Hyvää Pääsiäistä!

Kylämme pääsiäisnoita on hypännyt ratsun selkään. Nykyisin noidat ovat kilttejä. Entisaikaan noidat eli trullit saattoivat tehdä tuhojaan navetassa, leikata lampaalta villoja tai hevoselta jouhia. Toivoisin tämän noidan karkoittavan ihmiskuntaa kiusaavat virukset ja sairaudet kauas kylmään avaruuteen.

Kävin pitkästä aikaa Alkossa. Olin kylläkin ostamassa pari lahjapulloa mutta huomasin kuohuviini - nimikkeen Oodi vapaudelle ja pitihän se ostaa itselle. Kuvaa hyvin aikaa, jota nyt elämme odottaen pääsyä vapaaseen ja normittomaan elämään. Sima kuuluu jo pääsiäisjuomiin. Kirjahankinnat olen ostanut jostakin ALE:sta. Sibeliuksen kulinaarinen historia on mielenkiintoinen. Lähteinä ovat säilyneet dokumentit, kirjeet ja päiväkirjat, suvun ja muiden aikalaisten kertomukset ja anekdootit sekä eri aikakausiin liittyvät keittokirjat ja ruokalistat. Upeat valokuvat täydentävät Sibeliuksen elämäntarinaa. Ainolassa herkut olivat perin suomalaisia: riistaa, kalaa, vihanneksia, kurkkuja ja omenoita sekä vispipuuroa. Kirjassa on myös kuvia säveltäjämestarin ulkomaanmatkojen ruokanautinnoista. Risto ja Ritva Lehmusoksan upea teos juhlistaa Sibeliuksen juhlavuotta 2015.

Aloitin myös uuden harrastuksen, postcrossingin. Ensimmäiset viisi korttia ovat matkalla ja toivottavasti saan edes yhden itse. Foorumilla on varmaan meitä uusia tulokkaita mutta monia vuosikausia 'kortteilleita', joiden saadut ja lähetetyt kortit ovat tuhansissa. Oma kielitaitokin on rapistunut mutta englannilla, saksalla ja ruotsilla yritän pärjätä. Ekat kortit lähtivät Yhdysvaltoihin, Saksaan, Italiaan, Suomeen ja Venäjälle. 

Hyvää Pääsiäistä ja nauttikaa mämmistä!

MAA PALJASTUU HITAASTI

Maa paljastuu hitaasti

likaisesta lumesta

niiinkuin vetäisi lakanaa pois

ruumiin yltä.

Aamulla nopeasti pyrähtävien 

lintujen levoton parvi

valtaa pellolta homeisen pälven

noustakseen taas siivilleen

lentämään yli metsän.

Itsepintaisesti

kohoaa mätänevään ruohikkoon vihreä

väri,

taivaanrannassa tähyää 

kultareunaisesta pilvestä

reväisty riekale

kuin verkkoon takertunut kala.

Viileässä illassa

viileät puut tummuvat hitaasti

kirkasta taustaa vasten.

                                  - Hannu Salakka, Muuttolintumaisemaa, 1974

Leikkiä ja jotain järkevääkin

Jotenkin olen aina aavistanut, että minussa on kuvanveistäjän vikaa vaan olen pitänyt taidon piilossa. Kokeillahan sitä piti kuinka lumi materiaalina käyttäytyy (oli unohtunut) ja akka syntyikin pikaisesti. Arvioita sain mm. on kuin gorillan naama, liian pystyt rinnat noin vanhalla akalla, eikös akalla ole jalkoja ollenkaan ja äreän näköinenkin. Minustakin näytti enemmän kivikautislumiakalta päänmuodon perusteella ja kivikaudella ei tietenkään ollut Nissan mainoslippiksiä. Mutta taiteilijahan voi käyttää mielikuvitustaan ja mm. suuren taidemaalari Pablo Picasson omakuvissa suu voi olla silmän paikalla tai toisinpäin.

Kuten arvata saattaa lumiakka ei kestä pluskeliä ja seuraavana aamuna se oli pudottanut toisen silmänsä, suunsa, toisen kätensä ja hemaisevat nänninsä. Se oli kellahtaa kyljelleen ja iltapäivällä taiteilija katseli surullisena ikkunasta, kun akalta putosi pää lippiksineen. Tänään siitä on jäljellä vielä alaruumis. 

Kirjojen järjestelyä olen yrittänyt aloittaa. Tässä vain pieni osa kirjoistani. Koetan lajitella kirjat säilytettäviin ja kiertoon meneviin. Pokkareita on runsaasti. Siinäpä puuhaa riittää, kun miettii luopuuko jostakin kirjasta vai ei. Olin jo pakannut aikaisemmin muovisiin säilytyslaatikoihin vanhempia kirjoja ja nyt aloin valkkaamaan vielä niitäkin. Moni kirja päätyi takaisin omaan kirjastoon.

Villasukkamestari (läheisten antama nimitys minulle) on kutonut ahkerasti ja keskimmäisen kuvan sukat olen jo antanut lahjaksi luultavasti kaikki. Alakuvan sukkiin löysin kivoja uusia varsimalleja. Rikkaruohoelämää blogista sain idean Aili-kuvioon sekä kantalapun silmukat kiertäen takareunasta oikein neulontavinkkiin (kantalapusta ei tule niin pullea) ja toinen on muistaakseni Jules-malli, joka löytyi netistä.

Uusi pesukone odottaa paikalleen asennusta. Tilasimme nettitarjouksena 9 kg koneen, johon vuodevaatteet sopivat paremmin pesuun kuin entiseen 3-6 kg rumpuun. Entinen kone alkoi pitämään myös lingotessa (ei aina) kauheaa jytinää ja siirtyi jopa paikoiltaan. Kai sekin pitää siirtää vielä jonnekin varastoon, kun eihän nyky koneista voi olla koskaan varma, miten ne käyttäytyvät. Uudessa on ainakin viiden vuoden takuu. 

Tänään onkin maaliskuun 3. päivä ja vietämme maailman luontopäivää. Teemapäivän tarkoituksena on muistuttaa luonnon moninaisuudesta ja sen haavoittuvuudesta.

Tänä vuonna halutaan nostaa esille etenkin metsien, metsälajien ja metsäekosysteemien merkitystä satojen miljoonien ihmisten elinolojen ylläpitäjänä.
YK:n mukaan 200-350 miljoonaa ihmistä asuu metsissä tai niiden lähipiirissä ja heidän elinolonsa riippuvat metsäekosysteemien tarjoamista palveluista. Metsät tarjoavat heille muun muassa ruuan, veden ja suojan.
Maapallon maapinta-alasta noin 28 prosenttia on alkuperäiskansojen käytössä.
YK:n yleiskokous julisti vuonna 2013 maaliskuun 3. päivän maailman luontopäiväksi. 

PUNERTAVAT PUUT

Se, mikä keväässä saa

meidät haistelemaan tuulta

ja kaipaamaan,

kukan kurkottamaan

kohti ikkunaa,

on läsnä kun päivä on lämmin

ja radiossa kesken konsertin

herää yksikseen

huilu itkemään kirkkain lapsenkyynelin.

Illalla kaukaisella

mäellä punertavat puiden latvat,

pienet pilvet liukuvat

pois itsekseen;

ilma on liian kaunis

tähän maailmaan.

Yöllä se ehkä 

katoaa jonnekin,

silloin on aamu harmaa

ja tuulessa heittelehtien

lentää

repaleinen varis.

                                - Hannu Salakka, (Muuttolintumaisemaa, 1974)

Aloitetaan nyt vuosi helmikuusta

Sielunmaisemaksi sanotaan maisemaa, jonka keskellä tuntee olonsa hyväksi ja turvalliseksi, josta ei kaipaa minnekään - kotihan se on. Minulla on kaksi kotia, oma- ja etäkoti ja molempia ympäröi luonto, metsää, peltoa ja järvimaisemia, suolampia, kinttupolkuja ja harjurinteitä.  Sielunmaisema on paikka, johon ei koskaan kyllästy. Yksi on myös varmaa - sielunmaisemaani en löydä kaupungeista.
Opiskeluaikaan asuin Kuopiossa 12 vuotta, kun perheemme muutti sinne. Aluksi asuimme Kauppakadun sataman puoleisessa päässä isossa puutalossa, Kuopion Osuusmeijerin vastapäätä. Aamuherätyksen sai, kun maitotonkkia lastattiin liukuhihnoille ja kolisihan se. Maito haettiin meijerin myymälästä peilarilla (kannellinen maitohinkki). Mukavia muistoja on noilta ajoilta mutta muutettuamme kerrostaloon tyytyväisyys loppui. Kaupungista on vaikea löytää hiljaisuutta ja minua häiritsi autojen melu. Yölläkään kaupunki ei hiljene.

Omankodin pihasta otettuja kuvia ja lunta meillä on tänä talvena paljon. Potkuri on postin haussa näppärä. Omakotitalon pihassa on aina tekemistä ja siitä tykkään. Suurempiin hommiin saa apua mutta pääosin olen tehnyt itse lumityöt. Poika kävi pudottamassa talon katolta lumet ja naapuri vei ne koneella pois piha-alueelta.

On hyväkin pitää välillä some-taukoa ettei tule some-riippuvaiseksi. Uusimmassa Kodin Kuvalehdessä oli juttua äidistä, joka havahtui asiaan, kun lapsi sanoi "äiti pliis, voitko laittaa sen puhelimen pois." Samassa lehdessä kerrotaan myös toisen ääripään Ristosta, joka pärjää hyvin ilman digiä. (KK nro 3).  Sometauon aikana luin kirjoja mm. Finlandia palkitun Juha Hurmeen Niemen (Teos), joka on kerrassaan mainio opus. Runoja rakastavalle oli mieluista lukea otteita vanhoista kansanrunoista ja Kalevalasta. Mm. täältä voitte lukea kirja-arvostelun. Tuli laitettua monipuolisempaa ruokaakin, kun ei jämähdä koneen ääreen tai selaa läppäriä ohikulkiessa samoin kudoin useat sukkaparit ja ompelin kirpputorikankaista keittiöpyyhkeitä ja tyynyliinoja. Mietiskely ja 'haahuilu' ei ole ollenkaan pahasta - moni asia saa oikeat mittasuhteet ja sen voi siirtää käsitelty-mappiin. Maaret Kallion Inhimillisiä kohtaamisia kirjan hankin itselleni ja sitä selaan varmasti ahkerasti.
Oikein ihanaa helmikuun alkua kaikille kävijöille.

Tartu käteeni.
Ei taivaalla ole tähtisumua,
on vain mitaton etäisyys planeetalta toiselle
eikä täysikuu ole taivasta pyöreämpi.
Tule joelle
jossa asiat ovat pienempiä,
äänet suloisia.
Ei ikävämme tästä enää kasva.
                         - Hannu Salakka: Kesä kesältä syvemmin, 1974 -

Eilisen pyhäinpäivän runokortteja

 

 

Savon Sanomien 5.11.2016 Nimellä -palstalla toimituspäällikkö Riitta Raatikainen kirjoittaa koskettavasti kuolemasta - aihe, josta meidän on edelleenkin niin vaikea puhua.
"Kun ihmisen henki jättää ruumiin, ero on kertakaikkinen ja pysyvä. Jokainen, joka on katsonut kuollutta kasvoihin, tietää, mistä on kysymys.
Kuollut ei näytä siltä kuin hän nukkuisi. Kuollut näyttää autiotalolta, tyhjältä kuin pois lehahtaneen perhosen kotelo.
Se, joka tässä eli, on mennyt. Hänen olemuksensa on tuttu, mutta samalla etäinen.
Kun kuolema tulee iholle, elämä muuttuu. Katsoessaan kuollutta näkee itsensä toisin.

Ensimmäinen suruviestin jälkeinen päivä osoittaa vääjäämättömästi, miten kellot tikittävät aikaa vain suruttomille.
Silmänräpäykset venyvät ikuisuuksiksi. Ne johdattavat outoon, puoliksi minuuden ulkopuoliseen todellisuuteen, jossa maailma näyttäytyy unen kaltaisten verhojen läpi.

Tulevaisuus katoaa, yksinäinen tietoisuus loittonee ulkopuolisista. Eletty elämä levittäytyy silmien eteen kuin valtava kuvakudos. Kaikki menneet ja nykyiset tapahtumat ovat siinä yhtä aikaa läsnä.
Peloista suurin on se, ettei mitään tarkoitusta olisikaan, eikä sielun kuolemattomuutta. Kuolema kysyy, olemmeko pelkkää ainetta. Jos olemme, mitä mieltä on missään, kenelläkään?"¨
***************************************
Pyhäinpäivän jälkeinen sunnuntaiaamu valkeni -10 C asteen pakkassäässä. Veimme eilen rakkaamme haudalle kynttilät ja samoin omassa pihassa sytytimme kynttilän tienvarren lyhtyyn. Mietin Raatikaisen kirjoitusta ja en voi muuta kuin yhtyä siihen. Mieheni ruumista emme voineet katsoa tai meidän ei annettu katsoa. Olen kyllä katsonut isääni, mummoani, anoppiani ja serkkuni vain 17-vuotiaana liikenneonnettomuudessa menehtynyttä poikaa arkussa. Kaikkia yhdistää sama kokemus. He eivät ole läsnä ruumiissaan vaan jossakin muualla. Minulle kuolema ei ole enää pelottava kokemus.
 

KUKKAISTUOKSUJA, KOSKA NYTHÄN ON KESÄ!

Yläkuvan kukkaset kasvavat etäkodin pihamaalla. Alakuvan palavarakkaus on myös meidän pihalta. Muut näppäsin naapurin kukkapenkistä ja tuo oikeassa alareunassa oleva valkoinen tähtikukka on kuvattu Norjassa. En tiedä sen nimeä, onko jokin lapinvuokkolaji?

Tässä isompi kuva kukasta.

Ja runoa tietysti mukaan.

KESÄAAMU

Kissankellojen soittaessa niityllä
kasteista aamua
avaavat leinikit kovat
terälehtensä auringolle.
Unisina heräävät
kimalaiset kankeaan aamuun
jossa pitkä ruoho
kahisee kaivaten
heinäsirkkojen aikaa.
Niittyä kahlaavan ihmisen
silmissä
häilähtää hiven
kauan sitten kätketystä
onnellisuudesta,
hänkään ei täysin
ole herännyt
unestaan.
                           - Hannu Salakka: Muuttolintumaisemaa, Otava 1974 -

Ja että tästä postauksesta tulee kunnon 'sillisalaattia', niin laitanpa kuvan vielä etäkodin jääkaapin ovimagneeteista. Olen alkanut keräillä näitä ja jos joku täällä haluaa luopua omistaan, varsinkin runoaiheisista niin laittakaapa mailia. Huom! Tietysti maksan mitä pyydätte+postikulut.

Ja nyt tämä nainen painuu ulos ja mato-ongelle.