tiistai 9. maaliskuuta 2021

Klassinen musiikki rentouttajana

 Dopamiinipaasto, uusi elämänhallintaan liittyvä oppi, on noussut maailmalla viime vuosina esille hyvinvointitrendinä. Paaston ideana on, että kun pidättäytyy koukuttavista, mielihyvää tuottavista elämyksistä, kyky kokea niitä palautuu ja vahvistuu. 

Ihmiset hakevat alinomaa hyvää oloa lempinautinnoistaan ja viihteestä. Ennen pitkää niiden runsas kuluttaminen ei enää välttämättä tunnukaan kovin mukavalta: herkut eivät maistu entiseen tapaan ja viihdekään ei enää säväytä. Ihminen alkaa kokea ahdistusta jatkuvasta älylaitteilla olosta. Ihmiset koukuttuvat herkästi Facebook-tykkäyksiin, Youtube-videoihin ja Instagram-päivityksiin. Moni on riippuvainen myös Netflix-sarjoista, tietokonepeleistä, nettipornosta, shoppailusta ja suklaalla, pitsalla ja viinillä herkuttelusta.

Työterveyspsykologit pitävät dopamiinipaastoa lähtökohtaisesti myönteisenä asiana. Paras puoli on heidän mielestään, että se pakottaa ihmiset kohtaamaan mielensisäiset ongelmansa. Usein jatkuva somettaminen on ongelma jostakin - niillä paetaan ahdistusta, tylsyyttä tai yksinäisyyttä. (lähde: Savon Sanomat 9.3.2021)

Termi sinänsä on harhaanjohtava, koska paasto ei lisää eikä vähennä aivojen dopamiinimäärää.  Riippuvuudella tarkoitetaan toiminnallista tai fysiologista addiktiota. Rutiinit eivät ole riippuvuutta vaan ne tukevat arkea, addiktio vaikeuttaa sitä, koska se ottaa ylivallan muusta toiminnasta. Kieltämättä talviaikaan selaan enemmän kännykästä uutisia mutta tietokonetta en avaa edes joka päivä. Taas huomasin, että digi-lehti oli lukematta lähes kuukauden ajalta ja selailin lehtiä arkistosta. Telkustakin katson vain valikoiden ja suljen sen välillä. Radion kuuntelua aion lisätä, koska huomasin sen rentouttavan vaikutuksen. Puheohjelmia ja musiikkia voi hyvin kuunnella samalla kun kutoo sukkia. Pitkästä aikaa kuuntelin klassista musiikkia radiosta. Alla pari suosikkia. Camille Saint-Saënsin Introduction and Rondo Capriccioso op.28 (by Jasmine Choi). Laitan tähän myös ihastuttavan nuoren saksalaisen Lucie Horschin nokkahuiluesityksen Vivaldin huilukonsertosta G-mollissa RV 443 II Largo. Kepeätä maaliskuuta kaikille. Tänä aamuna meillä - 20 C. Vertailukuvana 11.3.2014 napattu peltokuva. Vuodet eivät ole veljeksiä.



9 kommenttia:

  1. Minä en ole pitkään aikaan kuunnellut klassista musiikkia. Radiota kuuntelen autossa. Silloin etsin kanavan,missä on kivat keskustelun aiheet tai fiilikseen sopiva musiikki. Käsitöihin ole kyllä melko koukussa. Nyt valmistuu lapaset :) Aurinkoista viikon jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  2. Kiitos musiikkitaroilusta! Tämä sai minut energisoitumaan siinä määrin, että aloitin samalla uunin pesun. Näistä kahdesta tykkäsin enemmän tuosta ensimmäisestä. Pitää lähteä etsimään lisää, että homma valmistuu :)
    Ihanaa päivää sinulle!

    VastaaPoista
  3. Tästä ns. dopamiinipaastosta luin netistä. Surullista, kun ihmiselle tulee tila, eteti mikään tunnu miltään. On niin turtunut olo.
    Kuuntelin tämän kommentoimiseni taustalla musiikkiasi. Yleensä tulee autossa kuunneltua kevyttä ja näin kotosalla iskee joskus halu kuunnella Schubertin ja Shostakovich valssi 2, josta tykkään kovin.
    Käsityöt ovat nyt tauolla. Hiihtelen lähes päivittäin, mutta nyt pidän luppoa. Oli yöllä -36 ja risat.

    VastaaPoista
  4. Totta, nykymaailma on niin täynnä kaikkea koettavaa, että loppuen lopuksi mistään ei saa enään sellaista nautinto, kuin haluaisi.

    Klassista tulee kuunneltua tosi vähän. Olen sellainen technomusiikin ystävä. Tosin Classical Trancelation konserteissa on sovitettu technomusiikin klassikoita orkesterille!

    VastaaPoista
  5. Kiitos kauniista musiikista. minulla on nyt noita paastoja menossa ylenmäärin, joten en lisää mitään.

    VastaaPoista
  6. Onneksi minulla on todella vähän noita koukuttavia juttuja. Puutarha on yksi ja siitä en saa kyllikseni. Mies kuunteli usein klassista musiikkia kun ajeli työmatkat, nyt työskentelee etänä. Meillä on runsaasti sitä musiikkia autossa.

    VastaaPoista
  7. Minä laitoin ensimmäisen musiikin kuunneltavaksi kun mies luki lehteä, hän nosti heti päätään ja kysyi mitä hienoa musiikkia sinä kuuntelet ❤ kiitos.

    VastaaPoista
  8. Totta puhut, että somepaasto yms. tekee hyvää. ...ja lisää vapaa-aikaa. Itse olen irroittautunut facebookista. En kokonaan, mutta niin, että välissä on useampi päivä ennen kuin avaan facen ja silloinkin pyrin vain käväisemään. Voi olla, että uskottelen itselleni, mutta väitän, että somesta irroittautuminen piristää mieltä.
    Hyvä asia, joka koukuttaa ja jossa joudun käyttämään päätäni, on piirtäminen.
    Musiikki sen monessa muodossa on hyvä olemassa ❤ ...kuten kaikki taiteen muodot: kirjallisuus, teatteri jne.

    VastaaPoista

Kiitos jokaisesta kommentista. Olen hyvin iloinen niistä ja jokainen on tärkeä niin lyhyt kuin pitkäkin. Jos et ole bloggerissa, voit kommentoida myös anonyyminä, kun valitset sen kommentointi palkista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...