tiistai 4. kesäkuuta 2019

Haminalahden kulttuuri- ja luontopolulla

Maanantaina 3.6. oli vielä sopivan vilpoisa ilma metsäretkeilyyn. Metsässä oli kylläkin itikoita ja emme muistaneet ottaa karkotetta mukaan, joten ei oikein voinut istuskella pitkään yhdessä kohtaa. Olin netistä tutustunut paikkaan ja ajatellut, että tuolla pitäisi käydä. Paikoin hiukan vaikeakulkuistakin mutta portaat helpottivat kävelyä. Polku on avattu vuonna 2006 ja sen varrella esitellään von Wrightin veljesten taideteoksia. Osa tauluista on pystytetty paikoille, joissa ne on muinoin maalattukin. Taiteilijaveljekset Magnus (1805-1868), Wilhelm (1810-1887) ja Ferdinand (1822-1906) von Wright olivat kotoisin Haminalahden kartanosta. Kotiympäristö, Haminalahden maisemat ja luonto muodostivat heidän taiteensa lähtökohdan ja aihemaailman. 

Veljekset tunnetaan erityisesti lintumaalareina. Heidän lintumaalauksissaan yhdistyy yksityiskohtaisen tarkka kuvaustapa lintujen luonnollisten asentojen ja ympäristöjen havainnointiin. Lintumaalausten lisäksi heidän tuotantoonsa kuuluu myös idyllisiä maisemia, asetelmia ja muotokuvia. Heitä pidetään suomalaisen kuvataiteen uranuurtajina. Oman aikansa kuvaajina von Wright -veljesten teoksilla on myös huomattavaa kulttuurihistoriallista merkitystä.

Veljekset olivat pääosin itseoppineita taiteilijoita. Heidän ammattitaitonsa pohjautui kotona opittuihin harrastuksiin, luonnontarkkailuun ja metsästykseen. Lintukuvia veljekset tekivät pikkupojasta lähtien. Metsästysharrastus teki Haminalahden linnuston heille tutuksi. Veljekset tunsivat erityisen hyvin kanalinnut ja sorsat. Kuviensa malleina he käyttivät vasta-ammuttuja lintuja. Maalauksia varten tutkittiin myös isän häkkilintuja ja pihapiirin kesyjä hanhia, sorsia ja kyyhkysiä.

Taiteilijaveljeksille oli yhteistä pikkutarkka kuvaustapa yhdistyneenä mestarilliseen tekniikkaan ja romanttiseen tyyliin. Kaikki kolme aloittivat eläintieteellisinä kuvittajina, mutta sittemmin kukin heistä loi yksilöllisen uran omine erityispiirteineen. 
Linkki  Ylen sivustolle, jossa lisää tietoa mestarillisista lintu- ja maisemamaalareista.
 Yllä reitin kartta. 
 Haminalahden leirikeskus ja sen pihapiirissä oleva iso grillikota, Feerdin tupa




















 Hiekkala

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Niin on ja noilla seuduilla oli varmaan 1800-luvulla paljon riistalintuja, joita veljekset sitten ikuistivat kankaalle.

      Poista
  2. Olen monet kerrat miettinyt Haminalahden luontoretkeä! Nyt innostuin oikein kunnolla, kiitos postauksesi. Eipä täältä sinne niin pitkä matkaakaan ole:)

    Mukavia kesäretkiä ja hetkiä Beate

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta, monet kerrat ajelee ohi Kuopion tietä tai Lamperilasta päin. Tienvarsikyltin olen huomannut ja että pitäisi tuollakin käydä. Elo-syyskuukin on hyvä aika käydä. Nyt meiltä jäi tuo yksi näköalatasanne käymättä tuossa kaartuvassa mutkassa, josta olisi saanut varmaan hyviä kuvia Haminalahden kartanosta ja vesistöstä. Vesipullokin unohtui autoon. Toisella näköalatasanteella on pöytä ja penkit, jossa voi syödä matkaeväät. Liian kiireellä lähdettiin. Mutta kiva pyrähdys eikä pitkä matka :).

      Poista

Kiitos jokaisesta kommentista. Olen hyvin iloinen niistä ja jokainen on tärkeä niin lyhyt kuin pitkäkin. Jos et ole bloggerissa, voit kommentoida myös anonyyminä, kun valitset sen kommentointi palkista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...