Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pia Perkiö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pia Perkiö. Näytä kaikki tekstit

perjantai 29. tammikuuta 2016

Talven lumikukkia/otuksia, maisemia ja runoa


 Tammikuun tupasvilloja
 Talvihelistin
 
 Lumikiteiden keinussa keinun
Lumitähti ja tulppaani
Uuden lumen alla hiiret polkujansa käyttää,
kuvittele miltä lumivaipan alla näyttää.
Ajatukset talven hiljaisuudessa kiitää,
mieti mistä haluat luontoa kiittää. 
 

Pihataidetta - koppakuoriainen :))

Tänään oli loistava ulkoilukeli pitkän pakkasjakson jälkeen. Heti aamupalan ja kahvin jälkeen ulkokamppeet niskaan ja pihalle. Tarkoitus oli lähteä kuvailemaan kauemmaksi omasta pihasta mutta enpä enää kehdannut, kun kolme tuntia vierähti lumitöitä tehdessä ja samalla kiertelin kuvailemassa. Ja aurinko helotti ja oksilta tippui jo pieniä vesipisaroita! Pohjolan talven sininen valo on kuvattuna maalauksiin ja luonnossa liikkuja hurmioituu siitä pitkän pimeän kauden jälkeen.

Lumi on tehnyt maiseman selkeäksi ja hiljaiseksi.
Mieleni on yksinkertainen ja kärsivällinen.
Minä näen viimeistä piirtoa myöten
miten maa verkkaan kasvattaa puita,
ja minä pidätän henkeäni syvällä ja jään odottamaan
että se taas puhkeaa ruohon ja kukkien lyhyeen lauluun.
                                                    - Tuomas Anhava, Kuudes kirja 1996 -
Onko vielä tilaa johon mennyt mahtuu,
paikkaa eiliselle, luopumisen kokoista alaa?
En minä paljon tarvitse,
mutta mukavaa, jos siihen sopii kaksi
ja jos muutama kuva ja molemmille kahvimuki,
vähän suunnitelmia ja naurua tietenkin.
Mutta ei yhtään kelloa.
                                  - Pia Perkiö -

Aurinkoista lumentuoksuista viikonloppua kaikille lukijoilleni!
                                      - Beate -

tiistai 16. joulukuuta 2014

Pimeitä kuvia mutta ei pimeitä ajatuksia


Päivät ovat nyt lyhyitä ja pimeys laskeutuu äkkiä. Kun ei ole paljon luntakaan niin maa imee vähäisenkin valon. Minulle nautinto on lämmittää ulkosauna ja kylpeä siellä, nauttia tästäkin vuodenajasta, sytytellä kynttilöitä saunalla, käydä välillä ulkona ilkosillaan ja mennä takaisin saunan lämpöön. Tuntea puhdistuneensa ei vain ulkoisesti vaan myös sisäisesti.  Pimeään aikaan nukunkin paremmin ja varsinkin saunomisen jälkeen.

Kudoin sulle sukkasia, kelle annan - rakkailleni annan
Pehmoisiin paketteihin käärin lämpöisin ajatuksin
Kuvaan pääsi oma lahja, jonka sain jo ennen joulua.
Nyt näkee paremmin lukea uutiset kuin kännystä. Totuttelua vaatii
android-käyttöjärjestelmä mutta hitaasti vanhakin oppii :).

Vielä yksi pimeäkuva. Katsokaapas, minkä hahmon näette jouluvaloissa?

Akseli Gallen-Kallelan vuonna 1887 maalaama Talonpoikaiselämää kuvaa syrjäisen Ekolan torpan elämää Keuruulla.
Hämäränhetkellä tehtiin puhdetöitä                               
Entisaikaan rauhoittuminen talvella oli luonnon sanelema pakko, kun keinovalo ei pidentänyt työpäiviä. Valoisa aika käytettiin tarkkaan hyödyksi.
— Kesällä tehtiin pitkiä päiviä, kun valoa riitti. Korkeintaan nuoret jaksoivat lähteä yöjalkaan ja tansseihin.
Hämäränhetkellä, kun vielä näki vähän tehdä jotain, keräännyttiin yhteen tekemään puhdetöitä. Miehet tekivät puutöitä ja naiset käsitöitä.
— Istuttiin pimeässä tai päreen valossa ja tehtiin, mitä pystyttiin. Naiset kehräsivät lankaa pellavasta, joka oli kesällä kasvatettu. Seuraavaan kesään mennessä siitä oli tehty kangasta. Kesällä ei ollut aikaa istua kutomassa.
Ja eihän kaupungeissa asuvilla ole edes pimeyttä. Ajattelen entisaikojen ihmisiä, jotka lyhtyjen valossa menivät lehmät hoitamaan. Navetalle johti kapea polku keskellä lumikinoksia. Vedet kannettiin avannosta, jos asumus oli järven rannalla tai tuotiin kauempaa vesikelkalla.  http://www.vantaanlauri.fi/arkisto/2012-01-12/hamaranhetkella-tehtiin-puhdetoita

 Jos olette kiinnostuneita luontodokumenteista niin Nelosen Maailma -kanavalla on joulukuun teemana Pohjoismaat. Samoja ohjelmia tulee paljon uusintoina.
Tässä linkki ohjelmasivustolle
 

Hämärän hyssyä kynttilöiden valossa toivotan lukijoilleni. Kiitän taas kommenteistanne.
                                      - Beate -

perjantai 26. lokakuuta 2012

Mukavia paketteja blogiystäviltä, KIITOS!

 
 

Lankapirtin Matleenalta saapui tämä ihana lähetys eilen. Olin voittanut arpajaisissa nuo aivan ihanat kaksikerroslapaset ja paketista löytyi aivan samanvärinen pipo sekä kynttilöitä ja tuikkulyhty. Nuo lapaset ovat niin lämpimät, ettei käsiä palele kovallakaan pakkasella. Kerran yritin itse kutoa samantyylisiä mutta se jäi kokeiluksi, kun lanka oli liian paksua. Suuriitos vielä Matleenalle!
 
 


Elämän pyörteissä blogista Katja  laittoi tämän tilaamani ontelokude-käsityökorin ja pitkävartiset kuvioneulesukat (ne voitin arpajaisissa). Sori Katja, sukat jäivät kuvauksen tiimellyksessä kopan pohjalle mutta ne ovat sopivat ja kauniit. Tykkään tuosta korista tosi paljon, kun sinne voi tipauttaa valmiit ja keskeneräiset neulomukset, eivätkä ne loju pöydän kulmalla tai kiikkutuolissa. Suurkiitos myös Katjalle!

Päivä oli mukava, kun oli kirmakka, aurinkoinen syyskeli. Viikonlopuksi on lupaillut samanlaista pakkaspoutaa. Pitänee jo alkaa vaihdella talvirenkaita autoon. Käyttäisikö se 'lisätunnin' vaikka piipahtamalla äänestämässä. Puheenjohtajien tenttejä olen seuraillut toisella silmällä, toinen silmä ollut neulomuksessa :). Politiikka on mulle semmonen aihealue, josta en täällä kirjoittele. Jos saavat jonkun asian mukamas paremmaksi niin toinen menee päin prinkkalaa. Hirveitä rahasummia budjetissa menee sellaiseen, johon Suomen ei pitäisi ollenkaan pienenä maana lähteä mukaan. Mutta kun ne naapuritkin menee niin pitäähän meidänkin. Ok, loppu ja piste.

Runo illan päätteeksi:

Pitääkö koko ajan päästä johonkin,
suostua vaatimusten viitoittamaan suuntaan?
Entä jos vain tyytyy.
Jäähän jälki:
Tämä kohta kestää, tässä ei upota.
Jatkakaa matkaa, rakkaat
jäljessä tulijat.
Minä elän nyt näin. Tavallisuuteeni tyytyväisenä.
                                                          - Pia Perkiö, Hyviä päiviä, Kirjapaja -
 

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Kuvakavalkaadi 3.10. pyörälenkiltä ym.












Laitanpa tähän loppuun jotakin sepustusta. Keskiviikkona lämpötila kohosi lähes +15 asteeseen. Omankodin pihassa oli pojan miestenpyörä Akseli (naisten pyörä on etäkodissa) ja eikun reisimään sen selkään. Saivatpahan reisiläskit jumppaa, kun pyörä on isorenkainen ja tosi raskas ajaa. Yhden lenkin olen tällä jo tehnyt (about 30 km) ja harjoittelin ensin, että kun joudun pysähtymään, laskeudun hajareisin tangon väliin enkä yritä hypätä sivulle.

Tuolla välissä on pihasta otettu pihakeinukuva, usva alkoi jo laskeutua maahan. Lenkin kuvissa on Äyskoski.


Kirpparilöydöt paikalliselta kirppikseltä. Minulla on ennestään kaksi näitä Kermansaven pikkutaulua mutta toiset kaksi puuttuivat. Ja mikä onni, että satuin juuri sinä päivänä menemään kirpparille, sillä joku muu olisi varmaan vienyt taulut. Hinta oli 10 e/kpl ja huutonetissä näkyvät myyvän samoja tauluja 35-40 e/kpl. Kermansavihan lopettaa astioiden ym. valmistuksen, joten näiden arvohan vain kohoaa. Sinikello- ja mustikkalaatat on tarkoitus kehystää katajakiekoilla pannunalusiksi.

Rauhaisaa sunnuntai-iltapäivää ja Lankapirtin Matleenalle olen laittanut postia. Voitin siellä blogiarpajaisissa, kiitos onnettarelle!

En vaihtaisi reittiä,
joka toi tähän ja vie tästä pois.
Evääkseni riittää poimittu ilo,
sopivasti unohdusta, rohkeus
jatkaa ja odottaa.
Ajatella,
mitä löytää ja saa, ymmärtää,
kun haavat paranevat.
                        Arvista viis.

                                - Pia Perkiö, Hyviä Päiviä, Kirjapaja -
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤ Beate ¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

Ps. Osaakohan kukaan neuvoa, miksi kuvani eivät näy suurempina, kun niitä klikkaa? Olen pähkäillyt, että mikä tässä mättää, kun muissa postauksissa kuvat saa suuremmiksi (ei kaikissa). Tämän postauksen kuvat on otettu vielä pojan paremmalla kameralla.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...