.11. lenkkikuvassa edelleen lumetonta ja lauhaa

 Tänä aamuna juoksin kameran kanssa ja sain ikkunan takaa kuvattua urosfasaanin, joka asteli lintujen ruokintapaikalle. Siemenet kelpasivat ja se siirtyi nokkimaan kauemmaksi pellolle. Harmi, kun ei ole ollut viljaa kasvamassa lähipelloilla. Täytyy ostaa kauranjyvälyhteitä. En ole nähnyt useampia yksilöitä lähistöllä.
Loppuun lainauksia Tommy Hellstenin kirjasta Saat sen mistä luovut - elämän paradoksit. (Kirjapaja: 2000)  Tuttua pohdintaa Tommyltä elämästä, ihmissuhteista, itsetunnosta, parisuhteesta, oman minän etsimisestä.
Ihminen kehittyy kivun ja konfliktien kautta. Näin edetessään hän uskaltaa olla
lojaali itselleen ja voi alkaa toimia levollisuudesta käsin. Todellinen tehokkuus syntyy levollisuudessa, sanoo kirjailija ja terapeutti Tommy Hellsten. Muutos tekee aina kipeää.

Tommy Hellstenin seitsemän paradoksia, joita kirjassa käydään läpi ovat
– Perille pääsee se joka pysähtyy
– Vahvuus löytyy heikkoudesta
– Jos etsit turvaa, elä vaarallisesti
– Saat sen mistä olet valmis luopumaan
– Mitä vähemmän teet, sitä enemmän saat aikaan
– Vain yksin voi olla yhdessä
– Vain yhdessä voi olla yksin
– Jos etsit ikuisuutta, elä tässä ja nyt

Rakkauteen kykenee sellainen ihminen, joka kykenee kantamaan itsensä. Oman menneisyytensä tiedostaminen vapauttaa ihmisen näkemään kumppaninsa sellaisena kuin tämä on. Tällaisella ihmisellä on kyky elää toisen ihmisen lähellä. Se tarkoittaa sitä, että jakaa toisen kivun ja taakan, mutta ei ota niitä häneltä pois. Oman rikkonaisuutensa ja kipunsa kohdannut ihminen tietää, että kipu ja tuska johtavat kasvuun ja kehittymiseen. Totuus vapauttaa, vaikkakin se voi tehdä joskus kipeää.

Hyvässä parisuhteessa voit tilanteen niin vaatiessa luopua omista eduistasi toisen hyväksi. Parisuhteessa on mahdollista puolin ja toisin joskus luovuttaa ilman taistelua, jos toinen niin kovasti haluaa jotakin.

Ihmisen sanoessa ”ei”, hän ottaa suuren hylätyksi tulemisen riskin. Sanomalla ”ei”, ihminen ilmaisee itselleen ja muille, että hän uskoo sisimmässään johonkin, mikä on tärkeämpää kuin se, että muut ihmiset hyväksyvät hänet.
**********************************************
Hyvää isänpäivän jatkoa lukijoilleni!

                                                - Beate -

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Syksy sen saa aikaan - melankolian

 Pihavaahtera ropistelee lehtiään maahan ja kiikun katolle.

Tänä syksynä lehdissä ei ole puna-oranssia väriä. Kauniita ne ovat ja kahisevat jalkojen alla.

 Lenkillä otin kuvan persoonallisesta pihakyltistä


En ostanut kaupasta tänä syksynä mitään syyskukkia. Keräilin männynoksia hakkuualueelta ja sekaan pihlajanmarjoja. Sain hyötyliikuntaa, kun kaksi kertaa ajelin pyörällä niitä hakemaan ja hädin tuskin sain kuormat tuotua pyörän tarakalle sidottuna.

Kuva: Pinterest

LOST IN THE FOREST

Lost in the forest, I broke off a dark twig
and lifted its whisper to my thirsty lips:
maybe it was the voice of the rain crying,
a cracked bell, or a torn heart.

Something from far off it seemed
deep and secret to me, hidden by the earth,
a shout muffled by huge autumns,
by the moist half-open darkness of the leaves.

Wakening from the dreaming forest there, the hazel-sprig
sang under my tongue, its drifting fragrance
climbed up through my conscious mind

as if suddenly the roots I had left behind
cried out to me, the land I had lost with my childhood---
and I stopped, wounded by the wandering scent.  

                                       - Pablo Neruda -

Nerudan runo puhuttelee minua kuten kaikki runous - oman mielenmaisemani kautta. Jokaisella voi olla runoista oma tulkintansa. Kielikuvat ja symboliikka merkitsevät toiselle ehkä aivan muita asioita kuin itselleni. 
"Runon kieli pyrkii tarjoamaan vastaanottajalle suoraan ne yksittäismielikuvat, joiden välityksellä runon viesti on tarkoituksena tuoda esiin. Yksittäismielikuviin liittyy elämyksellisiä ominaisuuksia.
Kaikessa runon moninaisuudessa pyritään loppujen lopuksi ilmaisemaan yksi asia, runon "sanoma".
Elämykselliset mielikuvat ovat mitä ovat, ei niitä tarvitse mitenkään perustella. Entä tunteet? – Asia ei ole yksioikoinen. Runossa on kieltämättä yleensä tiettyä tunnepitoisuutta, mutta ei tunteitten kuvaamisena sellaisenaan – ei sentimentaalisuutena, vaan seurauksena vahvasta elämyksellisyydestä, jonka kvaliakieli tuottaa. Runo ei saa väittää, että jokin on "kaameaa" tai "hirmuista" tai "kaunista" tai "herttaista" tai "iloista", vaan enintään tuoda toteavasti esiin asioita, jotka saattavat vastaanottajassa noita tunteita herättää. Paradoksaalisesti, runo ei puhu tunteista, vaikkakin se saattaa niitä synnyttää – ja yleensä sen tekeekin." (lainaus: Kullervo Rainio)


***********************************
Kiitos syksystä ja kaikista vuodenajoista. Kiitos kommentoijille edelliseen postaukseen, sain niistä paljon lohtua!

                                             - Beate -

                      

perjantai 10. lokakuuta 2014

Kun kello hidastaa...


 

Ollaan pian lokakuun puolessa välissä ja energiataso on hiipumaan päin. On niin mukava vain olla ja löhötä sohvalla sukankudin kädessä, välillä vilkaista tv:tä syrjäsilmällä tai sitten uppoutua katselemaan Nelosen Maailma -kanavaa. Kanava on kiehtova kattaus luontoa, matkailua ja dokumentteja. Kuukausittain vaihtuvat teemat pureutuvat maapallomme mielenkiintoisimpiin ilmiöihin, ihmisiin ja kulttuureihin. Nelonen Maailman ohjelmisto alkaa aamuisin kello 10 ja jatkuu aina yli puolenyön. Viikonloppuisin ohjelmaa nähdään kellon ympäri.

Lokakuu on muutenkin synkkä kuukausi. Miehen kuoleman vuosipäivä on viimeisenä päivänä ja äidin heikentynyt terveys pyörii mielessä. Hänellä on todettu pitkälle edennyt alzheimerin tauti ja lääkehoidolla tuskin on enää suurta merkitystä. Hän on tällä hetkellä täysin muiden avun tarpeessa. Kävimme pojan kanssa maanantaina mummoa katsomassa ja loppu viikko on mennytkin itkeskellessä ja kännykuvia katsellessa. Hoitajat olivat ystävällisiä, äiti oli juuri syömässä itsenäisesti ja toivat pyörätuolin, että pääsimme päivähuoneeseen juttelemaan. Juttelu oli vain kovin yksipuolista. Pojalle teki vaikeaa nähdä ennen niin iloinen, höpöttelevä mummo nyt hiljaisena ja yksisanaisena. Lähtiessä hän puristi meidän molempien käsiä, laittoi silmät kiinni ja muuten jähmeillä kasvoilla viivähti ilme kuin sanoen "olen väsynyt, nukuttaa, minä en enää jaksa...". Silittelimme ja koskettelimme hellästi. Äidin asunto on tyhjillään ja olisi voineet yöpyä siellä mutta en minä voinut, teki niin pahaa katsella hänelle rakkaita esineitä.

"Viikko on ollut vanhusten valtakunnallinen viikko. Arvokas vanhuus on ihmisoikeus, pitäisi olla aina ja kaikkialla itsestäänselvyys. Ikä on biologiaa ja vuodet muuttavat kehoa. Tämä koskee kaikkia vaiheita varhaisesta lapsuudesta ihmiselon myöhäiltaan. Vanhuus ei ole myöskään kaava, joka tekisi kaikista toistensa kaltaisia. Sen sijaan jokainen on vanhanakin oma itsensä, ainutkertainen persoonallisuus kuin koko elämänsä ajan. Nuori ja vanha kokevat asiat eri tavoin. Nuorella on avoimuutta, vanhalla kokemuksen tuomaa ymmärrystä. Keski-ikäisillä sen sijaan tuntuu olevan pelkästään kiire.

Vanhetessa hötkyäminen helpottaa mutta tilalle nousee muita pulmia. Kun keho ei enää toimi kuin toivoisi, automaattien viidakoissa tuntee oikeutetusti syrjäytyvänsä. Tämän päivän vakava haaste on, kuinka arvokas vanhuus taataan jatkuvasti digitalisoituvien palvelujen maailmassa." (SS 5.10.2014)  

                                             Sitten kun en enää muista nimeäni,  

            sitten kun tämä päivä on sekoittanut eilisen,         

         sitten kun aikuiset lapseni ovat kasvaneet 
muistoissani pieniksi jälleen, 
  sitten kun en enää ole tuottava yksilö, 
kohdelkaa minua silloinkin ihmisenä, 
    välittäkää minusta, antakaa rakkautta, 
kosketelkaa hellästi! 
Kello hidastaa – 
eräänä päivänä se pysähtyy kokonaan, 
mutta siihen on vielä aikaa
Antakaa minulle arvokas vanhuus!


 
- Beate -

torstai 25. syyskuuta 2014

Kuvia sieltä, kuvia täältä MIX, vanhaa ja uutta sekaisin

Mökkilomalta sisäkuva...viinipullokin päässyt kuvaan. Tykkäsin keittiönurkkauksesta, kivasti suunniteltu baarimainen pöytä ei vie liikaa tilaa. Valaistus toimi aurinkopaneeleilla ja emme paljoa tarvinneet agrigaattia pyörittää. Jääkaappi ja liesi toimivat kaasulla.

Mökin kuistilla kuvailin syyskuun alun kuutamoa
Grillaus ja letunpaisto oli järjestetty savusaunan yhteyteen. Savusaunaa emme lämmittäneet tällä kertaa.
Parhaat makkarat saa avonuotiolla. On se vaan kumma, että makkara maistuu aivan erilaiselta kuin kaasugrillissä paistettu. Olin ostanut HK:n savunmakuista grillimakkaraa ja ai, että olikin hyvää.





Näpräsin viimeisenä iltana tämän asetelman kiitokseksi ja toivottavasti palaamme uudelleen viehättävälle mökille
Kotimatkalla nappasin kuvan Viannankosken perhostelijoista.
Vanha 'kupla' entisöitynä Lieksan raitilla
Kuva nyt ei liity mitenkään ylläolevaan aiheeseen mutta kun tää on niin hellyttävä. "Sulle salaisuuden kertoa mä voisin, sulle tahtoisin mä kuiskaella vain. Sun mä ystäväksi ainoaksi soisin, sulle oisin hellä ain..."
Eläin on ihmisen paras ystävä ja katsokaa pojan ilmettä..mä osaan homman, ei kaveri karkaa, vaikka kuvaatte
Kesän viimeinen ruusu loistaa, aivan yksin sen jäänyt on...

HYVÄSTI
       Kaikille punaisille kukille sanon hyvästi,
pääskyseni väläyttää mustaa sirppiä.

Ruusut ovat tarttuneet ranteisiini
        kuin luonnon suudelmat,
kuunsini luomillani tuotan kyyneleitä kuin lehti kastetta.

Sanon hyvästi.

Yö on vielä musta intohimoa varten,
kuin kukka meden, se kätkee lemmen.

Sanon hyvästi punaisille kukille,
kannan mustaa sirppiä, taivaallani on tyhjä kuu,
ranteissani ruusut kuin lemmensuudelmat,
viimeiset kahleet.

Kuunsini luomillani sanon hyvästi.
                                            -  Helvi Hämäläinen: Pilveen sidottu 1961 -

Hollantilaiset ovat osanneet luistella jo v. 1925 eikä naisten pitkistä helmoista näytä olleen haittaa. Aivan ihana videonpätkä. Talvea kohtihan ollaan menossa. Minusta tekojäillä luistelu on luonnotonta. Tunne on aivan toisenlainen, jos pystyt viilettämään pitkin järvenselkää (Hollannissa pitkin kanavia).  Minullakin oli ekat luistimet Nurmikset.  Nurmis oli tuotemerkki, jota valmisti ainakin Porin Konepaja. Luistinten patentti oli tiettävästi saksalainen. Nurmekset ruuvattiin suoraan kenkään. Kengän anturaan, kannan kohdalle, kiinnitettiin metallipala, jossa oli reikä. Terässä oli vastanuppi, joka sopi kenkään. Näin luistin pysyi jalassa. Sivuruuvilla nurmes kiristettiin vielä paikoilleen.

                                           ♥ ♥ Beate ♥♥

lauantai 13. syyskuuta 2014

Hiekkakankaita, mäkiä ja pikku lampia...karjalaisia kuvia

 Pohjois-Karjalassa liikkuessa ja ajellessa ei voi kuin ihailla näitä hiekkakankaita ja jäkälämättäitä. Metsähallituksen nuotiopaikka kuvassa. Ja pieniä lampia ja jokia on joka mutkan takana. Nimetkin ovat hauskoja - Kalaton Antinlampi, Kolmisoppinen, Hamaralampi, Leveä Perlukkalampi, Pieni Litmo, Pieni Kiimalampi jne. Kankailla on helppo liikkua, kun kasvillisuus on matalaa.
Erämaista luontoa on vielä jäljellä suurimmilla suojelualueilla. Me liikuskelimme lähellä Patvinsuon kansallispuistoa. Metsäautoteitä risteilee tiheässä ja marjat ja sienet ovat aivan kädenulottuvilla.
 Näissä maisemissa olen onnellinen. Voin heittäytyä pitkälleen jäkäläkankaalle, katsella sinistä taivasta ja levätä maaemon sylissä. Ei kuulu ihmisten ääniä, ei autojen pörinää. Pieni sisilisko luikahtaa piiloon kiven koloon. Ihmettelen sitä muotojen ja värien sommitelmaa ja  runsautta.
 Luonnon taideteos
 Majavan tekemä pato Kaatteenjoessa. Rakentamista voisi kutsua majavan elämäntehtäväksi, niin paljon se käyttää aikaansa pesän ja patojen rakentamiseen. Pato voi olla kaksi metriä korkea ja useita kymmeniä metrejä, jopa sata metriä pitkä, mudasta, oksista ja puista tehty rakennelma. Padon tarkoitus on nostaa vedenpinta sopivaksi, jotta pesän suuaukko jää veden alle, ja majava pääsee myös hakemaan kauempaa puita rakennelmiin ja ruuaksi.

Majavan pesä on myös uskomaton taidonnäyte, sillä pesässä on useita huoneita oleskelua, ruokailua ja lepäämistä varten. Kaikki tilat ovat vedenpinnan yläpuolella ja pesä voikin olla jopa kaksi metriä korkea.  Pesäaukko on pinnan alla, jotta pedot eivät pääsisi pesään. Syksyllä majava lisää mutaa tai savea pesän ulko-osiin, joka kovettaa seinät suojaamaan talvella pedoilta.

Ihminen ei aina pidä tämän Euroopan suurimman jyrsijän aikaansaannoksista. Majava tekee patoja, jotka nostavat vedenpintaa. Jos majavan asuinpaikan lähellä on talousmetsää tai vaikkapa peltoja, maanomistajat haluavat häätää majavan reviiriltään tai tappaa niitä. Jos majavan pato rikotaan, tämä sinnikäs veijari alkaa välittömästi rakentaa uutta.
 Valoja ja varjoja metsän keskellä.
 Torstaina ajelimme Ruunaan retkeilualueelle ja kävelimme Neitikosken vartta. Perhokalastajia oli muutamia. Vesi oli alhaalla mutta kuohuntaakin näkyi. Ruunaan koskialueella on 7 koskea 16 km matkalla. Neitikoski on koskialueen keskellä. Melojia ei näkynyt mutta muutamia telttaretkeilijöitä ja karavaanareita oli alueella. Ravintolassa söimme buffet lounaan, lohta ja karjalanpaistia lisukkeineen. Alla olevat kuvat samoilta seuduilta.










Heti Neitikoskelta lähtiessä tien varrella suoaluetta, jonka nimeä en tiedä. Otin pari kuvaa eri valaistuksessa.
Todisteeksi kuva puolukkasaaliista. Hupi ja hyöty yhdistyivät matkalla. Neljänä päivänä keräilimme marjaa. Ei mitään kiirettä pidetty vaan istuimme kannon nokassa kahvilla ja nautiskelimme lämpimästä säästä. Oli niitä nyt se 80 litraa ainakin. Kotona mehustin porisi pari päivää. Hilloa on entistä, joten mehustimme kaiken.

Viimeisenä aamuna oli järven yllä sumuhuopa - seisoin kauan rannalla ja ikään kuin kuulin sumun hengittävän, leijailevan seudun yllä kunnes tuuli sen hajoittaa tai se putoaa järveen. Ikävä jäi ja luulenpa, että palaamme ensi kesänä samoihin maisemiin. ♥♥♥
========================================
Lopuksi verrataan vielä savolaista (voe tokkiinsa, nuo turhakkeet) ja kunnon karjalaista (Ei oo sinua näkynyt, istu alas laitan kahvia ja pullaa niin puhutaan!)

Savolainen ei ole yhtä vilkas kuin aito karjalainen. Ei hän liiku niin ravakasti, eikä puhele niin nopeasti. Hän tosin huitoo käsillä puhuessaan, mutta ei tee niin suuria ja äkkinäisiä liikkeitä kuin serkkunsa karjalainen, joka tässä suhteessa kilpailee venäläisten ja muitten itämaisten kansojen kanssa. Savolainen se vaan haastaa ja haastaa, ei naura ei launa, mutta puhua papattaa kuin vanha konekivääri.


- Suhde muihin. Hämeen hitaat ovat karjalaisille pahoja tapauksia. Ne toimivat oikeasti hitaasti! Ja pohtivatkin vielä "noooh, josko tuosta, tai enpä tiedä, tokkopa": tässä vaiheessa Karjalainen huutaa "@!#$" ja tarttuu toimeen. Vetäisee metsän tyhjäksi puista kun piti joulukuusi kaataa.  
Hämäläinen ottaa hyvän ja pahan päivän vastaan samalla järkähtämättömällä mielellä. (lainaus netistä)
                                          
            - Beate -
- jatkuu muutamalla kuvalla seuraavassa postauksessa
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...