Puuhommia ja uusi harrastus ym.

 Muutamana aurinkoisena päivänä kärräsin ulkoliiteristä sisäliiteriin (matka noin 20 m) 5,25 kuutiota halkoja (pinon pituus 5,5 m ja korkeus 2 m). Onneksi matka oli alamäkeä. Yhdet hanskat hommassa kuluivat puhki. Pinosta tuli ihmeen suora, en saanut moitteen sanaa. Aloitin pinon lattianrajasta ja pariin isoon jätesäkkiin irrottelin tuohia sytykkeeksi. Pitihän välillä istahtaa ja illalla tuntui pientä lihaskipua mutta selkä minulla vielä kestää. 

Aloitin uuden harrastuksen, Postcrossingin. Matkalla on kuusi korttia ja viisi on saapunut perille. Itse en ole vielä saanut yhtään. Venäjälle ja Yhdysvaltoihin kortit ovat matkanneet jo yli kolme viikkoa. Suomessa postcrossing on suosittua. Jäseniä on 18.141 ja kortteja on lähetetty vuodesta 2005 lähtien 3.705.125 kpl. Väkilukuun suhteutettuna se on paljon. Suomessa on oma jäsenyhdistys, joka järjestää jäsentapaamisia ja matkoja 1-2 vuodessa. Yhdistys nimeää myös vuoden suomalaisen korttitaiteilijan: v. 2021 Minna L Immonen, v. 2020 Taneli Eskola, v.2019 Minna Lehväslaiho, v. 2018 Hannu Hautala, v. 2017 Virpi Pekkala ja v. 2016 Inge Löök. 

Uusia kortteja tilasin verkkokaupoista ja postimerkkejä on kertynyt, kun olin useita vuosia merkkien kestotilaaja. Postimaksujen jatkuva nousu tietenkin harmittaa mutta ainakin alkuun oma innostus on kova. Jännittävää on saada uusi kortin saaja, jota siis ei voi itse valita. Osoitteet olen tulostanut Dymo LabelWriterilla, helpottaa hommaa. 

Kevään kunniaksi ostin kolme Muumi mukia. Värit ovat niin kesäisen hempeitä. 

Kesällä tuoksuja on luonnossa riittämiin mutta hajuvesi vaan jotenkin kuuluu kesään ja löysin kaapista pari täyttä pulloa kevyitä kesätuoksuja.

Huhtikuuta ovat runoilijat kuvanneet, julmaksi, lohduttomaksi, väsyneeksi maaksi mutta myös "ja kyyneleissään hymyy huhtikuu - käy päivä esiin multa kirkastuu" (S.Harmaja) tai "Oi kuka ei, käsi sydämelle, haluaisi kerran huorata huhtikuussa." (A. Turtiainen). Keväthormonit jylläävät myös Arja Tiaisen runossa..."Minä sivelen hänet hunajalla ja viinillä, nuolen joka sentin hänen ihonsa pintaa - on kallis joka sekunta, siis riisu heti..." Huhtikuu voi särkeä myös mielen "Kodittomat, juopot, valtimonsa kymmenesti viiltäneet nuokkuvat kanssani lukitun kahvilan ovella" (T. Tabermann) tai "En kiellä, olen allapäin, katson huhtikuuta nurjalta puolelta, kolea paljas aika...minä mietin, ettei kukaan ole täällä enemmän yksin kuin joku toinen" (Jyri Schreck). Juha Siron runossa "Takatalvi tulee ja muurahaiset pakenevat räntäsateesta keittiön roskaämpäriin."

Einari Vuorelan Huhtikuun tunnelma -runossa on jo ilo läsnä!

Metsä supattaa.

Suon syrjä sipisee.

Hangen hursti hupenee.

Vuorilla solisee vesi hopeisina nauhoina.

Kevät!

Huhtikuu!

Sinisenharmaa, punaisenruskea huhtikuu!

Rinteillä tuhannet haltijat.

Kevät on kuin valon jumala, vuorille noussut:

Koskena kohisee, tuulena tohisee,

myrskynä mylvii.

Huiluna se havukosta huutelee,

pajupillinä norolta piiskuttaa.

Mäeltä tuohitorvena tuututtaa.

Kylästä se on metsään juossut,

pistänyt jalkamyllyn käyntiin

ja katsoo jauhonaamaisena

nauraen myllyn oviaukosta.

                                 - Einari Vuorela, Huhtikuun                                                                     tunnelma/Huilunsoittaja, 1919

Rokotusta en ole vielä saanut. Meidän kunnassa yhä jatketaan riskiryhmien rokottamista tai sitten rokotteita ei tänne saada riittävästi. Toukokuusta lähtien myös 65-69-vuotiaille voidaan antaa mRNA-rokotetta, jos rokotettava niin toivoo. Suomessa käytössä olevia mRNA-koronarokotteita ovat Modernan sekä Pfizerin ja Biontechin koronarokotteet. Mielelläni otan muun kuin AZ:n rokotteen, jos vain on mitenkään mahdollista.

Serkukset kesällä kerran muinoin. Minä minihameisena. 

Vuosikymmenien takaa vuoteen 2021

 

Minä noin 2-vuotiaana Iisalmi Omakotitie 47 

Tässä kuvassa serkku Raijan ja Vuokon kanssa.

Äiti Omakotitie 47

Isä

Äiti keskellä Kuopio Piispanpuistossa. Vuosi ehkä 1943 tai -44

Vanha ilmakuva Kuopion satama-alueesta Maljalahden suuntaan. Oikeassa alakulmassa näkyy puutalokortteli, johon muutimme Iisalmesta v.-66.

Vanhojen kuvien katselu on mukavaa ajanvietettä. Hyvän mielen valokuvia kaikki. Ei minulla olekaan kuvia, joista tulisi negatiivisia muistoja mieleen. Kai lapsuuteni oli turvattua ja suhteellisen onnellista. Ikävintä oli muutto uuteen kaupunkiin ja siirtyminen toiseen oppikouluun. Aika voi kullata osan muistoista sillä kyllähän elämä oli monelle raskasta raadantaa tehtaissa tai maatiloilla, ei ollut vapaa-ajan ongelmia ja työviikko oli kuusipäiväinen. Vanhoja valokuvia käytetään monesti mielenterveystyössä terapian apuna tai muissa ryhmätöissä mm. työyhteisön kehittämisessä Mitä vanhat kuvat tuovat mieleen, ikäviä vai mukavia muistoja? Kuvina voidaan käyttää myös tuntemattomien henkilöiden kuvia. Valokuva pelkistää ja rajaa todellisuutta poistamalla liikkeen ja äänen. Valokuvaa voi katsella viipyillen: ilmeitä, eleitä ja omaan kokemusmaailmaan liittyviä asioita. Valokuva koetaan tunnetasolla. Yhden asian olen huomannut omista kuvistani, jotka ovat isän ottamia, että en koskaan katso suoraan kameraan. Isäsuhteeni oli ongelmallinen, parani kylläkin sen jälkeen, kun muutin pois kotoa ja perustin perheen. Silloin isäkin oli jo muuttunut mies. 

Arjen toimien valokuvaus ei ollut tavallista vielä 50-60 -luvuilla. 

Asiasta toiseen. Osallistuin joulukuussa Saukkiksen blogin kivaan kirjahyllyn löytöjä joulukalenteri arvailuun. Saukkis oli kirjoittanut joka päivälle tarinan Niemisen perheen jouluvalmisteluista, muisteltiin vanhoja aikoja ja palattiin taas nykyaikaan. Jokaiseen päivän tekstiin oli piilotettu Saukkiksen kirjahyllystä löytyvän kirjan nimi. Kirjailijakin piti tietää. Muutama oli todella vaikea ja tietenkin piti googlettaa. Minä taisin voittaa kisan ja sain näin ihanan palkinnon. Kiitos vielä Saukkikselle. Oli tosi mukavaa joulukuun ajanvietettä. 

Meillä on jo kunnon talvikeli. Lunta noin 16 cm ja pikku pakkasta. Olen yrittänyt olla valoisalla mielellä, vaikka elämä on puolittaista tämän taudin takia. Toivotaan, että se joskus voitetaan.

"ONNI

1.

Kiitos elämästä, Äiti.

Pari riviä tein kirjaimia tänään.

Siinä kaikki. Olen onnellinen.

2.

Oli kerran ystäväjoukko

ja nuoruus. Kaikki eli.

Joka päivä oli kuin luominen

yhä olisi jatkunut. Nyt

minä yksin, entisen varjo,

läpikotaisin muistojen syömä

laho, kaatuva puu,

aste asteelta lähenemässä

maan turhuutta, hiljaisuutta.

..."                                - Lauri Viita, Onni, 1965 -

Joulumietteitä sadan vuoden takaa suhteutettuna nykyaikaan

JOULUMIETTEITÄ
 Kai tulee kaikki tapahtumaan tänä jouluna niinkuin edellisinäkin.
Ihmiset toimittavat tavalliset jouluaskarensa niinkuin ennen, leipovat
leipänsä, panevat oluensa, puhdistavat talonsa katosta lattiaan,
valmistavat lahjansa tai tekevät ostoksensa. Joulun ulkonaiset menot
suoritetaan vanhaan tapaan, kuuset ajetaan kotiin, kynttilät
sytytetään, lauletaan ja soitetaan, kääröjä lentää sisään, ja lapset
iloitsevat. He ovat saaneet, mitä ovat toivoneet, ja heille on
pieninkin lahja riittävä ilon aihe.

Ehkä ovat vanhatkin hetkeksi tempautuneet mukaan ja – unohtaneet.
 Mutta kun kynttilät ovat sammuneet ja pienet menneet levolle näkemään
unia uusista jouluista, jolloin nyt käteen puristettu puuhevonen on
seisova satuloituna orhina rappujen edessä, jäävät vanhat vielä
hetkeksi valvomaan ja näkevät sammutetun kuusen seisomassa lattialla
kuin kummastellen, mitä varten oli se ilo, jota eilen sen ympärillä
pidettiin. Ja kun katsahdamme ulos ikkunasta, niin näyttävät metsän
puut tuolla aidan takana kurkottavan latvojaan ja kysyvän toveriltaan
täällä sisällä: »Mitä sinä siellä teet, mitä oli sinulla syytä jättää
routainen maa ja huurteinen metsä ja antaa koristaa itsesi
hopeahetaleilla ja valekullan kiillolla?» – »Minä tein sen lasten
vuoksi», vastaa joulukuusi.
 Ja mekin teimme sen lasten vuoksi, antaaksemme heille haavetta siitä,
että kaikki on, niinkuin olla pitää, ja että nyt on taas, niinkuin on
aina ollut.

 Jouluna Honkapirtissä v. 1985

 Joulun viettoa Heselän torpassa 1954. Isä ja äiti istumassa vasemmalla nuorena avioparina. Isän äiti Anni istumassa neljäs vasemmalta ja hänen äitinsä Helena mummo edessä penkillä.

Jouluna Honkapirtissä v. 1983

Mutta itsemme vuoksi emme sitä tehneet, sillä ei ollut juhla meistä
juhlalle, kuinka sitä koetimmekin siksi kuvitella ja siihen antautua.
Meille ei tämä joulu ollut sen iloisempi ja valoisampi kuin
muinaisetkaan. Se ei ole voinut pyyhkiä pois niitä muistoja, joita
monet edelliset ovat uurtaneet, ei silittää naarmuja, joita ne ovat
piirtäneet, ei haihduttaa mielestä haikeutta pirstoutuneista
perheistämme, kadotetuista ystävistämme, tuskallisista taisteluistamme.
Pienoisilta saimme sen salatuksi, itseltämme emme.
 
Meissä ei joulu herättänyt tavallisia joulutunteita, meissä synnytti se
vain tavallista vakavampia joulumietteitä. Mietteitä, jotka ovat
vuosien pitkään olleet jokapäiväisenä seuranamme, mutta tällaisena
päivänä ovat enemmän kuin muina.
 
Me emme voineet olla ajattelematta, mitä näimme: että päivät
edelleenkin ovat pimeät ja yöt yhä pitkät, vaikkakin vähän kuutamoiset,
että vain valju lainavalo tietämme valaisee. Vaikka tiedämmekin päivien
juur'ikään kulkeneen seisauksensa ohitse ja pitenemistään kohti, emme
sitä kuitenkaan vielä huomaa. Kesä on meillä monien taipalien takana,
tuolla puolen pyryjen ja pakkasten.
Ajallinen ja olevainen on vajaata ja vaillinaista, koska siihen täytyy joka hetki jotakin lisätä. Ennen maatapanoaan on isäntä käynyt tallissa, mitannut kauroja oriille ja peittänyt loimella tämän parhaimpaansa ja emäntä on kantanut  nahkaiset ja turkit tupaan lämpiämään - sillä aamuyöstä varhain on määrä joulukirkkoon lähteä.
                                      - Juhani Aho: Lastuja 1921 - Kirjailija Juhani Ahon lukutuokio. Solbackan mökillä Vähä-Laukkoskella jouluna 1920. 
*********************************************************************
Mitäpä löysin tuosta vanhasta tekstistä, joka sopii nykyaikaan? Lapsia varten joulua on valmisteltu ja yritetty unohtaa huolet ja murheet, kun joulun pitäisi olla valon, rakkauden ja hyvän mielen juhla. Entisaikaan ihmiset söivät jouluna vuoden parhaimmat ateriat ja ruokaa oli yllin kyllin toisin kuin muina vuodenaikoina. Ruuanlaitto piti emännät kiireisinä (tuohon aikaan oli tosin piikojakin) ja kun miesväki köllähti pirtin penkille ruokaperäisille, kiirehti naisväki jo navettaan. Sata vuotta sitten on ryypiskelty sahtia ja ollut luvallista olla pienessä pöhnässä. Nykyään moni odottaa raitista joulua. Minun lapsuudessani annettiin vaatelahjoja ja seurapelejä, joita sai oma poikakin. Joukolla pelasimme innostavaa Monopoli peliä tai Afrikan tähteä.

"Joulua ei voi ahtaa yhteen muottiin eikä ottaa irralleen elämästä. Vaikka ilon täyttämä joulu on monen toive, vie armollisuus syvemmälle joulun sanomaan.
Joulu saapuu aina kulloisenkin elämän kehyksiin. Yhtenä vuonna ilolle jaksaa virittyä, mutta toisena on uskallettava antautua armollisuudelle: sille, että joulu on tämänhetkisen elämäni ja vointini näköinen.

Ja silti se on ihan oikea joulu". Näin kirjoittaa Maaret Kallion HS:n kolumnissa 21.12.2016. Tähän on helppo yhtyä ja toivottaa teille jokaiselle Rauhaisaa Joulun aikaa!

Nämä meidän perheen vanhat joulukuvat ovat vuodelta 1990. Me saimme silloin viettää joulua komeassa Korholan pirtissä. Haaveilimme jopa talovanhuksen lunastamisesta mutta haaveeksi se jäi.

Jouluna luen ainakin nämä.

Elämäni kirjojen kertomana -haaste

Marjatan kirjat ja mietteet blogista löysin kivan haasteen - Elämäni kirjojen kertomana. Tarkoituksena on sovittaa kirjojen nimiä alla olevien otsikoiden alle. Kiellettyä ei liene, jos löytää useammankin kirjan nimen kuvaamaan otsikkoa. Alkuun päästyäni juttu alkoi luistamaan ja todellakin kaikkia kirjoja en ole lukenut, muutama löytyi omasta kirjahyllystä ja osa kirjavinkit.fi -sivustolta. 

Minä vähän vajaa 1-vuotta

Lapsena olin:
Näkymätön lapsi
Avoin tie
Kaiken takana oli pelko
Mummoni ja minä

Nyt olen:
Ajatteleppa ite!
Avoin, hellä ja katumaton
Minä, plus size

Haluaisin olla
Lähemmäksi kuin lähelle
Katujen kaunottaret
Pieni hetki onnea
Ei ryppyä, ei tahraa

Ominaisuuteni, josta en luovu:
Hyvästä on helppo pitää
Laulaisin sinulle lempeitä lauluja
Lumoojatar

Taito, jota haluan kehittää
Murra tunnelukkosi
Pikku pianisti
Seuraelämän säännöt

Kotini
Ei minulta mitään puutu
Katson pohjoista taivasta
Metsän siimeksessä

Elämäni
Elämän tarkoitusta etsimässä
Risteymiä
Murusia
Täällä pohjan tähden alla

Ohje, jota pyrin noudattamaan elämässäni
Elämä rakastaa minua
Ei muistella pahalla
Toivo

Asia, jota ilman en voisi elää
Kun on tunteet
Kun mustarastas laulaa

Asia, jota en haluaisi kokea
Älä käy yöhön yksin
Yksinäisyyden linnake

Työni
Sivuhenkilö

Työpöydälläni
Mirjami

Yöpöydälläni
Kaikki on hyvin juuri nyt: 100 paradoksia onnesta

Antavat voimaa
Onnellisuushypoteesi
Ihana X
Viihdy omassa arjessasi

Vievät voimia
Monimutkaisuus
Ilottomien ihmisten kylä

Haaveilen
Suomen retkeilyopas
Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista
Kesytön erämaa: Vaellus Norjan halki

Viestini ystävälle
Vilpittömässä mielessä
Kaikki hyvä sinussa
Myötätuulta matkallesi

Minua mietityttää usein
Pahuus
Ahne sukupolvi

Minua pelottaa joskus
Hiljainen potilas
Vapiseva nainen
Pala palalta pois

Tulevaisuudensuunnitelmani
Istun tässä ja ihmettelen
Yhden toivon tie
Tämä päivä, yksi elämä
Siinä nälännäkijä, missä tyhjäntekijä
Hätäkös tässä, matalassa kaivossa

Syksy saa minut aina pohtimaan elämää ja yleensä onnellisuutta hyvinvoinnin ja yltäkylläisyyden maailmassa. Ihan hämmästyin tätä kehitystä, kun lehdissä oli juttuja Estonian uppoamisesta 25 vuotta sitten, jolloin valokuvatkin otettiin filmirullille ja toimittajat kiirehtivät pöytiensä ääreen juttua laatimaan. 

Jos menen vähänkään isompaan markettiin ruokaostoksille, tulee valinnanvaikeus, mitä leikkelettä otan leivän päälle tai millaista jugurttia ym. Kauppoihin tulee jatkuvasti uutuustuotteita ja ruuan hävikki alkaa olla kai 30 % luokkaa. Poika oli löytänyt netistä Fiksu Ruoka nettikaupan. Fiksu Ruoka Oy on perustettu vuonna 2016. Kauppa pyrkii toiminnallaan vähentämään ruokahävikin määrää Suomessa ja samalla tarjoamaan asiakkaille laajan valikoiman edullista ruokaa sekä käyttötavaraa. 

Verkkokaupan valikoima koostuu pääosin poisto- ja jäännöseristä, joita ostetaan suomalaisilta valmistajilta, maahantuojilta ja tukkuketjuilta. Ostetut erät eivät ole syystä tai toisesta löytäneet tietään kaupan hyllylle ja ovat sen takia vaarassa tulla hävitetyiksi. Syynä voi olla esimerkiksi tuotteen poistuminen valikoimasta, uudistunut myyntipakkaus, brändimuutos, liian suuri varasto tai lähestyvä parasta ennen -päiväys. Valikoima näkyy olevan kattava. 

Kirjojen lukeminen on vähentynyt mutta elämäntaito-oppaita ostetaan arjen ja kiireen hallintaan ja mielen ja kehon terveyttä edistämään. On kaikenlaista onnellisuusopasta, rakkausvalmennusta sekä työelämän menestymistä tukevia kirjoja. Hyvinvoinnin nimissä myydään lisäravinteita, terveysvaikutteisia elintarvikkeita, harrastusvälineitä, kauneus- ja terveyspalveluja, aiheeseen liittyviä messuja ja tapahtumia sekä netin kautta annettavaa liikunta- ja ravintovalmennusta. Ja kauppa käy! Tarjotaan jopa kodin järjestelypalvelua, yleiseen elämänhallintaan tähtäävää lifecoachingia sekä urasuunnittelua tukevaa työelämämentarointia. 

Elämää ja tulevaisuutta pitää hallita, jotta tehokkuus maksimoituu. No onneksi tämä kaikki ei enää koske minua. Voin käsi sydämellä kiittää, että sain syntyä paljon ennen tätä hulinaa. Minulle elämyksiksi riittävät luonto, läheiset ihmissuhteet ja toisista välittäminen. Katso silmiin, kannusta ja kiitä. Kysy: Mitä sinulle kuuluu? Aikatauluton elämä on myös ihanaa.

Kodin rappusilla, minä pienin

Lomareissulla sukulaisia tapaamassa, rakas mummoni istumassa vasemmalla

 

Eikö se ollut eilen
eilen vasta:
paljain jaloin juoksit
hiukset hulmuten
niityn halki.
Luulit kukkaa perhoseksi
perhosta kukaksi,
kumpaakin tavoitellen.
Ja kun lintu lauloi,
luulit
että puu ---

Nyt iltahämärissä palaat
hitain lyhyin askelin
harmain hiuksin
kuunnellen iltalintua:
on, on se yökehrääjä.

Muistat hymyillen
kukat ja perhoset ja puun.
Kukat ja perhoset ---
tuuli, sadeko ne vei?
Mutta lintu
lintu jäi.
Ja laulaa. Kehrääjä.

Maaria Leinonen
(Varjon vierellä valo)

Kiitos kommenteista ja huomenna onkin jo lokakuu. 

Äidilleni

Antonín Dvořákin musiikki keveine pyörteineen sopii keväiseen äitienpäivään. Elämä on duuri- ja mollisointuja, aika rientää välillä tanssahdellen vapautuneesti kuin pyörteinen virta matkallaan suvantoon. Olen aina ihmetellyt musiikin voimaa, sitä miten se aktivoi aivojamme näkemään värejä ja muotoja, haistamaan kukan tuoksuja, tuntemaan lempeän kosketuksen. Musiikin kuuntelu vapauttaa aivoissamme dopamiinia, musiikki on silta muistoihimme! Äitienpäivän aattona istuskelen punaisen tuvan lämpöiseen hirsiseinään nojaten, aurinko paistaa ja järveltä kuuluu laulujoutsenparin liitonvahvistustöötötys. Valkovuokot ja leskenlehdet kukkivat, silmät painuvat kiinni, äiti istuu vieressäni taas kuten silloin ennen!
"...Me olemme kaikki nyt laivalla
ja kynnämme suurta merta.
Me synnyimme tänne vaivalla
ja vaivalla kuolemme kerta.
Mut se mikä niiden on välillä,
se olkohon lämpöä, lempeä.
Kas, yössä kun yhtehen sattuu kaks,
käy kulkukin helpommaks…"
                   - Eino Leino, Aurinkolaulu -

Oikein ihanaa äitienpäivää kaikille!

Takatalvipohdintoja elämästä

Meille Pohjois-Savoon ryöpsähti takatalvi 02.- 04.05. ja lunta satoi noin 15 cm. Yöllä on pitänyt pientä pakkasta ja vielä eilenkin satoi räntää. Taitaapi viikko  vierähtää ennen kuin ollaan toukokuun normisäässä. Liekö ilmastonmuutoksen syytä, että kesäkelit näyttäytyvät jo huhtikuussa. On lämpöä lähes +20 C astetta ja ihmisparka heittää toppansa jo varastoon mutta saa kaivella sen murhemielin uudelleen esille. Kyllä on uskottava, että ihminen itse toimillaan on aiheuttanut ilmaston lämpenemisen ja vuodenaikojen hämärtymisen Pohjolassa.

Ruokaa laittaessani pohdin kylläkin ihan muuta - parisuhteita ja sitä, miten kaksi tyystin erilaista ihmistä elää yhdessä. Kumppani voi olla niin dominoiva, ettei toinen uskalla paljon suutaan avata tai jos avaa niin mielipiteellä ei näytä olevan mitään merkitystä. Hiljaisempi osapuoli yrittää selittää asiaa harkiten ja haluaisi keskustella rauhassa niin eipä siitä mitään tule. Toinen puhua pälpättää 'päälle' ja seisoo jo ovensuussa odottamassa kiireeseen vedoten. Erilaisuus ei ole suhteen uhka sanoo psykologi ja jos toinen on harkitseva päätöksenteossa ja toinen nopea käänteissään, pari parhaimmillaan tasapainottaa toisiaan. Minä koen edellä kuvatun käytöksen epäkunnioittavana ja en antaisi kohdella itseäni noin.

 Kompromisseja joutuu pakostakin tekemään, jos aikoo elää yhdessä. Usein käy niin, että toinen alistuu, potee tyytymättömyyttä ja ulkopuolinenkin sen vaistoaa. Hän tyytyy tilanteeseen ja antaa toisen ottaa isomman elintilan ja määräysvallan. Olen kuullut osapuolen jopa sanovat, "että saan olla hyvilläni, kun hän otti minut, kun olen niin tavallinen." Mietin, milloin hän oli päätynyt em. loppupäätelmään itsestään ja miksi? Eikö olisi otettava riski ja sanottava, mitä oikeasti tuntee ja ajattelee kuin hylätä itsensä. Eihän parisuhteen pitäisi olla mikään 'pelastamissuhde'. On kuunneltava toisen näkemyksiä ja annettava hänen oppia omista virheistään, vaikka ne kuinka tuntuisivat vääriltä, jopa vahingollisilta. Hän on korkeammin koulutettu kuin puoliso ja tehnyt pitkän työuran. Em. alistaminen on hienovaraista, ei huudeta vaan käytetään elekieltä, selän kääntäminen, kasvojen ilmeet ym. Alistettu kokee jatkuvaa syyllisyyttä jo pienestä myöhästymisestä eikä uskalla olla enää eri mieltä mistään. Kun raskas työ ja jatkuvasti muuttuva maailma aiheuttavat stressiä, parisuhteen pitäisi olla keidas, jossa saa vain levätä.

Parisuhteessa kumppani voi auttaa toista ymmärtämään, mitkä ovat oman elämän unelmat ja toiveet, mitkä ovat itselle tärkeitä asioita. Hyvässä parisuhteessa on tilaa molempien unelmien kunnioittamiselle. Kumppanin unelmien ja elämänmatkan kunnioittaminen on parasta, mitä ihminen voi elämässään toiselle antaa.

Tutkimuksissa on todettu, että jokaisessa parisuhteessa on myös niin sanottuja ikuisia ongelmia, jotka eivät ratkea, vaan pari oppii elämään niiden kanssa. Tällaiset ongelmat liittyvät usein erilaisuuteen esimerkiksi temperamentissa, vuorokausirytmissä, persoonallisuuden piirteissä. Ikuisuusriita syntyy vaikkapa siitä, että toinen on säästäväinen ja toinen tuhlari, toinen siisti ja toinen suurpiirteisempi. Kolmasosan riidoista on havaittu koskevan ongelmia, jotka voidaan ratkaista. 

Pohdin myös parisuhdetta, jossa puolisot elävät saman katon alla mutta kummallakin on erilaiset kiinnostuksen kohteet, toinen haluaa matkustella toinen ei, vaan viihtyy mökillään maaseudulla kalastellen. Kesälomia vietetään harvoin yhdessä, lapset ovat jo muuttaneet pois ja asuvat kauempana. Ei ole enää mitään yhteistä puhumista - ei riitoja muttei myöskään yhteisiä ilon hetkiä. Puolisot ovat etääntyneet toisistaan tosi kauas.

Nykyisin on kaikenlaisia elämäntapavalmentajia ja -oppaita mutta parisuhteen ongelmiin haetaan apua usein liian myöhään ja vanhemmat pariskunnat eivät välttämättä ollenkaan.

Parisuhteen malli saadaan lapsuudessa. En ole itsekään saanut parasta mallia omista vanhemmistani. Isäni oli ankara, käytti liikaa alkoholia ja työ vei hänen aikansa. Äiti joutui pyörittämään kotia ja käymään itse samalla työssä. Mummoni (äidinäiti) oli apuna lähes 11 vuotta ja häneltä sain parhaat eväät elämääni. Kuitenkin muistan tunteeni kiintymystä vanhempiini varsinkin äitiini. En ainakaan tunnista itseäni edellä kuvatuista parisuhteista. Kai minua on sitten onnistanut :).
Kuvat: oma perhealbumi
Kiitos Between, PiipeA, Liisa, Tillariina, Emileitha/Tarja, seita, sylvi ja Liisan kotona kommenteistanne edelliseen postaukseen. ♥♥

Syksy, sekaisin vanhuus ja nuoruus, vanhat kuvat

 

Lokakuun viimeiset päivät menossa ja siirrytään marraskuuhun. Haikeutta, ehkä hieman kuten joka syksy. Lapsuuden kuulaat, kirkkaat syksyt ovat kaukana takana mutta siltikin läsnä: askelten kopina koulun käytävillä  syyslukukauden alkaessa, kesän rusketus poskilla, uusien oppikirjanlehtien rapina ja pian oltiinkin jo joulussa. Nyt kun yrittää kurottautua tuohon aikaan, sieltä näkee vain välähdyksiä, joskus tuoksuja ja kummallisia mielleyhtymiä. Minulle syksy on uuden alku enemmän kuin uusivuosi. Ihminen on yksi luontokappale ja kaipaa niin kiven, puun ja sammalen koskettamista kuin toisen ihon tuoksua. Ei ole yhtään ihme, että nykyihminen halajaa luontoon takaisin, kiipeää tuntureille ja samoilee suolampien reunoilla. Ei meitä ole luotu asumaan meluisissa kaupungeissa ja kasvattamaan parvekelaatikossa tilliä ja persiljaa, kun tämä 5,5 miljoonainen kansa sopisi levittäytymään väljemmälle.

Miten viisaasti ihminen onkaan rakennettu, että hän saa vanhuksena palata tuohon alkuperäiseen tiedostamattomaan kirkkauteen. Että ihminen tarpeeksi vanhaksi elettyään onkin kulkenut ympyrän eikä janaa. (H-P Björkman)

Hämärän hyssyä vietämme ja pohjoisessa valo katoaa kaamokseen, räjähtääkseen taas keväällä valaisemaan ja saa roudan maan kukkimaan kaikessa väriloistossaan.

 

"Ja nyt kurottua kahteen suuntaan, menneeseen ja tulevaan, lapsuuteen ja vanhuuteen. Molemmat täynnä herkkyyttä ja haurautta. Jos olemme onnekkaita ja tarkkoja, saamme molemmista päistä parhaimman, joka purkautuu elämänvoimaksi. Jos emme, on uhkanamme keskipäivän aave, joka saa meidät pelkäämään kuolemaa, tarrautumaan nuoruuteen ja ihailemaan sen kiihkeyttä."(Hannu-Pekka Björkman: Välähdyksiä peilissä 2014)

1.Keitä te ootte, te pienet pojat, kun en mä tunne teitä?
Piupali paupali piupali paupali, kun en mä tunne teitä?

2. Toinen teistä taitaa olla kunnan Miinan poika,
Piupali paupali piupali paupali kunnan Miinan poika.

3. Ootteko tulleet, ootteko tulleet kenkiänne hakemahan?
Piupali paupali piupali paupali, kenkiänne hakemahan?

4. Suutari on mennyt koko viikoksi kylälle neulomahan,
piupali paupali piupali paupali, kylälle neulomahan.

5. Tulkaa sitten ensi viikolla kenkiänne hakemahan,
piupali paupali piupali paupali, kenkiänne hakemahan!

6. Hyvästi, hyvästi, hyvästi, hyvästi! Miinalle terveisiä!
Piupali paupali piupali paupali, Miinalle terveisiä!

7. Älkää kaatako maitohinkkiä porstuassa mennessänne,
piupali paupali piupali paupali, porstuassa mennessänne!

(Suom. kansansävelmä) ♪♪♫♫

 Yllä olevien kuvien taakse kirjoitettu: Amarin tehtailla Torniossa, äiti kuvissa

 

On pohjantähden alla, tää koti mulla mainen,

mä elämästä laulan, sillä oonhan suomalainen.

Mä rakkaudesta laulan, on siinä mies ja nainen.

Pohjantähden alla, elää suomalainen. ♪♫♪

 Lennä laulu sinne, missä siintää satumaa, sinne, missä oma armain mua odottaa.

Lennä laulu sinne lailla linnun liitävän. Kerro, että aatoksissain on vain yksin hän.

Oi, jospa kerran sinne satumaahan käydä vois, niin sieltä koskaan lähtisi en linnun lailla pois,
vaan siivetönnä en voi lentää, vanki olen maan. Vain aatoksin, mi kauas entää, sinne käydä saan. ♪♫♪

Ei ukkikaan kerro enää sodasta, se kasvaa heinää Honkanummella.

Nyt paremmin ymmärrän tarinan ja hänen tekojan arvostan.

Faija, anna mun ajaa mökkitie, lupaan että saunaan vettä vien.

Muistan kivet ja kannot tän soratien. (Arttu WIskari: Mökkitie)♪♪♫♫

Pitkä hiekkatie
Sitä pitkin kioskille
Aina pyöräilimme rinnakkain
Kun muutin kaupunkiin, posti kirjeitäsi kantoi
Ne meidän ystävyyttä vannoi viikoittain
Sä olit oikeessa, vielä juurillensa palaa vahvinkin (Antti Tuisku:Juuret)

 Kuvan taakse kirjoitettu: Hilkan ja Jussin onnen hetki Jussin syntymäpäivänä 5/1 -68 Ellin ja Antin antama Jättiläinen kukkii ♥

 Raija, Sirpa ja Kari satamapuistossa Kuopiossa, kesä -69

2. Enkä mä muille ilmoita mun sydänsurujani.
Enkä mä muille ilmoita mun sydänsurujani.
Synkkä metsä, kirkas taivas ne tuntee mun huoliani.
Synkkä metsä, kirkas taivas ne tuntee mun huoliani.♪♫♫

Vanhat kuvat: Omat valokuva-albumit

Äiti Muotitalo Pesosen pikkujoulussa istumassa oikeassa reunassa v.-72 ?