keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Maaliskuisia lenkkikuvia ja Farmi hehkutusta :))








Sain luvan laittaa blogiini pojan ottamia lenkkikuvia Lumia 1520:lla. Minä en ole lähtenyt jäälle liukastelemaan, en pysyisi pystyssäkään ilman sauvoja. Pihasta ei pääse potkurilla suoraan, kun tiet ovat sulana. Olemme ihmetelleet, missä ovat pilkkijät. Nythän on suorastaan huippu olosuhteet kalastajille mutta eipä heitä ole näkynyt. Onko harrastuksen suosio hiipunut vai mikä lienee syynä.



Saunakuva otettu Nikon D5300:lla. Uuden kameran opettelu ei ole kiinnostanut ja jotenkin vierastan koko vehjettä. Objektiiveja on kaksi, 18-55 mm ja 55-300 mm. Objektiivin osasin vaihtaa mutta oudolta ja raskaalta tuntui iso putki kuvatessa. Makrokuvaukseen pitänee vielä hankkia omansa. No odotellaan, jospa se innostus kasvaa kesää kohti mentäessä.

Mutta arvatkaapa mitä? Olen jäänyt koukkuun Farmi-realitysarjaan! Minä, joka en ole katsonut BB:tä, viidakon tähtösiä, selviytyjiä, surkeinta kuskia ja mitä kaikkia näitä on ollut ja tulossa, huh. Farmi-sarjassa 12 kilpailijaa viettää 50 kesäpäivää 1800-luvun talonpoikien tapaan. Ohjelma on kuvattu Kokemäellä Kuoppalan perinnetilalla. Yksi kilpailijoista on todennut, että tuolla porukalla ei nykyajan uusavuton ihminen olisi pärjännyt toista sataa vuotta sitten. Sarjaan hakijoita oli ollut lähemmäs 5000 ja houkuttimena yksi voittaa 30.000 euroa. Henkilökemioita on ollut mielenkiintoista seurata ja miten joillekin on vaikea tulla toimeen erilaisten persoonien kanssa. Minun suosikkejani ovat  savolainen Vesa tai Rovaniemeltä kotoisin oleva Joni. Katsotaan miten heidän käy. Tänä iltana vuorossa possun teurastus :)).



Loppuun laitan linkin paikallislehden sivulle. Käykääpä lukemassa pian 93 vuotta täyttävän rouvan liikuntavinkkejä ja elämäntarinaa.
http://www.rautalampilehti.fi/lue.html

Kiitos kommenteista ja rattoisaa torstai-iltaa kaikille.

                                             - Beate -
 

15 kommenttia:

  1. Farmi koukuttaa täälläkin, selkeää suosikkia ei vielä ole, Vesa kyllä on jotenkin niin symppis:)

    VastaaPoista
  2. Kaunis kuva järvimaisemasta, niin kirkasta jäätä. Kauniita ovat muutkin kuvat, vanhat rakennukset ovat kiehtovia kuvauskohteita.
    Pilkkijöitä on, ainakin meillä, Tänäänkin oli kaverinsa kanssa Keiteleellä, ajoivat kuulemma pitkin ja poikin autolla, jään paksuus 40 cm. Mutta kalansaalis ei ollut kummoinen. Huomenna lähtee taas eläkeporukan pilkkikilpailuun...
    Luinkin tuon Rautalampilehden jutun, meillekin tulee ilmaisjakeluna:) Siinä on topakka ja huumorintajuinen ikätyttö ♥

    Leppoisaa keskiviikon illanjatkoa Beate!

    VastaaPoista
  3. Farmia oon minäkin katsonut. Ihana paikka siellä on ainakin. Ei ole mullakaan suosikeita siinä. Ihan alusta en katsonut, aika hidasta on sen eteneminen. Kuinkahan kauan he olivat siellä farmilla?

    VastaaPoista
  4. Kyllä katsoisin mielelääni sarjaa, vaan en noista teurastuksista oikein :(
    kauniit kuvat, kyllä sitä opii kameran kanssa pelaamaan, ja innostut vielä sen makroputken ostamaan, kun kevät tulee ja jos pidät perhosista ♥

    VastaaPoista
  5. Minulta on tuo farmi mennyt ihan ohi, pitääkin katsoa miltä se näyttää, taitaa vaan olla jo pitkällä menossa.
    Kauniita kuvia, nuo vanhat rakennukset kiinnostavia kuvattavia.

    VastaaPoista
  6. Kauniita vanhoja rakennuksia. Mistä löytyy tuollainen päreseinä?
    Täälläkin on katsottu farmijaksoja. Mielenkiintoista seurata miten eri-ikäiset ja eri puolilta Suomea olevat ihmiset sopeutuvat toisiinsa ja olosuhteisiin farmilla.
    Osin nuo farmitehtävät on tuttujakin. Olen lypsänyt käsin ja pyörittänyt separaattoria.

    VastaaPoista
  7. Très joli post ! belles photos sur ton blog, j'aime beaucoup cette journée de promenade !
    Have a nice day.
    Cath.

    VastaaPoista
  8. Hienoja ja idylisä kuvia, kyllä noissa maisemissa kelpaa lenkkeillä. Itsekin olin vähällä (vanhana realityfanina) jäädä koukkuun Farmiin, mutta pahulainen tulee liian monta kertaa viikossa, että en muistanut katsoa ja niin se sitten jäi. Hyvin tehtyä realityä, kun vertaa moneen muuhun suomalaiseen räpellykseen.

    VastaaPoista
  9. Olen katsonut Farmia minäkin, eli olen koukussa..:)
    Tuollaista elämää vietettiin kotonani vielä 1940-50 luvuilla (ei ollut sähköjä).
    Hyvää Naistenpäivää ja viikonloppua, Beate ♥ ♥

    VastaaPoista
  10. Hienoja kuvia. Hyvää naistenpäivää

    VastaaPoista
  11. Beate56 arvonnassa osui sinun nimilappu, oletko halukas ottamaan palkinnon, käy kommentoimassa tämän lauantai illan postaukseen lähipäivinä, jonne laitoin väliaikaisen sähk.postini, johon voit laittaa osoitteen, laitan paketin postiin 14.3 jos olet vastannut blogiin, että tiedän sit.

    VastaaPoista
  12. beate56 osoitteesi on tallessa, toivottavasti palkinto hieman piristää sinua.Paikka on Turussa, turku on laaja kaupunki, lisää voit katsoa kuvia tästä os. nautelankoski.fi
    t.sanosekukkasin blogista pike

    VastaaPoista
  13. Minäkin innostuin seuraamaan Farmia vaikka harvemmin seurailen mitää realityä, varmaan johtuu omasta maalaistaustastani, tuttuja juttuja osin. Kiva blogi sinulla ja tervetuloa lukijakseni.

    VastaaPoista
  14. Minäkin katson farmia täällä lahden takana, miten siihen koukuttui en ymmärrä.
    Muuten en katso sarjoja ollenkaan, sinäkin ihmettelit sitä.
    Kyllä se kamerahomma siitä alkaa toimia, joskus vaan innostut ja siitä se lähtee. Minä en pärjää tavallisella enää ollenkaan. Taidankin tästä lähteä lenkille mutta hurja tuuli riepottaa puiden oksia..mahdunko sekaan. Mukavaa kevään jatkoa

    VastaaPoista

Kiitos jokaisesta kommentista. Olen hyvin iloinen niistä ja jokainen on tärkeä niin lyhyt kuin pitkäkin. Jos et ole bloggerissa, voit kommentoida myös anonyyminä, kun valitset sen kommentointi palkista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...