Syksystä kesään ilman mitään järjestystä os 1


 KALLIOPOHJA

I

Kun rakastan kiviä, kun rakastan graniittia,

olkoon se sallittu minulle.

Se on minun lapsuuteni kalliopohja,

joka kantaa ihmiset, toistensa lomaan

puristuneet kiteet, eriväriset ja särmikkäät.

Särmistä, kalliosta, hongasta

syntyy ja elää kieli

talven pitkin sanoin,

lumen lyhyin, se on meitä,

se elää taivaan alla.

II

Katson pohjoista taivasta.

Ei se ole vain mustaa samettia,

joka syventää Pohjantähden loiston.

Se on korkea vastaavuus Karhujen tähtien

ja Kalevan miekan nimeen,

mustaan puristuneitten kiteitten

vaaleaa loistoa siellä,

missä on hanki hangen jälkeen,

pakkasen kimaltavaa kovuutta,

metsä metsän jälkeen

ja talojen lämmin, työn ja

rakkauden lämmin ja kielessä

laulavat kauneimmat sanat

sen taivaan alla.

III

Purista lämmintä kättä, kumahtaen kaatuvat

pohjoisten metsien puut, kitisevät

satamien nosturit, laivat laulavat:

me palaamme. Tämä on suuri kauneus.

Mikä on pientä, kysyin ja otin

sormiini muuraimen ja maistoin sen mehua.

Suuret suot levisivät, ja pursujen tuoksu,

olivat vaivaiskoivut ja kasvun niukkuus.

Näin raikas oli sen maku.

IV

Kallion lomat ovat syntysanoja täynnä,

kova kamara ja ruoho,

raivattu maa ja tähkät.

Elävien mieli saa rauhan

niiden leposijoilla, jotka ovat

työnsä jo tehneet. Graniittia

sielläkin ja elävää, kasvavaa

sen kupeella ja tuulen mahtava laulu

pohjoisen taivaan alla.

                              - Helvi Juvonen, 1955-

Nyt kun kesä mennyt on, syksy saapuu meidätkin erottaen mut kirje (nykyisin puhelu tai viesti) kuitenkin luoksesi saapuu, uskothan sen. Näin lauletaan vanhassa suomi-iskelmässä. Anteeksi rakas blogini, että unohdin sinut mutta kesähuuma on villi ja vallaton eikä se kestä pitkään. Onnellinen olen neljästä vuodenajasta. En millään kestäisi jatkuvaa paahdetta ja hiostavia öitä kuten tuolla lämpimissä maissa. Minun puitani ovat vaaleakylkiset koivut, iltaruskossa punertavat kaarnaiset männyt, joista kasvaa sopivilla paikoilla komeita hongikkoja ja tunnelimaiset kuusimetsät sammalikkoineen. Haapa, vaahtera, lehmus, pihlaja, raita, tammi, tuomi, pihlaja - en näitä vaihtaisi etelän palmuun, josta voi saada vielä kookospähkinän päähänsä, kopsista vaan.

Ajattelin ladata tänne muutaman videotiedoston, mitä otin kesällä mutta valokuituyhteys antaa odottaa tämän vuoden loppuun.  Olemme kyllä sen jo tilanneet, kaapelikin on jo talon nurkalla. Se mullistaa tiedonsiirron täällä maalla ainakin myyntipuheissa. Nopeus 8 Mb/s on nyt ja kuidulla 1000 Mb/s.
Vain pandavideo onnistui.
Kuva- ja ajatustiedostoni ovat kesän jälkeen yhtenä mylläkkänä, joten nyt mikään ei noudata kronologista järjestystä.

Kirjoittaminen on luovaa puuhaa ja täydellä vatsalla ei ajatus kulje eikä myöskään, jos on kiljuva nälkä tai väsyksissä. Kaikkinaiset keskeytykset häiritsevät - puhelin soi ja ystävä puhuu tunnin puhelun (ihan kiva oli parantaa maailmaa, hih) tai mieli on vaan muuten kaaoksessa kuten nykyihmisellä niin usein. Pääasia on, että kesä oli ihana, lämmin, rentouttava, muistorikas ja täynnä pieniä kivoja tapahtumia.

 "Mut suruni peitän, huulta mä heitän vain päivä kerrallaan. Mä uskon huomispäivään, unohdan huolet, muistan vain puolet, näin päivän kerrallaan..." (J. Vainio) ♪♫♪♫

Ellinoora - Funeral song Vain elämää 9 Ei mitenkään liity postauksen

asiayhteyteen mutta kuuntelin kirjoittaessa ja kuvia ladatessa. Ihastuin Ellinooran persoonaan Vain elämää -ohjelmassa ja tyttöhän osaa myös sanoittaa biisejä

 Auringon noustessa Op 11/3 Toivo Kuula Kuvattu 3.9. tästä pieni video Pielinen auringonnousu 3.9.

"En tiedä mihin maailma kallistuu, miten kaikki ympärillä muuttuu? Jos jäät mun luo, en lupaa sulle taivaalta kuuta, vain rakkautein en mitään muuta, jos jäät mun luo..." (Taikapeili) ♥♥ ♪♫ 

 Kun elää päivän
jonka ei soisi
uupuvan iltaan -
miten sen eläisi oikein:
Rientääkö polkua juoksujalkaa
että ehtisi enemmän
vai istuako polun varteen
sammalkivelle
kuulemaan, näkemään
kaiken kauniin, ilahduttavan.
Vai etsiäkö yksinäisin, onnettomin kulkija,
tehdä parhaansa, että hänenkin hyvä
niin hyvä,
ettei hänkään iltaansa ikävöisi.
- Maaria Leinonen -

Meistä jokainen on polku jonnekin Mutta viisaus on siinä, että ymmärtää Ketä seurata pitkään, milloin kääntyy pois Ja että ihmistä pitkin sä et ikinä voi itseesi matkustaa

Kaikki loputon kauneus, kaikki järjettömyys Kaikki ruoskivat toiveet, kaikki päättämättömyys ovat lopulta tarkoituksen palasia, osa arvoitusta Valot pimeyksien reunoilla
Muista että ne kaikki suurimmat kauhut On sun toiveittes peilikuvat, käännä ne Ja kädestäs löydät niihin avaimet Ja ett on helpompi antaa muille anteeksi, kuin jäädä kaunaan kiinni
Kaikki loputon kauneus, kaikki järjettömyys Kaikki ruoskivat toiveet, kaikki päättämättömyys Ovat lopulta tarkoituksen palasia, osa arvoitusta Ja osa totuutta
Valot pimeyksien reunoilla Ovat toisinaan himmeitä ja harvassa Sul on sisälläs valtameren kokoinen voima Jonka sä voit oppaaksesi valjastaa
Tää on pelkkä tyhjä kuori, joka sun pitää täyttää Tää on valoista kirkkain, tää on loputon yö Tää on sydämenlyönti, tää on ajattomuus (Apulanta) ♪♫♪♫

Pielinen

Mökkilomalla Lieksassa - puolukkaa ja hiekkadyynejä

Kesä on lopuillaan mutta syksyn tullen tehdään puolukka- ja sieniretkiä. Meillä jo lähes perinteeksi muodostunut mökkiloma vietettiin Pohjois-Karjalan harju- ja vaaramaisemissa. Mökki oli viihtyisä, sähköistetty ja erillinen saunamökki. Enpä ollut ennen nähnyt icelett vessaa (oli myös ulkoWC) ja epäilin hajuhaittoja mutta turhaan. Käymälä ei tarvitse toimiakseen vettä, viemäriä eikä tuuletusputkea - vain sähkö riittää. Toimintaperiaatteena on jätteen pakastus. Meillä on ollut lähes moukan tuuria, kun jälleen päivät olivat lämpimiä ja pilvipoutaa, vain yksi heikko sadekuuro loppuviikosta.

 Mökin seinällä suloinen kuvataulu ja nallepatsas vartioi pihamaalla mökkiä.

Iltaruskoa ihaillessa voi muistella mennyttä kesää. On puuhasteltu puutarhakasvien ja kukkien parissa, pöllimetsässä yhdessä ja erikseen, piipahdettu kesätapahtumissa ja messuilla, kalastettu, savustettu, grillattu, säilötty, uitu, saunottu, tavattu naapureita ja tuttuja, vietetty lähipiirissä 70-vuotisjuhlia, omankodin iso lämpöremontti saatu lähes loppuun, tehty päiväretkiä lähiseudulle ja toivottavasti myös osattu laiskotella - pysähtyä kuuntelemaan ja katselemaan Suomen iki-ihanaa suvea. Pientä haikeutta silti tuntee syksyn tullen. Mutta kesä oli kaikin puolin antoisa, elämyksellinen ja antaa taas voimia talven yli.

Puolukan kerääminen oli nautinnollista puuhaa, koska sitä oli paljon ja pienellä alalla. Ahneusko meihin iski, kun piti hakea pyykkikoreja kaupalta, että saimme 'saaliin' mahtumaan takakonttiin. Korit sopivat hyvin marjojen säilytykseen muutamia päiviä, kun marjat saivat ilmaa reikien kautta. 130 litraa isoa, kypsää marjaa matkasi Savoon ja kaksi päivää meni mehustukseen kahdella keittimellä, hilloksi keittämiseen ja puuropuolukoiden pakastamiseen. En muista, milloin olisin nähnyt yhtä paljon puolukoita! Mättäät lähes pursusivat marjaa ja sitä oli vieri vieressä. Alue oli uudistettu noin kymmenen vuotta sitten eli isot puut kaadettu. Mänty kasvaa laatupuuksi karuilla mailla. Kuivat ja kuivahkot kankaat uudistetaan kylväen tai siemenpuita jättämällä luontaisesti. Maa muokataan äestämällä tai laikuttamalla. Ilmeisesti maa tarjoaa ravinteikkaan pohjan kasvulle. Ja miten helppoa alueella oli liikkua, kun mättäiden vierellä risteili kuin polkuja.

 Kontiovaaran tien varrella rotkon reunalla kahvilla

Mökin pihapiirissä oli myös iso kota, jossa paistoimme makkaraa. Oikea metsämiesten unelmapaikka.

Tavallinen hiekkamonttu jonkun silmissä mutta minulle tuli tunne kuin olisin ollut autiomaassa hiekkadyynien keskellä. Se en ollut minä, joka kapusi dyynin laelle, vaikka mieli olisi tehnyt :)). Seulottua pikkukiveä ja muutama (=monta) valkoinen sileä aarre löytyi. Kännykällä otettuja kuvia.

Mukavaa syyskuun jatkoa lukijoilleni.

Loppukesää ja alkusyksyä kuvina ja ajatelmina.

Blogini on viettänyt hiljaiseloa. Laiskuus on iskenut sen pitäjään tai blogiähky. Ja kun vanhat asiat jäävät tänne laittamatta ajoissa, sen vaikeampaa niistä on jälkikäteen kirjoitella, etsiä kuvia sekaisin olevista kuvakansioista jne.  Kesäaika on yhtä pyöritystä ja huomasin kaipaavani pysähtymistä, mietiskelyä, kirjan lukemista, mielimusan kuuntelua, vanhojen lehtien selailua ja muutenvain  -oleilua. Onnekseni en ole some-riippuvainen liiaksi, Facebookia päivitän satunnaisesti ja muihin palveluihin en ole liittynyt. Kieltämättä huomasin kauniina kesäaamuna ottavani läpyskän aamupalan jälkeen käteeni ja siinäpä helposti tunti vierähti. No, puolustelin asiaa sillä, että luen sieltä päivän tärkeimmät uutiset, kun olemme lopettaneet paperilehden tilauksen. Ajan hermolla pysyminen ja dementian ehkäisy on toinen puolustus.

Koen kuitenkin eläväni tällä hetkellä 'hyvää elämää' sitä ihan ikiomaa elämänpolkua, jossa keho ja mieli ovat sopusoinnussa. Fyysiset krempat eivät johdu psyykestä vaan kehon vanhenemisesta ja huonosta lihaskunnosta. Yläkroppa varsinkin oireilee ja kaipaisi taas hierontaa ja fysikaalista hoitoa. Kehossa läsnäoleminen on aistillinen, tasapainoinen ja terveellinen tila, jossa ihminen on luonnostaan silloin, kun ei ole stressaantunut ja ajattelu on rauhallista. (William Bloom: Uuden  henkisyyden voima). Kun ei enää tarvitse vimmatusti ponnistella jotakin päämäärää kohti kuten nuorempana, on jokainen uusi päivä lahja, vapaus tehdä mitä haluaa. Onnellisuuteni tänään on oman ajatteluni tulos. Olen kääntänyt rankat elämänkokemukset vahvuudeksi. Kaikesta voi näköjään selvitä. Olen saanut paljon uusia tuttavia ja ystäviä elämääni ja jättänyt monta vanhaa taakseni. Mitä teen sellaisilla ihmisillä, jotka eivät kuitenkaan jaksaneet/halunneet olla tukenani silloin, kun sitä olisin eniten tarvinnut. Esimerkkinä eräs naapuri kävi mieheni kuoleman jälkeen kerran ovellani, toi kukkakimpun ja itki puolestani sanoen "kuinka sinä raukka selviät tästä." Sen jälkeen häntä ei näkynyt. Parhaat ystäväni ovat myös kokeneet rankkoja elämänkokemuksia. He eivät anna neuvoja vaan kuuntelevat. Itse olen aina ollut hyvä kuuntelija.
Tuntuu niin vapauttavalta, kun voi vapaasti valita omat ihmissuhteet, ne ihmiset, joiden kanssa viihtyy eikä tarvitse ponnistella ja miellyttää ketään.

Reissukuvia Pohjois-Karjalasta Patvinsuon kansallispuistosta 3.9.2015 ja eläimiä PikkuKilin eläinpuistossa Lieksassa. Kiitos teille kommenteistanne ♥♥.

Tähkät taipuu.
Kultaa vainion
hennon oljenkorren täällä
raskas kantaa on,
niin kuin kaikki taivaallinen täällä
raskas kantaa on.    - Oiva Paloheimo-

 Pilvilintuja



Maalaus: Chagall

HYVÄSTI
            Kaikille punaisille kukille sanon hyvästi
pääskyseni väläyttää mustaa sirppiä.
Ruusut ovat tarttuneet ranteisiini
            kuin luonnon suudelmat,
kuunsini luomillani tuotan kyyneleitä kuin lehti kastetta.
Sanon hyvästi.

Yö on vielä musta intohimoa varten,
kuin kukka meden, se kätkee lemmen.

Sanon hyvästi punaisille kukille,
kannan mustaa sirppiä, taivaallani on tyhjä kuu,
ranteissani ruusut kuin lemmensuudelmat,
viimeiset kahleet.

Kuunsini luomillani sanon hyvästi.
                                            -Helvi Hämäläinen: Pilveen sidottu-

 

PikkuKili elämyspiha sijaitsee korkealla vaaralla, 260 metriä merenpinnasta, luonnon rauhassa. Ympäristössä asustelee karhuja, susia, ahmoja ja ilveksiä.
Näköalatorni on 22 metriä korkea ja se sijaitsee vaaran korkeimmalla kohdalla. Tornista avautuu upeat näkymät karjalaiseen vaaramaisemaan

                                                  

Villasika köllöttelee meillä nyt taustakuvana...röh, röh. Tämä oli siis villasika ei villisika

Voiko suloisempia ja hellyttävämpiä

olentoja ollakaan...

Alla olevat kuvat Patvinsuon kansallispuistosta syyskuun alkupuolella 2015

..."Niin ovat tuulet näitä latvoja
tanssittaneet vuosisatoja,
ja pilvet sataneet vettä niiden päälle,
niin on aika tehnyt niistä vanhoja
nöyriä puita.
Ne kumartavat tuulta ja pilviä
ja aurinkoa."
                                            - rajarailona.com: Juha Kauhanen -
Muistathan syyskuun (musikaalista Fantasticks
Harvey Schmidt suom. Tuula Valkama

Syyskuiset päivät ne mieleeni jäivät
kun tuuli hiljaa tuuti viljaa
Muistathan silloin kun syyskuisin illoin
loi lehdet tultaan öiden kultaan.

Marraskuun harmaan pois unhoitan varmaan
kun muistojen syyskuu mua päivään kutsuu.
Kaukana kuljen sen syömmeeni suljen
se palaa palaa palaa

Talvisen tuulen nyt vinkuvan kuulen,
mut syyskuun puiston –ennen muiston –
syömmeeni suljin, kun kauas mä kuljin,
pian päivät vaihtuu, tuuleen haihtuu.

Syksyiseen aikaan, sen hehkuvaan taikaan
mä saavun jälleen sun luokses onneen.
Kaukana kuljen, sun syömmeeni suljen –
mä palaan, palaan. ♪♫♫♪

Ilta illalta
metsä pimenee.
Varresta irti
kiertää muurahainen
raa'an puolukan
lampuksi kekoon.
                              - Risto Rasa -                      

                                                          ♥ Beate ♥