Kallioniemessä - matkakertomus osa 3

Kallen lapsuudenkotiin Kallioniemeen on  matkaa Taivalkosken keskustasta noin 20 km. Kallehan syntyi 1919 Mäkelän meijerikamariin, jonka hirret isä-Herman osti vuonna 1922 ja siirsi ne uittamalla Kallioniemeen. Kalle Päätalo asuin täällä 1922-1939. Kallioniemi oli vakituisesti asuttu kesään 1970 asti. Taivalkosken kunta osti Kallioniemen vuonna 1986 ja vuonna 1991 se siirtyi Kallioniemi-Säätiön omistukseen ja museotoiminta alkoi. Kuvia on paljon, koettakaa jaksaa. Olin aivan hurmiossa, kun pääsin käymään ihailemani kirjailijan lapsuudenkodissa. Vierailijoita oli onneksi vähän mutta jotakin paikan päällä filmattiin mm. kuvausdrooni kierteli ilmassa ja museo-oppaan veneentervaustakin kuvasivat. Uusi blogger siirtää hitaasti kuvia ja ne ovat vähän väärässä järjestyksessä. 

Pihapiirissä aitan edustalla on Uneutettu vonkamies -patsas, Veikko Haukkavaaran työ. Patsaan jalustassa on teksti "Pystytetty tukkilaisten muistoksi, jotka ovat olleet Iijoessa uittamassa puutavaraa joen ensimmäisestä uitosta vuoden 1988 kesään, jolloin joessa soluivat viimeiset pöllit ja pölkyt. Annoitte paljon itse tyydyitte vähään."

Uittoponttoonilta näkyy hiekkarantainen Villinsaari, josta kyläläiset hakivat muuraussantansa. Saaren kumpareille saapui kylän nuoriso tanssaamaan tai piiriä pyörimään. Kesällä se oli myös korttimiesten paratiisi, sen verran tuulinen, etteivät hyttyset haitanneet ja saaren päältä oli hyvät näköalat, joten uskovaiset eivät päässeet yllättämään korttikiekerössä istuvia.

Kuvattu savusaunan ikkunasta

Uusittu ponttooni, jolla tukkeja vedettiin. Nuorena ennen lasten syntymää Riitu kulki Herkon mukana savotan kokkina. Oli keväitä jointa Riitu tienasi mustalla kahvilla, räiskäleillä, viskusopalla, tuppipotuilla ja lihavellillä enemmän kuin pitkiä valvokkeja tehnyt aviomies. Näin saatiin hankittua tärkeimpiä huonekaluja, astioita ja makuuvaatteita.

Uutta pirttiä, nurkassa Riitun sänky. Tässä sängyssä luit iltasella Kallen pitkään inkutettua mm. Kallen Hoikkalasta saamia aikakausilehtiä kuten Sirpaletta "Luve äiti! Kun minä opin lukemaan, niin luven  sitten sulle vuorostani.

Lähes aina äiti heltyi - siitä huolimatta että tupakoiminen oli hankalaa lukiessa. Muistan äidin lukutaidon kehittyneen sinä aikana. Kun äiti koulunkäyntini alkuaikoina luki minulle viimeisiä kertoja, hän enää harvoin pysähtyi tavata hymisemään vaikeimpiakaan sanoja. Jälkeenpäin äiti usein puhui vieraille: - Oli tuo Kalle melekonen risti siinä lukemaan mankuttamisessa...Vaikka ei se tuo yksin pahasta ollu. Siinä samassa rytäkässä rupesin itekki pääsemään pikkusen paremmin räntistä seleville - täysiaikasena ihmisenä...Ja onpahan nyt tienattu sehi, että millon tulen vanhaksi muoriksi, niin Kalle vuorostaan lukkea paasovaa mulle ääneesä!

Illat joina kuuntelin äidin lukemista sängyssäni makoillen olivat elämäni onnellisimpia. Jyskipä pakkanen nurkissa, vinkui myrskytuuli tai tuisku rapisutti lunta akkunaruutuihin, minun oli hyvä ja lämmin olla." (Huonemiehen poika)

ja Herkon sänky. Kaunis seinäröijy ja Kallen ostama leppalamppu, jonka valossa Kalle lueskeli lorukirjojaan toisten mentyä nukkumaan.

Ikkunalaudalla kukkivat pelakuut. Riitulla oli aina kukkasia, palsamia ja ahkeraliisoja 

Etualalla Hiltu-Jakin tekemä soututooli. Jakki itse ei ollut työhönsä tyytyväinen vaan sanoi, että siitä tuli susi. Tullessaan Kallioniemeen kylään hän ruukasi sanoa, että "istunpa tuon suteni selekään." Isäntä istuu karmistoolissa, jonka Herkko osti Konrad Vääräniemen, Kooti-ukon auksuunista eli huutokaupasta.

Kätkyessä eli kehdossa ovat nukkuneet kaikki seitsemän lasta. Kalle kuvaa omassa pirtissä ensimmäistä aamua seuraavasti: "Autuaallinen onnen tunne täyttää mieleni. Minä pukkaan käteni korkealle, puristan sormet nyrkkeihin ja sanon haukotuksen matkassa:

- Herra jumala että oli omassa pirtissä lysti nukkua rojua!

Äiti käännähtää minuun päin. En ymmärrä mitä pahaa sanoin kun hän purskahtaa itkuun. Säikähtikö äiti kun puhuin isolla äänellä? Pelästyn ja käännyn istumaan mökkänälle.

- En minä, äiti, noitunu enkä puhunu rummia.

Äiti nostaa vyöliinan helman, painelee sillä kasvojaan ja nyyhkii: - Et et...ihan päinvastoin...Että...että jo tuommonenhi pikkurehveli osovaa olla kiitollinen kun pääsöö ommaan pirttiin...Tulee taas niin elävänä mieleen kun oltiin Putikassa, ja minähi sain olla vielä omassa pirtissä..." (Huonemiehen poika)

Yllä olevat viisi kuvaa vanhasta pirtistä ja pienestä köökistä, joiden yhteispinta-ala oli vajaat 30 neliötä. Siinä tilassa nukkui enimmillään kymmenen henkeä.  Hirsiarinan päälle muuratun ja paikkaansa hakevan uunin muurasi Antti Lohilahti, Korpi-Antti eli satusetä. Uuni muuraus kesti lähemmäs kolme viikkoa ja ajoi Herkon lähes hulluuden partaalle. Kun Herkko kyseli, miksi uunia ei sovi muurata kallion päälle, rupesi Antti selvittämään "Ensinnähi kallion päälle tehystä uunista tulee kylymä. Ja toiseksi uunista tulee silloin juonikko tavoiltaan. Ei vie savuja ja polttaa leivät...kiven selekään tehtyä uunia pitkin kiipejää huoneihin maan syöveristä monenlaisia kipuja ja tautia, niin kun hammastauvit ja matovijat, pääkivistykset ja mahan ummehtumiset, isotrokot ja syyhytyspunkat..."(Huonemiehen poika KP). Työn lomassa Antti "lorsasi novellia", joita pieni Kalle mielellään kuunteli. 

Ei pidä olla huolissaan...kaikkihan on hyvin

Tänään marraskuun 2. päivä on pyhäinpäivä ja meillä palaa molemmissa pihalyhdyissä kynttilät. Kuva on viikon takaa, kun uusimme heinäseipäät, vanhat olivat jo alaosistaan lahoja. Nyt täällä sataa lunta, talvi on tulossa.

Eilen illalla hautausmaalla oli niin kaunista. Kynttilät veimme rakkaamme haudalle. Äidin ja isän hauta on kauempana, joten heille palavat nuo kotipihan kynttilät. Olotilani on tyyni ja levollinen. Ei ahdista maailman isot asiat eikä pienetkään ja tänne pieneen pesääni ne eivät yllä enkä halua pyöritellä mielessäni kauhuskenaarioita maailman tulevaisuudesta. Ihminen itse teoillaan aiheuttaa maapallon tuhon, siihen uskon.  Linkki sivustolle, jos haluatte tänään ahdistua :). Minä nautiskelen lukemalla vaikka alla olevaa Lukijan tarinaa.

 

 – No mittees sinä nelinkontin lattialta etit?
– En mittää, hiiljalanjäläkiä pyihin ku vaemo käski. (PL Kuopio)

Kalle ihmetteli, kuinka kylän kauppa oli lähtenyt yllättäen uuteen kukoistukseen.

Kauppias vastasi iloisesti:
– Kyllä se ihan tääsin perustuu kaksinkertasiin hintoehin ja yksinkertasiin asiakkaesiin. (JK Vuorela)

Meillä popsitaan edelleen lihaa. Tämä on syksyn hirvisaalista. Hiilijalanjälkeni oli kuitenkin Sitran testin mukaan vain 3300 kg CO₂e. Keskimääräinen luku on jo 7200. Häh, minähän elän askeettisesti tuon testin mukaan. Omistan kuitenkin bensalla kulkevan auton (ostettu 1,5 v sitten uutena), popsin lihaa, juustoja, juon maitoa (harvoin), asun omakotitalossa. No, en ole lentänyt enkä tehnyt laivamatkoja. Meillä lämmitetään pääasiassa puulla, sähkö on vain varalla. Ilmalämmityskone kierrättää lattioissa olevien kanaalien kautta lämmön taloon. Saunaosastolla on sähkölattialämmitys. Talon pinta-alakin on kohtuullinen 130 neliötä, ei ole enää kesämökkiä. Shoppailuni on minimaalista. Valehtelinkohan tuohon kohtaan :), koska netistä tulee osteltua vaatteita aika usein mutta vien vanhoja kirpparille. Ulkoiluvaatteista en tingi vaan ostan laadukasta (Rukka, Sail&Ski, R-Collection).

Hyvää Pyhäinpäivän jatkoa teille ja kiitän kommenteistanne!


Kuva: Pixabay

 

Keväisiä kuvia ja videot - hauskaa vappua!

 Liponsalmesta näkymä Paasivedelle pohjoiseen

 Joutsen- ja telkkäpariskunta sulan reunalla niin sopuisasti

Kauniiseen vesistömaisemaan sijoittuva maisematie (Saaristotie) Lapinlahden kirkolta Onkiveden yli Väisälänmäelle kulkee Akkalansalmen kautta. Akkalansalmi erottaa Akkalansaaren ja Liponsaaren toisistaan. Tällä paikalla toimi aikoinaan lossi kunnes se korvattiin 300 metriä pitkällä betonisella laattapalkkisillalla, joka valmistui vuonna 1999. Keväisin silta on erinomainen paikka seurata muuttavia vesilintuja, jotka levähtävät sulassa Akkalansalmessa. Akkalansaaressa asui Halosten taiteilijasukuun kuulunut, Pekka Halosen veli, Antti Halonen 1900-luvun alussa. Antti rakensi saareen hirsitalon, joka tuhoutui 1930-luvulla tulipalossa.

Pekka Halonen maalasi Akkalansaaren maisemiin yhden tunnetuimmista teoksistaan, Työstä lähtö, vuonna 1907 (kuva alla).
 

 Kirman peltoalueita

 Akkalansalmen sillalta pohjoisnäkymiä Onkivedelle. Pilvimuodostelmat ovat niin upeita, että pakko laittaa useita kuvia. Huawei känny ottaa mielestäni jopa parempia kuvia kuin kamera.

 Näkymiä Koivuselälle etelään

 Jäätä ja pilvien heijastuksia kuin Suomen lippu välkehtisi jäälauttojen reunamilla

Alla olevat kuvat otettu kuusi päivää myöhemmin kännykällä, kun palasimme sukuloimasta. Jäät olivat huvenneet jo lähes kaikki. Koukkasimme vielä Korkeakosken kautta, josta videokuvaa lopussa.

Metsähanhiparvi kuvattu kaukaa, joten ei tarkka

Lapinlahden kirkko, stylized photo