perjantai 4. joulukuuta 2020

Sinivalkoista-haaste 2020



Maisemia kevät-kesä ja Suomen kansallislintu - joutsen. 
"Halk' illan ruskon auermaan
käy lento joutsenen.
Se laskee lahden hopeaan
ja soutaa laulellen.
Se lauloi: "Auvo taivainen
on armas Suomenmaa,
sen päivä mennä levollen,
yökaudet unhoittaa..."
                     - J.L.Runebergin runon Joutsen I säe -
Kesäinen kuva äidistäni sinivalkoisessa mekossaan ja kimppu luonnonkukkia. Kuva otettu 12.7.2009 kuukautta vaille 82-vuotiaana. Tämän kuvan ottamisesta äiti eli vielä vähän vajaa yhdeksän vuotta.
Sodankylän kirkko, otettu käyttöön 1859. Uudelle kirkolle alkoi olla tarvetta, kun vanha kirkko kävi ahtaaksi ja alkoi rapistua. Blogistani löytyy kuvia myös vanhasta kirkosta (rak. 1689).
Kermansaven  Lapin aiheiset vuodenaikataulut. Muistaakseni maalannut Osmo Omenamäki. Kuva on tumma, kun huono valaistus


Yläkuvassa Arabia Heljä Liukko-Sundström seinälaatta 21x25,5 cm: Nyt ja aina (2008) ja alakuvassa samalta taiteilijalta Pullukkakukat (1992). Kaikki taulut siis löytyvät omasta kodistani ja piti netistä tarkistaa taulujen nimet ja valmistusvuodet.

Osallistun tällä postauksella Tiiu Puutarhahetki blogin Sinivalkoista-haasteeseen. 
HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ! 🇫🇮


10 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia kesäisin poutapilvin ja niin herkkä luonnonkukkakimppu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjatta. Onkohan minulla luki-häiriö, kun aina jälkeenpäin joudun sanoja korjaamaan. Kun luen lauseen ääneen niin korva sanoo, että tarkastaa on tarkistaa, kun jotain tietoja täsmennetään.

      Poista
  2. Ensimmäinen kuva on täydellinen osuma sinivalkoista-haasteessa.
    Onpa äitisi ollut nuorekas vielä 82-vuotiaana.

    VastaaPoista
  3. Sininen ja valkoinen ovat silmiä hiveleviä yhdessä.
    Olette pitkäikäistä sukua.

    VastaaPoista
  4. Sinivalkoisuuden liitämme Suomeen, eikä suotta. Keräsit näyttävän kokoelman sisistä ja valkoista ja äiti kunniapaikalla kauniissa mekossaan.

    VastaaPoista
  5. Hienoja valintoja kuvahaasteeseen!
    Hyvää itsenäisyyspäivää Sinulle!

    VastaaPoista
  6. Kauniita ja niin sinivalkoisia kuvia! Kiva kun kävit kommentoimassa blogissani, sillä nyt huomasin, etten vielä seurannut blogiasi. Asia on nyt korjattu.

    VastaaPoista
  7. Aivan ihania kuvia! Todella kaunis tuo ensimmäisen kuvan maisema. Kiitos, että osallistuit haasteeseen! Oikein hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
  8. Hyvää & rauhallista itsenäisyyspäivää!💙

    http://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
  9. Ihania kuvia ja äitikin siinä niin herttaisena. Meillä on myös seinällä Heljä Liukko-Sundströmiä. Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista

Kiitos jokaisesta kommentista. Olen hyvin iloinen niistä ja jokainen on tärkeä niin lyhyt kuin pitkäkin. Jos et ole bloggerissa, voit kommentoida myös anonyyminä, kun valitset sen kommentointi palkista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...