Telkkäkin pesi ja vei poikaset kasvamaan

Kop, kop ehtii sanoa muutaman metrin päässä pöntöstä, kamera valmiina ja räps! Sittenpä lintu jo pyrähtää lentoon pään yli. Kuvattu 9.6. klo 9:22

Emo oli lämmittämässä näitä kahdeksaa, noin parin vuorokauden ikäistä palleroa ja seuraavana päivänä ne eivät enää olleet pesässä. Meillä oli riistakamera kuvaamassa mutta valitettavasti lähtö ei tallentunut kameraan. No se ei haittaa mutta toivotaan, että pikkuiset ovat löytäneet turvallisen reitin lähilammelle, ehtineet sinne turvaan metsän saalistajilta.

 Emo vielä tähyilee milloin on turvallinen hetki lähteä

 

Mitähän kokousta lanttuperhoset (Pieris napi) pitänevät kasvimaalla

Ruusu tarjoaa kärpäselle sateensuojan tänään 14.6.

Lupiinien värikirjoa, sade huuhtelee pölyt niidenkin lehdiltä ja kesä jatkuu...

***************************************
"olen aina vähän jäljessä, kaikki tapahtuu juuri ennen kuin ehdin tajuta
ja kun sitten alan tajuta, aika menee siihen, aurinko laskee kesken kaiken
ja kun herään se on jo noussut, olen taas vähän jäljessä, ärsyttävän mutta
ratkaisevan vähän, tuntuu että on kiire, kun pitäisi muistaa mitä juuri
nyt pitäisi tehdä mieleen nouseekin mitä seuraavaksi, eikä siinä auta
muu kuin koettaa keskittyä ja siinä keskittyessä alkaa hyräillä jotakin
mistä ei pääse irti"
                                          - Kai Nieminen: Alan oppia 2010, Tammi -

Niin, torstain vastainen yö oli hallayö. Etäkoti on alavalla paikalla ja lämpötila
laski - 2,8 asteeseen. Seinänvierusperuna oli jo isolla taimella ja se onneksi säästyi. Kukkia kannoimme sisälle ja osan suojasimme harsoilla ym. peitteillä.
Mukavaa viikonloppua kaikille ja onnittelut Kielolle ja Pihlalle, jotka viettävät tänään nimipäiviään. ♥

 

Beate ♥

Jyrkkäkosken ruukilla 6.6. kuvia ja niittyvillat

Torstaina piipahdimme Jyrkkäkosken ruukilla ja kannattipa käydä. Olimme tulossa pohjoisen suunnalta jo kotiinpäin mutta kun ei ollut mikään kiire ja iltapäivän aurinko lämmitti, niin ei kun auton nokka kohti Jyrkkää. Museovirasto on restauroinut paikan vuonna 1996. Sisällä on nähtävillä järvimalmista valmistettuja esineitä, kahvio ja olutbubi ja majoituspaikkojakin löytyy lähistöltä. Tiloissa on tänä kesänä Liisa Pirilän ja Jaana Kellbergin yhteisnäyttely "Peityn niittyvillojen valoon" 27.5.- 1.9.13. Iisalmen Sanomien sivulta voi tutustua kesänäyttelyyn. Näyttelyn teokset ovat puhuttelevia ja Pirilän työt sykähdyttävän kauniita.
Tässä linkki vielä museoviraston sivulle http://museovirastorestauroi.nba.fi/jyrkkakoskenruukki.htm

kuva ylätasanteelta, jossa masuunin piippu näkyvissä

 

 tämä kuva otettu pleksilasin läpi ylätasanteelta

 
ruukilla pääsi myös itse taiteilemaan :)

ja tässä tulos: meidän 'tassut' ja sudentassu made by K

 

KESÄYÖ
Aaro Hellaakoski

Kentillä kasteisilla
hämärä käy yli maan.
Valkea niittyvilla
vielä on valveillaan
katsoen kummissansa
kuinka rukoukseen
kaikkien kukkien kansa
kumartui hiljaiseen.
Kuusen latvasta ääni
pienoisen huilun soi.
Minäkin kumarran pääni.
Minunkin sisällä soi

********************************************************

Ihanaa viikonloppua ja kiitokset kaikille kommenteista ♥

 

                                         Beate

Kukkiva maa!

KUKKIVA MAA

Maa kuohuu syreenien sinipunaisia terttuja,
pihlajan valkeata kukkahärmää,
tervakkojen punaisia tähtisikermiä.
Sinisiä, keltaisia, valkeita kukkia
lainehtivat niityt mielettöminä merinä.
Ja tuoksua!
Ihanampaa kuin puhä suitsutus!
Kuumaa ja värisevää ja hulluksijuovuttavaa,
pakanallista maan ihon tuoksua!

Elää, elää, elää!
Elää raivokkaasti elämän korkea hetki,
terälehdet äärimmilleen auenneina,
elää ihanasti kukkien,
tuoksustansa, auringosta hourien -
huumaavasti, täyteläästi elää!

Mitä siitä, että kuolema tulee!
Mitä siitä, että monivärinen ihanuus
varisee kuihtuneena maahan.
Onhan kukittu kerta!
On paistanut aurinko,
taivaan suuri ja polttava rakkaus,
suoraan kukkasydämiin,
olemusten värisevään pohjaan asti!
                                            - Katri Vala, Kootut runot 1977 -



Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille. Lämpöä tänään meillä +28 C klo 14.

                                       ♥ Beate ♥

Niin kovin pieniä niin kovin suuria on ne elämämme ilot...

Kolme päivää tätä kiveä pyöritin pitkän matkan metsän laidalta. Se oli liian raskas nostaa, apua en kaivannut vaan halusin koetella voimiani. Lepäsin välillä, pyyhin hikeä, surkastuneet lihakseni ikäänkuin kasvoivat ja vahvistuivat. Olin päättänyt, että pieni poikani saa kaverin tienvarteen. Yksinään se oli ikävissään ja tähyili suruissaan tielle.

Silputtua ruohosipulia pakastimeen

vierellä raparperi työntää jo pulleaa kukkavartta...on kiirus, kesä on niin lyhyt

ja orvokit katselevat pihan touhuja, virnistelevät meille kesästä hullaantuneille, hassuille uurastajille

 ja vihdoinkin, poika on saanut kaverin, jota se odotti kaksi pitkää vuotta. Kuvaaja on saanut täyttymyksen, luomus on valmis!  Kivihahmot halaavat, tutustuvat toisiinsa vähän ujoina mutta

 

toiselta suunnalta kuvattaessa heillä on jo niin rattoisaa tuumailla maailman menoa ikuisina kivinä mutta kuitenkin niin elävinä sen silmissä, joka osaa oikein
katsoa, jolla on aikaa

ja ohikiitävä autoilija hiljentää... :D

 

Puut jotka kannattelivat väsyneitä sielujamme,
puut, jotka nukkuivat suuren taivaan aallon alla,
uneksivat oksillaan valosta, joka heti tuli, vihertyi,
muuttui ohueksi, pehmeäksi kuin lämmin ilma.
Puitten työnä oli olla osoitteena kaikille,
ne lupasivat kysymättä suojan,
jakoivat tuoksun ja huminan, pystyttivät talon,
antoivat kuoriaiselle paikan kovertaa.
Yö yöltä puut nukkuivat vähemmän,
niin oli aika saapunut, puitten sisälle vesi,
se liikkui, kohosi, puheli, solisi,
ja puut kasvoivat, eivät synneistä tienneet,
ottivat vastaan auringon ja salaman iskut,
syttyivät, paloivat uunissa kohisten,
levittivät lämmön joka sai hiiren huokaamaan,
leivän paistumaan hiilillä.
Puut joista käsi veisti linnun ja laivat,
antoi unelle hahmon, ajatuksen joka jäi,
pysyi jokaisen meren pinnalla.
Puut niin kuin hiljaiset haavat havisivat,
pihlaja joka heijastui eteisen peiliin kuin näky,
halava himmeä ja mänty
joka koivun alta kurkotti näkyviin,
kaiiki ne minä tunsin ja tunnen,
tuolla ne ovat, kuvastuvat ikkunaan,
johon sade piirtää,
harovat oksillaan kohti taivasta,
eivät tahtoisi antaa periksi.
                                - Hannu Mäkelä, Puut jotka kannattelivat/Silloin, Otava 1994 -

Toukokuu, kesätuulien keinuun, siniperhosten leijuun, kiiruhtaa... Korkeakoskella 12.5.

"Auvo ilon askeleita johtaa, auringosta tumma varjo jäi.
Toivon säde kirkkahimmin hohtaa, tähden lailla yössä kimmeltäin.

Toukokuu, kevätkiurut ne helkkää, elon riemua pelkkää, rinnassaan.
Toukokuu, kesätuulien keinuun, siniperhosten leijuun, kiiruhtaa!"

 

Yllä olevat koski- ja maisemakuvat otettu Maaningan Korkeakoskella 12.05.
       

Maaningan Korkeakoski on Suomen korkein vapaana virtaava koski. Korkeakoskenjoki saa vetensä useista pienistä järvistä ja päättyy jyrkkien kallioseinämien reunustamaan Maaninkajärveen Tuovilanlahdessa. Monissa tietolähteissä Korkeakosken putouskorkeudeksi esitetään erheellisesti 46 metriä. Virheeseen lienee ainakin osaksi syynä se, että kyseinen metrimäärä mainittiin Suomen ensimmäisessä, vuonna 1909 ilmestyneessä Tietosanakirjassa. Pohjois-Savon ympäristökeskus mittasi Korkeakosken korkeuden kesällä 2003 ja sai tulokseksi 36,4 metriä.

Korkeakoski sijaitsee luonnonsuojelualueella, joka rauhoitettiin vuonna 1947. Suojelualueen pinta-ala on nykyisin yhteensä 35 hehtaaria. Alueen omistavat Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistys (KLYY) ja Maaningan kunta.

Alueen luonto Alueen merkittävimmät suojeluarvot liittyvät luonnontilaisiin kuusimetsiin, tuoreisiin ja kosteisiin lehtoihin sekä pieniin virtavesiin. Jyrkät rinteet muodostavat poikkeukselliset maasto-olosuhteet. Samaan aikaan kun kuuma aurinko porottaa rotkon koillisreunalle, puronnotkossa vallitsee kylmänkostea kellari-ilmasto. Erikoislaatuisen pienilmaston myötä kasvillisuus on monipuolista. Maaperän kosteus vaihtelee suuresti ja rotkon reunamilla esiintyy pioneerilajiston valtaamia maanvyörymiä. Korkeakosken rotkolaakso on Kuopion lehtokeskuksen viimeisin uloke luoteeseen lähellä vedenjakaja-aluetta. Ympäröivä kangasmaasto on karua, mutta rotkon pohjan kosteissa olosuhteissa on rikas lehtokasvillisuus. Siellä tavataan muun muassa myyränporrasta ja hajuheinää, jotka ovat EU:n direktiivilajeja. Korkeakoskelta joki kiemurtelee eteenpäin hiekkaperäiseen maahan syöpyneessä kanjonissa, jonka seinämät ovat jopa 40 metriä korkeita. Rinteet karuuntuvat ylöspäin mustikkatyypin kankaiksi. Joen varret ovat rehevän kasvillisuuden peitossa. Kanjonin kierros on noin kolmen kilometrin pituinen vaelluspolku, joka alkaa Korkeakoskentieltä, 400 metrin päästä koskelta Pielavedentielle (kantatie 77) päin. Polku laskeutuu alas kanjoniin, ja sen puolessa välissä joen varrella on laavu tulentekopaikkoineen. Reitti jatkuu jokilaaksoa myötäillen Tuovilanlahden koululle, josta takaisin Korkeakoskelle on maantietä pitkin 2,3 kilometriä. Historia Kallioperään syntyi miljoonia vuosia sitten murtumalinja, jonka kallioreunat ovat paikoitellen nähtävissä muun muassa putouksen kohdalla. Joki kulutti alajuoksunsa uoman jääkauden jälkeen, viimeisen 5 000 vuoden aikana. Korkeakoskessa oli vesimylly jo 1700-luvulla. Mylly toimi ainakin vuoteen 1886, jolloin sille vielä määrättiin veroa. Muistitiedon mukaan tulva vei paikallisten talojen omistaman myllyn koskesta alas, luultavasti vuonna 1890. Muistona siitä näkyy kosken yläjuoksulla matalan veden aikana yhä kaksi myllynkiveä. (lähde: Wikipedia)

Ja tämä herkku popsittiin retken jälkeen massuun. Puolet kerralla kahteen pekkaan ja kun nälkä oli, niin silloin ei hienostella :). Näitä saa tietenkin Löytynlohelta.

Oikein heleätä helluntaita kaikille! Kiitos taas kommenteistanne. Oikein harmittaa, kun en ehdi niihin vastaamaan, kuten huomaan ahkerien bloggaajien tekevän.

                                        ♥ Beate ♥

Kesälukemista, kukantaimia ja haaste

Kesälukemista tilasin adlibris.comin kautta ja akateemisesta myös muutamia kirjoja mm. Ulla-Lena Lundbergin: Jää, Kristiina Vuori: Näkijän tytär ja Hotakaisen Ihmisen osa ja Södergranin runot: Elämäni, kuolemani ja kohtaloni. Olen huono kirjoittamaan kirja-arvosteluja. Lundbergin kirjasta tykkäsin, saaristolaisuus ja meri kuvastavat sisämaankasvatille mielenkiintoista ja erilaista elämänmuotoa, kieli oli sujuvaa ja papin perheen tarina tempaisi mukaansa. Tarinasta on aistittavissa monia ulottuvuuksia - uskonnollinen vertauskuva, sota, ihmisen kärsimys, hyvyys, empatia ja lopussa kuinka ihminen jaksaa myötäelää vain hetken, parasta oli, että leski lopulta lähti saarelta ja elämä palasi uomiinsa.

Olen usein palannut kirjaan. Minun on niin helppo samaistua Monan kohtaloon, kun mies repäistään rinnalta noin vain, odottamatta. Vieläkin vuosien päästä, on katkera siitä, ettei saanut jättää hyvästejä kuten Mona. Muistaa vain, että kun pihassa kaksi poliisia nousee autosta ja suuntaa kohti ovea, sen hirvittävän tunteen, että nyt hänelle on tapahtunut jotakin tosi pahaa. Molemmat poliisit ovat hiljaa juuri ne muutamat sekunnit, joiden aikana tiedät, että hän on menehtynyt työpaikalleen, kylmälle huoltohallin lattialle. Tiedän senkin, että kuolema tuli silmänräpäyksessä, tuskin hän ennätti sitä itse tajuta tai jättää meille hyvästejä.

Rajalan kirjan luin myös ja sehän oli, kuten hän itse lopussa toteaa "paitsi rakkauskertomus myös tervehtymistarina. Mitä lähdimme havittelemaan, emme lopultakaan löytäneet. Kasvoimme irti lumoavista kuvitelmista."

Meikäläinen ei taida olla hortonomi, kun kukkasten taimet kasvavat yhtenä 'turkkina'. Näitä pitäisi varmaankin koulia erilleen.

Orava teki pesänsä telkän pönttöön ja pienet karvattomat pojat ehtivät olla pesässä vain muutaman päivän, kun telkkäemo oli vallannut pöntön ja muninut sinne munasen. Mutta oravallapa on aina varapesä jossakin ja se oli kiikuttanut poikaset  turvaan.

Piipe Elch Kylätiellä blogista oli haastanut minut vastaamaan 11 kysymykseen. Kiitos Piipe :), tässä vastaukseni.

1. Mikä vuodenaika on mielestäsi kaikkein paras ja miksi?
kevät ja lisääntyvä valoisuus, luonnon herääminen talviunestaan, muuttolintujen paluu. Kevät on kuin uuden elämän alku, aina yhtä sykähdyttävä.

2. Oletko kaikkiruokainen?
Kyllä olen. Suomalainen perusruoka käy minulle ja  harvoin tulee käytyä ravintolassa syömässä.

3. Minkä kirjan luit viimeksi?
Ulla-Lena Lundbergin: Jää

4. Käytkö kesäteattereissa?
Kyllä. Harrastajavoimin tehdään laadukkaita näytöksiä.

5. Mikä elokuva on saanut sinut kyyneliin?
Kotimaisista Tuntematon sotilas ja ulkolaisista Schindlerin lista

6. Hellyttävin lapsuusmuistosi?
Joulun vietot serkun perheen kanssa.

7. Millaisia leikkejä leikit lapsuudessasi?
Piilosilla oloa, hyppynaruhyppelyä, tervapataa, avaimen piilotusta. Kesällä oltiin kaikki päivät ulkona ja keksittiin itse leikkejä, voi niitä aikoja. Eikä talvellakaan ollut tylsää, vaikkei ollut tietsikoita ym. vempaimia. Rakennettiin lumilinnoja ja -ukkoja ja ajeltiin potkurilla.

8. Muistatko ensimmäisen opettajasi nimeltä?
Muistanpa hyvinkin, Helli Kauppinen hän oli. Esiinnyin kevätjuhlassa ja kävin opettajan kotona harjoittelemassa laulua opettajan säestäessä pianolla..jännää oli :). Eräässä runonlausuntakilpailussa voitin toisen palkinnon mutta harmi, etten muista minkä runon esitin.

9. Oletko koskaan käynyt Ahvenanmaalla?
En ole. Pitäisi käydä. Ruuhka-Suomi ja kaupungit ovat jääneet vähemmälle käynnille.

10. Missä maassa haluaisit ehdottomasti käydä?
Venäjällä tai jossakin entisessä neuvostotasavallan maassa (ei Viro, Latvia, Liettua)

11. Suurin unelmasi, mikä on jo toteutunut tai odottaa toteutumistaan?
Niitä suuria unelmia minulla ei enää ole, ne hautasin mieheni kuoltua. Pieniä unelmia sitten sen edestä - lapsenlapsi/et, pienet matkat niin kotimaassa kuin ulkomailla, että on joku ihminen, jonka kanssa viettää tätä loppuelämän aikaa (toteutunut) ja säilyttää kiinnostuksen uuden oppimiseen vielä vanhanakin.

***************************************************

kevät

seuraavassa hetkessä lumeen aukeaa musta aukko
seuraavassa hetkessä musta muuttuu vihreäksi
seuraavassa hetkessä ja seuraavassa hetkessä

utu jonka hälvetessä paljastuu kohmeinen maa
   mieli tyhjä, ei kaipaamassa mitään,
ei ottamassa vastaan
   ei onneton, ei onnellinen;
todennut: utu joka sitten hälvenee,
kaikki paikallaan

Kuinka kaikki voikin olla yhtä aikaa tässä
mennyt ja tuleva, tuulen suhina
auringonnousu, rastas kuusen latvassa,
hämähäkki ilmapurjehduksella
ja ryteikössä hirven rytinä.
   Mitään ei puutu,
ja kuinka ei mitään puutukaan;
harakka räkättää julkeasti
   jonakin aamuna saan siitä selvän.

vaadin että kevät alkaa alusta,
silmut, hiirenkorvat,
   valkovuokot, mustarastaat ja mullanhaju:
en ehtinyt mukaan

                              - Kai Nieminen: Fuuga 1992 -

Mukavaa sunnuntai-illan jatkoa kaikille ja ensi viikolla kevät viimeinkin herää, kun se sai taivaalta kaipaamansa veden :)).

                                      ♥ Beate ♥