"Auvo ilon askeleita johtaa, auringosta tumma varjo jäi.
Toivon säde kirkkahimmin hohtaa, tähden lailla yössä kimmeltäin.
Toukokuu, kevätkiurut ne helkkää, elon riemua pelkkää, rinnassaan.
Toukokuu, kesätuulien keinuun, siniperhosten leijuun, kiiruhtaa!"
Yllä olevat koski- ja maisemakuvat otettu Maaningan Korkeakoskella 12.05.
Maaningan Korkeakoski on Suomen korkein vapaana virtaava koski. Korkeakoskenjoki saa vetensä useista pienistä järvistä ja päättyy jyrkkien kallioseinämien reunustamaan Maaninkajärveen Tuovilanlahdessa. Monissa tietolähteissä Korkeakosken putouskorkeudeksi esitetään erheellisesti 46 metriä. Virheeseen lienee ainakin osaksi syynä se, että kyseinen metrimäärä mainittiin Suomen ensimmäisessä, vuonna 1909 ilmestyneessä Tietosanakirjassa. Pohjois-Savon ympäristökeskus mittasi Korkeakosken korkeuden kesällä 2003 ja sai tulokseksi 36,4 metriä.
Korkeakoski sijaitsee luonnonsuojelualueella, joka rauhoitettiin vuonna 1947. Suojelualueen pinta-ala on nykyisin yhteensä 35 hehtaaria. Alueen omistavat Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistys (KLYY) ja Maaningan kunta.
Alueen luonto
Alueen merkittävimmät suojeluarvot liittyvät luonnontilaisiin kuusimetsiin, tuoreisiin ja kosteisiin lehtoihin sekä pieniin virtavesiin. Jyrkät rinteet muodostavat poikkeukselliset maasto-olosuhteet. Samaan aikaan kun kuuma aurinko porottaa rotkon koillisreunalle, puronnotkossa vallitsee kylmänkostea kellari-ilmasto. Erikoislaatuisen pienilmaston myötä kasvillisuus on monipuolista. Maaperän kosteus vaihtelee suuresti ja rotkon reunamilla esiintyy pioneerilajiston valtaamia maanvyörymiä.
Korkeakosken rotkolaakso on Kuopion lehtokeskuksen viimeisin uloke luoteeseen lähellä vedenjakaja-aluetta. Ympäröivä kangasmaasto on karua, mutta rotkon pohjan kosteissa olosuhteissa on rikas lehtokasvillisuus. Siellä tavataan muun muassa myyränporrasta ja hajuheinää, jotka ovat EU:n direktiivilajeja. Korkeakoskelta joki kiemurtelee eteenpäin hiekkaperäiseen maahan syöpyneessä kanjonissa, jonka seinämät ovat jopa 40 metriä korkeita. Rinteet karuuntuvat ylöspäin mustikkatyypin kankaiksi. Joen varret ovat rehevän kasvillisuuden peitossa. Kanjonin kierros on noin kolmen kilometrin pituinen vaelluspolku, joka alkaa Korkeakoskentieltä, 400 metrin päästä koskelta Pielavedentielle (kantatie 77) päin. Polku laskeutuu alas kanjoniin, ja sen puolessa välissä joen varrella on laavu tulentekopaikkoineen. Reitti jatkuu jokilaaksoa myötäillen Tuovilanlahden koululle, josta takaisin Korkeakoskelle on maantietä pitkin 2,3 kilometriä. Historia Kallioperään syntyi miljoonia vuosia sitten murtumalinja, jonka kallioreunat ovat paikoitellen nähtävissä muun muassa putouksen kohdalla. Joki kulutti alajuoksunsa uoman jääkauden jälkeen, viimeisen 5 000 vuoden aikana. Korkeakoskessa oli vesimylly jo 1700-luvulla. Mylly toimi ainakin vuoteen 1886, jolloin sille vielä määrättiin veroa. Muistitiedon mukaan tulva vei paikallisten talojen omistaman myllyn koskesta alas, luultavasti vuonna 1890. Muistona siitä näkyy kosken yläjuoksulla matalan veden aikana yhä kaksi myllynkiveä. (lähde: Wikipedia) |
Oikein heleätä helluntaita kaikille! Kiitos taas kommenteistanne. Oikein harmittaa, kun en ehdi niihin vastaamaan, kuten huomaan ahkerien bloggaajien tekevän.
♥ Beate ♥





