Tummuvat varjot kammiossain, kun hämärtää...

Marraskuussa valo yhä vähenee, puut ovat mustia rankoja, ruoho vielä vihertää mutta väri on jo ruskeanvihreää. Hämärä tihenee taloni ympärillä ja pian se muuttuu mustaksi yöksi. Kotitien kynttilät palavat pimeydessä ja uskon niiden näkyvän avaruuteen, hassu kun olen. Viiltävän hetken olen yhtä avaruuden kanssa, kun joskus se ottaa minut kuitenkin. Miksi siis pelkäisin! Kun olen levollinen, etäisinkään pimeys ei pelota!

"...Tunsitko: voimasi lähti.

Tiesitkö: vavahdin.

Niikuin lentotähti

syöksyvä aaltoihin

upposi olkapäähän

kätesi kosketus.

Jäihän sinulle, jäähän

siitä aavistus?..."

- Eila Kivikk'aho: Oksan lailla -

Puhe hiljenee,

hengitys, tuuli kietoo syleilyyn.

Maa luovuttaa kiihkon

ja raukenee iltaan

josta lankeaa pitkä varjo.

Pimeä viipyy kauan iholla,

kirjoittaa sanat

jotka aamu näkee lukea:

Kaipaatko vielä tulevaa

uusia päiviä sinä

joka et muutosta

todella jaksaisi?

Sinun aikasi on mennyt.

Tulee Nuoruus, rakentaa maailman,

Nuoruus, muuttaa kaiken,

juuri sen

mitä itse ei vielä

ole kokenut.

                              - Hannu Mäkelä: Illan varjo (1979) -

Näen kaukaisissa valokuvissa syksyn,

ja nyt on syksy yhtä viileä, yhtä hiljainen.

Ajat kerrostuvat merikasvin viettelevään keinuntaan,

näen veden läpi aina ikuiseen pimeyteen asti.

....

                     - Olli Sinivaara: Valonhetki (2009) -

Itsenäisyyspäivänä kaksisuuntaisia mielialoja

Tänä itsenäisyyspäivän aamuna vein sanomalehtinipun roskiin. Parin viikon lehdet, joissa pääuutisina postilaisten lakko ja sitä seurannut lumipalloefekti, joka päätyi ensin kunta- ja omistajaohjausministerin eroon ja pian myös pääministeri sai lähteä. Iltapäivälehtien lööpit ovat seuranneet tunti tunnilta tätä jännitysnäytelmää. Toimittaja- ja kuvaajaraukat odottelevat tuntikausia kokoushuoneiden suljettujen ovien takana saadakseen lopulta ympäripyöreitä vastauksia, joista politiikan toimittajat tekevät omat tulkintansa. Sama rumba jatkunee jouluun saakka. Paljon koukeroista kielenkäyttöä, kun poliitikko ei itsekään ole perillä asioista ja sopertelee mitä sattuu ja toistaa samaa liturgiaa.
Joskus ajattelen kauhulla, että nämäkö kansan valitsemat edustajat tekevät kauaskantoisia päätöksiä, joita taas seuraava komppania käy korjaamaan ja syyttelemään edeltäjiään. Ei ihme, että kansa napisee ja äänestysprosentit tippuvat. Miksi kohtuullinen tulotaso ei enää riitä vaan ahneus kasvaa? Luin jostakin, että on olemassa rikkaita, jotka eivät oikeastaan käytä rahojaan kuluttamiseen. Kuitenkin raha on heille tärkeä vallan ja aseman symboli. 

Mutta tänään juhlimme Suomen itsenäisyyttä ja kaikki kunnia sotaveteraanien vähenevälle joukolle. Perinteinen suomalainen itsenäisyyspäivä on linnan juhlat, Heikki Hurstin juhla köyhille, sotilasparaati ja vapaapäivä töistä.
Hyvää Itsenäisyyspäivää lukijoilleni!

"Nuorena elämää kannattaa viha ja rakkaus
pilvenkaltaiset päivät
joita valoisa köyhyys vartioi;
kuinka ne virtaavat nopeasti,
kuinka sinä koko ajan olet niissä mukana!
Talvien myötä maisema hidastuu,
sumu kehystää kirkkaat muistot
joihin käsi turhaan haparoi.
Nyt tarvitset elääksesi muutakin kuin
käärmemäntyjen satavuotiset kaarnat,
lapsuuden mansikkakallion kulottuvan heinän:
pienet tunteet, pienen vihan, rakkauden,
turvallisen toivon lyhdyn,
ulapan jossa unen merikorttia seuraten
aina saavut satamaan kareihin murskautumatta!
Sen on painanut kasvoillesi vuosien kehä,
väistämätön kuin yhä syvenevät viivasi,
ihminen."
                    - Hannu Mäkelä: Ikään kuin ihminen 1980 -
 

Heinä on haudannut mansikkamäen,
Nään vielä hänen juoksevan
Kädessään leija ja kerä
Tuulien perään.

Ruusupensaan alla piilossa onnen hileet,
Hiljentyneet on talojen äänet.
Missä paljain jaloin juoksee hän nyt,
Kun kylään tyhjentyvään
mä takaisin löydä en?

Nyt, kun on täynnä jo huolia syli,
Päästävä yli.
Tahtoisin takaisin mansikkamäet,
Leijan ja hänet.

Ruusupensaan alla piilossa onnen hileet,
Hiljentyneet on talojen äänet.
Missä paljain jaloin juoksee hän nyt,
Kun kylään tyhjeentyvän
en takaisin löydä
Tähti ei johtanut pihakoivun luo.

Ruusupensaan alla piilossa onnen hileet,
Hiljentyneet on talojen äänet.
Missä paljain jaloin juoksee hän nyt,
Kun kylään tyhjeentyvän
en takaisin löydä
Tähti ei johtanut pihakoivun luo.

Lähde: Musixmatch

Lauluntekijät: Lasse Kurki

Kansainvälisenä naistenpäivänä - runoja, kuvia ja musiikkia

MISSÄ ARMAANI VIIPYY
Olen väsynyt päiviin ja öihin
olen nukkunut korkeaan ruohoon.
Nyt kyselen sinulta, apilankukka
missä armaani vieläkin viipyy.

Olen etsinyt ihmisen ääntä
ja löytänyt sanojen savun.
Nyt kyselen sinulta, perhosen varjo
missä armaani vieläkin viipyy.

Ovat metsät he polttaneet meiltä
ja katkoneet jokien sillat.
Nyt kyselen sinulta , itkevä ilves
missä armaani vieläkin viipyy.
             - Aulikki Oksanen -

Tervetuloa, hyvät ystävät,
sanoi suomalainen nainen
ja samaan hengenvetoon
jo pyysi anteeksi kotinsa sotkuisuutta.

Käykää toki pöytään
sanoi suomalainen nainen
ja samalla pahoitteli kakkunsa likilaskuisuutta

Kiitos käynnistä
huokasi suomalainen nainen
väsyneenä vierailusta,
jota oli edeltänyt
koko päivän kestänyt siivous
ja taitava kakkujen teko.
-Anja Porio-

Olet kutsuttu juhliin,

teetät puvun,

kasvot,

hiukset,

kynnet:

panssari on valmis.

Ilta onnistui yli odotusten:

et tavannut ketään,

kukaan ei tavannut sinua.

- Helena Anhava -

Elämä, kun sitä maistelee,
            se on komea ja kohtalokas,
pitkä tumma muukalainen joka nurkkapöydässä
                      särpii viskiään, nainen kukaties
harsohepenissään, nännit kuin elävä jää.

Elämä, jo sanana romanttinen,
        kun sitä maistelee, Robin Hood, tammipuu,
        synkkä kahleeton kuin iso joki,
lasiliekit ennen kuolemaa.

Elämä, valkoisempi palttinaa. Mutta myös tumma,
                                                     vaarallinen.

Kun sitä maistelee.
    Graniitinkappale jossa on kuin verisuonia,
        musta liha ja yrtit.
Elämä, kun elät. Varovasti ja tasaten.
Kun sitä maistelee. Se on kukkurapäinen vesi.
                            - Jarkko Laine -

Tuokion vain kukkii
elämän joka vaihe.
Hyve.
Totuus.
Vain aikaansa,
ei ikuisuutta varten.
Kun kutsuu elämä,
siis sydän valmis
taas ole jäähyväisiin.
Uuteen alkuun
iloiten lähde.
Nurkumatta katko
siteet entiseen,
päin uutta riennä.
On lumousta joka matkaan lähtö
se auttaa elämään
se meitä suojaa.
       -Herman Hesse-

 Joskus ihmettelen oliko siinäkin alitajuntaa
että hakeuduin juuri tänne,
toin pentuni turvaan kuin kissaemo
tämän metsän keskelle
niihin onnellisiin kesiin
jotka olivat ennen kuin maailma repesi
kuin temppelin esirippu,
eikä sen saumakohtaa häivytä mikään.
                - Helena Anhava -

TALVIKUINEN TUUTULAULU
Apilavuode,
angervotuutu
tulisi lapsella olla.
Vuoksi ja luode
vaihtuvat, kulku
muutu ei auringolla.

Rakkaus kutoo
silkkisen seitin
peitoksi poikasen pesään.
Taivaalta putoo
kuutamohärmää.
Pitkä on taival kesään.
-------
               - Hilkka-Helinä Lappalainen -

VALO
Onhan meillä jo kaikki kevään hullaannuttava valo,
paiste paahtavainen, hohde joka kimaltaa hangilla,
kohoaa höyrynä ilmaan. Ja pälvessä maa tuoksuu,
varikset laulavat, laulavat ne, kuulisitpa vain.
Olen täällä talossa yksin, mutta silti sinun kanssasi,
enkä saata erota sinusta koskaan, tiedäthän;
niin monta kertaa olemme jo menneet toistemme läpi
saman valon lailla, suhahtaneet tuulen tavoin,
sulautuneet kuin uni aurinkoon.
Ei ole muuta tietä enää, onneksi ei ole,
ja samalla tavalla odotan vihdoin kesän tuloa,
kuten lumen alla nukkujat vielä:
myös ne yläniityn tervakukat, jotka aina muistan,
ja kissankäpälät, joiden pehmeys tuntuu nytkin iholla,
ja sitten kurjen kellojen ujosti riippuvat päät;
kaikki ne vasta valkavat herätä laillani säpsähdellen,
kuin eivät vielä aivan ymmärtäisi
mistä oikein on kysymys.
                    - Hannu Mäkelä -

Kun tapaa katkeroituneen vanhuksen,
joka näykkii kaikkea eikä hyväksy mitään,
tuntuu kuin elämälle olisi käynyt erehdys.
Miettii: mitä tuolle on tehty tai tekemättä jätetty,
olisi itkenyt enemmän, edes salaa,
ollut vähemmän sisukas, ainakin itsensä edessä,
helppohintainen resepti,
se se vasta akrobatiaa kysyy että hauras lujittuu
                                                   vaan ei kovetu,
herkkyys käännetään voimaksi.
                                   - Helena Anhava -
  Kuvat: Pinterest                                                                                 

Käyn muistoineen menneeseen, sydänkesällä, sadepäivänä

03.06.1979 - vaaleanpunainen ja vaaleansininen olivat elämämme värit silloin. "Muistosi on mulle kallis,

muuta kun jäljell' ei oo.

Aina on mielessä mulla

aika tuo onnellinen..."

11.11.2006 - Nyt lähes kymmenen vuotta myöhemmin voin laittaa kuvan tänne rakkaani hautajaisista. Äiti ja poika laskemassa kukkalaitetta, jollaisen halusin hänen arkulleen laskea. Siunaustilaisuudessa halusin kuulla tämän laulun. Sanat ovat kauniit, huokuvat positiivisuutta ja iloa. Sellainen hän oli.

 Lisään loppuun vielä Hannu Mäkelän tekstiä hänen kotisivultaan http://hannumakela.com/webpage/id/7.html 
"Kun jotain vaikka kuinka ohimennen saa,
pelkää heti, että sen myös pian kadottaa.
Niin elämme me lähes varkain,
kuin turhan totemeina täällä.
Ja kaiken tämän katoavan kauneuden päällä
on aina taivas, avaruus ja tähdet sen -
niin ihmeellinen, hauras, ikuinen."
                                                            - Beate -

Vanhan vuoden väistyessä uuden tieltä

Uusi vuosi edessämme, kuin avautuva kirja. Emme tunne tarinaa, emme tiedä juonta. Vain elämällä päivän kerrallaan, tarina vie mukanaan seikkailuihin, yllätyksiin, iloihin ja haasteisiin, alati vaihtuviin -kuin itse elämä.

Elämän ohjeet Uuvelle Vuojelle
 

1. Anna kaekkee, vua elä periks.
2. Joka ihteesä luottaa, se kykynsä tuploo.
3. Naara itelles ennenku muut kerkijää.
4. Murheen kantaa yksinnii, vuoan illoon pittää olla kaks.
5. Leoka pystyyn, kun tulloo kova paekka, pyssyypä aenakkii suu kiinni.

Eiköhän näellä evväellä pärjee!

....
Tulevaisuus kai sentään vielä
kykenee sattuman sauvalla kääntämään mieleni uuteen,
löytämään yhä kartoittamattomat maat,
paratiisin johon olen aina kaivannut liikahtamatta?
Päivän palje imee tupakkailmaansa,
ja minä, tällä tuolilla istuen,
etsin kahvaa johon ripustautumalla
pelastuisin synkkyyteni itserakennetuista lammista,
lopettaisin tyhjän mutinan,
nousisin viimein ilmaan
niihin valtakuntiin
joissa en koskaan ole aiemmin kävellyt:
pehmeisiin laaksoihin, muuttuvien kukkuloitten varjoihin,
väsymättömiin ja yhtä vaiteliaisiin
kuin lapsuuteni sunnuntait, pilviin.
                   - Hannu Mäkelä, Ikään kuin ihminen, 1980 -

 

 

PhotoScape öljymaalaus käsittely

Toivotan kaikille oikein Hyvää Uutta Vuotta 2014!

- Beate-

Niin kovin pieniä niin kovin suuria on ne elämämme ilot...

Kolme päivää tätä kiveä pyöritin pitkän matkan metsän laidalta. Se oli liian raskas nostaa, apua en kaivannut vaan halusin koetella voimiani. Lepäsin välillä, pyyhin hikeä, surkastuneet lihakseni ikäänkuin kasvoivat ja vahvistuivat. Olin päättänyt, että pieni poikani saa kaverin tienvarteen. Yksinään se oli ikävissään ja tähyili suruissaan tielle.

Silputtua ruohosipulia pakastimeen

vierellä raparperi työntää jo pulleaa kukkavartta...on kiirus, kesä on niin lyhyt

ja orvokit katselevat pihan touhuja, virnistelevät meille kesästä hullaantuneille, hassuille uurastajille

 ja vihdoinkin, poika on saanut kaverin, jota se odotti kaksi pitkää vuotta. Kuvaaja on saanut täyttymyksen, luomus on valmis!  Kivihahmot halaavat, tutustuvat toisiinsa vähän ujoina mutta

 

toiselta suunnalta kuvattaessa heillä on jo niin rattoisaa tuumailla maailman menoa ikuisina kivinä mutta kuitenkin niin elävinä sen silmissä, joka osaa oikein
katsoa, jolla on aikaa

ja ohikiitävä autoilija hiljentää... :D

 

Puut jotka kannattelivat väsyneitä sielujamme,
puut, jotka nukkuivat suuren taivaan aallon alla,
uneksivat oksillaan valosta, joka heti tuli, vihertyi,
muuttui ohueksi, pehmeäksi kuin lämmin ilma.
Puitten työnä oli olla osoitteena kaikille,
ne lupasivat kysymättä suojan,
jakoivat tuoksun ja huminan, pystyttivät talon,
antoivat kuoriaiselle paikan kovertaa.
Yö yöltä puut nukkuivat vähemmän,
niin oli aika saapunut, puitten sisälle vesi,
se liikkui, kohosi, puheli, solisi,
ja puut kasvoivat, eivät synneistä tienneet,
ottivat vastaan auringon ja salaman iskut,
syttyivät, paloivat uunissa kohisten,
levittivät lämmön joka sai hiiren huokaamaan,
leivän paistumaan hiilillä.
Puut joista käsi veisti linnun ja laivat,
antoi unelle hahmon, ajatuksen joka jäi,
pysyi jokaisen meren pinnalla.
Puut niin kuin hiljaiset haavat havisivat,
pihlaja joka heijastui eteisen peiliin kuin näky,
halava himmeä ja mänty
joka koivun alta kurkotti näkyviin,
kaiiki ne minä tunsin ja tunnen,
tuolla ne ovat, kuvastuvat ikkunaan,
johon sade piirtää,
harovat oksillaan kohti taivasta,
eivät tahtoisi antaa periksi.
                                - Hannu Mäkelä, Puut jotka kannattelivat/Silloin, Otava 1994 -

Elämän tarkoitus - muutaman mietteen kartoitus

Hannu Mäkelä:

Elämän tarkoitus
- muutaman mietteen kartoitus

1.

Jokainen aamu on aina uusi,
eikä maailmassa mikään päivä
toista täysin itseään, edellistä elämää.
Huomisesta ei tiedä kukaan, ellei säätä ennusta.
Kaikki muu on ajan aavistusta vain.
Hetken jokin pysyy paikoillaan,
ehkä kivi tässä, meri, paljas luoto,
tai sitten jopa talo, pelto, metsä, lintu, puu,
jonka silmin näkee, korvin kuulee, ajatuksin tavoittaa.
Sen, miten kurki joka kevät huutaa tuolla,
tai miten ruoho tuskin kuoltuaan
jo kohta nostaa varovaisen pään.
Vaan entä nyt, kun valo saapuu kuusten takaa hitaasti:
on talven alku; sen verran tästä kaikesta jo tiedän.
Kesällä usva suolammen yllä kuin hallatar taas tanssii;
olenhan sen omin silmin nähnyt, sentään avointen.
Ja mitä muuta onkaan elämä kuin tätä havaintojen unta?
Sarja muistoja, jotka lapsuudesta lähtevät
ja sinne aina palaavat kuin varhain kadotettuun kotiin,
äidin luo, siis kohtuun, laiskanlinnan upottavaan syliin;
tai sitten yhtä onnekkaasti isän tasaisempaan turvaan.
Muistoista rakentuu se kokemusten maailma,
johon vertaa, jota tarkkailee kuin ystäviään joskus.
Miksi olen tässä juuri nyt, miksi aina
käännyn muualle, kun tahdon vasempaan,
miksi ajattelen juuri näin, en noin,
ja siitä syystä hukkaan päivän parhaan.
Miksi valitsen sen tien, joka johtaa harhaan?
En sitä parempaa ja suoraa, oikeaa.
No, mutta miksi sinä itsekin teet aina niin?
Siksi, siksi, siksi, siksi, siksi.
Olemmehan syntyneet juuri sellaisiksi.
Ja kuitenkin me teemme kaiken omin päin.
Sattumaa ei ole, sanoo muuan viisas,
ja silti emme tiedä, mitä meille oikein tapahtuu.
Ja kun tapahtuu, on kaikki ohi hetkessä,
ja siihen turhautuu. Mitä jää?
Pelkkä muisto, muistikuva, tarina,
omansa, tai toisten, sivullisten, kertoma.
Kuin satu, joka joskus on niin totta,
ettei sitä loppuun saakka saata lukea.
***************************************

Sateisen päivän postaus.  Tummanpuhuva salkoruusu, vuohenkello ja maloppi kukkivat pihapenkissä, vanha viinimarjapensas on saanut kaverikseen peltokierron. Kaalilaatikkoa puolukkahillon kera iltaruokana. Hannu Mäkelän runo heijastelee hieman nuutunutta tunnelmaa. Kaikki on kuitenkin hyvin, tuntuu turvalliselta tämä hetki, kun huomisesta ei tiedä. Olympialaiset jatkuvat, trimmatut naiset ja miehet taistelevat voitosta Lontoon areenoilla. Onko ilmassa jo syksyn aavistusta?

Mukavaa keskiviikkoiltaa lukijoilleni!