Aamulenkkikuvia 28.09.2020, kirjoja ja ruokaa

Hirviniemessä on käytävä ainakin kerran tai kaksi kesässä. Nyt ennätin käymään vasta syyskuussa mutta olipa lämmintä jo aamupäivällä ja kävelin koko hiekkarannan Rauniosalmen nuotiopaikalta Repohäikkään. Polku sukeltaa välillä metsikköön mutta on helppokulkuinen. Parkkipaikka ei ole suuri ja en aivan yksin saanut olla. Kalastajaukkelit olivat jo tulilla makkaranpaistossa. Naiset olivat lähteneet karpaloita etsimään Nenälammen rannoilta ja miehet olivat jääneet nuotiolle istuskelemaan. Minä en nyt kaivannut juttuseuraa vaan halusin mennä itsekseni, pysähdellä, katsella ja kuvailla. Eläkeläismiehet olivat uteliaita ja toinen lähti minua seuraamaan, että kukas nainen se tänne tulee yksin samoilemaan. No onneksi olin jo paluumatkalla ja en halunnut olla epäkohtelias, joten pitihän sitä pikkuisen porista. 

Koetin kävellä rennosti ja heilutella hartioita ja tein samalla venytysliikkeitä puun kylkeä vasten, aamujumppaa kipeytyneille lihaksille ja nivelille. Olin edellisen viikon trimmeröinyt kolmena päivänä noin kolme tuntia kerrallaan pihan tien- ja ojanvarsia. Ryobi akkutrimmeri on kevyt ja helppo käyttää mutta yksi akkulataus ei kestä kovin pitkään. Lauantaina 26.9. jauhoimme noin 12 kg satsin hirvijauhelihaa (seassa myös sikaa) ja siihen noin 1,5 kg keitettyjä porkkanoita ja sekaan muut lihapullataikina-ainekset. Näin isoon satsiin saa laittaa pari pussia maustekorppujauhoja, munia ehkä 15 kpl, sipulikeittopusseja 3-4 ja pippuria myllystä, suolaa ja nesteenä ruokakermaa ja vettä. Onneksi oli kaksi mieskokkia, joista vanhemmalla on ns. käsituntuma hommaan. Minä pääsin aika vähällä 😉 Annoksesta paistoimme pullia ja pihvejä. Kohtahan pakkaseen alkaa tulla uutta hirvenlihaa, kun metsästys alkoi tänään 10.10.

Kirjojakin olen lukenut yön myöhäisinä tunteina. Edward St Aubynin Loistava menneisyys jäi kesken, kun en enää jaksanut lukea sivukaupalla Patrickin huumehörhöilyistä. Ehkä palaan kirjaan joskus. Suon villi laulu kirja oli saanut ylistystä ja ollut massiivinen menestys ympäri maailmaa. 'Rämetyttö' Kyan tarina on liikuttava ja luonnon kuvaukset ovat upeita. Kirjaan on mahdutettu myös romantiikkaa ja dekkariaineksia, kun suolta löytyy kylän kultapojan ruumis. Helppolukuinen romaani, kertomus myös siitä, miten yksinäisyys ja yhteiskunnasta erakoituminen vaikuttaa ihmiseen. Enemmän pidin Gail Honeymanin kirjasta Eleanorille kuuluu ihan hyvää. Eleanor on yksinäinen ja hieman outo. Taustalta paljastuu kodissa tapahtunut tragedia, joka paljastuu vasta kirjan viime lehdillä. Psykologisesti taitava kirja. 

Jari Sarasvuon Välähdyksiä pimeässä ja pimeitä välähdyksiä kirjan luin äskettäin. "Karkumatka kadotuksesta. Rohkea, avoin ja opettavainen kertomus yrittäjäpojasta, joka halusi voittaa kohtalonsa. Niin käy harvoin mutta Jari Sarasvuo tahtoi olla poikkeus. Sarasvuon neljännesvuosisadan mittainen julkinen elämä on ohjautunut välähdyksistä pimeässä. Ne kuljettivat hänet yritysmaailman uranuurtajaksi, menestyjäksi, kymmenien tuhansien suomalaisten koskettajaksi ja uskomattomien diilien tekijäksi mutta myös julkisen kiistelyn keskipisteeksi. Pimeistä välähdyksistä puolestaan seurasi kriisejä ja kadotustiloja kuin liukuhihnalta. Kohtalo vaihtoi monta kertaa raidetta. 

Paljon sattuu, tapahtuu ja saa, kun ei ymmärrä suojautua omalta järkeilyltään. Lopulta yrittäjäpoika havahtui elämäntehtävänsä raunioiden keskeltä uuteen päivään, uuteen kohtaloon. Näin kirjasta tuli kertomus ansaitsemisesta, ahneudesta ja anteeksiannosta. Hyvä lukija, kerron sinulle harvinaisen, hämmentävän ja kukaties hyödyllisen tarinan." (lainaus kirjan takakansi, Otava 2015).

Olen samaan aikaan kuunnellut Jarin podcasteja Yle Areenasta. Jarilla on suuri ego ja paljon tietoa asioista, joita hän tikkaa kuulijalle kuin tilkkutäkkiä. Hengästyttävää tekstiä puolitoista tuntia ilman taukomusiikkia. Kyllä mies on harvinaislaatuinen persoona pienessä Suomessa. Hurmiohenkinen puhuja lähes pelottava sellainen.  "Sarasvuo on se mies, josta jokaisella tuntuu olevan mielipide. Hän herättää tunteita, hän kiinnostaa laajasti. Toiset rakastavat, toiset oudoksuvat. Joku nimittää värikästä ja sanavalmista elämänfilosofoijaa neroksi, joku toinen taas röyhkeäksi pyrkyriksi. Ei tässä toki mitään ihmeellistä ole, sillä niin monet muutkin vahvatahtoiset persoonat jakavat mielipiteitä." (Iltalehti)

Elämme jo lokakuuta. Syyskuu oli normaalia lämpimämpi, ainakin viisi astetta. Mutta puiden on luovuttava lehdistään, vaahteran oksat taipuvat raskaina maahan. Auringonkukat painavat päänsä kuin nöyrät vanhukset. Sammal metsässä hyllyy märkänä ja kohta pakkanen rapsauttaa sille kuuramaton ja se kangistuu. Katsellaan vielä rantoja ja ihaillaan syksyn ruskaa ja kuten vanha kansa sanoi sadonkorjuun loppuessa "nyt joutaa vaikka uuninpankolle makoilemaan." Talvi voi tulla.

Puu hulmuaa lintuja, lepattava aurinko jokaisen siivillä;

      on syksy, veri tai viini juovittaa rinnat, maa hehkuu

      pudonnutta sulkaa. Sinua keltainen lintu minä tavoitan

      ja minua sinä pakenet minun lihani nokassasi.

Yö aukeaa maan levyiseksi, minä menen yön taloon; minä

      lähetän haukan ja ketun kintereillesi, minä rakastan

      sinua; kun sinusta lauletaan minä vaikenen;

aamulla ovi suljetaan, minä sisällä sinun laulusi

      ulkopuolella, valo rummuttaa seiniä; kun minä saan

      oven auki ei sinua ole, tuhat aurinkoa irti oksilla; talvi

      tulee.

                                   - Pertti Nieminen: Viini kypsyy punaiseksi 

                                     (Päivät kuin nuolet, 1961)

Hyvää viikonloppua juuri sinulle. Ja hei, uusi bloggerhan toimii nyt! 

Ps. Huomasin kuitenkin, että tämä videon kuva on blogitekstini ensimmäisenä kuvana lukijaluettelossa. Otsikkona aamulenkkikuvia ja siinä makaa mies rähmällään maassa. Neuvokaa, miten saan eka kuvan otsikon alle?

Lisään loppuun psykedeelistä musaa Sir Elwoodin Hiljaiset värit -yhtyeeltä vuodelta 1993. 

Enemmän aitoja kohtaamisia ja kirjoja - vähemmän somea!

"Aidot kohtaamiset ovatkin yllättäen paljon arvokkaammalta tuntuvia kuin hieno somepäivitys hetkestä", toteaa Satu Kapanen päivän maakuntalehdessä. Hän jatkaa kuinka aikaa vapautuu perheen yhdessäololle, kirjojen lukemiseen ja yhteiseen juoksuharrastukseen. Kapaset ovat poistaneet mm. Insta-tilinsä.

Työelämässä olevilla on ongelmana multitaskaus, joka tarkoittaa päivän mittaan tapahtuvia jatkuvia keskeytyksiä työssä. Meneillään voi olla useita projekteja samaan aikaan, palavereja ja nuorempien työntekijöiden opastusta. Kollegat ja esimiehet ravaavat juttusilla useita kertoja päivässä. Monilla työtilana voi olla avokonttori, jossa keskittyminen entisestään kärsii. Jos tekee kokonaistyöaikaa, pitää olla tavoitettavissa usein iltaisinkin ja viikonloppuisin. Kannettava tietokone viedään kotiin ja töitä jatketaan ehkä rauhallisemmassa ympäristössä ellei ole pieniä lapsia. Etätöitä tehdään niin kotona kuin lomalla kesämökillä.
Multitaskauksen on todettu laskevan työtehoa, aiheuttavan stressiä ja uupumista. Aivot kuormittuvat liikaa, koska työ on pirstaleista ja keskittyminen yhteen tehtävään häiriintyy jatkuvasti. Monet keski-ikäisetkin pelästyvät, että kyseessä on dementia, kun tavaroita hukkuu, avaimet häviävät ym.
Tutkijat Minna Huotilainen ja Katri Saarikivi vahvistavat kirjassaan Aivot työssä (2019 Otava), että aivoille multitaskaus on vierasta: tietoinen tarkkaavaisuus kohdistuu yhteen asiaan kerrallaan. Etenkin avokonttoreissa suosittu keskeyttämisen kulttuuri ruokkii keskittymishäiriöitä.

Entäpä koulujen nykyiset puuhaluokat, joissa toiset oppilaista yrittävät keskittyä tietokoneisiin ja samalla toiset hälisevät muuten vain tai tekevät ryhmätöitä. Miten rauhallisempaan kotiympäristöön tottunut lapsi selviää nyky koulussa?

Monen asian tekeminen yhtä aikaa tai limittäin tuhoaa keskittymiskyvyn

Monen asian tekeminen yhtä aikaa tai limittäin rasittaa aivoja ja aiheuttaa levottomuutta. Esimerkiksi sähköpostien käsittely kokouksissa vie aivojen etulohkon ylikierroksille. Tarkkaavaisuuteen ja kontrolliin keskittyvät aivoalueet ovat kuin tulessa. Pitkittyessään tällainen stressitila vaikuttaa aivoihin. Vaaroja havaitseva aivojen mantelitumake alkaa hiljalleen kasvaa. Tämän seurauksena stressi tulee kerta toisensa jälkeen yhä helpommin. Aivojen etuotsalohko voi ohentua, jolloin se ei enää pysty hillitsemään stressiä. Keskittyminen muuttuu koko ajan vaikeammaksi. Aivojen vaarallinen muokkautuminen tapahtuu, jos päivistä puuttuvat kokonaan levolliset ja rauhalliset hetket. (Hallamaa 2019)

Huotilainen ja Moisala (2018) puhuvat tarkkaavaisuushäiriötä muistuttavasta käytösmallista (attention deficit trait, ADT), josta kärsivälle on tyypillistä itsensä keskeyttäminen. Rauhallisessakin työskentelytilassa oireesta kärsivän mieleen tulvii muita meneillään olevaan tehtävään liittymättömiä asioita, jotka keskeyttävät työskentelyn. Elimistö on varuillaan ja ikään kuin jatkuvassa hälytysvalmiudessa. Muutaman päivän sähellys ja asioista toiseen hyppiminen väsyttää mutta ei vielä johda ADT:n kouriin, mutta muutaman viikon kiireisen säheltämisen jälkeen jokainen voi huomata itsessään ADT:n oireita. (https://talk.turkuamk.fi/puheenvuoroja/keskittymiskyky)

Kylläpä saan olla ikionnellinen, että oma työura on takanapäin. Minulla oli aina oma huone. Jossakin vaiheessa hoidin kahdenkin toimialan töitä mutta en koskaan kokenut, että keskittyminen olisi häiriintynyt. Sähköpostejahan ei siihen aikaan edes ollut vaan kaikki yhteydenpito käytiin joko puhelimitse tai kirjeitse. Ja tietenkin kasvokkain asiakkaiden kanssa.

Nykyinen uutistulva myös turruttaa. Miten löydät sieltä sen olennaisen, kun monet eri kanavat kertovat samoista uutisista ja turhista julkkiksista :). Olen jo yrittänyt hypätä yli rikokset ja oikeudenkäynnit ja julkkisjuorut. En sitten millään ymmärrä, miten joku rallikuskin tyttöystävä (nykyisin kai entinen) oli kuukausikaupalla otsikoissa. Englannin hovin ongelmia on jauhettu kyllästymiseen asti. Maakuntalehden tilaajatkin toivovat tavallisten ihmisten henkilöhaastatteluja.

Olen nauttinut tammikuusta ja helmikuun alusta, kun vähensin taas somen käytön minimiin samoin kuin turhan uutistulvan seuraamisen. Aloitin lukemaan Kalle Päätalon Iijoki-sarjaa ja jäin siihen totaalisesti koukkuun. Luin ensin Ritva Ylösen: Kalle Päätalo - Kirjailijan elämä. Teoksen pohjana on Ylösen väitöskirja: Tervaksinen toteemi - Kalle Päätalon Iijoki-sarjan vastaanotto ja vaikutus. Väitöskirjansa Ylönen teki selvitäkseen kahden lapsensa, lapsenlapsen ja vävyn tapaturmaisista kuolemista. Pohjattoman syvästä surusta hän selvisi vertaistuella ja tekemällä eläkkeelle jäätyään väitöskirjan Päätalosta. Ylösen mukaan kriitikot arvostelivat kirjojen esteettisyyttä, romaanin muotoa, rakennetta ja tyyliä. Kirjailijaa vaadittiin uusiutumaan, lopettamaan junnaamisen ja pikkutarkan kerronnan. Ylönen arvelee, että jos Päätalo olisi kuunnellut kriitikoita, lukijat olisivat kaikonneet. Päätalo edustaa muuttumattomuuden voimaa. Jääräpäisyydellään hän selätti kriitikot. Päätalo ei kokenut olevansa taidekirjailija vaan tekee mitä osaa, kirjoittaa tosiasioita ja kuvaa ne omalla tavallaan. Tämä myös miellytti lukijoita.

Ensimmäinen käänne Päätalon julkisessa arvostamisessa tapahtui, kun presidentti Kekkonen myönsi kirjailijalle professorin arvon vuonna 1978. Päätalolle alkoi sataa 1980-luvulla huomionosoituksia ja median suitsutusta. Iijoki-sarja nousi myyntitilaston kärkeen vuosi vuoden jälkeen.

Selasin myös Sari Keskimaan väitöskirjaa 2018: Kalle Päätalon Iijoki-sarja kielielämänkertana. Aion lukea myös Karoliina Timosen: Kirjeitä Iijoella - Kalle Päätalon elämän naiset (Gummerus 2019) ja Antti Heikkisen: Kallio-poika -Peilikuvassa Kalle Päätalo.

Sarjan kirjoja on kaikkiaan 26 kpl ja jokainen kirja noin 640 sivua. Iijoki-sarja on lajissaan kai maailman pisin omaelämänkerta. Samalla hän kuvaa yhden miehen näkökulmasta itsenäisen Suomen historiaa, tavallisen maaseutuyhteisön elämää - tukinuittoa ja asumista savottakämpissä, köyhyyttä ja kurjuutta, kansanomaista lääkintää kuten kuppausta, erilaisia kalan- ja metsänriistanpyyntitapoja ja paljon muuta. Murre on hersyvän rikasta. Ei ihme, että tykkään Kallen kielestä, koska siinä on paljon savolaisvaikutteita. Keski- ja pohjoispohjalaiset murteet lasketaan kuuluvaksi länsimurteisiin vaikka niissä on paljon itämurteiden piirteitä, etenkin savolaismurteista tulleita. Näinpä keski- ja pohjoispohjalaiset murteet luetaankin sekamurteisiin. Ne ovat epäyhtenäisiä, koska ne ovat kehittyneet sekä läntisistä lounais- ja hämäläismurteista että itäisistä savolaismurteista. Esimerkiksi Haapaveden, Kärsämäen, Nivalan ja Pyhäjärven sekä Koillismaan murteissa savolaisvaikutteet ovat voimakkaat, mikä ilmenee selvimmin sanoista kuten mehtä tai kahto, joissa ts korvataan ht:lla.

Hankin kaikki osat itselleni antikvariaatista (Finlandia Kirja). Koillismaa -sarjan luen seuraavaksi. Ei ole ollenkaan yllätys, että Kalle Päätalo kuuluu Suomen luetuimpiin kirjailijoihin. Kirjoja julkaistu yli 3,5 milj.kpl. Aikoinaan kriitikot suhtautuivat nuivasti mutta kansa luki ja piti. Kalle ponnisti kirjailijaksi ja Tampereen veroäyrikuninkaaksi köyhyydestä ja kurjuudesta. Alku oli vaikeaa ja elämässä oli paljon vastoinkäymisiä, joista hän kirjoissaan kertoo.

Kiitos Kalle sinne pilven päälle! Sait taas uuden fanin. Olen nauranut, olen itkenyt kirjojesi äärellä. Minulla on menossa nyt Nuorikkoa näyttämässä kirja. Anteeksi, jos hyppäsin sotavuodet yli mutta luen ne kyllä. Kirjanmerkkinä minulla on sinun sanasi: "Vaikka elämä jakaakin antejaan kitsaasti, heltyy se sentään lujan uskon ja peräänantamattoman sitkeyden edessä!" Tulen käymään kesällä Taivalkoskella Kallioniemessä. Frank Sinatran My way (suom. Minun tieni) Eino Grönin laulamana sopii niin hyvin kuvaamaan Kalle Päätalon elämää...ja jokainen voi lukea sen, mä teinkö oikein.

Lisäyksenä vielä Veikko Polameren runo. Kalle Päätalolle, Ritva Ylöselle ja itselleni - raskaiden elämänkokemusten sankareille!

Klassiseen tapaan

Elämä,
hän on kuin tosi rakastettu,
johtaa hetki hetkeltä pois lähettyviltään,
ei jätä sinua, mutta ei hän rakasta sinua,
hän on kiinnostunut sinusta, sinä ylistät häntä,
saat pettyä, alat sättiä, vihastut, vannot,
ja hän näyttää surulliselta, sinä kiiruhdat
sovittelemaan, podet hetken riemua, ja
yhtenä päivänä hän on pettänyt sinut täydelleen,
sinä masennut, mutta hän on jälleen vierelläsi,
elämä, elämäntoveri, väkevä voimallinen,
ja sinä jatkat toivuttuasi "niin kuin haaksirikon
jälkeen eloon jäänyt merikarhu", yhä viisaampana,
alat tuntea hänet, sinä hymyilet väsymyksestä
ja onnesta, keskipäivän taivaan syvetessä
sinä katsot äkkiä taaksesi, hän on poissa.

Hyvää talven jatkoa lukijoilleni. Toivottaa: Beate panoraamakuvassa, joka jännästi teki tiehen mutkan, jota oikeasti ei ole. Ikäihmisten hyötyliikuntaa potkurilenkillä maaseudun rauhassa.

 

 

Joulumietteitä sadan vuoden takaa suhteutettuna nykyaikaan

JOULUMIETTEITÄ
 Kai tulee kaikki tapahtumaan tänä jouluna niinkuin edellisinäkin.
Ihmiset toimittavat tavalliset jouluaskarensa niinkuin ennen, leipovat
leipänsä, panevat oluensa, puhdistavat talonsa katosta lattiaan,
valmistavat lahjansa tai tekevät ostoksensa. Joulun ulkonaiset menot
suoritetaan vanhaan tapaan, kuuset ajetaan kotiin, kynttilät
sytytetään, lauletaan ja soitetaan, kääröjä lentää sisään, ja lapset
iloitsevat. He ovat saaneet, mitä ovat toivoneet, ja heille on
pieninkin lahja riittävä ilon aihe.

Ehkä ovat vanhatkin hetkeksi tempautuneet mukaan ja – unohtaneet.
 Mutta kun kynttilät ovat sammuneet ja pienet menneet levolle näkemään
unia uusista jouluista, jolloin nyt käteen puristettu puuhevonen on
seisova satuloituna orhina rappujen edessä, jäävät vanhat vielä
hetkeksi valvomaan ja näkevät sammutetun kuusen seisomassa lattialla
kuin kummastellen, mitä varten oli se ilo, jota eilen sen ympärillä
pidettiin. Ja kun katsahdamme ulos ikkunasta, niin näyttävät metsän
puut tuolla aidan takana kurkottavan latvojaan ja kysyvän toveriltaan
täällä sisällä: »Mitä sinä siellä teet, mitä oli sinulla syytä jättää
routainen maa ja huurteinen metsä ja antaa koristaa itsesi
hopeahetaleilla ja valekullan kiillolla?» – »Minä tein sen lasten
vuoksi», vastaa joulukuusi.
 Ja mekin teimme sen lasten vuoksi, antaaksemme heille haavetta siitä,
että kaikki on, niinkuin olla pitää, ja että nyt on taas, niinkuin on
aina ollut.

 Jouluna Honkapirtissä v. 1985

 Joulun viettoa Heselän torpassa 1954. Isä ja äiti istumassa vasemmalla nuorena avioparina. Isän äiti Anni istumassa neljäs vasemmalta ja hänen äitinsä Helena mummo edessä penkillä.

Jouluna Honkapirtissä v. 1983

Mutta itsemme vuoksi emme sitä tehneet, sillä ei ollut juhla meistä
juhlalle, kuinka sitä koetimmekin siksi kuvitella ja siihen antautua.
Meille ei tämä joulu ollut sen iloisempi ja valoisampi kuin
muinaisetkaan. Se ei ole voinut pyyhkiä pois niitä muistoja, joita
monet edelliset ovat uurtaneet, ei silittää naarmuja, joita ne ovat
piirtäneet, ei haihduttaa mielestä haikeutta pirstoutuneista
perheistämme, kadotetuista ystävistämme, tuskallisista taisteluistamme.
Pienoisilta saimme sen salatuksi, itseltämme emme.
 
Meissä ei joulu herättänyt tavallisia joulutunteita, meissä synnytti se
vain tavallista vakavampia joulumietteitä. Mietteitä, jotka ovat
vuosien pitkään olleet jokapäiväisenä seuranamme, mutta tällaisena
päivänä ovat enemmän kuin muina.
 
Me emme voineet olla ajattelematta, mitä näimme: että päivät
edelleenkin ovat pimeät ja yöt yhä pitkät, vaikkakin vähän kuutamoiset,
että vain valju lainavalo tietämme valaisee. Vaikka tiedämmekin päivien
juur'ikään kulkeneen seisauksensa ohitse ja pitenemistään kohti, emme
sitä kuitenkaan vielä huomaa. Kesä on meillä monien taipalien takana,
tuolla puolen pyryjen ja pakkasten.
Ajallinen ja olevainen on vajaata ja vaillinaista, koska siihen täytyy joka hetki jotakin lisätä. Ennen maatapanoaan on isäntä käynyt tallissa, mitannut kauroja oriille ja peittänyt loimella tämän parhaimpaansa ja emäntä on kantanut  nahkaiset ja turkit tupaan lämpiämään - sillä aamuyöstä varhain on määrä joulukirkkoon lähteä.
                                      - Juhani Aho: Lastuja 1921 - Kirjailija Juhani Ahon lukutuokio. Solbackan mökillä Vähä-Laukkoskella jouluna 1920. 
*********************************************************************
Mitäpä löysin tuosta vanhasta tekstistä, joka sopii nykyaikaan? Lapsia varten joulua on valmisteltu ja yritetty unohtaa huolet ja murheet, kun joulun pitäisi olla valon, rakkauden ja hyvän mielen juhla. Entisaikaan ihmiset söivät jouluna vuoden parhaimmat ateriat ja ruokaa oli yllin kyllin toisin kuin muina vuodenaikoina. Ruuanlaitto piti emännät kiireisinä (tuohon aikaan oli tosin piikojakin) ja kun miesväki köllähti pirtin penkille ruokaperäisille, kiirehti naisväki jo navettaan. Sata vuotta sitten on ryypiskelty sahtia ja ollut luvallista olla pienessä pöhnässä. Nykyään moni odottaa raitista joulua. Minun lapsuudessani annettiin vaatelahjoja ja seurapelejä, joita sai oma poikakin. Joukolla pelasimme innostavaa Monopoli peliä tai Afrikan tähteä.

"Joulua ei voi ahtaa yhteen muottiin eikä ottaa irralleen elämästä. Vaikka ilon täyttämä joulu on monen toive, vie armollisuus syvemmälle joulun sanomaan.
Joulu saapuu aina kulloisenkin elämän kehyksiin. Yhtenä vuonna ilolle jaksaa virittyä, mutta toisena on uskallettava antautua armollisuudelle: sille, että joulu on tämänhetkisen elämäni ja vointini näköinen.

Ja silti se on ihan oikea joulu". Näin kirjoittaa Maaret Kallion HS:n kolumnissa 21.12.2016. Tähän on helppo yhtyä ja toivottaa teille jokaiselle Rauhaisaa Joulun aikaa!

Nämä meidän perheen vanhat joulukuvat ovat vuodelta 1990. Me saimme silloin viettää joulua komeassa Korholan pirtissä. Haaveilimme jopa talovanhuksen lunastamisesta mutta haaveeksi se jäi.

Jouluna luen ainakin nämä.

Trooppinen kuumuus, ai Suomessako??

Hellettä on pitänyt nyt toista viikkoa ja trooppista kuumuutta, kun yölämpötilakin on yli +20 C. Ei passaa valitella ei, vaikka talossamme ei ole viilennyssysteemiä ja nytkin lämpötila hipoo +28 astetta sisällä. Minulla harvoin särkee päätä mutta tämä hehkuva kuumuus kai pullistelee verisuonistoa liikaa. Ei mitään migreeniä ole ollut mutta pientä jomotusta. Tarkistin omista säätilastoistani, minä vuonna viimeksi on ollut näin kuumaa ja se oli vuosi 2010. Hellepäiviä on ollut 41 ja korkeimmat lämpötilat +35 C varjossa. Täksi illaksi on luvannut ukkosia, pilviä kerääntyy jo taivalle ja tuulee jonkin verran.

Nuorempana helteiset ilmat eivät vaivanneet mutta nyt on tuntunut jo tukalalta, kun yökään ei tuo helpotusta. Mitään raskaampia hommia ei jaksa tehdä ja pyörälenkin olen tehnyt aamusta tai iltamyöhään. Ai niin, ei pitänyt valitella mutta jos nyt pikkasen. Mies viisastelee, että ei sitä osasta koskaan olla tyytyväisiä keleihin, helteellä odotellaan viileämpää ja annas olla, kun loka-marraskuun loskakelit saapuvat niin taas valitetaan!

Mansikat on pakastettu ja syöty sellaisenaan useita litroja. Nyt mansikat ovat saaneet kypsyä ilman rankkoja sateita ja kerääminen on ollut helppoa. Kyllä mansikka on kesän supermarja. Mustikkaan minä en lähde tällä helteellä ja monin paikoin mustikkasato kärsii kuivuudesta. Onneksi Suomeen tulee thai-poimijoita, jotka kestävät tätä hellettä, saadaan edes pieni osa marjoista talteen.

 Auringonlasku Nilakka järvellä 9.7. Näistä hetkistä kerää voimia talveen ja pimeään aikaan. Toukokuukin oli tänä vuonna lämmin. Kesäkuu oli viileämpi kuukausi ja juhannuksena paleltiin.

Historiallinen kahden suurvallan presidenttien tapaaminen helteisessä Suomessa 16.7. 2018 (kuva Ylen sivulta). Politiikka on minulle vieras alue mutta ovathan ajat muuttuneet siitä, kun Bush ja Gorbatsov tapasivat Suomessa 1990. Nyt johtajilla on mukanaan yli satapäinen toimitsija- ja huoltojoukkio, maahamme rahdataan panssaroidut autot (Trumpilla kaksi). Trumpin autoa kutsutaankin lempinimellä "The beast", peto ja se painaa kahdeksan tonnia, on suojattu kemiallisia ja biologisia aseita vastaan ym.

Ymmärrän hyvin varustautumisen nykyisessä maailmantilanteessa. Ei kai kukaan toivo presidentilleen yhtä surkeaa kohtaloa kuin esim. John F. Kennedylle. Eipä enää ole mitään asiaa näillä herroilla avoautoajelulle.

Tämän näytelmän seuraamiseen tuhraantuikin yksi hellepäivä. Toimittajia ja asiantuntijoita oli Ylen studiossa kommentoimassa aamusta iltaan saakka ja Saulikin kipaisi tuopilliselle rankan päivän päätteeksi.

 Kesälukemisena on ollut Eeva Kilven muistelmasarja.
 "Tulee sota. Näin sanoo isä eräänä aamuna Hiihtolassa, Raivattalan kylässä. Ja nuori tyttö joka kuuntelee, heristää korviaan. Hän kertoo meille, mitä tapahtui syksystä 1939 kevääseen 1940 tässä perheessä, suvussa, Karjalassa, Suomessa. Eeva Kilven Talvisodan aika on vilpitön ja valppaasti hahmotettu kaunokirjallinen dokumentti. Rosoisuudessaan se antaa elävän kuvan talvisodan päivien kotirintamasta, ajan hengityksestä, hengestä. Palkittu sota-ajan lapsuudenkuvaus aloitti muistelmaromaanisarjan, johon kuuluvat myös teokset Välirauha, ikävöinnin aika (1990) ja Jatkosodan aika (1993)."

Kilpi sai Runebergin palkinnon vuonna 1990 teoksestaan Talvisodan aika.

 Kirjasarja on koskettava muistelmateos. Eeva Kilpi syntyi 18.02.1928 ja oli sodan syttyessä 11-vuotias. Kirjasarjan hän kirjoitti vasta yli 60-vuotiaana. Sarjan toisessa osassa Kilpi muistelee erästä laulua, jonka sotapoika oli kirjoittanut ja sävelkin oli oma.  Ilmeisesti hän kaatui sodassa, koska laulusta löytyy vain merkintä Trad - kansanlaulu.

Tämä hempeä valssi sopiikin niin hyvin helteiseen kesäiltaan.

Minä keinussa kesällä kerran

kevätkukkaista soudattelin.

Ja lempesi toivossa illoin

aina luoksesi kaipaelin.

Silloin onneni kevättä ootin

sinun silmiesi säteilyyn luotin.

Sinun tummaista tukkaasi illoin

aina hellien hyväelin.

Kerran lehdossa keväisen illan

luona siintävän tuon salmensuun.

Olin syliinsä vaipunut silloin

pois unhoittain nyt kaiken muun.

Minä lempensä huumassa silloin

kuin uinuva kukkanen illoin.

Näin silmissä lempensä hurman

jota koskaan en unhoittaa voi.

On kulunut kesästä kauan

ja se keinukin lahonnut lie.

Ja hukkunut varmaankin polku

joka kesällä keinulle vie.

Milloin saanen taas nähdä mä kukkaa

milloin helliä tummaista tukkaa.

Oi, kerran jos tiemme viel' johtais

tuon rakkahan keinumme luo

Aloitetaan nyt vuosi helmikuusta

Sielunmaisemaksi sanotaan maisemaa, jonka keskellä tuntee olonsa hyväksi ja turvalliseksi, josta ei kaipaa minnekään - kotihan se on. Minulla on kaksi kotia, oma- ja etäkoti ja molempia ympäröi luonto, metsää, peltoa ja järvimaisemia, suolampia, kinttupolkuja ja harjurinteitä.  Sielunmaisema on paikka, johon ei koskaan kyllästy. Yksi on myös varmaa - sielunmaisemaani en löydä kaupungeista.
Opiskeluaikaan asuin Kuopiossa 12 vuotta, kun perheemme muutti sinne. Aluksi asuimme Kauppakadun sataman puoleisessa päässä isossa puutalossa, Kuopion Osuusmeijerin vastapäätä. Aamuherätyksen sai, kun maitotonkkia lastattiin liukuhihnoille ja kolisihan se. Maito haettiin meijerin myymälästä peilarilla (kannellinen maitohinkki). Mukavia muistoja on noilta ajoilta mutta muutettuamme kerrostaloon tyytyväisyys loppui. Kaupungista on vaikea löytää hiljaisuutta ja minua häiritsi autojen melu. Yölläkään kaupunki ei hiljene.

Omankodin pihasta otettuja kuvia ja lunta meillä on tänä talvena paljon. Potkuri on postin haussa näppärä. Omakotitalon pihassa on aina tekemistä ja siitä tykkään. Suurempiin hommiin saa apua mutta pääosin olen tehnyt itse lumityöt. Poika kävi pudottamassa talon katolta lumet ja naapuri vei ne koneella pois piha-alueelta.

On hyväkin pitää välillä some-taukoa ettei tule some-riippuvaiseksi. Uusimmassa Kodin Kuvalehdessä oli juttua äidistä, joka havahtui asiaan, kun lapsi sanoi "äiti pliis, voitko laittaa sen puhelimen pois." Samassa lehdessä kerrotaan myös toisen ääripään Ristosta, joka pärjää hyvin ilman digiä. (KK nro 3).  Sometauon aikana luin kirjoja mm. Finlandia palkitun Juha Hurmeen Niemen (Teos), joka on kerrassaan mainio opus. Runoja rakastavalle oli mieluista lukea otteita vanhoista kansanrunoista ja Kalevalasta. Mm. täältä voitte lukea kirja-arvostelun. Tuli laitettua monipuolisempaa ruokaakin, kun ei jämähdä koneen ääreen tai selaa läppäriä ohikulkiessa samoin kudoin useat sukkaparit ja ompelin kirpputorikankaista keittiöpyyhkeitä ja tyynyliinoja. Mietiskely ja 'haahuilu' ei ole ollenkaan pahasta - moni asia saa oikeat mittasuhteet ja sen voi siirtää käsitelty-mappiin. Maaret Kallion Inhimillisiä kohtaamisia kirjan hankin itselleni ja sitä selaan varmasti ahkerasti.
Oikein ihanaa helmikuun alkua kaikille kävijöille.

Tartu käteeni.
Ei taivaalla ole tähtisumua,
on vain mitaton etäisyys planeetalta toiselle
eikä täysikuu ole taivasta pyöreämpi.
Tule joelle
jossa asiat ovat pienempiä,
äänet suloisia.
Ei ikävämme tästä enää kasva.
                         - Hannu Salakka: Kesä kesältä syvemmin, 1974 -