Tammikuun tarinoita

Eilen illalla pihani oli vielä näin siisti. Kuntokuuri alkoi hyvin, kun keskiviikkona kävin ensin lenkillä noin 3 km ja illalla puoli kahdeksan aikoihin lähdin lumitöihin. Huhkin puhtaaksi koko pihan, aikaa meni 1 tunti 20 min (yritän tätä kirjanpitoa pitää, lunta noin 5 cm). Yön aikana piha oli taas lumen peitossa ja torstai aamuna kolasin sen uudelleen, noin tunti (lunta noin 3 cm, tuiskukohdissa 4-5 cm, lumi oli myös kosteampaa eli painoi enemmän). Hartioita särki yöllä ja oikean käden ranne oli vähän kipeä. Minulla palaa vielä jouluvaloja varastokontissa. Pitänee kohta sammutella.

Tässä tilanne tänä aamuna ja jäljet lumeen on jättänyt naapurin kissa ja rakas poikani, joka saapui muoria auttamaan. Kun miehellä on ikää vähän päälle 40 vuotta niin tuon vertaisen lumen siirtelee helpon näköisesti penkoille eikä aikaa mene kauan. Minä tykkään pitää pihan talvella siistinä ja itse kolaamalla sen saa sileäksi. Jos satanutta lunta ei kolaa heti pois niin autolla ajaessa se painuu, tulee polanteita ja möykkyjä. Ja onhan tasaisella lumipohjalla mukavampi kävellä tai hurautella potkurilla pitkä liuku. Kun talossa on asunut 41 vuotta, talo tuntee jo asujansa ja toivottaa tulijan kotiin. Tulitpa läheltä tai kaukaa, aina sydämessä läikähtää ilo kotitielle kääntyessä. "Olin kuvitellut jotain suurempaa kuin se, minkä pystyin elämälle antamaan. Jotain suurempaa kuin se, minkä elämä minulle antoi. Torjuttu ajatus, että jotain tärkeää jäi tekemättä, että jokin uneksittu, joka oli käden ulottuvilla, hälveni kuin aamu-usva. Niin kuin lehdet metsässä, niin on ihmisen suku. Jotain suurta olin kaavaillut? Eikö lyhyt elämä ole kyllin suurta? Kai sentään jotain jäisi jäljelle kaikesta siitä rojusta, jota olin elämäni ajan koonnut? Kuka sanoikaan, että pitkän elämän vaarana on se, että unohtaa, miksi oli elänyt?" (Bo Carpelan: Lehtiä syksyn arkistosta)

Sattumalta löysin koneeltani vanhan kuvan. Poika kokeilee enonsa jääkiekkovarusteita. Isäkin kuvassa ja arvannette kuka kolmas.

Lisää pärstäkuviani lenkeiltä dokumentiksi. Ei pitäisi herkkuja syödä mutta jos nyt tämän kerran. Tuo englantilainen hedelmäkakku on niin hyvää ja pakkasessa oli torttujakin. Lenkillä kulutetut kalorit tulivat siten takaisin, huoh. Ja loppuun runoa.

    Sunnuntaina, kun punainen pakkastaivas

vihdoin on tarpeeksi korkealla, lapset

muistuttavat postikortteja, kaikki on

heleää, kirkasta, lasinkaltaista,

kun painajainen irrottautuu sinusta,

ja hengität syvään taitut siihen mikä

on, ainoaan elämääsi, puserrat sen itseäsi

vasten, kaksin käsin

    kassin, lapsen, ihmisen joka nyt lähtee

tai tulee, vaikka lähteekin, tulee

kuvatuksi silmän verkkokalvoon, korvaan.

Otat sen, otokset, leikkaamattomana.

Ja kohtauksista kasvaa juoni, kaunis kaari.

Yli taivaankannen kuin suihkukoneen häntä.

                                  - Arja Tiainen: Sunnuntaina (Vallan Casanovat 

                                     1979)

Joulukuun murusia

Joulukuun alun pihakuvassa on jo talvinen tunnelma. Lumi on pinnalta pehmoista puuteria ja tien yli tuiskuava lumi saa minut epävarmaksi suunnasta. Autolla ajaessa saa olla tarkkana, ettei vahingossa aja oman tienristeyksen ohi, kun lumi tekee tepposiaan. Lumi muotoilee maisemaan omia taideteoksiaan, hauskoja kumpuja pihan eri kolkkiin kivien ja havujen päälle. Pakkanen on jähmettynyt potkurin jalaksiin mutta käyn sentään viemässä roskapussin kimpparoskikseen. Tänään 5.12. on pakkasta noin - 20 C ja ei tarvitse lähteä mihinkään, ei edes kaupalle. Eilistä teeri/pyypaistia on vielä jäljellä, joten syömme sen. Uskotteko, miten hyvää lintupaisti on? Minulle selitettiin, miksi linnun liha on niin miedon makuista, erilaista kuin esim. hirven. Teeri syö poikasena pieniä toukkia tai perhosen jäänteitä, 2-3 viikon ikäisenä se alkaa syödä versoja, lehtiä, urpuja, siemeniä ja marjoja. Lintu valitsee lajityypilleen oikean ravinnon ja jauhaa sen kivipiiraassa, jolloin imeytyminen on täydellistä. Metso osaa myös valita minkä petäjän neulasia se syö talvella. Katajanmarjat ovat metson herkkua.

"Aurinko paistaa lumiseen maailmaan

ja tekee kaiken säteileväksi.

Ikäänkuin myriaadeiksi sirpaleiksi särkyneenä

se kimaltelee maasta ja metsistä,

valkeilta niityiltä ja vuorilta

tuo talven aurinko,

joka on kuin valkoista timanttia

kovan, jääkirkkaan taivaan alla..." - Katri Vala -

"Talvi avaa vaippansa, peittää peltojen ruudut..."   - Eeva-Liisa Manner -

"On ajateltava tähtiä kunnes jaloissa huimaa, on katseltava tähtiä kunnes silmissä suhisee, kuunneltava taivasta kunnes korvat hämärtyvät..." 

- Kai Nieminen -

"Pihaluntani haavoittaa jänis. Pihalumellani on sydämeni surullinen lintu"

- Helvi Hämäläinen -

"Ei ole lumisadetta vaiteliaampaa. Talvinen metsä, tyhjä paperi, puhdas lakana: kuoleman valkeus..." - Jari Tervo -

"Takassa hehkuu ja himmenee. Nuoruuteni kauneimman intohimon vuodatan sinuun, ajaton hetki, ikuinen, haihtuva yöhön, jossa myrsky on nukkuva, kirkas, näkevä hetki - hukkuva hiilien mykkään tietämykseen..."

- Anja Vammelvuo -

"Kuinka muistan sinut. Hoidit minua kun olin sairas, kannoit lumisia puita sylissäsi, teit tulta lieden mustaan sydämeen." - Markus Jääskeläinen

Lenkkikuva marraskuulta ja postilaatikossa kortteja maailmalta

Pihan valoteos on erinäköinen eri suunnista kuvattuna. LED-lamppuja siinä on 1200 ja pituutta 120 m. Sen ripustaminen piti tehdä tikkailta mutta nyt se saa olla paikallaan kesät talvet niin kauan kuin kestää. 

Kuva työhuoneestani tänään. Luin näytöltä digilehtiä, Savon Sanomat ja muutamia aikakausilehtiä, joita tilaan pätkiä silloin tällöin. Kortteilijalla korttivarastot kasvavat. Pikku laatikoissa on vain pieni osa korttejani. 

Hyvää 2. Adventtia ja Itsenäisyyspäivää!

Puuhommia ja uusi harrastus ym.

 Muutamana aurinkoisena päivänä kärräsin ulkoliiteristä sisäliiteriin (matka noin 20 m) 5,25 kuutiota halkoja (pinon pituus 5,5 m ja korkeus 2 m). Onneksi matka oli alamäkeä. Yhdet hanskat hommassa kuluivat puhki. Pinosta tuli ihmeen suora, en saanut moitteen sanaa. Aloitin pinon lattianrajasta ja pariin isoon jätesäkkiin irrottelin tuohia sytykkeeksi. Pitihän välillä istahtaa ja illalla tuntui pientä lihaskipua mutta selkä minulla vielä kestää. 

Aloitin uuden harrastuksen, Postcrossingin. Matkalla on kuusi korttia ja viisi on saapunut perille. Itse en ole vielä saanut yhtään. Venäjälle ja Yhdysvaltoihin kortit ovat matkanneet jo yli kolme viikkoa. Suomessa postcrossing on suosittua. Jäseniä on 18.141 ja kortteja on lähetetty vuodesta 2005 lähtien 3.705.125 kpl. Väkilukuun suhteutettuna se on paljon. Suomessa on oma jäsenyhdistys, joka järjestää jäsentapaamisia ja matkoja 1-2 vuodessa. Yhdistys nimeää myös vuoden suomalaisen korttitaiteilijan: v. 2021 Minna L Immonen, v. 2020 Taneli Eskola, v.2019 Minna Lehväslaiho, v. 2018 Hannu Hautala, v. 2017 Virpi Pekkala ja v. 2016 Inge Löök. 

Uusia kortteja tilasin verkkokaupoista ja postimerkkejä on kertynyt, kun olin useita vuosia merkkien kestotilaaja. Postimaksujen jatkuva nousu tietenkin harmittaa mutta ainakin alkuun oma innostus on kova. Jännittävää on saada uusi kortin saaja, jota siis ei voi itse valita. Osoitteet olen tulostanut Dymo LabelWriterilla, helpottaa hommaa. 

Kevään kunniaksi ostin kolme Muumi mukia. Värit ovat niin kesäisen hempeitä. 

Kesällä tuoksuja on luonnossa riittämiin mutta hajuvesi vaan jotenkin kuuluu kesään ja löysin kaapista pari täyttä pulloa kevyitä kesätuoksuja.

Huhtikuuta ovat runoilijat kuvanneet, julmaksi, lohduttomaksi, väsyneeksi maaksi mutta myös "ja kyyneleissään hymyy huhtikuu - käy päivä esiin multa kirkastuu" (S.Harmaja) tai "Oi kuka ei, käsi sydämelle, haluaisi kerran huorata huhtikuussa." (A. Turtiainen). Keväthormonit jylläävät myös Arja Tiaisen runossa..."Minä sivelen hänet hunajalla ja viinillä, nuolen joka sentin hänen ihonsa pintaa - on kallis joka sekunta, siis riisu heti..." Huhtikuu voi särkeä myös mielen "Kodittomat, juopot, valtimonsa kymmenesti viiltäneet nuokkuvat kanssani lukitun kahvilan ovella" (T. Tabermann) tai "En kiellä, olen allapäin, katson huhtikuuta nurjalta puolelta, kolea paljas aika...minä mietin, ettei kukaan ole täällä enemmän yksin kuin joku toinen" (Jyri Schreck). Juha Siron runossa "Takatalvi tulee ja muurahaiset pakenevat räntäsateesta keittiön roskaämpäriin."

Einari Vuorelan Huhtikuun tunnelma -runossa on jo ilo läsnä!

Metsä supattaa.

Suon syrjä sipisee.

Hangen hursti hupenee.

Vuorilla solisee vesi hopeisina nauhoina.

Kevät!

Huhtikuu!

Sinisenharmaa, punaisenruskea huhtikuu!

Rinteillä tuhannet haltijat.

Kevät on kuin valon jumala, vuorille noussut:

Koskena kohisee, tuulena tohisee,

myrskynä mylvii.

Huiluna se havukosta huutelee,

pajupillinä norolta piiskuttaa.

Mäeltä tuohitorvena tuututtaa.

Kylästä se on metsään juossut,

pistänyt jalkamyllyn käyntiin

ja katsoo jauhonaamaisena

nauraen myllyn oviaukosta.

                                 - Einari Vuorela, Huhtikuun                                                                     tunnelma/Huilunsoittaja, 1919

Rokotusta en ole vielä saanut. Meidän kunnassa yhä jatketaan riskiryhmien rokottamista tai sitten rokotteita ei tänne saada riittävästi. Toukokuusta lähtien myös 65-69-vuotiaille voidaan antaa mRNA-rokotetta, jos rokotettava niin toivoo. Suomessa käytössä olevia mRNA-koronarokotteita ovat Modernan sekä Pfizerin ja Biontechin koronarokotteet. Mielelläni otan muun kuin AZ:n rokotteen, jos vain on mitenkään mahdollista.

Serkukset kesällä kerran muinoin. Minä minihameisena. 

Hyvää Pääsiäistä!

Kylämme pääsiäisnoita on hypännyt ratsun selkään. Nykyisin noidat ovat kilttejä. Entisaikaan noidat eli trullit saattoivat tehdä tuhojaan navetassa, leikata lampaalta villoja tai hevoselta jouhia. Toivoisin tämän noidan karkoittavan ihmiskuntaa kiusaavat virukset ja sairaudet kauas kylmään avaruuteen.

Kävin pitkästä aikaa Alkossa. Olin kylläkin ostamassa pari lahjapulloa mutta huomasin kuohuviini - nimikkeen Oodi vapaudelle ja pitihän se ostaa itselle. Kuvaa hyvin aikaa, jota nyt elämme odottaen pääsyä vapaaseen ja normittomaan elämään. Sima kuuluu jo pääsiäisjuomiin. Kirjahankinnat olen ostanut jostakin ALE:sta. Sibeliuksen kulinaarinen historia on mielenkiintoinen. Lähteinä ovat säilyneet dokumentit, kirjeet ja päiväkirjat, suvun ja muiden aikalaisten kertomukset ja anekdootit sekä eri aikakausiin liittyvät keittokirjat ja ruokalistat. Upeat valokuvat täydentävät Sibeliuksen elämäntarinaa. Ainolassa herkut olivat perin suomalaisia: riistaa, kalaa, vihanneksia, kurkkuja ja omenoita sekä vispipuuroa. Kirjassa on myös kuvia säveltäjämestarin ulkomaanmatkojen ruokanautinnoista. Risto ja Ritva Lehmusoksan upea teos juhlistaa Sibeliuksen juhlavuotta 2015.

Aloitin myös uuden harrastuksen, postcrossingin. Ensimmäiset viisi korttia ovat matkalla ja toivottavasti saan edes yhden itse. Foorumilla on varmaan meitä uusia tulokkaita mutta monia vuosikausia 'kortteilleita', joiden saadut ja lähetetyt kortit ovat tuhansissa. Oma kielitaitokin on rapistunut mutta englannilla, saksalla ja ruotsilla yritän pärjätä. Ekat kortit lähtivät Yhdysvaltoihin, Saksaan, Italiaan, Suomeen ja Venäjälle. 

Hyvää Pääsiäistä ja nauttikaa mämmistä!

MAA PALJASTUU HITAASTI

Maa paljastuu hitaasti

likaisesta lumesta

niiinkuin vetäisi lakanaa pois

ruumiin yltä.

Aamulla nopeasti pyrähtävien 

lintujen levoton parvi

valtaa pellolta homeisen pälven

noustakseen taas siivilleen

lentämään yli metsän.

Itsepintaisesti

kohoaa mätänevään ruohikkoon vihreä

väri,

taivaanrannassa tähyää 

kultareunaisesta pilvestä

reväisty riekale

kuin verkkoon takertunut kala.

Viileässä illassa

viileät puut tummuvat hitaasti

kirkasta taustaa vasten.

                                  - Hannu Salakka, Muuttolintumaisemaa, 1974

Leikkiä ja jotain järkevääkin

Jotenkin olen aina aavistanut, että minussa on kuvanveistäjän vikaa vaan olen pitänyt taidon piilossa. Kokeillahan sitä piti kuinka lumi materiaalina käyttäytyy (oli unohtunut) ja akka syntyikin pikaisesti. Arvioita sain mm. on kuin gorillan naama, liian pystyt rinnat noin vanhalla akalla, eikös akalla ole jalkoja ollenkaan ja äreän näköinenkin. Minustakin näytti enemmän kivikautislumiakalta päänmuodon perusteella ja kivikaudella ei tietenkään ollut Nissan mainoslippiksiä. Mutta taiteilijahan voi käyttää mielikuvitustaan ja mm. suuren taidemaalari Pablo Picasson omakuvissa suu voi olla silmän paikalla tai toisinpäin.

Kuten arvata saattaa lumiakka ei kestä pluskeliä ja seuraavana aamuna se oli pudottanut toisen silmänsä, suunsa, toisen kätensä ja hemaisevat nänninsä. Se oli kellahtaa kyljelleen ja iltapäivällä taiteilija katseli surullisena ikkunasta, kun akalta putosi pää lippiksineen. Tänään siitä on jäljellä vielä alaruumis. 

Kirjojen järjestelyä olen yrittänyt aloittaa. Tässä vain pieni osa kirjoistani. Koetan lajitella kirjat säilytettäviin ja kiertoon meneviin. Pokkareita on runsaasti. Siinäpä puuhaa riittää, kun miettii luopuuko jostakin kirjasta vai ei. Olin jo pakannut aikaisemmin muovisiin säilytyslaatikoihin vanhempia kirjoja ja nyt aloin valkkaamaan vielä niitäkin. Moni kirja päätyi takaisin omaan kirjastoon.

Villasukkamestari (läheisten antama nimitys minulle) on kutonut ahkerasti ja keskimmäisen kuvan sukat olen jo antanut lahjaksi luultavasti kaikki. Alakuvan sukkiin löysin kivoja uusia varsimalleja. Rikkaruohoelämää blogista sain idean Aili-kuvioon sekä kantalapun silmukat kiertäen takareunasta oikein neulontavinkkiin (kantalapusta ei tule niin pullea) ja toinen on muistaakseni Jules-malli, joka löytyi netistä.

Uusi pesukone odottaa paikalleen asennusta. Tilasimme nettitarjouksena 9 kg koneen, johon vuodevaatteet sopivat paremmin pesuun kuin entiseen 3-6 kg rumpuun. Entinen kone alkoi pitämään myös lingotessa (ei aina) kauheaa jytinää ja siirtyi jopa paikoiltaan. Kai sekin pitää siirtää vielä jonnekin varastoon, kun eihän nyky koneista voi olla koskaan varma, miten ne käyttäytyvät. Uudessa on ainakin viiden vuoden takuu. 

Tänään onkin maaliskuun 3. päivä ja vietämme maailman luontopäivää. Teemapäivän tarkoituksena on muistuttaa luonnon moninaisuudesta ja sen haavoittuvuudesta.

Tänä vuonna halutaan nostaa esille etenkin metsien, metsälajien ja metsäekosysteemien merkitystä satojen miljoonien ihmisten elinolojen ylläpitäjänä.
YK:n mukaan 200-350 miljoonaa ihmistä asuu metsissä tai niiden lähipiirissä ja heidän elinolonsa riippuvat metsäekosysteemien tarjoamista palveluista. Metsät tarjoavat heille muun muassa ruuan, veden ja suojan.
Maapallon maapinta-alasta noin 28 prosenttia on alkuperäiskansojen käytössä.
YK:n yleiskokous julisti vuonna 2013 maaliskuun 3. päivän maailman luontopäiväksi. 

PUNERTAVAT PUUT

Se, mikä keväässä saa

meidät haistelemaan tuulta

ja kaipaamaan,

kukan kurkottamaan

kohti ikkunaa,

on läsnä kun päivä on lämmin

ja radiossa kesken konsertin

herää yksikseen

huilu itkemään kirkkain lapsenkyynelin.

Illalla kaukaisella

mäellä punertavat puiden latvat,

pienet pilvet liukuvat

pois itsekseen;

ilma on liian kaunis

tähän maailmaan.

Yöllä se ehkä 

katoaa jonnekin,

silloin on aamu harmaa

ja tuulessa heittelehtien

lentää

repaleinen varis.

                                - Hannu Salakka, (Muuttolintumaisemaa, 1974)

Hieman jo kevättä ilmassa

Helmikuussa pakkanen muotoilee suojasään jälkeen helmiä puiden oksille. Sääennusteet lupaavat kovia pakkasia kuun alkuun tänne Savoon, joten suojasäitä saamme odotella. Lunta on paljon, lähemmäs 60 cm. Pihapensaiden oksat nuokkuvat lumen painosta. Kopistelin joistakin enimmät pois, jotta oksat eivät katkeaisi. Meillä on nyt kunnon talvi ei kaljamaliukkaita teitä, parempi näin. Oma olotila vaihtelee ja päivät raahautuvat, nuupahtaneeksi vanhaksi ämmäksi tunnen itseni, talviunen nukkujaksi. Ensimmäiset auringonsäteet herättivät huomaamaan, että kesää kohden mennään. Lumitöitä olen tehnyt ja liian rehkimisen jälkeen potenut niska-hartiakipuja. Kivut eivät tunnu kolatessa vaan vasta seuraavana päivänä. Sohvalle ei vaan kannata jäädä ja onhan minulla tekemistä. Puut kannan pinosta lämpökeskukseen (pinot ovat talon yhteydessä olevassa puuvarastossa eli matkaa ei ole kuin muutama metri). Pakkasilla on lämmitettävä joka päivä ellei halua maksaa sähköstä. Varaajassa on 9 kW:n vastus eli jos pidän sitä päällä kaksi tuntia se vie 18 kWh sähköä. Sähköä kuluu vuodessa noin 8000 kWh, ilmalämmityskone vie jo 1600 kWh ja saunaosastolla on lattialämmitys sähköllä. Sähkön siirtohintaan ei kuluttaja voi vaikuttaa ja sehän on noussut jatkuvasti sähkömarkkinoiden vapauduttua. Kaupalla on käytävä kolme-neljä kertaa viikossa ja tietenkin pakkasilla pidettävä autoa tunti-pari lämmitysroikassa. Lähin kauppa on noin 3 km:n päässä ja siitä saa melkein kaiken tarvittavan. Kaupunkiin en ajele talvella mutta lähipitäjistä joudun hakemaan sen, mitä lähikaupasta ei saa. 

Kuitenkin tykkään asua maalla niin kauan kuin jaksan ja apua saan pojalta ja mieskaverilta. Täällä on tilaa niin sisällä kuin pihassa, koska en asu kaava-alueella. Naapureilta saa apua tarvittaessa. Korona-aika on tehnyt elämästä painostavampaa ja maskit naamalla kuljemme toistemme ohi nopeasti. Muutumme tuntemattomiksi tutuillekin, emme vilkuile paljon sivuillemme ja moni sanoo, "kun en tunnistanut sinua maskin takaa."  Matkasuunnitelmia en ole miettinyt, kun korona elää keskellämme. Mennään metsään kahdestaan sanoi mieskaveri. Mennään vaikka uudestaan Raatteen tietä kulkemaan. Sekin käy minulle tai otetaan viikon mökkiloma. Jonnekin on päästävä tuulettumaan. Ei ole enää sanoja tälle ajalle, ei vertailukohdetta. 

Mutta huomenna meillä syödään teeri/kyyhkypaistia!😄

Talvinautintoja

Kuvattu 02.02.2021 oma piha

VIHREÄÄ SUKUA

Milloin erkanin sisaristani puista,

milloin vihreä sukuni

työnsi minut joukostansa.

Kuin vierivä kivi,

kuin hankaava hiekansiru elämän kantapäässä

kuljen teitä ja maita.

Puhuisin ihmisille, mutta vaikeita ovat sanat,

vaikeita sanat,

jotka tekevät pesänsä ihmisten korviin,

joita kuullessa ihmiset sanovat:

Tämä puhe on kotimaamme kieltä.

Kuitenkin käteni, olkapääni

ovat painosta väsyneet.

Sanat istuvat niillä kuin linnut,

muuttolinnut,

lentääkseen kevättä

kädestä käteen, olkapäältä olkapäälle.

Kuin vierivä kivi:

niin minun itkuni alkaa -

vaan kesken sitä, sen syvintä valituksen kohtaa,

minussa nousee vihreän sukuni veri.

Jalkateräni repeävät,

käsivarteni ojentautuvat

jäykkinä ylöspäin:

kuusi tunkee kasvaa nousee minun lävitseni,

latva laulaa ja humisee:

pesäpuu pesäpuu - lintujen pysähdyspaikka -

kevättä kevättä viemään -

....

                                    - Vihreää sukua (ote), Seppele, 1953:

                                       Marja-Liisa Vartio

KAHVILASSA AAMULLA ENNEN YHDEKSÄÄ

Jotakin tuttavaa, isää ehkäpä

siitä miesten joukosta hain.

Oli talvi. Reuhkat pöydillä.

Minä häneen sivuttain.

Jää kumisee Kallavedellä.

"Olen käymässä. Syntynyt täällä."

Jää kumisee, tuuli on hyytävä.

Jotain tee. Tai myy.

On myytävä.

Jotakin alta tai päältä.

Miten kylmä on!

Ovea korjataan.

Veto. Verestää

poskipäät.

Ja viisikymmentä miestä

näkyy lähempää.

Ja Keskussairaalan huoneissa

on valkoiset lakanat.

Lähden. Se näkyy bussista,

se valkea ulappa.

Kuin isä kyyhöttäisi jäällä

pilkki kourassa.

                                         - Ilpo Tiihonen: Arjen armada 1980

Vuosikymmenien takaa vuoteen 2021

 

Minä noin 2-vuotiaana Iisalmi Omakotitie 47 

Tässä kuvassa serkku Raijan ja Vuokon kanssa.

Äiti Omakotitie 47

Isä

Äiti keskellä Kuopio Piispanpuistossa. Vuosi ehkä 1943 tai -44

Vanha ilmakuva Kuopion satama-alueesta Maljalahden suuntaan. Oikeassa alakulmassa näkyy puutalokortteli, johon muutimme Iisalmesta v.-66.

Vanhojen kuvien katselu on mukavaa ajanvietettä. Hyvän mielen valokuvia kaikki. Ei minulla olekaan kuvia, joista tulisi negatiivisia muistoja mieleen. Kai lapsuuteni oli turvattua ja suhteellisen onnellista. Ikävintä oli muutto uuteen kaupunkiin ja siirtyminen toiseen oppikouluun. Aika voi kullata osan muistoista sillä kyllähän elämä oli monelle raskasta raadantaa tehtaissa tai maatiloilla, ei ollut vapaa-ajan ongelmia ja työviikko oli kuusipäiväinen. Vanhoja valokuvia käytetään monesti mielenterveystyössä terapian apuna tai muissa ryhmätöissä mm. työyhteisön kehittämisessä Mitä vanhat kuvat tuovat mieleen, ikäviä vai mukavia muistoja? Kuvina voidaan käyttää myös tuntemattomien henkilöiden kuvia. Valokuva pelkistää ja rajaa todellisuutta poistamalla liikkeen ja äänen. Valokuvaa voi katsella viipyillen: ilmeitä, eleitä ja omaan kokemusmaailmaan liittyviä asioita. Valokuva koetaan tunnetasolla. Yhden asian olen huomannut omista kuvistani, jotka ovat isän ottamia, että en koskaan katso suoraan kameraan. Isäsuhteeni oli ongelmallinen, parani kylläkin sen jälkeen, kun muutin pois kotoa ja perustin perheen. Silloin isäkin oli jo muuttunut mies. 

Arjen toimien valokuvaus ei ollut tavallista vielä 50-60 -luvuilla. 

Asiasta toiseen. Osallistuin joulukuussa Saukkiksen blogin kivaan kirjahyllyn löytöjä joulukalenteri arvailuun. Saukkis oli kirjoittanut joka päivälle tarinan Niemisen perheen jouluvalmisteluista, muisteltiin vanhoja aikoja ja palattiin taas nykyaikaan. Jokaiseen päivän tekstiin oli piilotettu Saukkiksen kirjahyllystä löytyvän kirjan nimi. Kirjailijakin piti tietää. Muutama oli todella vaikea ja tietenkin piti googlettaa. Minä taisin voittaa kisan ja sain näin ihanan palkinnon. Kiitos vielä Saukkikselle. Oli tosi mukavaa joulukuun ajanvietettä. 

Meillä on jo kunnon talvikeli. Lunta noin 16 cm ja pikku pakkasta. Olen yrittänyt olla valoisalla mielellä, vaikka elämä on puolittaista tämän taudin takia. Toivotaan, että se joskus voitetaan.

"ONNI

1.

Kiitos elämästä, Äiti.

Pari riviä tein kirjaimia tänään.

Siinä kaikki. Olen onnellinen.

2.

Oli kerran ystäväjoukko

ja nuoruus. Kaikki eli.

Joka päivä oli kuin luominen

yhä olisi jatkunut. Nyt

minä yksin, entisen varjo,

läpikotaisin muistojen syömä

laho, kaatuva puu,

aste asteelta lähenemässä

maan turhuutta, hiljaisuutta.

..."                                - Lauri Viita, Onni, 1965 -

Tummuvat varjot kammiossain, kun hämärtää...

Marraskuussa valo yhä vähenee, puut ovat mustia rankoja, ruoho vielä vihertää mutta väri on jo ruskeanvihreää. Hämärä tihenee taloni ympärillä ja pian se muuttuu mustaksi yöksi. Kotitien kynttilät palavat pimeydessä ja uskon niiden näkyvän avaruuteen, hassu kun olen. Viiltävän hetken olen yhtä avaruuden kanssa, kun joskus se ottaa minut kuitenkin. Miksi siis pelkäisin! Kun olen levollinen, etäisinkään pimeys ei pelota!

"...Tunsitko: voimasi lähti.

Tiesitkö: vavahdin.

Niikuin lentotähti

syöksyvä aaltoihin

upposi olkapäähän

kätesi kosketus.

Jäihän sinulle, jäähän

siitä aavistus?..."

- Eila Kivikk'aho: Oksan lailla -

Puhe hiljenee,

hengitys, tuuli kietoo syleilyyn.

Maa luovuttaa kiihkon

ja raukenee iltaan

josta lankeaa pitkä varjo.

Pimeä viipyy kauan iholla,

kirjoittaa sanat

jotka aamu näkee lukea:

Kaipaatko vielä tulevaa

uusia päiviä sinä

joka et muutosta

todella jaksaisi?

Sinun aikasi on mennyt.

Tulee Nuoruus, rakentaa maailman,

Nuoruus, muuttaa kaiken,

juuri sen

mitä itse ei vielä

ole kokenut.

                              - Hannu Mäkelä: Illan varjo (1979) -

Näen kaukaisissa valokuvissa syksyn,

ja nyt on syksy yhtä viileä, yhtä hiljainen.

Ajat kerrostuvat merikasvin viettelevään keinuntaan,

näen veden läpi aina ikuiseen pimeyteen asti.

....

                     - Olli Sinivaara: Valonhetki (2009) -

Marraskuun murusia

Marraskuussa ehtii katselemaan vanhoja kuvatiedostoja ja ihmettelemään, missä olen kuvannut tuon upean naispatsaan. Molemmat kuvat olivat onneksi kuvakansiossa Lappi-Norja matkakuvat 2013. Olimme tosi pikaisesti käyneet Raatteen Portissa Suomussalmella ja olin ottanut ulkokuvia mutta varsinaiseen museoon emme ole ehtineet tutustua. Puna-armeijan suunnitelmissa oli ollut marssia voitokkaasti suoraan Ouluun ja katkaista näin Suomi kahtia. Toisin kuitenkin kävi, sillä suomalaiset kävivät vastahyökkäykseen kaikin voimin. Raatteentiestä tekee erityisen myös se, että Suomi onnistui täydellisesti taktisessa sodankäynnissä. Suomen puolustus perustui siihen, että sotilaat tunsivat maaston erinomaisesti ja he pystyivät suksilla liikkumaan siellä nopeasti. Lisäksi valkoinen sotilaspuku auttoi naamioutumaan maastoon täydellisesti. Yhdessä nämä ominaisuudet johtivat siihen, että suomalaissotilaat onnistuivat motittamaan suuria viholliskolonnia ja tekemään täydellistä tuhoa vihollisen keskuudessa. 

Naispatsas on ukrainalaisten muistomerkki talvisodassa kaatuneille ukrainalaisille sotilaille. Patsas on pystytetty samoille paikoille, jonne tuhottiin lähes koko ukrainalainen 44. divisioona. Toisessa kuvassa on Vienan vapaussoturien ja pakolaisten muistomerkki. Jatkosodan heimosoturit olivat jatkosodassa (1941–1944) Suomen Puolustusvoimain yksikköitä, joissa palveli tverin-, vienan- ja aunuksenkarjalaisia, inkeriläisiä, vepsäläisiä, komeja, virolaisia, saamelaisia sekä muita suomensukuisiin heimoihin kuuluneita miehiä. Näistä osa oli siirtynyt Suomeen vuoden 1918 jälkeen, ja osa oli suomalaisten sotavangiksi jääneitä puna-armeijan sotilaita. Lisäksi joukoissa palveli amerikansuomalaisia, ruotsinsuomalaisia, siperiansuomalaisia ja sellaisia suomalaisia, jotka olivat muuttaneet aikaisemmin Neuvostoliittoon.

Oikeastaan piti kirjoitella ihmisyydestä mutta ovatpa nuokin kuvat dokumentoitu tänne blogiini ja sodathan ovat ihmisten aloittamia ja niitä on käyty tuhansia vuosia ja loppua ei näy. Ihmisellä on ajattelun taito mutta selvyyttä tähän maailmaan ei ole saatu. Kaikenlaiset hengenmiehet ja filosofit käyvät vuorotellen selittämässä omat teoriansa ja toinen koettaa ne kumota. Parasta on pienen ihmisen pysytellä sellaisessa kodossa, jossa on hyvä olla ja jäädä sinne. Ei muualla maailmassa ole asiat sen kummemmin. Sielläkin ihmiset elävät ja kuolevat ja koettavat siinä välissä toimia parhaansa mukaan. Ihmisikä on lopulta niin lyhyt ettei täällä millään ehdi kaikkea haluamaansa toteuttamaan tai näkemään. Pisara olemme suuressa meressä. Elämässä paljon tapahtuu sattumalta - käännymmekö risteyksessä oikealle vai vasemmalle. Emme saa koskaan tietää, minne se toinen tie olisi vienyt.

Ihmiset täällä Suomessa voivottelevat pimeää, synkkää marraskuuta ja talvea. Toivotaan lunta mutta sitäkin sopivasti. Syksy on ollut pitkään leutoa ja on ehtinyt tekemään pihatyöt hyvin, kun ei ole satanut räntää. Ja meillä on sisällä lämpöä, valoa ja koneita helpottamassa työtämme. Viihdykkeitä on liiankin kanssa, kun vain osaa asennoitua ja oivaltaa kuluvien hetkien merkityksen. Ja tarvitseeko koko ajan tehdä jotakin. Olen ollut monta päivää lähes uutispimennossa, koska itse haluan. En halua lukea ihmisten sairaskertomuksia, joita jo oma maakuntalehtikin tarjoaa värikuvien kera eikä minua niin hirveästi kiinnosta kenestä tulee USA:n uusi presidentti (toivon ettei ole Trump) tai montako eilen sairastui koronaan. 

Olin tänään ulkona metsälenkillä ja tulin sisälle lämpöiseen tupaani ja join termarissa olleen kahvin ja söin voileivän. Aloin lukemaan kirjaa mutta olin nukahtanut sohvalle. Herättyäni katsoin Areenasta Michael Portillon ohjelmaa Junamatka Australiaan osat 3-4. Sitten tulin koneelle ja aloin selailemaan vanhoja kuvatiedostoja. Välillä piipahdin saunassa ja kohta lähden yöunille. Hyvää yötä!

En ehkä ole mennyt sinne, minne tarkoitukseni oli mennä mutta luulen päätyneeni sinne, missä tarkoitukseni on olla - Douglas Adams -

Nämä vallan ja viisauden kulissit
kolossit
yliopistot kirkot
virastot sairaalat
täynnä ankaraa tietoa
oikeassaolemista
paremmuutta

Mutta elämä on jossain muualla
sivukaduilla
neulaspoluilla
untanäkevissä silmissä
mielissä kaipuuntäysissä

Ei täällä
Ei täällä
Jossain muualla
ja toisin.
(M. Leinonen / Tuuli tulee uniin,1999)