perjantai 2. elokuuta 2019

Parikkalaa ja siellä PariKalaa :) itäraja 2 osa






 













Yllä olevat kuvat ovat meidän majapaikan pihapiiristä. Viimeiset kuvat lähtöaamuna, kun paikalliset ravustajat rantautuivat saaliineen. Iso valkoposkihanhiparvi herätti toisena aamuna jääden pihapiiriin lepäämään ja en malttanut millään enää nukkua vaan kuvasin lintuja makuuhuoneen ikkunasta ja kuuntelin niiden ääntelyjä.
Paikka lienee monelle tuttu Hotelli Laatokan Portti Simpelejärven rannalla. Tarkoituksemme oli yöpyä Parikkalassa tai lähiseudulla ja etsin tämän paikan jo kotona ja varasin kahdeksi yöksi. Ainut ehto oli, että huoneistossa on wc- ja suihkutilat. Saatavilla olisi ollut myös ns. twin-huoneistoja, joissa wc- ja suihkutilat ovat yhteiset. Talo on vanha Joukion rajavartioasema (1956-1991), joka on remontoitu majoitus- ja ravintolakäyttöön. Ravintola on nykyisin lähinnä tilauskäytössä mutta yöpyjille tarjoillaan aamupala. Alkoholianniskelua ei ole. Pihapiirissä on kalamyymälä, josta sai savulohta ja kalakeittoa. Lohi oli tosi hyvää, pippuria ja tilliä mausteena. Olimme kerrassaan tyytyväisiä viehättävään pihaympäristöön kaarisiltoineen ja siistiin, kodikkaaseen huoneistoon, jossa oli hyvät sängyt nukkua, kahvin- ja vedenkeitin sekä jääkaappi. Me kun emme etsi luksusta. Jo erilaiset maisemat ovat elämys. Uusi matkailutrendi on vältellä turistirysiä. Varsinkin kesäaikaan eläkeläiset liikkuvat paljon autoillen tutustuen paikkakuntien nähtävyyksiin ja luontoon, viipyvät yön tai pari. Paikan omistaa liikemies Pekka Salmen (k. 2014) leski Natasha Salmi. Tien varressa ovat keskeneräisiksi jääneet 23 huoneistoa käsittävä lomahuoneisto-kylpyläkokonaisuus. Sen tulevaisuus on vielä auki ja rakennukset uhkaavat rapistua. Ne on myyty ulkopuoliselle ostajalle ulosotossa vain 18.000 eurolla.
Laatokan Porttia ovat vuokralaisina pyörittäneet jo lähes 20 vuotta entisestä Jugoslaviasta Suomeen tullut pariskunta.

Kiitos edellisiin matkapostauksiin kommentoinnista. Elokuu alkoi ja viileää on, vain +12 C. Omankodin pihassa rastaat ovat popsineet suurimman osan herukoista ja eka kerran näin, että kuovit syövät marjoja. Olisi pitänyt laittaa pensaisiin verkot.
 

3 kommenttia:

  1. Todella siisti tuo ylin kuva!
    Siinä on todella paljon tunnelmaa ladattu yhteen kuvaan :-)

    VastaaPoista
  2. Oli kiva katsoa kuvia ja lukea kuvaus paikasta. Vaikuttaa sellaiselta paikalta, että siellä voisi piipahtaa!

    VastaaPoista
  3. Oikein mukava tutustua erilaisiin ja eri puolilla Suomea oleviin matkakohteisiin. Kiitos!

    VastaaPoista

Kiitos jokaisesta kommentista. Olen hyvin iloinen niistä ja jokainen on tärkeä niin lyhyt kuin pitkäkin. Jos et ole bloggerissa, voit kommentoida myös anonyyminä, kun valitset sen kommentointi palkista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...