Höyrylaivat ne kanavasta seilas ja joku kait kahvit keitti

 Kerkonkoskella kokoontuivat masinistit kulttuurj'päeville lauantaina. Onneksi huomasin ilmoituksen lehdestä ja arvuuttelin isännälle, josko pyrähdettäisiin katsomaan, mitä masiinoja siellä on. Vanhoja autoja ajeli pitkin kylän raittia mutta huviliikennehöyrylaivat meitä eniten kiinnostivat. Päijänne-Keitele vesistöllä seilaavista aluksista olivat saapuneet Metsä, Tapio ja Haapaniemi. Suomen Höyrypursiseura ry:n sivuilta löysin tietoa aluksista.

 Viehättävä vanha Kerkonkosken myllyrakennus kosken partaalla

 S/S Metsä on vanhin Suomessa käytössä oleva höyrylaiva. Sen historia yltää vuoteen 1877, jolloin se rakennettiin Hollannissa, P.Smitin telakalla. Metsän erikoisuutena on kaksipaisuntainen V-mallinen höyrykone, jossa korkea- ja matalapainesylinteri ovat keskenään kulmassa. Iisveden Metsä Oy osti laivan vuonna 1925 Ruotsista ja alus hinasi tukkilauttoja yhtiön sahalla Iisvedellä. Alus oli ammattiliikenteessä vuoteen 1971 asti jonka jälkeen se myytiin yksityisomistukseen.

Ja kun sulkuporteista läpi päästiin niin laivan pilli päästi iloisen töräyksen ja höyryt piipusta. Sillalta olikin paras paikka kuvata aluksia proomuineen.

 Toinen alus S/S Tapio sulutuksessa

 Vanhat perinnealukset käyttävät yhä polttoaineena puuta.

Viimeisenä tuli Viitasaarta kotisatamana pitävä S/S Haapaniemi 

 

Vanhoja höyrylaivoja on yhä käytössä noin sata ja aikaa ja rahaa tämäkin harrastus vie mutta onhan se antoisaa. Useat laivat on kunnostettu pelkistä ruostuneista rungoista, joiden koneet metsä- ja sahayhtiöt veivät, kun uitto loppui. Harrastajien yhteiset kokoontumiset antavat puhtia ja kannustusta pitämään 'vanhukset' liikenteessä ja esitellä niitä yleisölle. Kone ei kuulemma pidä mitään kauheaa jylinää ja kulkee leppoisasti kunhan huolehtii, että puuta riittää ja voitelu pelaa.

 

 

Kesän kukkaloistoa kylän raitilla ja omassa pihassa.
ONNEN KULKURI (sävel ja sanat: Esa Kaartamo)
Tyyntynyt on
Tyyntynyt myrsky on
Ja säteillään
Aurinko lämmittää

Kääntynyt on
Kääntynyt lehti on
Tauluun valkoiseen
Värejä maalailen

Kauan aikaa sitä yritin
Kunnes viimeinkin sen tajusin
Ei pääse pantteri pilkuistaan
Se kulkee polkujaan

Kulkuri oon
Kulkuri onnen oon
Ja nukahdan
Elämän kainaloon...

Retkellä Tiilikkajärven kansallispuistossa

Tummavetinen Tiilikka-järvi

Tiilikkajärven kansallispuisto on perustettu säilyttämään erämaista järvi-, joki- ja harjuluontoa sekä Tiilikka-järveä ympäröiviä aapasoita. Noin 400 hehtaarin laajuiseen Tiilikkaan mutkittelee soiden halki humuspitoinen Itkonjoki. Järvessä on niukasti vesikasvillisuutta karun suoperäisen veden takia.

Harjut halkovat järven selkää ja puiston soita

Järvimaisemaa hallitsevat matalat ja kapeat, mäntyä kasvavat harjuniemet. Yksi harjanteista jakaa Tiilikka-järven lähes kahtia. Rantoja kiertävät vaaleat hietikot tai järven hiomat kivikot. Herkästi kuluvien harjujen kasvillisuus kestää huonosti kulutusta. Tämän vuoksi niemillä saa kulkea vain merkittyjä polkuja pitkin.
 Metsiä on alle kolmannes puiston maa-alasta soiden peittäessä muun osan puistosta. Eniten on mäntyä kasvavia karuja kangasmetsiä. Kaikkein rehevimmät metsätyypit puuttuvat kokonaan. Metsien linnuista runsaimpia ovat pajulintu, peippo, järripeippo, harmaasieppo, metsäkirvinen ja punakylkirastas.
                                                          http://www.luontoon.fi/tiilikkajarvi

Sunnuntaina teimme päiväretken Tiilikan harjumaisemiin ja lähdimme matkaan Pohjoisniemen pysäköintialueelta, Kajaanintie 1655, Rautavaara. Retkipäivän ilma oli lähes aurinkoinen ja leppeä tuulenvire vilvoitti ilmaa, lämpöä lähes +20 C. Kuvat kertokoot mitä näimme ja koimme. 

Västäräkin pesä rantatörmässä

 

Alueella on ollut muinoin ollut metsäpalo, joka näkyy puista

 Päätepiste. Kalmoniemi näkyy vastarannalla

"Waitin' On A Sunny Day..." ja kiitos Tanni

 

Tule suuri myrsky, kaada
nämä turhat talot, savupiiput, peitä
kämmenelläsi suut, jotka ajan ilmaa
ahmia tahtovat.

Tule iso tuuli, puhu
nuo  turhien lupausten kynttilät sammuksiin.

Tule myrsky, pyöritä minuakin maata pitkin,
että marraskesi, joka pinnalleni kuoli,
iholtani irtoaisi.

Tule tuuli, vie mukanasi minunkin sanani,
joilla kouluni opettivat minut
puheeni peittämään.

Ja ruoho ja puut, on aika jo nousta
kapinaan, nostaa pienet linnut ja meidät maasta.
On jo aika luoda varjo
kiiltäväin autojen, tiilisten kirkkojen ylle,
pestä ilma ja vesi.

Tule hiljaisuus,
tuulen laulu, kesäiltojen tuoksu.
                             - Tule suuri myrsky: Aki Luostarinen (Luonnostani, 1978)-
---------------------
Kuvat matkoiltani Virossa ja Lapissa

Kotipellolla - Tanni lähetti minulle nämä ihanat omatekemät arvontapalkinnot ja niin kauniin kortin. Kiitos! 

"Tulen tyhjälle pihalle..." äitienpäivän aattona

vuosi 1959

vuosi 1993 - hassu kuva minusta mutta kiinanruusun olen saanut kukkimaan

vuosi 1995 - äidin ja isän kesäpaikka, nyt jo pitkään toisten omistuksessa. Äiti niin rakasti tätä paikkaa ja remontin jälkeen mökistä tuli viihtyisä asua. Ehtivät isän kanssa viettää kesiä ja yleensä asustella täällä yli puolet vuodesta lähes kymmenen vuotta.

TULEN TYHJÄLLE PIHALLETulen tyhjälle pihalle,
sinä naurat nurmikossa;
annan ovelle kättä,
sinä heinissä heliset;
seison yksin lattialla.

Nostan lähteestä vettä,
kahdet kasvot läikähtävät.

Äsken lähdit, jo palasit;
tulit takaisin minussa.

Päivät, elämän helmet,
yö menee lankana lävitse.

Seulon vuosien vesiä.
Käsiin jää jaettu elämä,
pitkä tie, suuret mutkat,
päivien pikkuiset tuvat,
pienet ikkunat tuvissa,
pienet kukat ikkunoissa.

Kun ovat päivämme luetut,
työ tehty, peli pelattu,
pikkuiset tuvat lukossa,
laudat tuvan ikkunoissa,
helmet nauhoiksi nidottu,
nauhat pantu kannen alle,
jää meidän yhteinen ilomme,
työn ilo, ilon ilo,
surun ja sateiden ilo,
suon ilo, siipien havina,
lintujen ikuinen lento.

Se meiltä jää, sen jätämme,
pienen kukan ikkunalta.
                                      - Laulu tummana tulevi, 1976, Matti Rossi -

"Gimme, gimme, gimme the honky tonk blues..."niin ja hauskaa vappua!



Kuva: Kaarina Kaila

"Satu sille, joka miettii mitä onni on.
Ikkunalaudalla asusti tyttö, suurempi sokeripalaa, matalampi tulitikkua; hentoinen posliinityttö, itsepäinen, pitkästynyt ja seikkailunhaluinen-
- Miksi minulla on näin ikävä, tyttö kysyi puiselta sirkuspelleltä.
- Ehkä sinä et ole onnellinen, pelle sanoi. Minä tiedän miltä se tuntuu...
- Onni, pieni tyttö mietti ihmeissään. Mitä se on? Mistä sitä saa? Paljonko se maksaa kilo?
- Voi niin, sanoi pelle. Onnea on joka paikassa tai sitten ei missään. Suurin onni asuu kuulemma täällä, ja pelle kopautti päätään, ja täällä, ja se kopautti puista rintaansa sydämen kohdalta. Mutta tämänkin olen vain kuullut enkä sitä itse tiedä.
Pieni tyttö mietti ja mietti ja päätti lopulta itse lähteä tutulta ikkunalaudaltaan onnea etsimään. Tuulen huimassa kyydissä alkoi matka, ensin ympäri huonetta, sitten ulos, vesien, maiden ja pilvien yli, suureen metsään, sammalikkoon..."
(Hannu Mäkelä: Satu tytöstä, joka etsi onnea, Otava 2005 - teksti takakannesta)

Adelsteen Normann: Norsk fjordlandskap

Yli rajojen

Yli rajojen on lupa kulkea unessa
eikä sitä päiväkään estä, kirkas valo
vain näyttää tiet entistä paremmin.
Mitä tämä on, sitä en aivan tiedä,
sen vain että kuljemme eteenpäin.
Jos totta onkin, että uneksin,
sen oudommaksi käy uni, kun näen,
ettei haaveilla aina olekaan nurjaa puolta.
Vaikka maailma ympärillä natisee,
vaikka synkkyyden syöverit lisääntyvät, en hellitä.
Sinuun minua sitoo vielä suurempi voima,
jota en enää osaa edes nimetä.
Olen vain, sykkyrässä kuin kissa,
ja muistan käden, sormet, joita riitti minne vain,
ja heti sydän lyö taas, vanha ankkuri.
Sitä ei mikään myrsky pysty enää paikaltaan siirtämään.
                                 - Hannu Mäkelä: Jonakin päivänä kirjoitan sinusta runon,       
                                          2005 Otava -
 

'Pappojen' Havana Moon 2016 konserttitaltiointi löytyy Yle Areenasta 30 päivän ajan.