torstai 27. joulukuuta 2018

Epäesteettisiä joulukuvia, epätavallista joulumusaa

Kuten voitte allaolevista kuvista päätellä, meidän joulu on ollut epäesteettinen (=mauton, ruma, arkipäiväinen) mutta siltikin täydellinen, omanlainen joulu, oman- ja etäkodin yhteinen, ei juhlavia kattauksia, ei erikoisia ruokia eikä juomia. Lämpöinen tunnelma syntyy, kun ei ole joulustressiä eikä turhaa hössötystä. Toivottavasti en järkytä teitä kuvillani :). Kuvat olen ottanut vanhalla Huaweillani mutta pukki (=ostin itse) toi minulle uuden hienon Huawei P20 Pro kännykän ja voi mennä taas aikaa ennen kuin joku ystävällinen sielu (=poika) vaihtaa siihen sim-kortin ja ottaa minulta sormenjälkitunnisteen (joka taas on eri paikassa kuin vanhassa) ym.  Ohjelmat osaan itse ladata noin suurinpiirtein ja eikun vähät aivosoluset hommiin. Vielä kun oppisi HTML-kieltä, josta jotakin jo ymmärrän.
Meidän joulualkoholit. Valitettavasti ei ollut viiniä ruokajuomana. Ostan kyllä joskus Alkosta valkoviiniä nyt jäi sekin. Kuiva oli joulu iloliemen osalta, onneksi! Kuvaan on jäänyt lehmä-muki ja AngryBirds-muki (ei tarkoituksella)
Kukkatörppö ja heinällä täytetty enkeli, pimeä valaistus - ei kaunista ei 
Joululahjaksi annettuja sukkia, kuvattu hämärässä ja värit vääristyvät mutta idea näkyy. Olen tykästynyt Socki-lankoihin ja keksin sekoittaa yksi- ja moniväristä lankaa. Jotain lukemattomia kirjojakin jäänyt kuvaan. 
 Tarkoituksena ottaa kuva aukeavasta rylliksestä, no siinä meidän jouluape ja sokeri- ym. keksikipot samassa otoksessa
 Englantilainen hedelmäkakku sentäs onnistui näin hyvin. Kerrankin tuli tarpeeksi jauhoja. Yksi myyjäisistä ostettu kakku onkin jo popsittu.
Tässä kinkkupoeka ja hyvältä näyttää päällepäin mutta liian suolainen minun makuuni, toiset tykkäsivät 
 Kollaasissa näkyy isännän tekemän joulukranssi, joita hän ahkeroi sormet verillä kolme kappaletta. Kehikot piti ottaa pihan Terijoen salavasta. Minä olin koristeita antamassa ja kävinpä pihakuusesta havujakin hakemassa, kun jo kerätyt loppuivat. Yritin piristää isäntää, että koetahan jaksaa sitten juodaan torttukahvit, hih.

 Kylänraitin joulumuori toivottaa maukasta joulua. On meille jouluruuat maittaneet ja kiloja tullut 2-3 lisää (minulle). Isäntä ei liho, vaikka söisi kokonaisen possun. Arvatkaa vaan olenko kateellinen, että jollakin on ruuansulatus, mikä ottaa ravinnosta tarpeellisen ja loppu tuleekin wc-pönttöön eikä sula läskiksi vatsamakkaroille.

Kukkahallilla kukka-asetelmat näyttävät niin upeilta (toista kuin omassa mökissä)
 Tämän kuvan laittamisesta saan varmaan raippoja mutta siinä sitä tuskaillaan. Ei ollut edes oikeaa kranssilankaa vaan 0,8 mm paksusta kelasta katkoin pätkiä.
Joku on syönyt jouluna Mummon muusia ja hirvimureketta, jotain vihreää ollut lautasella
Joulunpyhien aikaan innostuin ompelemaan keittiöpyyhkeitä kirppariverhoista.
  
Epätavallista joulumusaa mutta kun kolme päivää oli kuunnellut jouluradio.fi:tä kaipasi jotakin muuta. Nämä nuoret ovat sanoittajamestareita eikö vain?
Kumpaa sinä pelkäät
Melua vai rauhaa?
Kumpaa sinä kaihdat
Yksinäisyyttä vai laumaa?
Miksi sä itket
Kun naapurissa jonkun lapsi nauraa?
Olet syvää vettä
Luoksepääsemätön vuori
Unohdettu ullakko
Olet titaaninen kuori
Miksi sä itket
Kun naapurissa jonkun lapsi nauraa?
Miksi sä itket
Kun radiossa joku rakkaudesta laulaa?
Puhu äänellä, jonka kuulen
Sanoilla jotka ymmärrän
Runoilla jotka käsitän
Sinuun tarvii tekstityksen
Salaisuuksien selittäjän
Kertojan kaikkitietävän
Puhu äänellä, jonka kuulen
Olen yksinkertainen, aina selitystä vailla
Sinä kartta monimutkainen, matka vierahilla mailla
Miksi sä itket kun radiossa joku rakkaudesta laulaa?
Puhu äänellä, jonka kuulen
Sanoilla jotka ymmärrän
Runoilla jotka käsitän
Sinuun tarvii tekstityksen
Salaisuuksien selittäjän
Kertojan kaikkitietävän
Puhu äänellä, jonka kuulen
                                       Puhu äänellä, jonka kuulen
Happoradio (yhtye).
Jäsenet: Tykki, Aki (laulu, kosketinsoittimet). Haapasalo, A. H. (kitara, taustalaulu). Motti, Jami (bassokitara). DeFrost, Markku (rummut). Haapasalo, A. H. (sävellys). Tykki, Aki [1975- ] (sävellys, sanoitus). Happoradio (sovitus). Suominen, Klaus (sov /myös jousiosuus).



Minä odotan täällä tunnelissa
jossa valo kylmä hohtaa
Jossa pimeän koirat ulvoen
Tuon kirkkauden kuoron kohtaa

Kaikki kävi niin pian kun aina luulin
Että vähitellen lähden
Minä katuisin vaan en tiedä kuinka
Enkä edes minkä tähden

Valittaisinko puoliääneen
Johda kotiin matka keskenjäänen
Missä, miten päin täytyisi olla
Huutaisinko jos hän tällä sittenkin ois


Viekää minut sinne missä hän on
Virta ole halki edessä airon
Viekää minut sinne missä hän on
Lautturi kuule mitä mä toivon


Tämä valo käy silmiin tunnelissa
Jossa yhä kuoro laulaa
Varhain opin miten hauras onni onkaan
Kuinka se ei kestä kauaa

Minä haluan tietää miksi kauan sitten
Sä et palannutkaan
Pian kadotin suunnan, helppo polku
Kaltevana vietti mutkaan

Viekää minut sinne missä hän on
Virta ole halki edessä airon
Viekää minut sinne missä hän on
Lautturi kuule mitä mä toivon

Viekää minut sinne missä hän on
Tumman virran ääreen
Viekää minut vielä hänen luokseen

Maan ja vetten alla tyttö soutaa
Ja vierailla kielillä laulaa
Maan ja vetten alla tyttö soutaa
Se verkkainen ja tyyni virta on


Viekää minut sinne missä hän on
Virta ole halki edessä airon
Viekää minut sinne missä hän on
Lautturi kuule mitä mä toivon

Viekää minut sinne missä hän on
Tumman virran ääreen
Viekää minut vielä hänen luokseen

********************************************************************************
Hyvää loppuvuotta kaikille blogissa piipahtaville! Toivottaa: Beate, savolaenen viäräleuka

13 kommenttia:

  1. Minäkin tykkään tuosta Happoradion kappaleesta! Pyykkikone laulaa meillä taustalla, pestään jouluvieraiden pyyhkeet ja lakanat. Huomenna syödään jouluruokien jämät kun joku kävisi kaupassa ostamassa pottuja! Välipäivät ovat tosi mukavia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tillariina K ja sitäpä se on työssäkäyvälle, että kotihommat on hoidettava iltasella tai viikonloppuna. Nyt varmaan moni sai järkättyä välipäivät vapaaksi.

      Poista
  2. Hieno joulu teillä! Minä korjasin jo tänään koristeet pois, jotenkin joulu on aaton jälkeen ohi. :) Mielelläni lähden tästä nyt odottelemaan kevättä.Tänään pari koneellista pyykkiä, ettei jää tämän vuoden nuhrutkaan uudelle vuodelle.
    Mukavia loppuvuoden päiviä!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mirjam-Matilda. Aikuisten joulu on jo erilainen kuin nuorten ja lapsiperheiden. Päivä pitenee jo hitaasti mutta varmasti, ihanaa!

      Poista
  3. Hieno joulu teillä. Tunnelmallinen ja touhukas. Hienoja kukkia ja sapuskaa. Kaakkujakin! Täällä oli kyllä vielä paljoon kolhompi joulu, hankaluuksia kaikessa tekemisessä kun ei oo tottunut paikkoihin, puuttuu sitä ja tätä. Mutta tärkeintä on kun joulu Meni hyvin, syöty on melkein kaikki mitä tein ja jäikin vielä pipareita ja suklaata, se ei nyt maistunut. Flunssallakin kai oli osuutta tämän joulun vietossa :) Hyvä kun on ohi ja tästä voi sitten seuraavankerran parantaa :)) Mukavaa tätä loppuvuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilie. Uusiin ympyröihin tottuminen vie aikansa ja voin vain kuvitella sinun muuttoruljanssin, kun itse tyhjensin keväällä äidin asuntoa ja kuomullisella peräkärryllä (täynnä huonekaluja ym.) ajelimme noin 200 km. Sitten miettiminen, minne tavarat mahtuvat. Osa meni kirpparille.
      Parantelehan flunssa ja huomenna onkin vuoden viimeinen päivä ja taas yksi vuosi mennyt.

      Poista
  4. voi niin ihana joulutunnelma teillä siellä :)
    mahottoman hienoja kransseja mies tehnyt!!!mistä tuommosia kransseja tekeviä miehiälöytyy??
    Kauniita kukkia,sukkia herkullinen kakku,kinkku,ihan sama vaikka maksalaatikkua syöpi,:)Teidän joulussa oli "särmää"":)ja hyvät musat päälle:))
    Minun joulu tohotus jatkuu ..ehkä nuuttiin.
    hyvää loppuvuotta! teille !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa, oli ihan mukava joulu ja aina jotakin pientä värkkäämme yhdessä tuon kumppanin kanssa. Tuolta hän vaan eteen tulla tupsahti :), ei tanssipaikalta eikä ravintolasta. Samanhenkisiä luontoihmisiä olemme.
      Riisipuurokin on vielä keittämättä, kun ei millään jaksa syödä samana päivänä, kinkut, laatikot, kala, rosolli ym. Mutta sen voi aivan hyvin keittää nyt tänään.

      Poista
  5. Jos joku järkyttyisi näistä hyvistä kuvista....niin sitten järkyttyisi ;) !? Hyvää vuoden viimeisiä päiviä toivotan ja uusi vuosi 2019 tuo tulessaan taas yllätyksiä ja toivotaan niitä hyviä.....:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maikku. Oliskohan tää pikku protesti, ettei kuvia tarvitse välttämättä käsitellä sen näköisiksi, etteivät enää vastaa todellisuutta. Kylläpä tuon kännykän assistentti neuvoo ja muokkaa mutta en niitä hyväksy. Ja Windowsin kuvankäsittely on aivan yhtä hyvä. Toivotaan, että saamme olla terveenä ja minulle riittävät pienetkin hyvät yllätykset vuonna 2019. :))

      Poista
  6. Joulu on ollut teidän näköisenne eikä sieltä näytä tunnelmaa puuttuvan. Hyvää uutta vuotta 😍

    VastaaPoista
  7. Mukavalta minusta joulunne näyttää. Itsellehän se joulu tehdään ja se on silloin hyvä, kun itsellä on hyvä ja mukava olla. Onnellista uutta vuotta!

    VastaaPoista
  8. Vuoden takainen joulusi vaikutti kyllä vallan verrattomalta ❤

    VastaaPoista

Kiitos jokaisesta kommentista. Olen hyvin iloinen niistä ja jokainen on tärkeä niin lyhyt kuin pitkäkin. Jos et ole bloggerissa, voit kommentoida myös anonyyminä, kun valitset sen kommentointi palkista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...