tiistai 24. lokakuuta 2017

Lokakuun kuvia, pihahommia ja lenkiltä










Lokakuun kuvia aikaväliltä 01.- 24.10. Ensilumen satoi meille 20.10. ja kivitornin päällä oli vielä lumihiutale ja sekaan töksityt tekokukat. Seuraavana aamuna maa oli jonkin aikaa valkea mutta pian lumi suli pois. Naapurin suloiset rotukanat tekivät tuttavuutta lenkkeilijän kanssa mutta sonnit katselivat vihaisesti tai kenties uteliaasti häiritsijää. Ennen talven tuloa puutarha ja piha on saatava edes jonkinlaiseen kuntoon. Hyötypuutarhaa minulla ei enää ole omassa kodissa mutta nurmikenttää ihan liikaa ja kaikkia koivuja ei raaski millään kaataa, joten lehtirumbaa riittää. Suurin osa ajetaan pois leikkurin kerääjällä mutta osan joutuu haravoimaan. Syyskalkitus tehtiin pitkästä aikaa ruohokentälle, koska sammalta on paikka paikoin paljon. Päivisin olen ollut pihatöissä 4-6 tuntia lähes joka päivä kahden viikon ajan. Pihaa on myllätty vuosien saatossa monta kertaa ja nyt se näyttää hieman alastomalta, tonttia on 0,6 ha. Puut ja pensaat eivät kasva hetkessä ja talvikin on runnellut puita katkomalla isoja oksia. Pitää miettiä keväällä uusia istutuksia.
Linnunlaulupuu -monumentin tein kesäkukkarenkaaseen.
Oikein hyvää alkanutta viikkoa kaikille.

 

tiistai 3. lokakuuta 2017

Nuoruus, hulluus ja ihanuus - vanhuus, viisaus ja höperyys!!

"Minä olin niin nuori ja kiihkeä,
miten saattaa kaivatakaan
se nuoruus, jolla on nälkä
ja turmelus suonissaan..."
(Mika Waltari
Ne sinun muotosi kurvikkaat
saivat aikaan valtavan paineen
kun päällesi puskin
niin muu oli tuskin
yhtä tärkeää

Minä sinulle tehdä jos saisin
sitä mitä silloin en kehdannut kysyäkään
rinnoista sua puristaisin
kun ei ne piilossa tahtoneet pysyäkään
sä olit sopivasti lihava

En edes tiedä miksi kiihottaa
mua yhtä pitkä kuin leveä nainen
jalat kuin pylväät ja rinnatkin ylväät
joista kiinni saa

Se nainen unissani liihottaa

se lähes sadan kilon keijukainen
Muodokas kyllä, kun ei vaatteita yllä
ole ollenkaan

(Gösta Sundqvist)


Ikävöi, ihminen,
kaipaa kauneinta muiston ja toiveen,
päiviä lapsuuden,
aikoja armaita hempeän hoiveen,
isää ja äitiä,
veljiä, siskoja vierailla mailla,
untesi neitiä,
häntä, mi pois meni hämärien lailla.


Muistatko aikaa,
milloin sun aamusi nous elon kultaan,
lempesi taikaa,
riemuja, ammoin jo menneitä multaan,
retkiä marjassa,
laineita soiluvan salmen ja lahden,
käyntejä karjassa,
kesä-yön ääniä yksin ja kahden?

(-Eino Leino-)

Ei, enhän mä korpea hiihdäkään,
minä hiihdänhän siskojen kanssa,
koti tuolla jo vilkkuvi kultainen,
tuli taasen on takassansa,
emo huolella käy,
eikö lapsia näy,
kun ilta jo hangilla hämärtäy.

Elä murehdi turhia äitini mun,
me tullaan tullaanhan kyllä,
me tulemme poskin niin lämpimin,
meill´ onhan villaista yllä,
ja jos kylmäksi jää
sormi yks tai tää,
sun suukkosi kyllä sen lämmittää.

(-Eino Leino- ) 
Kuolemankello (Hadrobregmus pertinax) on saanut nimensä hirren sisästä kuuluvasta kellon tikitystä muistuttavasta hiljaisesta äänestä. Tikittävä ääni syntyy, kun kuoriutuva kovakuoriainen hakkaa päätään seinään kutsuna lajitoverilleen. Herra Kuolema haluaa kuunnella Säkkijärven polkan ennen kuin ottaa mummon mukaansa.
 


 
Niin kauan minä tramppaan
tämän kylän raittia
kun kenkäni pohjat kestää,
ja rakastelen ketä minä tahdon
ja akat ei voi estää.

Kun on liinukkavarsa
ja nappulirattahat
ja itte pidän suittista kiinni
Kun vertaistansa rakastaa,
ei tarvitte olla fiini.
 

Rentouttavaa tiistai iltaa kamut ja nyt mä lähden saunaan ja saunan jälkeen meillä ryypätään pullakaffeet :D
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...