lauantai 1. tammikuuta 2022

Tervetuloa uusi vuosia 2022

Vuoden ensimmäisen postaukseni kuvana on Albert Edelfeltin maalaus: Ruokolahden eukkoja kirkonmäellä, 1887. Olen tilannut taidekortteja nettikaupasta ja tämä sattui käteeni, kun etsin sopivaa lähetettäväksi maailmalle. Vastaanottaja oli lähettänyt ja saanut jo lähemmäs 5000 korttia mutta tätä hänellä ei näyttänyt olevan. Hän myös toivoi, että korttiin kirjoitettaisiin muutakin kuin have a nice day. Minä raapustan taustapuolen liiankin täyteen ja pienellä käsialalla.

Mitäpä luulette eukkojen turisevan aikana, jolloin Suomi oli vielä Venäjän keisarikunnan autonominen osa? Luulenpa, että naiset ovat kirkonmenojen jälkeen olleet vapautuneella mielellä. Lapset uskaltavat jopa nojailla kirkon seinään. Synnit on sovitettu ja uskalletaan palata maallisiin asioihin kuten lehmän poikimiseen, torpparin kurjaan asemaan tai kotipolttoisen kiroihin. 

Minäkin palaan menneeseen vuoteen ja minua elämääni on kannatellut lapsenomainen luottamus ja toivo, ettei kirvestä kannata kaivoon heittää. Elämää pitää elää ja panna päällimmäiseksi paremmat asiat. Kohtaloaan ei kannata surra loputtomiin. Huumori on myös yksi elämääni kannatteleva voima. Kiinalainen filosofi Lin Jutang on kirjoittanut kirjassaan Maallinen onni, että jos sodan uhatessa neuvotteluihin lähetettäisiin humoristeja valtiopäämiesten sijaan, sotaa ei koskaan syttyisi. Tämä johtuu siitä, että huumorintaju kulkee käsi kädessä terveen järjen kanssa ja siihen liittyy harvinainen kyky havaita epäjohdonmukaisuuksia, tyhmyyksiä ja loogisia virheitä. Itsensä vakavasti ottava ihminen on minusta vähän pelottavakin ettei jopa ylimielinen. Rennon elämänasenteen keinoin selviää kiperistäkin tilanteista, vaikkapa potkuista pääjohtajan pallilta :). Jos haluat kuulla Jumalan nauravan, kerro hänelle suunnitelmasi.

En ole myöskään itsekriittinen vaan ajattelen usein, että olen ihan hyvä tällaisena, riitän itselleni enkä vertaa itseäni muihin. En ole suurten estradien ihminen vaan viihdyn pienissä ympyröissäni, siinä tavanomaisuudessa ja minulle se ei ole ollenkaan tylsää. Olen yliherkkä melulle ja siksi kaupunkiasuminen aikoinaan ahdisti. 

Osaan olla myös tekemättä mitään varsinkin nyt, kun ei enää ole pakko tehdä mitään. Ihmisenhän on vaikea olla jouten ja lähes aina mieli askartelee tulevissa tekemisissä tai miettii jo tehtyjä asioita. "Voi kun joskus vain saisi olla", huokaisee moni. Kun on oikein kiire ei näe edes vuodenaikojen vaihtumista kunnolla. Tunnistan tämän työelämän ajoilta. Nyt siis osaan laiskotella sukankutimeni parissa ja nauttia suloisesta joutilaisuudesta tai tuijotella ulos talviseen hämärtyvään iltaan ikkunastani ja olla hyvä siinä tekemättömyydessäni. Joku on sanonut viisaasti: Olemisen ja tekemisen liitto - ihminen laittaa kaipauksensa johonkin, asettaa näkyville tai kätkee sisäänsä. Mutta aina siitä syntyy jotakin: taloja, lapsia, kirjoja, mitä keneltäkin. 

Ihminen syntyy tietynlaiseen elämänpiiriin eikä sitä vastaan voi taistella. Köyhyydestä rikkauteen kohonnutkin kertoo elämänkerrassaan saaneensa eväät elämään kotoa. Turha juuriaan on yrittää piilottaa tai näyttää ulospäin toisenlaista kuvaa itsestään. Vartissa selviää ihmisen tausta ja olemisen tapa, jos oikein jututtaa ja pitää silmänsä ja korvansa auki. 

Murheita ja suruja elämä antaa meille kaikille, niistä ei voi välttyä. Kärsimystä on vaikeampaa jakaa toisen kanssa kuin iloa. Valoa ja iloa tahdon vaalia itsessäni tänäkin vuonna. Valo, joka meihin on kätketty, hyvyyden kipinä, on myös tarkoitettu jaettavaksi.

Oikein hyvää uuden vuoden alkua teille jokaiselle!



 

25 kommenttia:

  1. Viisaita sanoja ja ajatuksia, joiden ääreen on hyvä pysähtyä vundeeraamaan elämän menoa ja meininkiä. Hyvää alkanutta vuotta 2022 sinulle ♡

    VastaaPoista
  2. Kiitoa sinulle hyvästä kirjoituksestasi. Niin monin osin sivuaa kuin omaa oloani.
    Tänä alkanut vuosi saisi jo viedä tuon koko ihmiskuntaa kiduttaneen koronan mennessään mutta yhäkö saamme sen tuhoja kokea vielä tänäkin vuonna.

    Sinulle toivon Hyväöä, Onnellista tätä alkanutta vuotta 2022

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mummeli 🙋‍♀️😊. Minäkin olen jo kolmesti rokotettu mutta edelleen pidän kaupassa maskia. Katselen, miten monet uskaltavat jo matkustaa lomille ulkomaille. Aikamoinen ryysis jo ennen kuin maahan pääsee, oltava rokotukset kunnossa ja näyttää negatiivinen testitulos ja matkavakuutukset kunnossa, jos paikapäällä saa tehohoitoa vaativan taudin.
      Toivotaan, että tautitilanne helpottaisi Suomessa.

      Poista
  3. Oikein hyvää alkanutta vuotta sinullekin. Nautitaan joutenolosta.

    VastaaPoista
  4. Hieno postaus!Tunsin kotoisuutta lauseissasi,moni kuin omia ajatuksiani.
    Onnellista uutta vuotta!❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mirjam-Matilda. Talvella on aikaa pohdiskella kaikenlaista, kun olemme enemmän sisätiloissa. Kevääseen ei ole enää pitkä aika ja sitä jo odotan. 🙋‍♀️😊

      Poista
  5. Luin melkoisella hartaudella viisaita sanojasi. Syvällisesti kirjoitettu. Monessa mielessä elämäntapani on kuten sinulla. Nautin olostani, siitäkin ettei ole tarvis tehdä mitään, ellei huvita.
    Maalauksesta tuli mieleen, mitäpä jos naiset supattelivat viimeisiä kyläläisten kuulumisia? Upea maalaus.
    Hyvää vuoden jatkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä voi eukoilla olla juorutuokio meneillään, kun näyttää kuin hiljentäisivät puhettaan 😉. Joutenolo on mukavaa mutta pitäähän sitä puuhastella ne jokapäiväiset askareet,vaikkei porukkaa paljon olisikaan. Tänään innostuin leipomaan pari kuivakakkua pakkaseen, englantilaisen hedelmäkakun ja tiikerikakun.

      Poista
  6. Hyvää uutta vuotta sinullekin. Minusta kannattaa aina keskittyä pieniin iloihin: auringonsäteisiin lumihangella, huurteisen puihin, kevään lintuihin, kesän kukkasiin, syksyn kurkiauroihin jne. Pienissä piireissä vi olla enemmän tilaa ajatuksille ja näille pienille iloille kuin niillä suurilla estradeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saukkis. Eläkeläisellä on aikaa pohdiskella tätä maailmanmenoa. Uusi vuosikin vaihtui ilman raketteja. Jonkun pienen poksahduksen näkyivät naapurit ampuvan taivaalle ja eipä siitä ole pitkä ilo, kun raketti jo sammuu ja jää vain savua.

      Poista
  7. Viisaita sanoja minustakin. Nuorena muistan kuulleeni jonkun sanoneen, että valtiomiehet pitäisi lähettää kaukaiselle saarelle kinastelemaan keskenään ja palaamaan vasta, kunnes sopu on löydetty. Tavallinen kansa ei sotia ja kriisejä kaipaa.
    Turha piilottaa taustaansa ja yrittää olla jotain muuta. Mieluummin kantaa ylpeästi itsensä kaikkien hyvien ja huonojen asioiden kokonaisuutena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between. Sodat koppuvat sotimalla, taisi joku todeta Tuntemattomassa sotilaassa. Toivoisi johtajilta viisautta olla aloittamatta sotia mutta kun maailmanherruudesta on jatkuva taisto, itä vastaan länsi. Niinistön uudenvuodenpuhe oli hyvä ja toivotaan EU:n ottavan enemmän kantaa Putinin puheisiin.

      Poista
    2. ... sodat loppuvat 🙋‍♀️😉

      Poista
  8. Kauniita ajatuksia ja hyvin olit ne pukenut sanoiksi.
    Kiitos seurasta menneenä vuonna 2021 ja oikein hyvää alkanutta 2022 vuotta.
    Minä olen muuten muuttanut uuteen osoitteeseen. Käypä kurkkaamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Puikoillanikin. Minäpä tulen piipahtamaan uudessa blogissasi. 🙋‍♀️😊

      Poista
  9. Kaunis kirjoitus,
    oikein hyvää uutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
  10. Ihana postaus! Hyvää alkanutta vuotta myös sinulle!

    VastaaPoista
  11. Viisaita sanoja, huumorin säestämänä :) Hyvä yhdistelmä!
    Ennen varmaan nähtiinkin niitä naapureita ja sukulaisia tosi harvoin, kun välimatkat olivat pitkiä, töitä oli paljon, eikä kulkeminenkaan ollut nopeaa, korttiin viitaten.
    Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  12. Oikein hyvä kirjoitus!
    Kyllähän siellä kirkonmäellä varmaan juoruttiin kaikki tapahtumat mitä kylällä on ollut, ja muutkin kuulumiset. Voi olla aika väsynyt olo, kun pitkä matka on ollut kirkolle, aikaisin on pitänyt lähteä. Onko evästäkään pussissa ja takaisinkin on vielä mentävä pitkä matka.
    Nuo taideteokset on niin mielenkiintoisia, kunpa tämä tautitilanne helpottuisi ja taas pääsisi katselemaan taidetta vaikka Ateneumiin.

    VastaaPoista
  13. Kauniisti kirjoitettu, tuntuu sydämessä asti. Kaikkea hyvää tähän vuoteen <3

    VastaaPoista
  14. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  15. Kaikki mitä kirjoitit, voinen allekirjoittaa. Olemme samoilla aaltopituuksilla mikä on aina hyvä tunne. Tunne siitä että tajuaa muutamasta sanasta mitä toinene sanoo, miten jutut jatkuvat. Jumalan naurattamiskeino sai naurahtamaan ääneen, aina vähän outoa kuulla oma äänensä keskellä yötä, vaan alan jo tottua omaan jupinaani, sitä on alkanut esiintuyä yhä tiheämmin. Varsinkin kun tuolla kaupungilla kävelee niin tulee manattua kaikenlaista: hintoja, ihmisten muotia, säätä, roskaamista, paaaaaljon asioita joista jupista. Siinä on se hyvä puoli että saa olla rauhassa, hulluksi kun luulevat;D Tai no, luulo ja luulo...Köyhä voi olla pöpi, rikas on eksentrinen;)

    Laitanpa blogisi seurantaan, viisauksia on hyvä saada kuulla ajoittain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että pidit. Välillä pitää pohdiskella vähän syvällisemmin tätä elämää. Ei tätä kannata niin ryppyotsaisena elää, vaikka paljon asioita tässäkin maassa on päin peetä.

      Poista

Kiitos jokaisesta kommentista. Olen hyvin iloinen niistä ja jokainen on tärkeä niin lyhyt kuin pitkäkin. Jos et ole bloggerissa, voit kommentoida myös anonyyminä, kun valitset sen kommentointi palkista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...