Elokuun auringossa Manginniemessä ja Hirviniemessä

Elokuun aurinko paistaa ja varjot pitenevät mutta kesältä on tuntunut, vihdoinkin. Linnut ovat lopettaneet pesintälaulunsa mutta haarapääskyn poikaset kokoontuvat talon antennin päälle pitämään konserttia. Pääskyjen laulu on lavertelevaa 'luovaa laulantaa'. Ne ikäänkuin rupattelevat ja nauravat jutuilleen. Päivällä on ollut lähes helteistä ja pitkästä aikaa teimme retken lähiseutujen rantautumis- ja virkistyspaikoille sekä kipusimme näkötorniin, josta myös muutama kuva.  Alla olevat kahdeksan kuvaa ovat Manginniemestä, joka on mutkikas niemi Nilakka-järvessä Tervossa ja sieltä on löytynyt muinaisjäännöksiä kampakeramiikan kaudelta

Kapea kannas on suosittu retkeilykohde, sillä sen molemmat puolet ovat kaunista luonnonhiekkarantaa. Alueella on grillikatos, laavu ja puusee. Autolla pääsee noin puolen kilometrin päähän ja pyöräillen perille saakka. Puista tippuu hiekalle neulasia ja käpyjä ja vesi tuo roskaa mukanaan. Ehkä joskus hiekkarantaa voisi haravoida niin se olisi yhtä pehmoista kuin Rivieralla :).

Nämä kuvat otettu Tervamäen näkötornista, joka on 16 metriä korkea ja näkymät ovat huikaisevan kauniit. Zoomatussa kuvassa näkyy Manginniemen hiekkarantaa.

Yllä olevat kolme kuva ovat myös Manginniemestä. Oli aivan pakko kuvata paluumatkalla tämä hauska puukatos tienvarressa. Ikkunalle oli vielä laitettu punainen pelaguu.

Loput kuvat ovat Pielaveden puolelta Hirviniemestä.
Niemessä on kaksi rantautumispaikkaa, joissa molemmissa on grillikatokset. Tien päässä olevalta parkkipaikalta kävelyä tulee lähemmälle hieman suositummalle rannalle vajaa 400 metriä ja hiljaisemmalle hieman kauempana olevalle rannalle vähän alle 600 metriä.

Rannalla on aurinkoisella säällä perheitä piknikillä ja uimassa, kannattaakin ottaa uima-asut, pyyhkeet ja eväät mukaan.
Niemen pohjoiskärjessä on todella hieno kapea niemeke jossa sijaitsee kalasääksen pesäpuu. Kalasääksen pesäpuu on luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettu ja turhaa liikuskelua pesäpuun läheisyydessä on syytä välttää touko-kesäkuun aikana. Myös lintujen valokuvaamiseen pesältä tarvitaan lupa.
**********************************************

Sateentulon kuvaus

Tämä on veden ja ruohon dialogi myöhään illalla ennen sadetta,

kun vesi kuiskaa airoille salaisuuksiaan

ja puun ja ruohon ja veden tuoksu on solminut liiton

eri aineiden kanssa, se on kolmisointu tutussa tuoksussa,

äänen kolmisointu : pääskysen karhea  kimeä huuto

on solmittu pääskysen ilosta, jossa yhtyy keveys, kiihkeys ja ilkkuva kutsu,

leikkivät innokkaat huudahdukset putoilevat taivaalta,

valo on muuttunut ääneksi ja riemuksi,

mutta siipi viistää vettä ja kutsuu sadetta,

rannalla lehdet ja napsahtelevat, dit, dat,

ja aurinko on väsynyt ja kastaa värinsä veteen,

tulee yö, hiljaisuus kohoaa kaislikosta,

pilvi kiitää ääneti, metsä kohahtaa,

sade kiertää nummen, virittää pehmeät rummut.

                                                           - Eeva-Liisa Manner-

                                           - Beate -

Ilmamassojen taistelua, leivontaa ym.

 Kesäkuun 7. päivä ja lämpöä aamusta vain +12 C. Kylmä ilmavirtaus pysyttelee Suomen yllä ja lämmin ilmamassa on idässä Venäjällä. "Suomi sijaitsee kahden merkittävän ilmastotekijän välissä: lännessä on Atlantin valtameri ja idässä suuri Venäjän manner. Suomen ilmastossa ja kesäsäässäkin on piirteitä molemmista, ja kuluneena alkukesänä olemme kuuluneet selvemmin läntiseen, merelliseen ilmastotyyppiin, jolle on ominaista epävakainen, nopeasti vaihteleva ja kesäisin tavanomaista viileämpi sää. Mantereinen ja helteinen säätyyppi on puolestaan jäänyt toistaiseksi Venäjälle ja Suomen eteläpuolelle." (blogi Foreca.fi)

Mustikka on kukalla. Lemmikit on kuvattu ehkä viime keväänä. Keikausraparperipiirakka on helppotekoinen ja isäntä asetteli raparperit ja ananaspalat pellille niin sievästi :). Eikun uuniin ja osa pakkaseen vierasvaraksi.

 Koneelta löytyi vanhoja kukkakuvia. Kevättähtimö on harvinainen näillä korkeuksilla ja kasvi on ilmeisesti siirtoistutettu pihaan, josta se oli levinnyt metsään. Kurjenpolvi aloittaa vasta kukintaansa ja lakan kukkakin on viime kesältä.

Yläkuvassa olen Kolilla v. 2011 ja tuomikuva on samana vuonna otettu. Poppanaliina on farmi-Tuulikin kutoma. Liina oli just passeli meidän pirtinpöydälle.

Raparperia ja mansikkaa - piirakassa ja sopassa, nam!

Puusavotta jatkuu edelleen. Pihassa on jo metrejä pitkä ja korkea kasa ja metsässä lisää. Sateet ovat pehmittäneet vanhan pellonpohjan ja puiden ajamisessa on ollut välillä ongelmia. Kärriin on vaidettu uudet renkaat tai eivät nekään ole uudet, vaan vanhat maasturin renkaat. Puuklapien päällä matkustaa Karhu ja vaikka kukaan ei usko selitystä niin tölkki löytyi tien varresta. Meillä on pakkomielle noukkia tyhjät tölkit pientareilta jopa joskus pysäytetään auto ja haetaan rahanarvoinen 'roska' luontoa pilaamasta.

 Haapajötiköitä - ei riittänyt minun kädet suurimman ympäri.

 Ketunleipä kukalla

Tämänpäiväistä ei niin mukavaa hommaa, voikukkien nyhtämistä tontilta. Koko päivän ollut myrskytuulta. Roskat ja hiekka lentävät ilmassa, ei ainakaan tullut hiki.

Kiitos teille iki-ihanat ihmiset kommenteista.

TUTTUJEN LINTUJEN HISTORIASTA

Kävyt ovat vielä vaaleat ja silkkipintaiset
kuin nuoren lehmän nupulla olevat sarvet,

kuukauden kuluttua ne ovat valmiit ja putoavat,
tuulen ja mullan kanssa on tehty salainen sopimus,

keväällä vihreät kynttilät nousevat maasta, ne ovat
                                                                      puiden lapsia
ja juoksevat pohjoiseen ja etelään, äkkiä kaikki on vihreätä,

taikuri kutoo mattoa, sininen ja punainen vaihtuvat,
mutta vihreä kasvaa jymisten kuin suuri vihreä virta,

sateet kulkevat yli, keväät tulevat ja menevät,
taloani ei ole, tässä humisee outo metsä,

linnut pesivät varjossa, pöllöt lepattavat,
bubo, bubo, äkkiä heräävät kaikki äänet:

on kevät, on aamu, valo syttyy puihin,
tuuli kohottaa hämärän alushametta, sieltä pyrähtävät linnut,

turdus musicus nostaa siipensä, punaruskeat kainalot loistavat,
metsäkyyhky virittää käheän huilunsa, hu-huu-hoo-ho-hoo,

uunilinnun yksitoikkoinen säe apeutuu loppua kohti,
orfeuskerttu yltyy, kultarinta koristaa säkeensä (dideroid),

piäh, tjää, täh: närhi avaa pyrstönsä kuin kirjan,
närhen kirjassa on metsän kirjoitus,

joka nukkuu nyt kävyssä, siinä on metsän aakkoset,
puiden lämmin humina, linnut ja lajien sanat.

                                     - Eeva-Liisa Manner: Niin vaihtuvat vuodenajat, 1964-

 

Ja päivä oli helteinen ja yö hellä

AAMULLA KELLO VIISI

Vesi oli tyyni kuin peili,
sukelsin peilin sisään,

kahlasin vihreässä vedessä,
kaislojen suhinassa.

Linnut heräsivät ja pudottivat laulunsa
aamun niitylle, iloiset ja hauraat,

pienet kuin viiriäisen munat,
somat, tiedottomat.

Kaksi korentoa kaislan latvassa.
Kaksi lintua orapihlajan oksassa.

Yön taistelu oli ohi, haukka ei vaaninut pyytä,
pöllö ei hiirtä, nyt se oli ohi.

Ruohossa käärmeen sorea ornamentti.
Metsästä kuuluu helmipöllön huuto.

                                    - Eeva-Liisa Manner: Niin vaihtuvat vuodenajat, Tammi 1964 -

 F. Scott Fitzgeraldin Kultahattu

Että minä menisin ja eläisin enkä mitään kumartaisi...

Kulkea yli vaihtelevien äärten,
mustien vesien, hauraiden porraspuiden,
läpäistä murtuvat solat, vuorten hitaat viivat,
vyörymät, lumiset pilvet, löytää valitut kivet
ja tulla seudulle
täynnä parillisia jälkiä, eläimellistä asutusta.

Nähdä taitettu tuonpuoleinen valo ja maanpäälliset huolet,
syödä karvas hedelmä leipäpuun alla
ja tulla nälkäiseksi;
nousta ja kulkea, käydä punotut kengät loppuun,
etsiä virtaa ja tulla ihmisten tekemälle äyräälle,
pestä kädet ja hiukset ja juoda laskuvettä
ja nähdä raskaita unia viimeisestä tuomiosta:
saada aloittaa alusta rutaisesta lätäköstä
pientä alkeellista pahuutta täynnä, kuten Dytiscus tai
myöhäinen ihminen.

Kulkea, kulkea mihinkään tarttumatta
läpi lian ja lumen, vuorottelevan helteen
ja ankaran menneisyyden ja jääkauden,
sen joka oli, ja sen joka tulee;

nukkua lumessa ja sulattaa ruumiillaan pälvi
suuresta yhteisestä jäätiköstä,
oppia käsien taitoa, hidasta toivomista,
rakentaa tuulinen talo ja antaa sateiden tulla,
löytää kulunut polku ja hiotut kivet,
kiven mykkä tiheys, myös ihmiset,
ja vihata lähimmäistään niin kuin itseään;
syödä terhoja ja käpyjä, lintujen ruokaa,
jakaa ateria lintujen kanssa
ja oppia niiden vertaukset ja kieli ja nopeat jäljet.

Oppia vertaukset, ja sekoittaa ne ruumiillisiin asioihin,
oppia salaisuudet, ja unohtaa jälleen,
hukata tieto
vaelluksella läpi ajan ja kerrostuneiden aikakirjain,
vaikeatajuisten kivikirjain ja puuttuvien dynastioiden.
Tulla tyhjäksi ja luopua taikauskosta, uskosta
joka on viisaus, peritty eläimiltä
ja sidotuilta kasveilta ennen eläimeksi-tulemista.
Tulla tyhjäksi ja luopua –
miten raskas on vaellus ilman taakkaa,
yksinäisyys ilman eläinten yhteisyyttä,
erilaisuus, jota sudet pakenevat ja pelkäävät.

Saapua viimein
kevyenä, väsyneenä,
ilman sanoja, telttaa ja eläinten myötätuntoa
meren rannalle, nähdä ruumiillaan tämä kaikki:
Hyytyvä valo ja pitkät ankarat aallot,
kova avaruus, joka kiertää ja vingahtaa,
ja vitkaan jäätyvät tuulet,

lähettää tottumuksesta
tyhjä vene, huuto tuuleen
tietäen että vain sirpaleet pääsevät perille,
tai ei mikään.

(Manner: Tämä matka)

************************************************************

Tämä Eeva-Liisa Mannerin runo on ollut yksi rakkaista, kautta aikojen.

Osaan lausua sen jo ulkomuistista. Toinen yhtä rakas on Mannerin tuotannosta ”Lumi niin kuin matala eläin liikkuu…

Runous puhuu meille jokaiselle omaa kieltään, tunnetila,

jonka se sytyttää.

"Runoilmaisulle on tunnusomaista: 

a)  Runokuvien käyttö (yksittäismielikuvat)  – omaperäiset, tarkat vastineet aidoille  elämyksille. 

b)  Konkreettisuus vs. abstraktiivisuus 

c)  Omalaatuinen, suhteellinen selkeys (jonka hyvin valitut runokuvat tuottavat). 

d)  Tuoreus: totutun kielen kuluneitten ja latteitten  ilmaisujen välttäminen ja 

korvaaminen uusilla ja omaperäisillä. (”Ajan hammas” ja ”kultainen nuoruus” 

eivät kuulu enää runokieleen.) 

e)  Selitysten ja perustelujen puuttuminen: elämykselliset mielikuvat ovat mitä ovat, ei 

niitä tarvitse mitenkään perustella. 

Entä tunteet? – Asia ei ole yksioikoinen. Runossa on kieltämättä yleensä tiettyä 

tunnepitoisuutta, mutta ei tunteitten kuvaamisena sellaisenaan  – ei 

sentimentaalisuutena, vaan seurauksena vahvasta elämyksellisyydestä, jonka 

kvaliakieli tuottaa. Runo ei saa  väittää, että jokin on ”kaameaa” tai ”hirmuista” tai 

”kaunista” tai ”herttaista” tai ”iloista”, vaan enintään tuoda toteavasti esiin asioita, 

jotka saattavat vastaanottajassa noita tunteita herättää. Paradoksaalisesti, runo ei puhu tunteista, vaikkakin se saattaa niitä synnyttää – ja yleensä sen tekeekin."

http://personal.inet.fi/koti/kullervorainio/kotisi48.pdf 

KEVÄZ´RUNOD

Tuli keväz´, irdal lämšui,
Levigat´he lehtuižed.
Meiden tomes -
lähted, kundled,
Pajatadas lintuižed.
Pajatadas, vičitadas,
Išttas tomen ladvaižel.
Keväz´elo lujas čoma
Meiden kodirandaižel.
Keväz´ tuli,
Keväz´ tuli,
Pöudoil, nitűil lumi suli.
Mecas käged kukkutas,
Mecoin pajod kulutas.
Löuta ei sa parembad -
Meiden armast vepsänmad!

(Maria Abramova)

Runo on itämerensuomalaisen sukulaiskansamme kokoelmasta verez tullei: Vauktan Vesin runosanad (Petroskoi 2006). Runosta voi havaita muun muassa sen, kuinka isänmaa/kotimaa ja äidinkieli on ihmiselle rakas.

Tässä näitä tunnetiloja tälle päivälle!