torstai 22. huhtikuuta 2021

Puuhommia ja uusi harrastus ym.

 Muutamana aurinkoisena päivänä kärräsin ulkoliiteristä sisäliiteriin (matka noin 20 m) 5,25 kuutiota halkoja (pinon pituus 5,5 m ja korkeus 2 m). Onneksi matka oli alamäkeä. Yhdet hanskat hommassa kuluivat puhki. Pinosta tuli ihmeen suora, en saanut moitteen sanaa. Aloitin pinon lattianrajasta ja pariin isoon jätesäkkiin irrottelin tuohia sytykkeeksi. Pitihän välillä istahtaa ja illalla tuntui pientä lihaskipua mutta selkä minulla vielä kestää. 





















Aloitin uuden harrastuksen, Postcrossingin. Matkalla on kuusi korttia ja viisi on saapunut perille. Itse en ole vielä saanut yhtään. Venäjälle ja Yhdysvaltoihin kortit ovat matkanneet jo yli kolme viikkoa. Suomessa postcrossing on suosittua. Jäseniä on 18.141 ja kortteja on lähetetty vuodesta 2005 lähtien 3.705.125 kpl. Väkilukuun suhteutettuna se on paljon. Suomessa on oma jäsenyhdistys, joka järjestää jäsentapaamisia ja matkoja 1-2 vuodessa. Yhdistys nimeää myös vuoden suomalaisen korttitaiteilijan: v. 2021 Minna L Immonen, v. 2020 Taneli Eskola, v.2019 Minna Lehväslaiho, v. 2018 Hannu Hautala, v. 2017 Virpi Pekkala ja v. 2016 Inge Löök. 

Uusia kortteja tilasin verkkokaupoista ja postimerkkejä on kertynyt, kun olin useita vuosia merkkien kestotilaaja. Postimaksujen jatkuva nousu tietenkin harmittaa mutta ainakin alkuun oma innostus on kova. Jännittävää on saada uusi kortin saaja, jota siis ei voi itse valita. Osoitteet olen tulostanut Dymo LabelWriterilla, helpottaa hommaa. 
Kevään kunniaksi ostin kolme Muumi mukia. Värit ovat niin kesäisen hempeitä. 
Kesällä tuoksuja on luonnossa riittämiin mutta hajuvesi vaan jotenkin kuuluu kesään ja löysin kaapista pari täyttä pulloa kevyitä kesätuoksuja.
Huhtikuuta ovat runoilijat kuvanneet, julmaksi, lohduttomaksi, väsyneeksi maaksi mutta myös "ja kyyneleissään hymyy huhtikuu - käy päivä esiin multa kirkastuu" (S.Harmaja) tai "Oi kuka ei, käsi sydämelle, haluaisi kerran huorata huhtikuussa." (A. Turtiainen). Keväthormonit jylläävät myös Arja Tiaisen runossa..."Minä sivelen hänet hunajalla ja viinillä, nuolen joka sentin hänen ihonsa pintaa - on kallis joka sekunta, siis riisu heti..." Huhtikuu voi särkeä myös mielen "Kodittomat, juopot, valtimonsa kymmenesti viiltäneet nuokkuvat kanssani lukitun kahvilan ovella" (T. Tabermann) tai "En kiellä, olen allapäin, katson huhtikuuta nurjalta puolelta, kolea paljas aika...minä mietin, ettei kukaan ole täällä enemmän yksin kuin joku toinen" (Jyri Schreck). Juha Siron runossa "Takatalvi tulee ja muurahaiset pakenevat räntäsateesta keittiön roskaämpäriin."
Einari Vuorelan Huhtikuun tunnelma -runossa on jo ilo läsnä!

Metsä supattaa.
Suon syrjä sipisee.
Hangen hursti hupenee.
Vuorilla solisee vesi hopeisina nauhoina.
Kevät!
Huhtikuu!
Sinisenharmaa, punaisenruskea huhtikuu!

Rinteillä tuhannet haltijat.
Kevät on kuin valon jumala, vuorille noussut:
Koskena kohisee, tuulena tohisee,
myrskynä mylvii.
Huiluna se havukosta huutelee,
pajupillinä norolta piiskuttaa.
Mäeltä tuohitorvena tuututtaa.
Kylästä se on metsään juossut,
pistänyt jalkamyllyn käyntiin
ja katsoo jauhonaamaisena
nauraen myllyn oviaukosta.

                                 - Einari Vuorela, Huhtikuun                                                                     tunnelma/Huilunsoittaja, 1919

Rokotusta en ole vielä saanut. Meidän kunnassa yhä jatketaan riskiryhmien rokottamista tai sitten rokotteita ei tänne saada riittävästi. Toukokuusta lähtien myös 65-69-vuotiaille voidaan antaa mRNA-rokotetta, jos rokotettava niin toivoo. Suomessa käytössä olevia mRNA-koronarokotteita ovat Modernan sekä Pfizerin ja Biontechin koronarokotteet. Mielelläni otan muun kuin AZ:n rokotteen, jos vain on mitenkään mahdollista.

Serkukset kesällä kerran muinoin. Minä minihameisena. 

13 kommenttia:

  1. Puuhommissa itsekin viime päivinä olleena nostan hattua urakallesi. Ihan varmasti lihakset ovat hetken hellinä tuollaisen savotan jälkeen.
    Postcrossing on varmasti mielenkiintoinen harrastus, jossa saattaa saada hyviäkin tuttuja ympäri maailmaa. Joku muukin seuraamani bloggari sitä harrastaa, en vain heti muista, kuka.
    Einari Vuorela kuuluu lempirunoilijoihini. En ole pitkään aikaan hänen kirjoihinsa tarttunut, mutta nytpä sain tästä postauksestasi vinkin siihenkin. Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustavista sanoistasi. Tämä pino on oikeastaan elämäni ensimmäinen täysin itse latomani. Olen yleensä laistanut pinoustöistä, kun en mukamas ole oikein osannut enkä tietenkään ollut tarpeeksi nopea. Nyt olin yksin niin sain tehdä rauhassa. Isännällä etäkodissa nääs samat hommat. Äsken just puhuimme puhelimessa ja hän ihmetteli, miten sain hanskat rikkiä, kun hän on pinonnut 20 kuutiota ja samoilla hanskoilla tehnyt puut vielä metsässä ja klapikoneella. No puolustauduin, että minä kääntelin ja sovittelin halkoja ja revin tuohet. Tää on tätä huumoria. Olikohan Kylätiellä Piipe, joka on postcrossannut pitkään.

      Poista
  2. Onpa hauskoja runositaatteja, Arvo Turtiaisen varsinkin. Arja Tiaisen runossa on Korkean veisun tunnelmaa.

    VastaaPoista
  3. Puuhommat ja vastaavat on kivoja, vaikka ovatkin rasittavia. Niissä kuitenkin näkee kättensä jäljen.
    Yli 100 vuoden takaa Einarin kevätruno meitä vielä koskettaa.
    Lapsuusaika oli huoletonta kaveriaikaa ;)

    VastaaPoista
  4. Puuhommat ovat hyvää hyötyliikuntaa. Kauniit pinot olet rakentanut. Onko puolen metrin halkoja vaiko metrisiä?
    Meillä on rangat vielä osin kasassa lumen alla. Sirkkelöinti alkaa, kunhan lumet sulavat ja myöhemmin kesällä kärrään klapit liiteriin pinoon.
    Varmasti kivaa saada postia sieltä ja täältä. En minäkään tykkään postin hinnoista, Postimerkki on turhan kallis. Kyllä riipaisee, kun ostan aina 10 merkkiä kerralla ja valitsen merkit. En aina kelpuuta koko lipuketta.
    Metkaa, miten moni runoilija kuvaa huhtikuuta noin ikäväksi kuukaudeksi. Minun mielestäni huhtikuu on hurmaava, ailahtelevainen tosin. Runoilijoista Harmajan runoja olen lukenut paljon, ei Vuorelakaan vieras ole, mutta saduista kiinnostuneelle Vuorelan rouva Laura Soinne on kirjoittanut hurjia satuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halot ovat puolimetrisiä. Sen isommat eivät sovi kattilaan.
      Puulämmityksessä on oma vaivansa mutta myös säästää. Pikkupakkasella riittää joka toinen päivä lämmitys.
      Laura Sointeen satuja en tunnekaan.
      Huhtikuun säät vaihtelevat. Nyt oli lämmin kausi puolessa kuussa ja taas kylmä aalto pyyhkäisee Suomen yli.

      Poista
  5. Lipannosto täältä puusavotasta!
    Onpa hienot suorat pinot!
    Tykkään tuosta hommasta kovasti itsekin,hyötyliikuntaa todella,on sitten mukava syssymmällä poltella kuivia klapeja maalla kun on ensin urakoinut isännän klapimat talliin kottikärryillä.
    Vaikka itse rakastan lähestyvän kesän tunnetta keväisin,ymmärrän,ettei se kaikille aina ole helppoa aikaa.Jos omassa elämässä ei tunnu uuden alulta,vehreältä ja kirkkaan valoisalta.
    Ehkä taiteilijoilla vielä vaikeampaa,jos eivät pääse kevään kyytiin luomistuskissaan.
    Ja kyllä kevät varmasti halutkin monella herättää.😉
    Ihana tuo Vuorelan runo.
    Minä menen ensi perjantaina rokotukseen,onneksi saan Pfizerin.
    Mainio kuva teistä serkuksista!❤

    VastaaPoista
  6. Kiitos Mirjam-Matilda. Kaikkinainen liikunta on plussaa. Suomen vuodenaikoja rakastan. Eilen katsoin Areenasta kuuden Tanskasta Dubaihin muuttaneen henkilön/perheen asumista tuolla rikkaiden paratiisissa, hiekka-aavikolle rakennetussa ympäristössä. Lämpöä oli +40 C ja kaikkia istutuksia kastelivat köyhät siirtotyöläiset samoin kuin perheen palvelija oli Filippiineiltä, äiti ja vaimo, joka lähettää palkkansa kotiin. Perhe asui täysin vartioidulla asuinalueella. Kuitenkin puhuivat ehkä muuttavansa takaisin Tanskaan muutaman vuoden päästä. Seurattiin myös aupairiksi Dubaihin tulleen tytön elämää. Meni naimisiin arabimiehen kanssa, saivat lapsen, mies menetti rahansa jossain takauksessa ja ero tuli. Nainen lähti lapsen kanssa takaisin Tanskaan. Juureton on muualta tullut noissa ympyröissä.

    VastaaPoista
  7. Olet taitava pinoaja :) Kannattaa nostaa hattua!
    Huhtikuu oli ennen kyllä toiveita antava, kun lumet alkoivat sulaa ja piha paljastua. Nyt kun ei ole pihaa niin ihan sama, ja täällä maa paljastuu aikaisemmin kuin Itä-Suomessa.
    Minäkin varasin just ajan koronarokotukseen, Sain ensi perjantaille. Eipä ollut mitään valintoja minkä rokotteen haluaa, vain yksi rokotuspaikka. Enkä Onneton muistanut, että se on vapun aatto. Eipähän tarvi sen kauemmas lähteä Vappua katselemaan :) Mennessä vilkaisee, ja kotona voi nauttia munkkia. :D

    VastaaPoista
  8. Onpas sinulla ollutkin urakkaa, mutta upeasti näkyy kädenjälk i.

    VastaaPoista
  9. Hienoa pinoa olet tehnyt. Samalla siinä kuntoilukin sujuu.
    Postcrossaus on kivaa. Pian sieltä alkaa kortteja putkahdella.
    Minä sain AstraZenecan ja olen tyytyväinen. Otan toisenkin rokotteen samaa. Me AstraZenecalaiset ollaan kuin "special edition" tai inakin "limited edition", koska kaikki tuntuvat odottavan, että pääsevät valitsemaan jonkun muun. Katsotaan miten mummon käy.

    VastaaPoista
  10. Kiitos Repu. Nyt olisi ollut aikaa kirjoitella kortteja mutta kun kiintiö täysi.
    Ei mummolla varmaan ole hätää. Mistäpä sitä maallikko tietää myrkyn koostumuksen. Minulle kaikki lääkkeetkin on myrkkyjä. Miehen kuoleman jälkeen sain paniikkikohtauksia ja antoivat yhden beetasalpaajalääkkeen. Otin puolikkaan tabletin ja henki oli salpautua. En ottanut toista kertaa. Katsoin Kysterin sivuilta ja ei ole meidän alue edennyt vielä minun ikäisiin.

    VastaaPoista
  11. Hienot puupinot!
    Melkein tunnen niiden tuoksun nenässäni.
    Ja mikä ihana nauravainen tyttönen minihameessaan. Todellinen hyvän tuulen kuva. Hymy nousee ihan väkisinkin omille huulillekin.
    Iloa alkaneeseen viikkoon!

    VastaaPoista

Kiitos jokaisesta kommentista. Olen hyvin iloinen niistä ja jokainen on tärkeä niin lyhyt kuin pitkäkin. Jos et ole bloggerissa, voit kommentoida myös anonyyminä, kun valitset sen kommentointi palkista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...